Mieheni uhkailee, ja syyllistää
- en tule saamaan valmistuttuani työtä
- poliisilla
- oikeudenkäynnillä
- ja ihan mistä vaan muustakin
- aikoo hakea ihmisiä joiden kanssa minut alistetaan
- uhkailee soittaa joillekin ihmisisille ja kertoa minkälainen ystävä sulla on
- väittää minun aiheuttaneen vain pahaa
- selittää kaikki asiat niin miten se on hänelle parasta, selitys saattaa olla järjetön
- kääntää asiat itselleen parhaaksi
- sen minkä itse on sanonut pahasti esim. tyttärellemme tai muillekin, ne kaikki kääntää toisten ihmisten sanomaksi esim. minun sanomaksi. Hän voi sanoa, että "sinähän hulluja puhut"
- uhkailee vaikeuttaa lapsensa elämää
- kännissä väittää ettei ole kännissä ja väittää seuraavana päivänäkin ettei ole kännissä, vaikka olisi kaatokännissä ollut
- hänen syytöksiin minua kohtaan minä uskon helposti
- minun pitää anteeksi pyytää, sitten hän pyytää itsekin
- asiat joita sovitaan hän ei pidä niistä kiinni
- kun lapset ottavat auton niin hän syyllistää siitä minua
- kun huomaan, että jossakin hänen jutussa ei ole logiikka hän saa silmittömän raivarin
- on puheissaan uskottava, osaa hyvin selittää
- parisuhdeterapian jälkeen sai raivo- ja ryyppykohtauksen kun hänen oli otettava huomioon joitakin käyttäytymistapoja
- kun minulla tuli rumpsu hän raivostu siitä, ja kertoi hänen rumpsun olevan erilaista kun hänen, hänen rumpsuttelun on siedettävä, ja käski minun pohtia sitä, että miksi näin on?
- kertoo elättäneensä minua vuosi kymmeniä, ja uhkailee ottaa työura vaimon ja rikkaan (hän ei ole elättänyt minua)
- keksii aina uusia asioita joista minulle nalkuttaa
- kertoo minun olevan pitkävihainen (joidenkin ihmistyyppien kans en tule toimeen, mutta tosi pakko tilanteessa kyllä)
- käyttää riitatilanteessa sellasia asioita, jotka todella satuttavat minua
- omasta juomisesta syyllistää minua
- hän jätti minut autokyydistään yllättäin pois kun olin väärille ihmisille puhunut hänen viinankäytöstä ja sanoista joita hän lausuu minulle
- hän saattaa maata sohvalla kännissä ja haukkua minua
Nämä kaikki piirteet tulivat esille sen jälkeen kun sanoin hänen siskolle suorat sanat, hän puolusti sisartaan aivan silmittömästi. voiko olla kysymys sisareen riippuvuussuhteesta, ja minä menin sen katkasemaan, niin hän muuttukin tällaiseksi, aivan kun olisin hirviön kans naimisissa. Menin tavallaan vastustamaan väärää ihmistä!
Nämä hän tekee jos viinahammasta kolottaa tai on kännissä.
- en tule saamaan valmistuttuani työtä
- poliisilla
- oikeudenkäynnillä
- ja ihan mistä vaan muustakin
- aikoo hakea ihmisiä joiden kanssa minut alistetaan
- uhkailee soittaa joillekin ihmisisille ja kertoa minkälainen ystävä sulla on
- väittää minun aiheuttaneen vain pahaa
- selittää kaikki asiat niin miten se on hänelle parasta, selitys saattaa olla järjetön
- kääntää asiat itselleen parhaaksi
- sen minkä itse on sanonut pahasti esim. tyttärellemme tai muillekin, ne kaikki kääntää toisten ihmisten sanomaksi esim. minun sanomaksi. Hän voi sanoa, että "sinähän hulluja puhut"
- uhkailee vaikeuttaa lapsensa elämää
- kännissä väittää ettei ole kännissä ja väittää seuraavana päivänäkin ettei ole kännissä, vaikka olisi kaatokännissä ollut
- hänen syytöksiin minua kohtaan minä uskon helposti
- minun pitää anteeksi pyytää, sitten hän pyytää itsekin
- asiat joita sovitaan hän ei pidä niistä kiinni
- kun lapset ottavat auton niin hän syyllistää siitä minua
- kun huomaan, että jossakin hänen jutussa ei ole logiikka hän saa silmittömän raivarin
- on puheissaan uskottava, osaa hyvin selittää
- parisuhdeterapian jälkeen sai raivo- ja ryyppykohtauksen kun hänen oli otettava huomioon joitakin käyttäytymistapoja
- kun minulla tuli rumpsu hän raivostu siitä, ja kertoi hänen rumpsun olevan erilaista kun hänen, hänen rumpsuttelun on siedettävä, ja käski minun pohtia sitä, että miksi näin on?
