jaa-a

Voin kertoa vain oman tarinani ja tästä on jo 15 vuotta aikaa, mutta toisinaan vielä tänäkin päivänä nousee joskus mieleen, miten tyhmästi teimme. Olimme olleet jo useita vuosia todella hyvät ystävät. Jaoimme kaikki sydänsurut ja ilot ja meillä oli todella ainutlaatuinen ytävyys. Hän oli minulle todellinen sydänystävä. Sitten eräänä syksynä vain tapahtui niin, että kumpikaan meistä ei seurustellut juuri siinä vaiheessa ja jotenkin hetkellinen tunnevyöry pääsi valloilleen ja aloimme seurustelemaan. Ja eihän siitä mitään tullut pidemmän päälle. Rakkaus jota tunsimme toisiamme kohtaan oli toki aitoa rakkautta, mutta ystävän rakkautta. Se oli kamalaa aikaa, kun lopulta menetin rakastetun ja ystävän ja revimme riidoillamme ja sanomisillamme lopulta ystävyytemme riekaleiksi. Se muutaman hienon seurusteluhetken kokeminen oli liian kova hinta maksettavaksi siitä, että menetin hänet myös ystävänä, jonka kanssa meillä oli kuitenkin niin samanlainen ajatusmaailma ja henkinen yhteys. Jos saisin kokea kaiken uudestaan, en alkaisi tekemään ystävyydestä väkipakoin seurustelusuhdetta ja ehkä olisin säilyttänyt hänet elämässäni ystävänä hyvinkin pitkään. Näin meille kävi.

ennenkuin ruvettiin seurustelemaan. Asuttiin avoliitossa 2-vuotta. Erottiin ja nyt en halua olla kyseisen hlön kanssa missään tekemisissä. Että joskus se voi toimia ja joskus päättyä hyvinkin ikävästi. Aina ei kannata hyvää ystävyyttä pilata seurustelemalla.