Minä olen korviani myöten täynnä nykyajan maailmanmenoa. Rahan valta, teknologian kiihtyvä kehittyminen, geeniteknologia, ihmisten kauneuskäsitys, ihmisen arvomaailman vääristyminen - kaikki tämä on saanut minut halajamaan metsien kätköön. Aionkin lähitulevaisuudessa eristäytyä yhteiskunnasta ja jättää teidät pyörimään tänne kaiken paskaisen materialismin kiroihin. Vinguttakaa te vain visaanne ja rypekää laskuissanne, hankkikaa lisää turhia härveleitä - minä aion vain poltella piippuani, hörppiä kotiviiniä ja lukea vanhan ajan viisuksia sekä keskustella metsäneläinten kanssa.
haistatetaan paska nykyajan menolle!!!
palataan luontoon!!!
9246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä muutin asumaan luontoon jo vuosia sitten.Asun luolassa ja olen tyytyväinen.Kaupasta en hae kuin suolaa ja panoksia.Olen täysin omavarainen.Olen täysin yhteiskunnan ulkopuolella.Kotiviiniin ei ole tarvinnut sortua,vaan viinakset saan evakuoitua kesämökeiltä.
Oi minäkin kaihoan ja ihan oikeasti painimaan aidon luonnon helmaan todellisten-, eikä tekno- ja byrokraattien luomien ongelmien parissa. Saisipa elää ja hengittää vapaasti ja kirmailla kesäisin pitkin niittuja ja jouluna kellahtaa oljille..
Vaikka maalailen tässä vaan, niin olen tosissani: tätä kaipaisin!
Hirsirakenteinen tupa ja kammari. Peltikatto, ulkorakennus, tontti n. 3000 neliötä. Edullinen.
Ei kiinnosta minuakaan tämä hektinen meno. Ei kiinnosta hankkia mersua, ei kiinnosta ostaa aina vaan isompia omakotitaloja, ei kiinnosta laskettelulomat Lapissa ja kesälomamatkat Välimerelle. Kiinnostaa sen sijaan sielunrauha ja onnellisuus pienissä asioissa.
Uskon vielä päätyväni samaan ratkaisuun kuin sinäkin. Nimittäin onnellisin ihminen jonka tunnen asuu noin kolme kertaa neljä metrisessä pienessä puulämmitteisessä mökissä, omistaa 2 siperian huskyä ja kun vaimo vuosikausia sitten lähti niin on elänyt koiriensa kanssa siitä asti. Ja hyvin menee. Paremmin kuin elintasopelleillä, ehkä?
viestisi oli niin puhutteleva, että teki jo mieli sännätä perään:)
Stallaritouhuistasi muuten joutuisitkin selittelemään ja puolustelemaan. Parasta mennä korpeen vaan häröilemään ja heittää tietokonekin hevon kuuseen. Sitten voit siellä hirsimökissäsi ihmetellä että voi miksi se isä aurinkoinen menikään kuolemaan kun se oli niiiiin ihana
mikäs katkera kalkin niellyt siellä nikottelee:)
Stallari tai ei, älä sä laita mua mihkään kategoriaan, kun en itsekään oo paikkaani vielä löytänyt. Ehkä sitten sieltä metsäpirtistä..:)
..vai pitäskös mun sittenki sua vähä höykkyyttää ja pysyä täällä koneineni kaikkineni..
mikäs katkera kalkin niellyt siellä nikottelee:)
Stallari tai ei, älä sä laita mua mihkään kategoriaan, kun en itsekään oo paikkaani vielä löytänyt. Ehkä sitten sieltä metsäpirtistä..:)
..vai pitäskös mun sittenki sua vähä höykkyyttää ja pysyä täällä koneineni kaikkineni..
yhdellä kertaakin vakuuttava, mutta kone päätti vielä tuplata..kestä mua siis tuplasti:)ja tämä päälle..