- kertoo elättäneensä minua vuosi kymmeniä, ja uhkailee ottaa työura vaimon ja rikkaan (hän ei ole elättänyt minua)
- keksii aina uusia asioita joista minulle nalkuttaa
- kertoo minun olevan pitkävihainen (joidenkin ihmistyyppien kans en tule toimeen, mutta tosi pakko tilanteessa kyllä)
- käyttää riitatilanteessa sellasia asioita, jotka todella satuttavat minua
- omasta juomisesta syyllistää minua
- hän jätti minut autokyydistään yllättäin pois kun olin väärille ihmisille puhunut hänen viinankäytöstä ja sanoista joita hän lausuu minulle
- hän saattaa maata sohvalla kännissä ja haukkua minua
Nämä kaikki piirteet tulivat esille sen jälkeen kun sanoin hänen siskolle suorat sanat, hän puolusti sisartaan aivan silmittömästi. voiko olla kysymys sisareen riippuvuussuhteesta, ja minä menin sen katkasemaan, niin hän muuttukin tällaiseksi, aivan kun olisin hirviön kans naimisissa. Menin tavallaan vastustamaan väärää ihmistä!
Nämä hän tekee jos viinahammasta kolottaa tai on kännissä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Vaikuttaa aidolta narsisti tapaukselta. Aidolla tarkoitan sitä, että kaikki narsisteiksi nimetyt eivät ole narsisteja, mutta sinun listasi on harvinaisen kattava. Lähde menemään.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Mutta tiedätkö, että minulla on epävarmatunne asiasta: pelkään että liiottelen.
Minun on vaikea uskoa, että miehni on narsisti?
Luulen, että tulen katuma päälle jos lähden
Ajattelen, että jos minä olen tuhonnut hänet, kuten hän usesti minulle sanoo, että jos hän onkin oikeassa.
Koko kesän avioliittomme oli hyvää, mutta sen terapian jälkeen asiat muuttuivat. Ehkä en osannut kesällä tulla tarpeeksi häntä vastaan ?
Jos kaikki on vain minun vikaa?
Älä jää tuollaisen syyllistämisen alle. Jos et uskalla tehdä päätöstä, niin hae ensiksi ammattiapua. Sen avulla voit punnita tilannetta paremmin.
Mutta kärsiikö narsisti välillä masennuksesta ?
Varmemmin alkoholisti masennuksesta kärsii ja alkoholisti sairastuttaa myös lähiympäristönsä syyllistämisellä.
Hänen sisar aika-ajoin minua ja poikaamme halveksi (hän halveksii muitakin ihmisiä), ja olin kiltisti. Sitten nousin ja sanoin suoraan niin sen jälkeen mieheni persoona alkoi muuttumaan. Toki joitakin tällasia piirteitä oli ennenkin.
Tietenkin minäkin olisin saanut miettiä vähän miten nousen vastaan ja milloin yms.
Funtsin nyt tässä, että tulinko riippuvuussuhteen väliin rikkojaksi????????
Mieheni luonnollisesti puolusti sisartaan vaikka hänen sisar hän itse eivät toimieet minua kohtaan oikein.
sanajärjestykset ja taivutusmuoto on. Tähtien sota Yoda. Ehkäpä siksi miehesi pinna poikki on?
Oliko tuossa listassani jotakin samanlaista, joka koskettaa sinuakin ?
aika manipuloivaa.vika silti molemmissa.yrittäkää hommata apua?
