en osaa vieläkään päättää tai oikeastaan en uskalla päättää haluanko olla enää mieheni kanssa vai en. tiedän sen melko varmaksi ja hän myös että yhteinen tulevaisuus ei ole kovin lupaava :haluan lapsia ja hän ei. ja mieli ei kuulemma voi muuttua kun on jo ajatellut noin viimeiset seitsemän vuotta ( mies on 27,minä 20). hänellä ei ole myöskään haluja mennä naimisiin toisin kuin minulla.hän kuitenkin rakastaa minua yli kaiken ja minä häntä. tulemme ihmisinä todella hyvin toimeen ,mutta hän ei kuitenkaan ymmärrä minua kunnolla ,ajatuksiani. esim kun olen surullinen hän luulee että olen vihainen ja jos ystävällisesti mainitsen jostain asiasta se on heti nalkuttamista. rassaa todella. olemme olleet kaksi vuotta yhdessä asuneet yhdessä melkein alusta asti.nyt olen parin kuukauden aikana huomannut ettemme tunne toisiamme oikeastaan yhtään. niin kuin normaalisti parit toisistaan asioita tietävät. minä olen ollut avoin mutta hän ei pysty kertomaan minulla tunteistaan kunnolla. hän on uskollinen, välittävä, rehellinen, kaikin puolin ihana mies. mutta hänen pimeä puolensa on se että alkoholin käyttöä ei voi rajoittaa yhteen iltaan vaan pitää olla ainakin kaksi putkeen. otamme melkein joka viikonloppu, ja maistuuhan se minullekin mutta minä pystyn rajoittamaan. joudun malkein aina pelkämään kun lähdemme illan viettoon että mitenkähän pitkään hänellä nyt haluttaisi juoda.kyse on kuitenki päivistä. eikä ole minun velvollisuus huolehtia hänen juomingeistaan,pitäisihän aikuisen miehen kyetä siihen itse. tietyllä tasolla yritän olla välittämästä tuosta kun tiedän ettei minun tarvitse sitä ikuisuutta kestää.en myöskään saa häneltä niin paljoa hellyyttä suukkoja,halauksia ja sen semmoista kun haluaisin.olen tunteellinen ja joskus joudun pakahduttamaan ne kun tidän ettei toinen ole samanlainen. en siis osaa päättää lähsenkö vai jäänkö. kun mieleni on päättänyt että lähden,tajuan etteihän se onnistu: on laina maksettavana,ei ole varaa uuden asunnon takuu vuokraan, on yhteistä omaisuutta joista ei jaksaisi tapella..en osaa ajatellakaan että olisin yksin koska en ole asunut yksin(seuranhaluinen ?). toisen näkö kulmasta kun katson suhdettamme,niin sinä ei ole mitään vikaa.mutta kun muut ihmisethän eivät voi ymmärtää meidän ongelmia..tai välttämättä edes nähdä niitä. olen puhunut eron ajatuksesta miehelleni,hän järkyttyi. ei halua erota ,enkä minäkään mutta välillä tuntuu että tuhlaan aikaani kun tiedän ettei ole yhteistä tulevaisuutta. hän sanoo etää mennään vain päivä kerrallaan eteenpäin yhdessä.mutta mitä se loppujen lopuksi hyödyttää? en vain voi luottaa siihen että tuolla jossain voisi olla joku muukin joka välittäisi minusta yhtä paljon kuin hän..mieheni sanoi että jos lähden ei hän halua olla enää missään tekemisissä. sitä en voi kestää,kun olemme myös todella hyviä ystäviä.. rohkeutta ei vain ole tarpeeksi,vielä..tuntuu että olen ihan umpi kujassa...helpotti kun kirjoitin jospa jollain löytyisi neuvoja..
umpikujassa
***
111731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ja LÄHDE!
nimittäin tuon lastenhankkimisen suhteen: mies haluaa lapsia, mä en. Molemmilla ikää 24. En ole koskaan pitänyt lapsista enkä halunnut omia, aina teini-ikäisestä asti olen ollut tällä kantilla. Ja epäilen vahvasti, että mieli ei tule muuttumaan :( Ja en halua olla miehen haaveiden tiellä. Jos mies haluaa lapsia, en halua ottaa sitä häneltä pois, mutta kun suhteen lopettaminen ei ole niin helppoa, olemme olleet yhdessä n. 4,5 vuotta. Rakkautta on jäljellä vaikka kuinka paljon, suhde ei ole ollut kaikkein helpoin, riitoja meillä on ollut, mutta suhde on kestänyt ne kaikki. Nyt pitäisi vaan tehdä se päätös. Lasten hankkiminen on niin iso asia, ettei lapsia kannata tehdä, jos jompikumpi osapuoli ei halua lapsia. Ja se saattaa olla se suhteen kaatava asia, ylittämätön kynnys :( Kun olisi vaan rohkeutta tehdä päätös, ei ole helppoa :( Mies on tehnyt hyvin selväksi ettei halua olla naisen kanssa, joka ei halua lapsia, että suhde ei kestä tällöin pitkään..
