Tilanne on siis tämä, tapasin työmatkalla miehen, rakastuimme, vietin hänen maassaan 6kk jonka ajan olimme tiiviisti yhdessä. Nyt 2 kuukautta sitten palasin Suomeen haikein mielin, ja hän jätti hyvästit haikeasti. Hänen oli tarkoitus matkustaa tänne jouluksi, mutta..Aika teki kummia ja tunteeni häneen viileni jos ei ihan hävinneet tämän kuluneen 2 kuukauden aikana. Olin jo eroamassa hänestä kunnes hän paljasti,että oli aikonut yllätysmatkaa syntymäpäiväkseni suomeen, eli olisi matkustanut 2viikon kuluttua, liput ja kaikki ostettu, sen piti olla yllätys, mutta paljasti sen siinä tilanteessa kun ei muutakaan voinut.
Tunsin itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi sillä hetkellä. Sanoin hänelle että matkustakoon kun on kerran liput hankkinut, katsotaan kuinka käy. Mutta nyt jälkeenpäin kaduttaa. En näe meille yhteistä tulevaisuutta, jota hän haaveilee, hän haluaa että palaamme yhteen ja varmaan matkustaakin siinä toivossa. En halua että hän matkustaa 2 vuorokautta vain ollakseen 10pv kanssani, ja minä en ole kenties yhtä tunteella mukana kuin hän..Mitä ihmettä minä teen.. Välitän hänestä kovasti mutta en rakasta enää, ja tahdon vain hyvää hänelle..en pettymyksiä..

Vastaukset 2
Vanhimmat
En pystynyt sanomaan, ettei kannata tulla. Se oli hirvea viikko. Mies yritti koko ajan painostaa jatkamaan suhdetta. Mutta en enaa ollut kiinnostunut jatkamaan suhdetta, toki tuntui tosi pahalta kun toinen oli tullut toiselta puolelta maailmaa tapaamaan. Minkas sille sitten teet.
Rakkautta ei näköjään ollut riittävästi tekemään ratkaisua muuttaa yhteen ja toisella tapaamisellanne sen jo testasittekin, mikä on tärkeämpää.
Sitä rakkautta täytyy löytyä riittävästi molemmilta ja sen on oltava tasapainossa, muuten suhde on jatkuvasti uhattuna ja vaakalaudalla.
Tuo kokemanne "Rakkaustesti" olisi ollut tarpeen monen turhaan solmitun avioliiton kannalta kriisien välttämiseksi.
Hyödynnä tuo kokemus ja mieti, missä mentäisiin vuosien päästä!
En silti väitä, etteikö suhteestanne voisi tulla vaikka lähes onnistunutkin, mutta tuon kertomasi perusteella tämä yhtä pikainen arvio.