Narsistilta se kuulostaa, ja aika samanlaiselta kuin oma exäni oli. Ja kun käytös muuttuu noin radikaalisti pahempaan suuntaan, ja mies huomaa että saa sen tehdä, kukaan ei tee vastarintaa, se menee pian pahempaan.Jos fyysistä väkivaltaa ei ole vielä ollut, se on todella lähellä tulossa.
Hän saa apua vain jos sitä haluaa ottaa vastaan ja jotenkin uskon että ei tule onnistumaan. Ainoa ratkaisu jolla säilytät hitusenkaan omanarvontuntoasi ja mahdollisuuden parempaan elämään, on ottaa jalat allesi ja häipyä suhteesta, NYT. Noista henkisistä vammoista jo kestää vuosia palautua.
Tiedän että se tuntuu siltä kuin hän puhuisi totta ja vika olisi sinussa, tiedän miten hullulta kuulostaa muka vain "lähteä". Oma arvostelukykysi miehesi suhteen on hämärtynyt jo toivottomasti.
Soita terveyskeskukseesi ja kysy kiireellisä apua, sinun täytyy saada käydä ammattilaisen juttusilla kuulemassa mitä nyt pitäisi tehdä. Sano aikaa varatessasi että elät narsistin kanssa ja harkitset eroa.
Uhkailusta tekoihin ei ole pitkä matka.
***
En vain saa jalkoja alle, se vaatisi niin paljon, ja on iso elämän muutos.
Odotan parempaa päivää.
Jos ei ole valmis mitään tekemään asialle.
Ei sille kukaan muu mitään tee, niin että alahan vaan kipittää, laiskuus ei nyt auta.
Saamaton, kuten miehesi sanoisi,,,,
Niin saamaton laiska-akka, joka olen kaikkeen syyllinen.
En koe, että tällä palstalla niin vain turhasta valitetaan, vaan yritetään purkaa omaa itseään, ja selkeyttää omien ja toistenkin asioita.
Turhan valittaminen on liian voimakas sana minulle tässä tilanteessa, ja ehkä liian purevakin sana
Minä tiedän. Itseni sai pois vasta ritari valkoisella ratsulla, siis raju rakastuminen. Sitä ennen en edes tajunnut kuinka heikoilla jäillä liikuttiin... oli onni matkassa. Toivon vain että sinullakin on, minä tahansa päivänä voi olla se huonompi päivä.
Ensimmäinen askel voisi olla käväistä netissä katsomassa omaa asuntoa tai pirauttaa lähimpään turvakotiin, mitä he ajattelevat tilanteestasi. Äläkä mitätöintiä pelkää, ne naiset näkevät ja kuulevat sitä joka päivä ja ymmärtävät sinua paremmin kuin uskotkaan.
Se vaatii paljon, mutta vaihtoehtoja sinulla ei juuri ole jos vielä tahdot elää ihmisarvoista elämää, ihan itsellesi. Kuvittele!
Älä odota enää.
***
Voi kun joku ritari tulisikin vastaan ja pelastaisi, mutta kukapa minusta huolisi.
Olen huora, lehmä, ja poikamme on rosvo jne....
Nyt minusta tuntuu, että se ritarikin on joku narsisti.
Niinhän sitä luulisi. :D
Olin minäkin, huora, ruma, itsekäs paska ja vaikka mitä. Omasta mielestänikin jo. Vaan ei ritarin, eikä kenenkään muun.
***
Sinulla on kaksi eri mahdollista tapaa jatkaa elamaasi:
1) ei tehda mitaan. Onhan se niin paljon helpompaa syyttaa vain itseaan ja ottaa toisen tyontama saasta vastaan saadakseen syoda joka paiva ja katon paan paalle. Vain olla ja katsoa kuinka tuo hirvio (miehesi) tuhoaa lapsesi. Sen jalkeen sinulla on lopunelamaa kestava ansaitsemasi itsesyytos kannettavanasi. Onhan oma vikasi ettet antanut lasellesi rauhallista ja turvallista kasvuymparistoa. Hanesta todennakoisimmin kasvaa ja kehittyy hyvin henkisesti sairas ihminen.
