Olemme avioliitossa

Me elämme avioliitossa vaimoni kanssa sillä perusteella että olemme yhdessä rukoilleet jumalan edessä että siunaisi meidät yhteen ja lupauduimme toisillemme jumalan silmien edessä. Avioliittomme on pitävämpi avioliitto kuin kirkon papin solmima, sillä kirkollisista avioliitoista avioeroon päätyy noin puolet.

Virallisesti tietysti vain "avoliitto", mutta seurakunnan ja Jumalan edessä se on avioliitto. Seurakunnan edessä se on avioliitto sen tähden että liittomme on julkinen ja koko seurakunnan ja kaikkien ihmisten nähtävillä. Ja Jumalan edessä se on avioliitto koska se on rakkaudellinen ja totuudellinen liitto, hänen Sanassaan pyhitetty. Pidimme pienen häämatkankin.

Avioliitto ei kaipaa tai tarvitse byrokraatteja, virkamiespappeja ja juristeja antamaan sille oikeutusta, asettamaan ehtoja tai hyväksyntää. Esimerkiksi testitmentilla voi halutessaan hoitaa perintö-asiat kuntoon, kirkolliseen avioon ei silti kannata mennä koska se ei ole pätevä.
241420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kyllä Jumala on itse käskenyt että ihmisten tulee olla alamaisia esivallalle ja NOUDATTAA LAKIA. Jumala on kaikki hallitsijat, päätöksen tekijät, asettanut. Näin ollen et ole laillisesti avioliitossa vaan elät parisuhteessa. Kannattaisi käydä maistraatissa ja lausua vihkivala myös koko maailman edessä (laillistettuna paperille).

En nyt ymmärrä alkuunkaan miksi laillinen avoliitto olisi parempi vaihtoehto kuin laillinen avioliitto? Tiedätkö miten paljon useammin avoliitot päätyvät eroon kuin kirkolliset avioliitot?

Äänestä
  • Kirkollinen avioliitto on pyhän kristillisen avioliiton pilkkaa.

    Äänestä

  • uskovainen. kirjoitti:

    Kirkollinen avioliitto on pyhän kristillisen avioliiton pilkkaa.

    Sen vuoksi menettekin naimisiin maistraatissa, sillä jumalan siunaus teillä sitten jo mielestänne on, mutta ei raamatussa sanottua lainvoimaa. Jumalan silmissä ette tada olla naimississa, vai mitä herra j vastasi pyyntöihinne :)

    Äänestä

Moneskohan kerta tämä lienee kun tämän saman viestin tänne laitat?
Kerrohan miksi sinulla on näin valtava tarve julistaa "avioliittoasi".
Joka ei ole avioliitto Jumalankaan silmissä.
Ihan kuin et olisi itsekään nyt varma tästä asiasta,haetko jonkinlaista hyväksyntää tälle jutullesi?
Et sinä muuten tätä samaa juttua jauhaisi tietyin väliajoin.

Äänestä

hauki on kala hauki on kala hauki on kala jalkavaimo on jalkavaimo on jalkavaimo on jalkavaimo on.....

Äänestä

Susiparina eläminen on haureuden syntiä, josta joutuu helvettiin. Te ette voi olla uskovia, jos elätte synnissä. Avoliitto on kapinaa Jumalaa vastaan.

Äänestä
  • Kirkollinen avioliitto on pyhän kristillisen avioliiton pilkkana pitämistä.

    Äänestä

  • Ilmestyskirja 17:1

    "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."

    PORTTO

    Raamatussa avioliitto on seurakunnan ja jumalan välisen yhteyden vertauskuva, katso esim. Ef.5:31-22, Jes.54:5, Jer.3:6-13, 31:31-34, Hos.2:19-20. Ilmestyskirjassa "vaimo" (Ilm.12:1, 19:7) tai "morsian" (Ilm.21:9) on seurakunnan vertauskuva. Vastaavasti "portto" (Ilm.17) tai "nainen" (17:3) on luopio-seurakunnan vertauskuva. Kirkkolaitos on tuo valheellinen seurakunta joka "harjoittaa haureutta", eli houkuttelee ihmisiä luopumukseen, yhdessä maallisen peto-vallan kanssa.

