Itse olen tälläinen hoikka ja sopusuhtainen mies, mutta vain 168cm pitkä. Istuvia vaatteita on lähes mahdoton löytää.
Kesällä etsin pikkutakkia ja kaikki kaupungin liikkeet läpikäytyäni vain yhdestä löytyi sopiva koko 44. Sekin maksoi sitten maltaita ja oli liikkeen (kaupungin)ainoa.
Sanoin kauppiaalle, että muutama vuosi sitten löytyi paremmin pieniä kokoja mutta nykyisin ei sitten mistään. Siihen kauppias sanoi lohduttavasti, että kohdallani tilanne luultavasti vain vaikeutuu sillä kauppa lisää keskikokojen määrää ja karsii pieniä ja suuria kokoja. Näin voidaan ostaa suurempia määriä tiettyjä kokoja edullisemin ja vaate mallien määrä kasvaa. Varastotiloissa säästetään kun kokovalikoima on suppeampi.
Siis vaatevalikoima kasvaa mutta kokojen kirjo pienenee !!??? Ketä tämä palvelee. Vai onko jossain tehty tutkimus, että keskikokoiset tienaavat niin paljon enemmän, että vain heille kannattaa pitää valikoimaa.
Saksassa miesten vaatteet lähtevät koosta 44! Suomessa yleensä pienin koko on nykyisin 50... joskus on "säälistä" 48. Omaa kokoani 44 (joskus 46) on oikeastaan mahdoton löytää.
Sitten olen perkeleen kyllästynyt kuulemaan siitä lasten- ja nuorten osastosta. Se, että minä olen lyhyt ei tarkoita, että olisin ruumiin rakenteeltani jäänyt lapseksi!!!!!!!!!!!!!!
Miten tämän nyt hienosti asettelisi, vituttaa niin saatanasti tämä tilanne perkele! Kai sitä on alettava käymään ulkomailla vaateostoksilla tai sitten kylmästi alettava käyttämään naisten vaatteita, eiköhän tuolta sopivan kokoisia mekkoja löydy.
Kauppiaalta kuultua
2
1022
Vastaukset 2
- Kraatari, räätäli
Juu käytä mekkoja vaan. Ite olen myös 'ongelmakokoinen', mutta sieltä toisesta päästä.
Tää on totta mitä kauppiaasi on sanonut. Odottelen vaan koska kulkevat tiensä päähän.
Parhaiten sopivia vaatteita saat teettämällä ne kunnon materiaaleista käsityönä. Totta on, että ne maksaa, mutta totta on myös, että ne kestää.
Jos kolmen, neljän halpistakin hinnalla saat yhden hyvän, niin että se kestää viiden halpistakin ajan.
On näet niin, että ne halpistakit myös tehdään siten että, niistä puuttuu kaikki tukirakenteet ja vahvikkeet. Materiaalit ovat heikkolaatuisia, pelkästään jo aurinko pilaa monen materiaalin muutamassa kuukaudessa.
Sitäpaitsi tuollainen arvokkaampi vaate motivoi myös huoltamaan ja hoitamaan vaatteensa kunnolla.- ja kenellä on varaa
Ei paljon yksi takki lohduta, kun ongelma on koko vaategarderoobissa.
Tarvitaan ainakin yksi puku (maksaa maltaita teetettynä), useampi tavallinen takki, farkkuja, paitoja, neuleita, t-paitoja, jne jne.
Kenellä on varaa teetättää KAIKKI vaatteensa? Tai toinen vaihtoehto on että vaatteet roikkuu päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.113525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 54465
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410