2) Hankkia hirvio (miehesi) pois yhteisesta elamastanne. Tuo tietenkin vaatii vaivannakoa ja tyota. Mutta vastapainoksi saat terveen lapsen joka todennakoisimmin on (henkisesti, ei valttamatta taloudellisesti)tukesi ja turvasi koko elaman.
Oma ihmisarvosikin kohoaa, halusit sina sita tai et.
Lapsemme ovat jo aikuisia, ja mieheni (hirviö) on pian 2 vuotta vasta ollut tällainen, toki välillä näyttää useita kuukausia kohtalasen terveeltä.
Olen ottanut yhteyttä sähköpostitse yhteiseen parisuhdeterapeuttiin, mutta epäilempä että se on väärin tehty.
Mieheni oli eilen päivän pois kotoa ja illalla tullessaan ei puhunut eikä vastannut puheeseen ja pyysi kovasti anteeksi käytöstään ja minäkin pyysin, mutta tänä aamuna hän oli huutanut, uhkaillut ja syytellyt minua. Aikoo soitella ja ilmotella ihmisille kummonen minä olen, ja puhuukin puhelimessa rivienvälistä minusta. Tunnen kuinka hän inhoaa minua taas ja on ärtynyt minuun.
Se olikin vain minun syytä kun hän lähti ryyppäämään, minä sen aiheutin hänelle. Ehkä varmaan teinkin niin.
Pahaa tekee lukea kun tiedän miltä tuntuu.
"Se olikin vain minun syytä kun hän lähti ryyppäämään, minä sen aiheutin hänelle. Ehkä varmaan teinkin niin."
Jos et iskenyt rahoja kouraan ja sanonut että nyt painut sinne pubiin tai muuten...! Niin et aiheuttanut. Mies itse valitsee käytöksensä ja toimintansa, varmaan teoriassa ymmärrätkin kuinka hän sinua manipuloi ottamaan viat päällesi mutta se tuntuu niin itsestäänselvyydeltä ettei sille tunnu mitään voivan vaikka tajuaisikin.
Turvakoti ei ole ylireagointia tässä tapauksessa. Soita sinne. Kysy neuvoa. Googleta hakusanalla turvakoti ja paikkakuntasi, löydät lähimmän.
***
No en todellakaan iskenyt rahoja kouraan, mutta yks kerta tässä tein niin kun mieheni oli juonut 2ploa viiniä ja aloitti, että lähdetäänkö kapakkaan ja sanoin etten lähde niin sanoin hänelle, että mene sinä jos haluat, ja hän lähti, ja minä menin nukkumaan. Kännissä tuli, mutta eihän hän ole omasta mielestään kännissä koskaan.
Turvakoti on käynyt mielessä.
Tänään hän ei muistanut ottaa kännykkää mukaan niin väitti, että minä olen piilottanut sen.
Ja kun hän tuli reissulta kotiin niin hän sanoi, että täällä haisee mädäntynyt vittu.
Hänen persoona muuttuu heti yhdenkin oluen jälkeen. Sitten hän sekoittaa uskon asiat ja kaikki sekaisin. Hän myös väitti etten ole oikea uskovainen, en osaa edes julistaa syntejä anteeksi. No en osaa kyllä, anteeksi osaan antaa, mutta en julistaa syntejä anteeksi
Luitko kun kerroin etta on niin helppo syyttaa itseaan ja ottaa kaadettu saasta vastaan saadakseen katon pan paalle ja ruokaa joka paiva. "Kylla minahan olen kaikkeen syyllinen" tulee kuin rikkimenneesta levysoittimesta jossa neula jauhaa samaa uraa. Ehka sen ajanpitkaan alkaa uskoakin.
Pitaa itsekunnioitus ja omanarvontunto, vaatii aivan vahasen vaivan nakoa ja tyota-siis hakeutumista ulos tuosta sairaasta yhteisolosta.