Voimia valitsemallasi tiellä!
että kun nyt sait puhuttuasi mielen puhtaaksi tänne ja se mitä vielä puhut miehesi kanssa selkeyttää ajatuksesi ennen pitkää. Tosiasia on se, että sinä olet suhteessanne se nuorempi osapuoli ja haaveista täytyy pitää kiinni. Kirjoituksesi perusteella miehesi taitaa olla tietyissä asioissa hieman lapsellisempi sinuun verrattuna (esim. juominen, se ettei halua olla tekemisissä jos jätät?!?!). Hänelle näyttäisi olevan tärkeää viettää bile-elämää ja juhlia, ehkä sinullekin vielä mutta entä muutaman vuoden päästä jos/kun vauvakuume iskee..?
Luota vaistoosi ja JÄRJEN ÄÄNEEN, ihmisen on helppo seurata tunteitaan, mutta se ei ole aina paras ratkaisu (nimim. kokemusta löytyy). Kuuntele itseäsi ja tutkiskele tilannetta, vastaus löytyy kyllä. Ja ne käytännön asiat järjestyy aina, niistä ei kannata huolehtia kun on kyse elämästä ja sydämen asioista. :)
lapsi vielä itse. Älä missään tapauksessa noin keskenkasvuisena edes harkitse lasten hankkimista, ethän osaa vielä vastata itsestäsikään.
mietipä kaks kertaa asioita uudelleen.
katso vaikka peiliin!
En ymmärrä että pitää takertua tämän ihmisen ikään! ei minusta 20v ole keskenkasvuinen, ei todellakaan! minulla on ollut samankaltainen tilanne ja päädyimme eroon...helppoa se ei ole, ei todellakaan, mutta yritän joka päivä herätessäni miettiä että kyllä tämä tästä. Ja sitäpaitsi, se fyysinen ikä ei kerro kaikkea, monet naiset ovat henkisesti iältään vanhempia, var,asti olet sinäkin koska sinulla on noin paljon vanhempi mies.
Tsemppiä päätökseesi! Mikä ikinä se on, se ei ole väärä päätös!
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Voisit olla ystäväni, jonka tilanne kuulostaa hyvin samanlaiselle. Parisuhde on aina myönnytyksiä ja molemmat osapuolet miettivät osaltaan mitä ovat valmiita uhraamaan ja mitä eivät. Loppujen lopuksi päätös on kuitenkin aina sinulla: Miten tärkeää sinulle on saada lapsia? Miten tärkeää miehellesi on, ettei niitä tehdä.. Onko kummallakaan jouston varaa missään vaiheessa elämää? Onko jokin muu asia niin hyvä, että voisit tuossa tehdä myönnytyksen saadaksesi sen hyvän asian? Teidän pitää puhua asiasta todellakin. Eikä kannata pelätä yksinjäämistä: Sinulla on paljon vuosia löytää uusi kumppani, jolla voi olla samanlaiset haaveet kuin sinulla.
Kokeile ajatella elämää 20 vuotta eteenpäin: Mitä sinulla pitäisi silloin olla, että olet onnellinen: riittääkö rakastava parisuhde vai etkö pysty ajattelemaan elämää tuolloin ilman lapsia? Lapsettomuudenkin voi kyllä valita ja siihen kasvaa pienen kriisin kautta, jos haluaa. Se on vain luopumisprosessi, suruprosessi jostain mitä menettää, kuin jokin läheinen kuolisi. Mutta pystytkö ja haluatko siihen prosessiin astua? Voihan olla että teille tulee ero muista syistä joskus. Sinull avoi olla mahdollisuus kuitenkin toteuttaa haaveesi silti vielä jonkun muun kanssa. Haluatko nauttia parisuhteestanne vielä jonkin aikaa?