    VEDET

    Raamattu kertoo mitä ovat nuo vedet joiden päällä portto istuu. Nuo vedet ovat "kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä" (Ilm.17:15)

    VIINI

    Jeesus piti ehtoollisviiniä uuden liiton symbolina (Luuk.22:20). Viini on siis myös uskonnollisen opin, tai opinkappaleen symboli. Tuo suuren porton viini on kirkon teologia, harhaoppi, josta maan asukkaat (mm suomalaiset) ovat ikäänkuin juovuksissa.

    Jos haluaisimme kirjoittaa ilmestyskirjan jakeet 17:1-2 avattuna, kaikille ymmärrettävällä kielellä, voisi tuo kohta kuulua näin:

    "Tule, minä näytän sinulle sen suuren kirkkolaitoksen tuomion, jolla on jäseniä monissa eri kansoissa, hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat jumalasta luopumusta harjoittaneet ja jonka harhaopeista maan asukkaat ovat menneet sekaisin."

    PORTON TYTTÄRET

    Ilmestyskirjan portolla, eli katolisella kirkolla, on mainittu olevan tyttäriä (Ilm.17:5). Nämä tyttäret ovat tuon suuren katolisen emäkirkon hareuden hengestä syntyneitä lahkoja, kuten luterilainen, ortodoksinen ja kalvinistinen kirkko.

    VÄÄRÄ PROFEETTA

    Ilmestyskirjassa mainittu "suuri portto" on sama asia kuin kohdissa 16:13, 19:20 ja 20:10 mainittu "väärä profeetta". Tämä käy selväksi jos tutkimme tarkasti toista kappaletta:

    Ilm.2:20

    "Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista (vrt. Ilm.17:3 "nainen"), Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi (vrt. Ilm.16:13 "väärä profeetta") ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta (=vrt.Ilm 17:2 "haureuden viini") ja syömään epäjumalille uhrattua (mm kirkollisvero). Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen..."

    Huomaa että Raamattu puhuu sellaisista miehistä jotka tekevät huorin tuon suuren porton, Iisebelin, kanssa. Joka siis yhtyy kirkkoon on yksi henki kirkon kanssa ja on siis tehnyt huorin Iiseblin kanssa.

    Äänestä

  • uskovainen. kirjoitti:

    Ilmestyskirja 17:1

    Älä halveksi ja tuomitse ihmisiä, jotka ovat kirkossa avioituneet vilpittömin mielin.
    Ethän SINÄ ole Jumala, joka voi nähdä ihmisen sisimpään.

    Olet repäissyt Ilmestyskirjasta irrallisia jakeita ja selität korvasyyhysi mukaan. Ilmestyskirja on vaikea tulkittavaksi, ja erehdyt, jos näet sen sanoman noin yksipuolisesti.

    Miten ihmeessä kirkko muka houkuttelee luopumukseen? Minusta se on juuri päinvastoin.
    Joka kerran käydessäni kirkossa, siellä on käsitelty Jumalan Sanaa.

    Ole nöyrempi tulkinnoissasi. Sinä olet vain ihminen, niin kuin minäkin. Se "vain" on siksi, että käsityskykymme on vajavainen.

    Kun täytät rakkauden lain ja lakkaat julistamasta tuomiota, niin silloin olet saanut ripauksen todellisesta uskosta.

    Äänestä

...sä oikein kuulut?
Ilmestyskirjaa on tulkittu niin monella tapaa että sekasin menee.
Tämä oli näköjään sun tulkinta.

Äänestä
  • sopivaksi jolloin syntikin hyväksytään, vai eletäänkö niin että omatunto säilyypi puhtaan ja ihminen - jumalan kuva - elää vanhurskaana ja LÄHTEE ajasta ikuisuuteen jumalalle kelvollisena, synnit anteeksisaaneena

    Äänestä

Mikä ihme sua vaivaa? Sinä olet ainoa joka puhuu kirkollisesta vihkimisestä... jos et sattunut tietämään, niin kirkossa ei edes voi vihkiä jos siihen ei kuulu. Me puhutaan virallisesta avioliitosta, esimerkiksi maistraatissa solmitusta. Voi hyvänen aika. Älä jaksa.