Se turvakoti on hyvä idea. Sieltä saat myötätuntoa ja henkistä apua, ja myös käytännön ohjeita siihen miten alaka rakentamaan elämää uudestaan nollasta.l mutta pojat, se on sen arvoistakin! Elää itsenäisesti pelkäämättä ja selittelemättä... voit uskoa että lapsesikin huomaavat muutoksen positiiviseen suuntaan! otitko jo numeron ylös?
***
Nyt hän aikoo usuttaa siskonsa minun kimppuun joka on kuulema arvaamaton ihminen.
Hän aikoo käyttää tätä palstaa tosistusaineistona mitä olen tänne kirjoittanut, on kuulema lukenut ja seurannut tarkkaan
Otin numeron se on jo kännykässä
No tiedoksesi; kaikki mitä oelt tänne kirjoittanut ja itä ihmsiet ovat siihen sanoneet, puhuu sinun puolestasi, vain ja ainoastaan. Miehesi on ainoa jonka mielestä tämä ketju jotenkin osoittaa sinusta huonoja asioita :D ei ole kuullut totuutta itsestään vähään aikaan, eh?
Että todistusaineistona mihin... kuinka kusipäinen soaa olla? Todisteena narsismistaan? No se kyllä onnistuu. SInun tuomitsemiseesi puheesi täälä eivät riitä. Hyvä jos on seurannut tarkkaan, oppii ehkä jotain!
Otit numeron. Hyvä. Lapsesihan eivät enää asu kotona right? (yksi, monta? Nyt en muista) Ilmoita heille että lähdet ja sitten pakkaat välttämättömimmän vaatteet ja kimpsut pieneen laukkuun ja lähdet. Ihan oikeasti, nyt heti. Eikö ole hurja ajatus? Nyt kun tätä luet. Älä odota seuraavaa riitaa (huonolla tuurilla se voi olal viimeisesi...) äläkä kimmoketta lähtöön, älä sano miehellesi mitään. Hän voi reagoida arvaamattomastikin, olla ensin mielin kielin ja sitten tehdä jotain kamalaa kun luulet tilanteen taas hetkeksi korjaantuneen.
Mene ulos kimpsuinesi, lähetä viesti lapsillesi tiedottaaksesi että menet. Että otat ytheyttä hetken päästä. Sitten soitat sinne turvakotiin, sanot että olet lähtenyt miehesi luota vaikeassa tilatneessa ja tarvitset apua, minne menen? He kertovat sinulle mihin tulla jotta saat apua seuraavan askelen miettimisessä, he myöskin auttavat sinua neuvomalla miten ilmoittaa miehellesi, miten ero pannaan vireille, asunnon etsimisessä... tms. Jos olet työssä, ilmoita työnanatajallesi että perhekriisin vuoksi olet muutamia päiviä poissa. Jos miehesi reagoi lähtöön huonosti olet paremmassa turvassa jos hän ei sinua löydä ihan heti.
Hyvänä puolena; jos turvakoti osoittautuu ylireagoinniksi, se ei haittaa. Jos taas se olisi liian pieni askel, well, sinulla on aika paljon menetettävää.
***
Aikuiset lapset ovat sitä mieltä, että lähtisin pois. Olemme tyttären kanssa yrittäneet soittaa tänään mielenterveystoimistoon, mutta sieltä ei vastata.
Turvakodin numero on kännykässä. Tyttäremme tulee tänne käymään tänään.
Hän on reissullaan ottanut alkoholia, ja näytin kuitin hänelle kun kerran väittää ettei ole reissulla juonut mitään, ei sitten yhtään mitään niin hän oli kuiteista hämmentynyt, aivan kuin oikeasti hämmentynyt, näytti ettei muistanut mitään. Mikä jos se tuollaisesti menettää muistin niin mitä jos se menettää täällä kotonakin.
En osaa enää kirjoittaakaan.