Alkoholin suhteen en uskalla sinua neuvoa: Se voi lisääntyä tai se voi pysyä käsissä. Pahimmassa tapauksessa se voi ohjata miehesi käyttäytymistä. Siinä taas sinä joudut miettimään, jaksatko katsoa rinnalla. En itse ehkä jäisi katselemaan, jos käyttöä on vaikea rajata. On paljon miehiä jotka hallitsevat juomisensa ja ei tarvi pelätä, että se veisi heidät karille. On myös miehiä, joilla siitä huolimatta voi tulla alkoholiongelma... Tuo on vaikea ennustaa.. Suvusta varmasti näkee, onko miten voimakas taipumus kehittää riippuvuus... Ja toisaalta siihen vaikuttaa myös mihin juodaan: seurassa ilotteluun vai onko se ainut keino rentoutua.
Avioliitto ei ole kuin paperi. Ne on nykysin helppo purkaa. Häät ovat juhlat.. Tuo tuskin on teillä se on isoin asia mikä yhdessä elon määrittelee. Avioliitto tarjoaa puolisoille jonkinlaista taloudellista suojaa esim. toisen kuoleman tapauksessa tms. Lähinnä sellaisena itse asiaa ajattelen, kun sitä pohdiskelen.
Kyse on loppujen lopuksi siitä, saatteko arvonne kohtaamaan! Jatka miettimistä ja puhukaa yhdessä. Ette voi muuten täysin ymmärtääkkään toisianne. Tuskin on kahta ihmistä, jotka voivat täysin aina. Se on varmasti realiteetti ja parisuhteen arkea, joten älä sitäkään murehdi. Puhumisen ja kuuntelun taito ovat avaimia eteenpäin. Te vielä hiotte toisianne paljon, jos yhteistä tietä jatkatte.
-Satu-
kiitoksia vastauksista...=) se että mitä lapsi lapsella tekee on kyllä totta. en tiedä saiko tekstistäni kuvan että en osaa huolehtia itsestäni...kyllä osaan mutta tunne asioissa saatan olla joskus todella avuton.kun tunnen niin voimakkaasti..enkä niitä lapsia ole todellakaan vielä haluamassa,ehkä joskus viiden vuoden päästä.siitä ajatuksesta en luovu. pitäähän tulevaisuutta miettiä jonkun verran. luotan siihen että tämä asiani ratkeaa joku päivä...onneksi on aikaa=)
ymmärrän hyvin tilanteesi vaikka olenkin mies!!!
meillä oli pikkuisen samaa systeemiä eksän kanssa tietyiltä osin ja oli lapsiakin pari yks meidän yhteinen ja sit hänen entisestä yksi.
alkoi vain jotenkin tuntua että ei toi musta välitä kuin taloudellisessa mielessä ja olinkin asiassa täysin oikeassa,niinpäs aikamme siitä noin 5v jahkailtiin ja oltiin välillä ihan hyvissäkin elämäntilanteissa.sit tapahtui se et petti minua,jouduin tilanteeseen missä en ollut koskaan ollut poikani,ostettu asunto,miten jaksan mennä töihin,henkisesti olin loppu.sitten kun aloin puhua asioistani ihmisille ja että miksi olen näin huonoissa fiiliksissä kaikki ymmärsivät tilanteeni.
sitten asunto jaettiin ja poikani tuli pysyvästi asumaan luokseni mikäs onkin tosi kiva koska tiedän mitä poikani touhuaa ja saa miehen mallin minulta koska koen sen tärkeäksi pojille.
sinun elämäntilanteessasi jos minä olisin sinä niin tekisin kuten olit ajatellutkin mutta en halua ketään alkaa neuvomaan omissa asioissansa koska voin tehdä silloin peruuttamottoman virheen sinun elämääsi.
tv.yh-isä.
Kun sanot että haluut erota ja tosipaikka edessä, niin ukkos alkaa vinkua kuinka pitäis vielä yrittää, lapsentekokin sille tulee mieleen ja hän voi muka muuttua. ja pyh.
Sinun kohtaasi, olet vielä nuori !
Jos noin elämän perus asioissa on niin suuret näkemys erot, nyt jo, niin mitä on sitten kun oikea "arki" astuu esiin !
Jos poikaystäväsi on eniten kiinnostunut jokaviikkoisesta ryyppäämisestä, niin kyllä pitäisi miettiä tarkkaan, jatkaako suhdetta !
Uskoisin, että sinullekin löytyisi uusi ystävä, jolla olisi samanlaiset elämänarvot, kuten perhe koti ja lapsia !
Äiti-ihmisenä tiedän, että lapset ovat lahja ja elämän sisältö- silti se on jokaisen oma valinta ja päätös !! Olet nuori, katso ympärillesi, pidä kiinni omistakin "normaaleista" tavoiteistasi, älä alistu kokonaan tanssimaan toisen pillin mukaan