Äänestä

Jotenkin tämä nyt tuntuu sekavalta sopalta...
Kirkossa vihkiminen tapahtuu JUMALAN KASVOJEN EDESSÄ ja todistavan seurakunnan edessä. Siinä aviopari lupaa rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä toisiaan.
Nyt on vaan käynyt niin, että ihmiset eivät KUNNIOITA ja PIDÄ PYHÄNÄ avioliittoa ja tekevät aviorikoksen aivan liian helposti.
Sellaiset avioparit, jotka eivät ole sisäistäneet Jumalan Sanaa kohdallaan, suhtautuvat tähän kevyemmin, ei ne parit, joille Jumalan Sana on elämän perusta.
Tämä osoittaa sen, että ihmiset ovat vieraantuneet Raamatun Sanasta ja avioelämääkin kunnioittavista asioista.
Pidän kirkon papin vihkimisen ainoana oikeana tapana vihkiä pari, maistraatissa suhde vain rekisteröidään. Tilaisuudesta tulee pyhä ja totuudellinen, kun pappi on siinä mukana ja tuo vihkimiseen Jumalan totuudensanan Raamatusta. Siinä on paras perusta avioliitollekin.

Äänestä

Jos uskaltaa elää avoliitossa Jumalan silmien edessä, muttei uskalla tehdä sitä virallisesti kirkosssa, on kaikkea muuta kuin rohkea. Työni puolesta joudun kohtaamaan näitä avopareja, jotka riitelevät omaisuudesta puolison kuoltua, kun eivät heitä peri. Monesti tulee mieleen toive, että olisivatpa menneet avioon, ihan oikeesti eivätkä vain leikkimään kotia, olisi tämäkin asia perintöjuttu selvempi. Jokainen tietysti tyylillään, mutta itsekin uskovaisena ei olisi tullut mieleenkään suunnata maistraattiin avioitumaan. Jos ei ole LAILLISESTI vihitty, ei mielestäni voi väittää elävänsä AVIOliitossa, se on moderni vale.

Äänestä
  • voi kirkossa vihkiä vaikka ei kuuluisi kirkkoon kokemusta on sitä en tiedä onko se paikkakuntanen asia mutta näin on .
    Ja onhan se vain ja ainoastaan Jumalan edessä oikein mennä avioon...ihmisten keksimä koko avoliitto, synnissä elämistä mutta eihän siitä piitata kun on helpompi elää kun on "taka ovi auki" mistä saa puikata ulos...

    Äänestä

avioliitossa. Ainoastaan omissa mielissänne, joka ei ole minkäänlainen liitto. Voittehan te toki sopia keskenänne olevanne "avioliitossa" mutta katsoi sitä vaikka millä silmällä, ette ole minkäänlaisessa avioliitossa. Nämä on taas näitä aina silloin tällöin täällä pyöriviä "uskovaisten" omia näkemyksiä asiasta. Muhun ne eivät kuitenkaan uppoa.

Äänestä
  • EROTKAA HEISTÄ!

    2Kor. 6:15-17

    Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."

    Ilm.18:4

    "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."

    Luuk. 9:5

    "Ja missä eivät ota teitä vastaan, siitä kaupungista lähtekää pois, ja pudistakaa tomu jaloistanne, todistukseksi heitä vastaan."

    Luuk. 17:31

    "Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. Muistakaa Lootin vaimoa!"

    1.Korinttolaiskirje 5:11

    Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.

    Psalmit 1:1

    Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,

    Tiit. 3:10

    Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

    Efesolaiskirje 5:6

    Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.

    Jer.51:6

    "Paetkaa Baabelista ja pelastakoon kukin henkensä, älkää hukkuko sen syntiin."

    http://www.wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm

    Äänestä

  • _kristitty_ kirjoitti:

    EROTKAA HEISTÄ!

    Ei Raamattua, Pyhää Kirjaa NÄIN lueta.
    Se joka irrottelee jakeita asiayhteyksistään, lukee kuin piru raamattua.

    Muista aina, missä yhteydessä jakeet on sanottu!
    Mieti sitä taustaa ja niitä tapahtumia, missä nuo tekstit ovat.
    Raamatunluku ei ole laiskaa haukionkala hokemista, vaan TUTKISKELUA.

    Nöyrä tutkiskelu, oman tulkinnan erehtymisen mahdollisuus on otettava aina huomioon.