Lähtisit tyttäresi mukana pois kun hän tulee käymään? Mielenterveystoimistossa eivät muuta tee kuin käskevät soittaa lähimpään turvakotiin, usko pois. Ne eivät voi mitään tehdä, itsellesi voisi olla kyllä ihan hyväkin varata keskusteluaika mutta sen kerkiää myöhemminkin. Ulospääsy on nyt tärkein, kun päätös on jo tehty, miksi pitkittää? Tiedän että riippuvuus on kova ja toivo vielä taustalla mutta kuule, ei se mitään hyödytä. Unohda koko suhde nyt jo, se on kuollut ja kuopattu. Anna miehesi selviytyä tai olla selviytymättä keskenään, sinä et ole hänen hyvinvoinnistaan vastuussa, et sitten yhtään. Sen kun ymmärrät. ULOS!!!
Tyttäresi mukana sitten menet niin ei tarvitse yksin aloittaa. Soita turvakotiin hänen luotaan ja yritä olla vähättelemättä tilannettasi. Kysy mitä sinun pitää tehdä, tässä tilanteessa sinun on varmasti helpompi toimia ohjeiden mukaan kuin yrittää itse pähkäillä seuraavaa askelta.
***
1. Lähdet niin pian kuin mahdollista suhteesta ja hoidat itsesi turvakotiin
2. Jatkat suhteessa ja miehesi pieksää sinut hengiltä jossain vaiheessa.
Naapurimme valitsi kakkosen. Älä sinä valitse.
Et valita turhasta, mutta jos valitat, etkä toimi 1. vaihtoehdon mukaan, olet saamaton tollo!
Hiilihangon kanssa tänä aamun heilui ja iltapäivällä sanoi ettei ole vakuuttunut kohta seuraamuksista. Sanoin, että menen turvakotiin, hän käski painua ja sitä ennenkin voi jo tapahtua jotakin.
Jotenkin ajattelen tolloksi itseni
Kuinka sina jaksatkin jauhaa tuota samaa "mina olen tollo, mina olen kaikkeen pahaan syypaa mina mina mina mina ..."
Miksi et kayttaisi tuota sairauteen lietsovaa energiaa rakentamaan kaunista ja eheyttavampaa- hakeutumalla pois tuosta kaarmepesasta!
Koska hänestä tuntuu että se on totta, hän on kaikkeen syyllinen. Siihen pitää hakea vahvistus sen kolemtuhatta kertaa että et ole, et ole. Siksi levy on rikki. Elä pillastu. Kaikki ei näe elämäänsä selväjärkisesti kuin vasta ajan päästä :D
***
että mikä ihme on "rumpsu"?
"Kun minulla tuli rumpsu, hän raivostu siitä,ja kertoi hänen rumpsun olevan erilaista kun hänen, hänen rupsuttelun on siedettävä, ja käski munun pohtia sitä, että miksi näin on?"
En tajua minä mitä tuo tarkoittaa...?
Onneksi en ole parisuhdeterapeutti tai perheneuvoja..
pieru, tuo jokaisen narsistin ilon ja ihmetyksen ja jopa ylpeyden aihe, siis mikäli kyseessä on oma pieru.
Olen nyt soittanut kriisikeskukseen ja psykiatrille ja miehelleni ja minulle on varattu huomenna aika. Ilmeisesti mieheni on menossa, mutta ottaako minut matkaan se on eri asia.
tapahtuu, olen vain skeptinen sen miehesi suhteen. Jos on sellainen kuin kuvittelen niin osaa kyllä olla ja käyttäytyä psykiatrilla, pyytää anteeksikin ja vakuuttaa kaikki itsensä mukaanlukien, mutta kun kotiin palataan olet sinä paholainen ja kaikki häntä vastaan. Ja sitten lähtee mopo käsistä.
Toivottavasti olen väärässä.
Ilmoittelehan itsestäsi, joohan? Jäin huolehtimaan.
***
Mieheni kävi psykiatrilla ja uhkaili kertoa vain minusta kaikenlaista.
Hän sanoo kaikki sanomisensa valheeksi. Valehtelee kaikenlaista ja kehittelee juttuja.
Minun kertoo painostaneen alaikäisen tyttäremme tekemään joskus aikoinaan abortin. Ei siinä ole mitään perää. Sanoo että olen murhannut.
Nyt tämä mieheni laittoi tekstiviestin että hän on hoidossa pasykiatrisella sairaalassa. Luulen tietäväni ettei ole.
Laitoin hänelle tekstiviestin ja sähköpostiviestin, jossa kyselin hänen avioero halusta. Mitään ei ole vielä kuulunut.
Niin hän on todella kertonut kaiken mahdollisen sinusta ja se on haistettu oikein, eli kuulija on tajunnut mistä on kyse. En tosin usko että tuollaista potilasta suoraan sisään otettaisiin jos hän ei sitä itse pyydä, ja että vaimoon ei olisi otettu yhteyttä jos näin olisi käynyt.
Jos tiedät millä psykiatrilla hän kävi, soita sinne. Hän ei tietenkään voi ekrtoa mitään potilaaseen liittyvää sinänsä mutta häneltä saat tiedon onko miehesi hoidossa ja jos/kun ei ole, mitä hän käynnin perusteella sanoisi Sinulle.
Älä siitä huoli että miehesi puhuu sinusta mitä sattuu, sellaisissa tapauksissa joissa sillä on jotain väliä, saat oman puolustuspuheenvuorosi kyllä. Yksikään psykiatri ei vain usko noin selvää panettelua ja tuumaa; voi onpa kauhia vaimo sinulla.
Sinun ei tarvitse härnätä häntä enää avioerolla kyselemisestä, voit laittaa erohakemuksen vetämään ihan itsekin. Et hänen yhteistyötään tarvitse myöskään pois muuttamiseen. Et lupaa, et myöntymystä. Otat vain ja menet, se on sinun oma valintasi nyt mitä teet, häneltä et enää voi kysyä.
Miksi odottelet hänen päättävän sinun elämästäsi? Onhan se jo nähty mitä hän sillä tekee kun sitä saa hallita. Josko ottaisit nyt ja käärisit hihasi, ja alkaisit katsella itsellesi uutta asuntoa, vaikka netissä. Etuovi.com on ihan kelvollinen sivusto, vvähän joka kiinteistöfirmalla on jo oma sivunsa myös. Soittele ja sovi näyttö johonkin. Unelmoi vähän; millaista olisi asua omillaan, ilman ketään muuta mietittävänä, vain oma itse miellytettävänä ja huollettavana?
***
Minulla ei ole käsitystä miten toimin nyt? Voinko lähteä ja jättää? Miten paljon hyvää jätän taakse.
Poliisi vei mieheni pois kotoa. Mieheni nakkasi minut pihalle. Poliisi kysy ensiksi että pärjäättekö? Mieheni rupesi uhoamaan poliisille, että te ette tiedä kuka minä olen, mutta onneksi ei auttanut uhoamienen.
No minä tässä pelkäsin koko ajan kun tiesin että jotenkin tuo tilanne tulee kärjistymään ja lähdetköhän ajoissa alta pois mutta tuohan näytti ratkeavan ihan kohtuullisen siististi! Eivät ne voi kauaa miestäsi pitää, nyt sinun on paras lähteä ainakin hetkiseksi muualle.
Tiedän että kun ajatusket on selaisin, sitä ensimmäistä askelta ei saa otettua. Jos vielä luet, kerron mitä itse tekisin:
1. pakkaisin repun tai muun helposti kannettavan laukun, vaatteet muutamaksi päiväksi, shampoon, meikit tms. mitä joka päivä käyttää. Välttämättömät. Muista että kaikkea saa kaupasta lisää!
2. soittaisin siihen lähimpään turvakotiin ja kysyisin mitä tehdä. Jos heillä on tilaa, voiko sinne mennä pariksi päiväksi piiloon ja sieltä käsin hoitaa asioita? Jos ei, jokin pieni hotelli matkan päässä on paras apu. Halpa ja syrjässä, saat olla rauhassa.
Melkein jännittää puolestasi, positiivisessa mielessä. Sinä saat alittaa ihan oman elämän josta tulee pienellä tuurilla niiiiiin paljon parempi kuin tähänastisesta.
näitä viestejä käyn lukemassa vain muutaman kerran päivässä, jos tahdot lähettää sähköpostia, [email protected] auttaa purkamaan mieltä. (ei tristar, vaan tstar)
***
Se hyvä jonka jätät taakse on jo takana. Mitään niin hyvää miehessäsi ei voi olla että sen takia kannattaisi riskeerata henkensä ja olla onneton koko ajan. :D Ne hyvät muistot sinulla on ja ne pysyvät vaikka asuisit missä.
Voit ja pystyt siihen, valta on sinulla. Päätät ihan tise, sinun ei tarvitse kysyä keneltäkään lupaa. Voit vain ilmoittaa; minä teen nyt näin ja kukaan ei voi sille mitään. Se on sinun elämäsi jolla teet mitä tahdot.
Tuntuu niinkuin menettäisi jotain, mutta todellisuudessa jätät vain pahaa taaksesi ja saat ihan uuden elämän. Paremman! Yksi ystäväni joka lähti väkivaltaisen miehen luota, sai moneksi viikoksi iloa siitä ajatuksesta että saisi sisustaa ihan oman asunnon kysymättä keneltäkään mitä sinne saa laittaa. Roiskia värejä niinkuin mieli tekee! Tehdä iloinen asunto, villi ja vapaa! Omanlainen.
***
Mentiin parisuhdeterapiaan aamulla, mutta sitä ei voitu järjestää mieheni oli omissa maailmoissa ja narsistissa jutuissa. Näkivät tapauksen ja kehottivat minut soittamaan päivystykseen ja ambulanssilla hoitoon.
Hän saa sitten tarvitsemansa avun ja vielä ehkä ihan hyvän loppuelämänkin lääkitysken ja terapian turvin, ja sinullekin aukeaa ehkä ihmisarvoinen maailma. Kysymyksenä enää; jäätkö odottelemaan parantumista ja katsomaan millainen kaveri sieltä takaisin tulee, vai onko miehesi tehnyt peruuttamatonta vahinkoa suhteellenne (itse luulen jälkimmäistä mutta kun en tunne en tiedä)?
Ihan uteliaisuudesta, mitä aiot tehdä? Mitä haluat elämältä?
***
Minä menen kriisiterapiaan ja mieheni omaan terapiaan ja parisuhdeterapia katkaistaan´toistaiseksi.
Mulla annettiin ohjeeksi, että soitan päivystävälle jos hän pölisee vielä kotona ja laitetaan hoitoon mieheni.
Ja entä jos ei "pölise" vaan toteuttaa noita uhkauksiaan seuraavaksi?
Nooh... ainakin olette seurannassa jo niin ei kai niin herkästi pimahda... vaikka en kyllä ymmärrä mitä sinä tältä suhteelta oikein odotat. Jos miehesi muuttuu entisenlaiseksi, kykenetkö häntä vielä rakastamaan ja olemaan hänen kanssaan onnellinen? Ja jos et kykene, mitä saat siitä että jäät kotiin?
Ihan oiekasti haluaisin kuulla että mietit tuota, kannattaako jäädä vain koska siihen on tottunut vai hankkia oma hyvä elämä vielä kun siihen kykenee?
***
En tiedä mitä odottelen. Mutta hän pölisi siellä meieltervestoimistossa tänään hyvään malliin.
Hän lähti nyt reissuun. Hänellä on aamut kaikista vaikeimmat.
Nyt en kyllä edes ymmärrä mitä tarkoitat, enkä saa selvää mikä tilanne nyt on. Sen kuitenkin tiedän että odottelu ei auta mitään. Sinuna marssisin sinne mielenterveystoimistoon ja yrittäisin psykologin kanssa puhuen miettiä mitä tahdon tehdä ja vaihtoehtoja, mitkä ne sinun toiveesi elämästä tästä eteenpäin ovat. Haluatko elää miehesi kanssa? Pystyisitkö siihen? Hlauatko olla omillasi?
Koeta nyt ymmärtää että päätökset lähtevät nyt sinusta, ja sinun on ne päätökset johonkin suuntaan pakko tehdä.
***
alkoholisti sun mies tyypillistä käytöstä.
Hän ei kestä pisaraakaan alkoholia niin hänen persoonallisuus muuttuu ja mukaan tulee narsistin piirteitä. Hän on koko talven ollut juomatta. Ei viime mutta edellisen kesän joi.