    Ylpeä uskova ei tällaiseen alistu, vaan hutkii ympäristöään OMALLA viisaudellaan.

    Jos tekisin kuin sinä nyt, irrottaisin tekstit ilman selitystä, niin mitäpä sanot tästä:

    2.Mooses 21:29
    "... jos härkä on ennenkin puskenut ja sen isäntää on varoitettu eikä hän ole sitä vartioinut, ja jos se tappaa miehen tai naisen, niin härkä kivitettäköön ja myös sen isäntää rangaistakoon KUOLEMALLA."

    Äänestä

  • uskova 3 kirjoitti:

    ei tuo lainkohta siitä sen ihmeemmäksi muutu vaikka samaan tekstiin lainattaisiin koko VT...

    Äänestä

  • _kristitty_ kirjoitti:

    ei tuo lainkohta siitä sen ihmeemmäksi muutu vaikka samaan tekstiin lainattaisiin koko VT...

    Jaa, et sitten tajunnut?

    Jos Raamatun jakeita revitään sieltä täältä ja aletaan niitä soveltamaan nykypäivään, niin kuin eräät aiemmat viestin osaanottajat antavat ymmärtää, niin...
    miksi sitten uskovat eivät vaadi kuolemanrankaisua kaikille häränomistajille härän kivittämistä onnettomuuden sattuessa?

    Tää oli se epäselvä pointti.

    härkä pitää kivittää, jos se puskee ihmisen kuoliaaksi, aivan kuten lainauksestasi käy ilmi

    Äänestä

  • _kristitty_ kirjoitti:

    härkä pitää kivittää, jos se puskee ihmisen kuoliaaksi, aivan kuten lainauksestasi käy ilmi

    Enpä ole paljon nähnyt härän kivittämisiä Suomessa, joten taidetaan olla pakanakansaa.
    Mutta entäs mies? Pitääkö hänelle langettaa kuolemantuomio?

    Äänestä

  • uskova 3 kirjoitti:

    Jaa, et sitten tajunnut?

    Jos Raamatun jakeita revitään sieltä täältä ja aletaan niitä soveltamaan nykypäivään, niin kuin eräät aiemmat viestin osaanottajat antavat ymmärtää, niin...
    miksi sitten uskovat eivät vaadi kuolemanrankaisua kaikille häränomistajille härän kivittämistä onnettomuuden sattuessa?

    Tää oli se epäselvä pointti.

    sanoma on aina sama!! kuten 2000v sitten. ei aika sitä muuta ei mitkään,
    aina kuulee tuota " ei voi soveltaa nykyaikaan" - juuri tuota ihmisen koko ajan enemmän tapahtuvaa maallistumista toi höpinä

    Äänestä

  • uskova 3 kirjoitti:

    Enpä ole paljon nähnyt härän kivittämisiä Suomessa, joten taidetaan olla pakanakansaa.
    Mutta entäs mies? Pitääkö hänelle langettaa kuolemantuomio?

    oliko tässä kysymys Suomenlainsäädännöstä? Vai siitä mitä Raamatussa lukee?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskovainen. kirjoitti:

Me elämme avioliitossa vaimoni kanssa sillä perusteella että olemme yhdessä rukoilleet jumalan edessä että siunaisi meidät yhteen ja lupauduimme toisillemme jumalan silmien edessä. Avioliittomme on pitävämpi avioliitto kuin kirkon papin solmima, sillä kirkollisista avioliitoista avioeroon päätyy noin puolet.

Virallisesti tietysti vain "avoliitto", mutta seurakunnan ja Jumalan edessä se on avioliitto. Seurakunnan edessä se on avioliitto sen tähden että liittomme on julkinen ja koko seurakunnan ja kaikkien ihmisten nähtävillä. Ja Jumalan edessä se on avioliitto koska se on rakkaudellinen ja totuudellinen liitto, hänen Sanassaan pyhitetty. Pidimme pienen häämatkankin.

Avioliitto ei kaipaa tai tarvitse byrokraatteja, virkamiespappeja ja juristeja antamaan sille oikeutusta, asettamaan ehtoja tai hyväksyntää. Esimerkiksi testitmentilla voi halutessaan hoitaa perintö-asiat kuntoon, kirkolliseen avioon ei silti kannata mennä koska se ei ole pätevä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu