Kertokaa kokemuksistanne, miten lapset ovat tottuneet esim. viikonlopputapaamisiin, onko ex erittänyt provosoida lasten äitiä, ym. Ja miten olette selvinneet omaisuuden jaosta, kun toinen ei halua antaa mitään ilman riitaa? Tilanteeseen on ajauduttu vuosien varrella, huomataan keskustellessa, ettei toinen kuuntele yhtään mitä toinen sanoo, ja kodin ilmapiiri on niin ahdistava
että tuntuu kurkussa kuristava tunne. Haluaisin muuttaa lasten kanssa pois, mutta pelkään niin vastapuolen reaktiota. Vaikka onkin itse usein käskenyt minun "häipymään". Nytkään en edes tiedä missä rakas puolisoni on... Meillä ei ole ollut puoleen vuoteen mitään fyysistä kontaktia, en vain ole enää jaksanut olla AINA se joka tekee aloitteen. Olen omasta mielestäni ihan hyvännäköinen, vaalea sporttinen nainen. Voiko olla niin, etteivät toiset vain tarvitse seksiä olleenkaan. Meillä se ainakin pikkuhiljaa on tuonut tähän tilanteeseen. Räjähdysaltis tilanne koko ajan päällä, oikein tärisen, kun on niin paha olo!! Kuitenkin haluaisin toimia niin, että lapsille (ala-asteella) koituisi mahdollisimman
vähän harmia. Minulta menee kohta oma terveys, kun stressaan niin tällä asialla. En nuku öisin, aamulla kun nousen, on olo kuin krapulaisella.
Kamalaa, oikeesti...
Mitä mun kannattasi tehdä? Olen yrittänyt
korjata avioliittoa jo monta vuotta, ja palannut
aina samaan. Mies loukkaa henkisesti myös vanhinta lastamme esim. ivaa ulkonäöstä.
että tuntuu kurkussa kuristava tunne. Haluaisin muuttaa lasten kanssa pois, mutta pelkään niin vastapuolen reaktiota. Vaikka onkin itse usein käskenyt minun "häipymään". Nytkään en edes tiedä missä rakas puolisoni on... Meillä ei ole ollut puoleen vuoteen mitään fyysistä kontaktia, en vain ole enää jaksanut olla AINA se joka tekee aloitteen. Olen omasta mielestäni ihan hyvännäköinen, vaalea sporttinen nainen. Voiko olla niin, etteivät toiset vain tarvitse seksiä olleenkaan. Meillä se ainakin pikkuhiljaa on tuonut tähän tilanteeseen. Räjähdysaltis tilanne koko ajan päällä, oikein tärisen, kun on niin paha olo!! Kuitenkin haluaisin toimia niin, että lapsille (ala-asteella) koituisi mahdollisimman
vähän harmia. Minulta menee kohta oma terveys, kun stressaan niin tällä asialla. En nuku öisin, aamulla kun nousen, on olo kuin krapulaisella.
Kamalaa, oikeesti...
Mitä mun kannattasi tehdä? Olen yrittänyt
korjata avioliittoa jo monta vuotta, ja palannut
aina samaan. Mies loukkaa henkisesti myös vanhinta lastamme esim. ivaa ulkonäöstä.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Nykyään joka toinen avioliitto päättyy eroon. Miten lasten on käynyt? Yhä nuorempina aletaan vetää huumeita ja niitä saadakseen tehdä rikoksia.
En nyt väitä, että se aina olisi avioerojen syytä, mutta kuitenkin.
Olen itse ollut avioerolapsi ja suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani asunut äitini luona. Isää olen tavannut 2...3 kertaa vuosittain. Huumeita en ole koskaan edes kokeillut. Tupakkia on poltettu ja kiroiltu.
ei se siitä enää miksikään muutu.
lapset saattavat jopa voida paremmin,kun tajuatte ottaa eron.muistakaa kunnioittaa lasten tulevia isä-ja äiipuolia.
he tekevät ison työn teidän lapsienne eteen.
parempi erota kun itkeä menetettyä elämäänsä.
vaikea paikkahan se on ja vaatii työtä - mutta parempi niin, kuin miettiä menetettyä elämää, kuten edellinenkin mainitsi.
omasta erosta 4 v (pitkä liitto), päivääkään en ole katunut, ja jopa lastenkin mielestä tämä päätös oli oikea.
Ei ahdistavaa ilmapiiriä - kaksi paikkaa missä molemmissa rakastava vanhempi :)
Oikeesti!!! Ei pidä tehdä lapsia jos.......... En ole koskaan ymärtänyt tuota lausetta. Jos valitan tai sanon, että olen väsynyt töihini, vastaatko ei olis kannattanu töihin mennä? Entä jos olen työttömänä, vastaatko ettei kannata olla työttömänä?
Saan keuhko syövän, ei olis kannattanu polttaa, opiskelu väsyttää, ei olis kantsinu opiskella???
Heheheh, jälki viisaus on huippu viisautta!
Avioero lapsi minäkin, olin 7v kun äiti ja iskä eros. En ole kärsiny, en ole tunnevammanen, enkä mitään muutakaan. Isälle oli viina tärkeempää eikä tapaamisia tullu, en edes kaivannut ja se siitä. Äiti oli mulle kaikkea mitä tarvi ollakkin! Asetti tiukat rajat ja olen kiitollinen siitä hänelle. Muuten olis saatanu mennä meno ihan vallattomaksi.
Jos tuntuu pahalta, täytyy erota! Se on sinun elämäsi, ja elä sitä niin kuin sinä haluat elää!!
Joku sanoo, että on onneton eikä uskalla erota, no se on vaan pakko jos haluaa olla onnellinen!
Ehkä yksinkertaistan, mutta miksi kärsiä?
Terveisin
Daniel
ääliö komentti.
Se miten lapset kestävät avioeron riippuu täysin siitä miten kypsästi vanhemmat sen hoitavat. Lapselta ei pidä yrittää viedä kumpaakaan vanhempaa, lapsia ei saa pitää pelinappuloina tai kiristysvälineenä. Minä olen 6-vuotiaasta asti omistanut kaksi kotia enkä ole kokenut sitä ahdistavana, aluksi se oli tosin outua. Virallisesti asun äidin luona. Tai siis asuin nyt jo oma kämppä.
Teet lapsillesi selväksi että äidin ja isän ei ole enää hyvä yhdessä, että äiti ja isi ovat onnellisempia erillään. Sillä näin varmaan olisikin. Kamalaa tuo haukkuminen! Neuvoisin sinua pakkaamaan jomman kumman laukut niin pian kuin mahdollista!
"Minä olen 6-vuotiaasta asti omistanut kaksi kotia..."
Vanhemmille kahden kodin ratkaisu on hirveän kallis. Kaikki eivät ole miljönäärejä. Kela laskee jo 18-vuotiaan tulot, niin kuin olisi perheen yksi huoltaja. Vanhin poika oli tosi katkera monta vuotta jouduttaan maksamaan osan perheen kuluista. Omatkin opinnot piti maksaa.
Minun vanhempani ovat olleet työttömiä, ei mitään säästöjä, pelkkää velkaa. Molemmat asuivat vuokralla, en nyt ymmärtänyt mitä tarkoitit...
kyllä ole koskaan lapsillani maksattanut elämistä, enkä tosiaan ole mikään miljonääri.
Olen pienipalkkainen ja pätkätöissä. Pitkiä työttömyysjaksojakin on elämään mahtunut.
Lapsilisät on tietysti menneet elämiseen, mutta siihenhän ne on tarkoitettukin.
Mutta lasten itse hankkimat rahat on kyllä heidän omiaan, eikä heidän kuulu niillä osallistua perheen elättämiseen. Eipä ole tullut edes mieleen.
Tietenkin kaksi asuntoa on kallis ratkaisu, jos se menee omasta pussista. Joillekin kaikki tulee kuin taivaasta. Siksi avierojen kuluja ei mietitä. Olisipa aika miettiä.
jälkeen tarvitaan kaksi asuntoa, kulut siis kasvavat. Mutta lapsella voi kuitenkin olla kaksi kotia.
Jokuhan nekin jaksot eli työttömyyden on maksanut. Ai kun ihmiset yrittää olla nokkelia. Lähiöt on työttömiä pullollaan ja kaksi kotia. Kannattaisi miettiä ratkaisuja, joissa eroja vähennetään. Se on kaikkien etu.
tarvitaan kaksi kotia. Turha puhua, jos paskat jo housuissa.
Työttömyysturvan maksaa muuten vakuutus, sulle tiedoksi.
Eroa edeltää riitely, ja se tuskin laimenee, kun kun koti rikotaan yleensä vain toisen aloitteesta.
Täälläkin on vain vihaisia kirjoittajia.
Monessakaan erossa ei vältytä huoltajuusriidasta.
Kyllä lapsi huomaa, että juuri hän on se riidan aihe.
Hän ei voi tietää, minne hän kuuluu, kun vanhemmatkaan eivät sitä tiedä.
Kova kuorma lapselle. Entistä kotia ei enää ole, vaikka jompikumpi vielä asunnossa asuisikin. Ei se korvaa perhettä ja kotia, vaikka vanhemmilla olisi kuinka ihania rakastajia/rakastajattaria hyvänsä. Lapsi voi tulla pakosta toimeen heidän kanssaan, mutta miten he muka voisivat korvata isän/äidin?
Tämä näkyy joka päivä medioissa lasten alati kasvavana pahoinvointina.
työssäoloaikana liitolle jäsenmaksuina, ja liitto taas tulee apuun, kun jää työttömäksi.
Mutta yhtä kaikki, minä en oikein ymmärrä, mitä ajat takaa.
Minun kohdalla ei ainakaan avioliittoa ollut mahdollista jatkaa, koska mies oli luonnehäiriöinen alkoholisti.
Ja lapsilla on ollut koti vain minun luonani. Ei ole isää kiinnostanut ja hyvä niin.
Sinulla tuntuu olevan joku ongelma, mutta et saa sitä sanotuksi, vaan leikit jotain tuomion enkeliä, joka tietää paremmin ihmisten elämän, kuin ihmiset itse.
pikaisesti lastesi kanssa,tämä on jo niin vakavaa, jos isä alkaa arvostelemaan lastaan ulkonäöstä..lapset siinä kärsii.
Kirjoitit viestisi aamukuuden jälkeen. Miten voi olla mahdollista, ettet tiedä missä miehesi on? Pidätkö avioliittoanne Avioliittona?
Lapset selviävät, jos sinä selviävät. Kun pidät omasta itsestäsi huolta, pidät myös lapsistasi huolta. He selviävät kyllä. Lapset tarvitsevat elämäänsä yhden rakastavan vanhemman. Joskus se ero on parempi vaihtoehto, vaikkakin idylli ydinperheestä rikkoutuu. Minusta isän mollaus lasta kohtaan on kamalaa eikä sitä pitäisi sinunkaan sallia.
Jos olisin sinä, pakkaisin tavarani, ottaisin lapset ja lähtisin. Sairastut itse, kun elät tuollaista avioliittoa. Ero on useinmiten vaikea, kun riidellään rahasta ja lapsista, mutta joskus se sinullakin on edessä, jos kerran miehesi on tuollainen. Parempi nyt, kun vielä olet voimissasi kuin sitten ollessasi voimattomampi.
Tuntui jotenkin tosi paljon paremmalta lukea muutaman teidän kommentteja! Jotenkin vaikka kuinka on joskus ollut voimakasluontoinen vahva ihminen, niin vuosikausien aikana tapahtunut alistuminen tekee kaiken niin vaikeaksi. Jotenkin niin pelkään lähteä! Olisi joku vierellä joka sanoisi, että nyt teet noin ym. Tämä on kamalaa, en kyllä toivo kenellekään, ainoa hyvä puoli on jos sarkastisia ollaan, että laihtuu ainakin, kun kertakaikkiaan ei pysty syömään, on niin iso möhkäle kurkussa. Järkeni silti sanoo, ettei tämä tosiaan muuksi muutu, kun vain jostain saisi voimaa vaan ottaa se askel ja lähteä...
Voimia ja uskoa Sinulle!
Viestit kuulostivat siltä, kuin jotkut olisivat suunnilleen omasta elämästi kirjoittanut.
Vinkiksi Sinulle, ota selvää käytännön asioista, missä jatkossa asua, kuinka rahat riittäisivät, voisivatko lapset jatkaa samassa koulussa ja samojen kavereiden kanssa jne. Voi olla, että joutuu ottamaan riskejä, kukaan ei anna vakuutuksia, kuinka loppupeleissä käy. Mutta kerää itsellesi kaikki mahdollinen voima, ja ystävät, joiden tiedät voivan tukea. Itseäni uhkailtiin aikoinaa, että menetän kaiken, se oli viimeinen syy, joka pitkitti lähtöäni.
Nykyään olen tyytyväinen uuteen elämääni. Oma koti, oma lupa, lapset tykkäävät olla uudessa kodissamme. Isän luona he asuvat joka toinen viikko. Elämä on ihanaa, vaikkakin rankkaa välillä. Oma onneni on ollut löytää ystäviä ympäriltäni, ystäviä, jotka pitivät minut pystyssä silloin, kun teki mieli luovuttaa.
Paljon voimia sinulle!
Kerää rohkeutta. Meitä samassa tilanteessa olleita on paljon. Ise olen eronnut n. vuosi sitten ja minulla on kaksi ala-asteikäistä lasta. Eroa mietin pitkään, jopa useamman vuoden, kunnes uskalsin ottaa ratkaisevan askeleen. Lapset ovat sopeutuneet omasta mielestäni yllätävän hyvin, sillä olin varautunut kaikenlaiseen, mutta juuri mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Tietysti lapset ovat erilaisia ja minulla on suht' toimiva suhde exän kanssa, joka tietysti auttaa asiaa. Ero on aina iso askel, mutta kun sen askeleen vain uskaltaa ottaa, niin asioilla on tapana järjestyä. Ainakin minä löysin kadotetun itseni ja voin paremmin kuin vuosiin.
Kyllä taas kannustetaan lähtemään. Ei varmaankaan mukava tilanne teillä, vaikka seksiähän teillä on normaalin avioliiton tapaan. Meillä pantattiin useita vuosia.
Kyselit lasten kestämisestä. Tutkimusten mukaan eronneiden lapset voivat huonommin kuin muut.
Moni väittää, että lapset voivat paremmin, jos vanhemmat tulevat onnellisiksi erossa.
Mitenkään yleistämättä katson ympärilläni tapahtuneita eroja, ja huomaan, että siitähän se sota vasta on alkanutkin. Pari sukulaista ja naapuri tapaavat purkaa mieltään minulle, ja kaikilla sama helvetillinen sota vain pahenee vuosien myötä. Eroista on vähimmilläänkin viisi vuotta.
Lapsia käytetään säälimättä lyömäaseena viikoittain. Tapaamisia rukataan sen mukaan, miten se olisi mahdollisimman hankalaa toiselle. Lapset pannaan vaikeaan asemaan, kun halutaan maksattaa toisella mahdollisimman paljon. Annetaan epärealistisia toiveita saada vaikka mitä, ja niitä sitten toiveikas lapsi penää kun on melkein jo luvattu.
Poliisikaan ei ole kovin harvinainen vieras.
Oma eroni on aika tuore, mutta samoja oireita alkaa näkymään.
En kertakaikkiaan tajua miten äiti voi olla niin julma omalle lapselleen, että käyttää häntä koston välineenä!
Itse ero oli ihan asiallinen ja kummankin mielen mukainen, mutta tapahtumat sen jälkeen käsittämättömiä.
Luulin, että ei tarvitse enää katsella vieraantunutta ex:ää, mutta mitä vielä, hän tunkee elämääni enemmän kuin vuosiin. Meidänhän piti alkaa elämään omaa elämäämme omilla tahoillamme, mutta miten kävikään? Minulle alettiin kostamaan jotain mitä en ymmärrä.
En ole koskaan ennen vihannut ketään, mutta ei tässä muutakaan voi tuntea, kun oma lapsi saa kärsiä turhaan, ja itse ei voi vaikuttaa. Eihän minua kuunnella.
Olin niin onnellinen erostamme, enkä olisi välittänyt tuon taivaallista ex:n tekemisistä, mutta toisin kävi.
Yltyvä vihani täytyy näkyä päällekin. En tiedä lisääkö se koston määrää, vai vähentää. Minulle se on samantekevää, mitä räksytetään, mutta tuskin lapselle?
Sanoisin, että nämä hyvin tuntemani erotapaukset ovat kaikki yhtä helvettiä asianomaisille lapsille. Vanhemmista toinen pärjää paremmin. Toinen tuskailee.
Että siitä vain paperit vetämään. Minä ainakin varoitin, mitä saattaa seurata.
Jonkin aikaa lapsi voi olla vihainen kodin ja oman huoneen menetyksestä. Useimmitenhan lapsi joutuu muuttamaan äitisä mukana.
Harvemmin asuinolot erossa paranevat.
Kaveritkin voivat vaihtua asuinpaikan myötä.
Itkua on meinannut pukata, kun oikein tajusin, mitä lapsi voi tuntea. Ei sitä aikuinen etukäteen arvaakaan.
..siis meillä on kylmä suhde, toista ei kiinnosta, ei ole kiinnostanut viimeiseen vuoteen!
Tuntuu kyllä pahalta ajatella, että tilanne menisi sitten tuohon pisteeseen, vaikkei tämä elämäkään kovin hääviä ole. Kireä ilmapiiri, ahdistava olo, joka jatkuu ja jatkuu. Toivon sinulle parempaa jatkoa!
tietenkin asiaa yrittää parhaansa mukaan harkita, punnita. Mistään parin viikon takaisesta ongelmasta minulla eikä varmaan kellään eroa harkitsevalla ole kyse. Sen kun tietäisikin, mikä olisi lasten kannalta parasta..Luulisi kuitenkin, että pitemmän päälle lapset huomaavat kodin ilmapiirin. Niinhän sitä sanotaan, että vanhempien välinen suhde on lapsien henkinen koti. Mielestäni aika hyvin sanottu. On nämä vaikeita asioita. Ja itselläkin kuitenkin pitäisi olla elämä, jotain kohokohtia, arjesta irtaantumista. Mutta on tosi hyvä lukea, mitä ihmiset ovat kokeeneet/ajattelevat asioista.
Mitä helvettiä te erosta katkerat inkutatte. Onko siis parempi elää helvetissä kuin pelastaa lapsensa??
Tottakai elämä eron jälkeen voi olla haukkumista ja mitä tahansa, mutta kun pitää huolta lapsistaan vastaa pääosin huoltajuudesta, lapsella on tuossa helvetissä edes turvasatama jossa on turvassa henkisesti ja fyysisesti.
Ero helvetistä riitoineen on parempi kuin elämä helvetissä riitoineen.
Tuota mieltä olen.. itse eroavana, tuolla eroamattomassa helvetissä lapsuuteni kahlanneena.
Se kuva joka eron jälkeen paljastuu helvetilliseksi on se kuva joka piilotettiin niitten kodin seinien sisälle. Lapselle se on sama todellisuus eri kuvakulmasta.. vain naapureille se näyttää pahemmalta kuin tilanne ennen eroa.
Elän idyllissä jossa lapset voivat ulkoisesti hyvin (lukuunottamatta mustelmia joita isän otteet teettävät)
Tämän jälkeen tämä kaikki paska vain tulee ympärillä elävien silmille.. ei enää piiloteta.. tuodaan julki.. lapsen osa tuossa kaikessa voi olla helpompi, koska LAPSENKAAN ei enää tarvitse NÄYTELLÄ että kaikki olisi HYVIN.
todellisuus on totta
lapset kyllä vaistoavat, jos asiat ei ole kunnossa ja kärsivät siitä.
Joillakin on mahdollisuus selvittää asiansa ja korjata tilannetta, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista.
Itse valitsin perhehelvetin sijasta yksinhuoltajuuden ja se oli aivan varmasti lasten etu. Vieläkin aikaisemmin olisi vaan pitänyt erota, eikä elätellä turhia toiveita mahdottomassa liitossa.
Minun tarinani vaan on kovin erilainen, siksi uskon siihen, mitä aiemmin kirjoitin: Jos vanhemmat selviävät ja voivat hyvin, niin tekevät myös lapset.
Huomaan, että sinä et ole erostasi selvinnyt. Olet vihaa täynnä exääsi kohtaan ja osittain siksi varmaan koet tilanteen myös lasten kannalta vaikeaksi. Totuus on, kuten sanoin, että kun sinulla on vaikeaa, on varmasti lapsillasikin.
Muutama kommentti kirjoitukseesi:
Lapsia käytetään säälimättä lyömäaseena viikoittain.
-Miten lapsia voi käyttää lyömäaseina, jos exät eivät tapaa, vaan asioista keskustellaan vaikka puhelimessa ilman, että lapset kuulevat. Jos välit ovat kovin huonot, kannattaa olla tapaamatta.
Lapset pannaan vaikeaan asemaan, kun halutaan maksattaa toisella mahdollisimman paljon.
-Elatusavuthan sovitaan paperilla ja erostaan selvinneet vanhemmat kyllä kunnioittavat sopimusta. En ole eroni aikana kertaakaan keskustellut rahasta exäni kanssa. Se, mitä on sovittu, on tullut tililleni eräpäivänä. Se riittäköön.
Annetaan epärealistisia toiveita saada vaikka mitä
- Kuka nämä toiveet antaa? Lähivanhemman luulisi ymmärtävän mihin hänellä on varaa ja lapsille voi kyllä rautalangasta vääntää, ettei exä voi luvata mitään.
Poliisikaan ei ole kovin harvinainen vieras.
-Mihin sitä poliisia tarvitaan, jos eri osoitteissa asutaan?
Mikään "sääntö" ei koske kaikkia eropareja. Ei myöskään se, että "Jos vanhemmat selviävät ja voivat hyvin, niin tekevät myös lapset".
Minä otan esimerkkini kolmesta, neljästä hyvin tuntemastani erotapauksesta, ja nyt myös omastani.
En siis yritä väittää, että kaikilla menee samoin.
Ex-vaimot eivät noudata tapaamissopimuksia.
He järjestävät tahallaan "kiireellistä" ohjelmaa, valehtelevat jopa lapsen olevan sairas että saisi hankaloitettua ja siirrettyä lapsen ja isän tapaamista. Etenkin jos isä on suunnitellut vaikka viikonloppumatkaa.
Ex-vaimot eivät ilmoita etukäteen koskaan mitään.
Kaikki viestit kulkevat lapsen kautta. Jos kulkevat. Jos ei kulje, lapsi saa haukut.
Ex-vaimot eivät kunnioita mitään erossa tehtyjä sopimuksia.
Lapselle luvataan kaikenlaista ehdolla, että "isä maksaa puolet". Lapsi tietenkin pannaan itse kysymään.
Jos kyse on oikein isosta hankinnasta, luvataan se vain, "jos isä ostaa".
Poliisia tarvitaan, jos ex ei pysy omassa osoitteessaan, vaan tunkee tarkastuskäynnille tutkimaan ties mitä, vaikka väkisin.
Lähetymiskiellon voi hakea myös naiselle.
Poliisi tutkii myös perättömät ilmiannot, jotka ovat yllättävän yleisiä.
Muuten näille voisi vaikka nauraa, mutta kun kaikki aina tapahtuu lasten aikana ja tieten, siihen pitää suhtautua vakavasti.
Etenkin, kun pienen otantani perusteella puolet ex-vaimoista on joutunut eron jälkeen psykiatriseen hoitoon ja lääkitykselle.
Arvaamatonta joukkoa. Mikään ei enää yllätä, sillä niin järjettömiä tempauksia olen joutunut todistamaan.
Enkö saisi olla vihainen?
ihmiskohtaloa ja kun vanhemmat eroavat lapset joutuvat aina "välikäteen"...myös ns siisteissä eroissa lapsi joutuun oppimaan uuden roolin jopa rooleja...
jos ei muuten niin laitetaan "lapsi asialle"...ja kaikki on hyvin, vaikka lapsi kärsii...en ihmettele psykiatrista hoitoa vaativien lasten määrää...en ollenkaan...
Taas on syntynyt uusi suomenennätys lastenpsykiatrian polilla!
... monet erot vaikeita lapselle... mutta heille pelastus jos perheessä väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä tms. niin varmasti ero on hänellekin helpotus... eikä tarvitse psykiatrin pakeilla käydä aikuisena.
Totta, suuressa osassa eroja ei yo. "helvettiä" ole ollut -- mutta silti hyvin asiat eivät ole voineet olla jos toinen vanhemmista katsoo avioeron viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Silti, pitäisikö sitten väkisin elää "muka-onnellisena-perheenä" missä toinen vanhemmista on pakosta ja vastentahtoisesti ... minusta ei pidä, eikä se olisi lasten etu.
Minun vaimoni näki eron ensimmäiseksi, ainoaksi ja viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Mistään helvetistä ainakaan minä en ollut tietoinen.
Olisihan se ollut helpompaa kestää, jos olisin saanut kuulla edes yhden ainoan selityksen, miksi täytyy erota. Ilmeisesti meillä oli vain tylsää?
Nyt ainakin tiedän, että ex:llä ei ainakaan mene paremmin. Lapsi kun oireilee yllätyseron jälkeen. Ei kai silloin äitikään voi kovin hyvin voida?
Ei tunnu mukavalta, kun joutuu miettimään, että pitäisikö oma lapsi panna psykiatrian polin jonoon.
Itse voin varsin hyvin, sillä nyt vasta tajuan, miten tossun alla olenkaan elänyt. Minunhan se eroa olisi pitänyt hakea!
Olisiko ex sittenkin epäitsekkäästi ajatellut minua eroa halutessaan?
Tsemppiä "Asiamiehelle"!
allekirjoittaa, et ei pidä elää vastentahtoisesti tai muuten missään perhehelvetissä, jossa on päihteitä, väkivaltaa ym...ei tietenkään se ole lasten etu, ei kenenkään. Mutta se villakoiran ydin lienee siinä, että nykyään ei edes yritetä parantaa parisuhdetta, siis sellaista arkiseksi mennyttä, vaan rynnätään liian helposti aidan toiselle puolen...unohdetaan, että on menty onnellisena naimisiin/yhteen ja saatettu rakkaudella yhteisiä lapsia maailmaan...Monet asiantuntijat (mm MLL, Väestöliitto, Kirkon perheasiain keskus)ovat sitä mieltä, että kolmannes avioeroista on turhia ja ne voitaisiin välttää, jos halutaan.
Kyllä yhteiskunnassa saa olla huolissaan siitä mihin kehitys johtaa ja siitä saa kantaa jokainen huolta. Lapset "maksavat" laskun...
Vaikea sanoa ... ei vaan ... mahdoton sanoa täällä syitä miksi erositte, sinulla oma kantasi, hänellä omansa.
Onko sitten onnellinen, vai onneton nyt -- vai vähemmän onneton kuin sinun kanssasi olisi -- ei voi tietää.
Ehkä jos suhteenne olisi jatkunut, et ehkä pohtisikaan olisiko lasta syytä laittaa jonoon ... vaan ehkä jo olisi hoidossa ... EI VOI TIETÄÄ, en minä etkä sinäkään.
JOS sitten oet että lapsen olisi ollut parasta elää niin, että olisit ollut hänen lähivanhempi ... niin voi kysyä: "Miksi et tehnyt mitään ?"
Niin, kuka on se "kaikkivaltias" terapeutti tai pappi... kuka kertoo innokkaan vaimon/miehen loppuun palaneelle puolisolle että: "yritä nyt vielä, kyllä se siitä!"
Ei, en vähättele sovittelua ja terapiaa ... monet siitä saavat apua. Minäkin sain, me saimme .. erosimme aivan ilman riitoja jo vuosia sitten. Ilman terapiaa olisi ollut toisin, en olisi ymmärtänyt että toisella jaksaminen oli loppunut aikaa sitten.
Mutta, mielestäni kuulemani vertaus avioliitossa yrittämisestä ja hiihtämisestä oli hyvä:
Jos Isometsä kertoo 15 km kohdalla sulle, että jäljellä vain 15 km, sun pakko jaksaa kun minäkin vedän jaksan, tsemppiä ja hunajata-hunajata... MUTTA; kun veto loppuu niin se loppuu, yrittä tai ei, olisi Jarilla höyryä hiihtää vaikka 35 km...
Niitä Jareja ketkä ihmettelevät puolisonsa väsähtämistä riittää kyllä; "turhaan lopettivat, eiku erosivat"...
JA myös niitä yrittäjiä, ketkä lyövät hanskat tiskiin ekan kriisin kohdatessa.
Vikaa siis voi olla molemiissa... lähes aina on.
En tosiaankaan nähnyt mitään pätevää syytä eroomme, mutta nyt jo tuumin, että näinhän se on parempi.
Ex taas saattaa olla hänkin vaihtanut mielipidettään. Olisi ollut parempi pysyä liitossa? Ehkä vain kuvittelen.
En tiedä, enkä taida kysyäkään.
Tylsää ja ikävää meidän elämämme oli. Ei niin mitään tapahtumia. Nyt on senkin edestä. Olen onnellinen tästä vapaudesta, jonka otin vastaan vain pakon edessä.
Ehkä lapsikin on sen huomannut, koska yhä enenevässä määrin turvautuu minuun.
Tuskin hän missään hoidossa olisi, jos olisimme pysyneet liitossa. Hänellä oli onnellinen lapsuus. Sai kummankin vanhemman jakamattoman huomion. Tuskin siitä vielä hoitoon joutuisi, vaikka lapsi huomaisi, että vanhemmat nauravat vähemmän kuin naapurin vanhemmat?
Yhteisestä kasvatuksesta ei kyllä voinut puhuakaan. Jos minä kielsin, vaimo lupasi, ja toisinpäin. Ei hyvä, mutta ainakin tiedostin sen.
Ei se eronneena ainakaan siitä ole parantunut.
En tiedä, mitä ex lapselle puhuu, mutta joistain asioista hän on hyvin pitkissä mietteissä.
Miettiä saa itsekin,ettei nyt tee virheitä.
Tähän asti omatuntoni on puhdas. Yritin ja yritän edelleen.
Kun sanotaan, että vanhempien välinen parisuhde on lasten henkinen koti, se varmasti on jossain määrin totta. Mutta, itse elin lapsuuteni väkivaltaisen, alkoholisti-isän despootin vallan alla, äitini eli vain lapsilleen, eikä uskaltanut lähteä pois! Nyt suree hukkaanheitettyä elämäänsä, sitä ettei koskaan ole ollut onnellinen (erosi kyllä sitten, kun olin jo aikuinen). Nuorempi veljeni menetti itsetuntonsa koko loppuelämäkseen, minä ja sisareni ollaan varmaankin suht' normaalijärkisiä, ihan hyvin menestyneitäkin. Eli tiivistettynä kun on yksi todella hyvä aikuissuhde elämästä selviää! Omaan tilanteeseeni palaten, ja monen muunkin varmaan, pitkään jatkuva kodin huono ilmapiiri ei sekään voi olla lapsille hyvä! VAikeita asioita, vaikeita päätöksiä, en kuitenkaan haluaisi äitini tavoin elää vain lapsilleni, ja huomata, mihin minun elämäni meni....
Minunkin mieheni koki YLLÄTYS ERON vaikka vuosi sitten jo yritimme perhetyöntekijän kanssa sovitella välejämme. Vaikka minä itkin viitisen vuotta sitä että hän kohtelee kaltoin sekä minua että lapsiaan, hän kokee nyt kun eroan, tämän kaiken tulevan yllätyksenä.
En kuulemma antanut aikaa muuttua? Kysyin, mitä hän teki niinä viikkoina kun itkin ja pyysin edes käyttäytymään inhimillisesti.
Itse raitistuttuani mies koki OIKEUDEKSEEN elää omaa elämäänsä, juoda nenäni alla, kantaa viinaa kaapit täyteen jne. Hänen mielestään hänellä omassa kodissaan oli OIKEUS tehdä mitä tahtoi.
Kun tuon noin kuusisataa kertaa olin ottanut puheeksi tyylisesti "Jos sinä et kunnioita minun haluani olla raitis minä joudun muuttamaan pois."
Hän ei kunnioittanut, pikemminkin uhmasi, uhmasi ja uhmasi. Kun eron allekirjoitin, tämä hyväkäs sanoo että tuli YLLÄTYKSENÄ. Täydellinen yllätys..
ero voi olla vain ihmiselle joka puristaa silmiään tiukasti kiinni eikä halua nähdä mitä ympärillä tapahtuu.
Tuskin sinunkaan vaimosi ihan hetken mielijohteesta erosi.
Lapsista tai hoidosta en tiedä, minun muksuni lähtevät juttelemaan asioista ammatti-ihmisen kanssa jos tarve vaatii.
Erossa on aina kaksi osapuolta, eikä koskaan vain hyvä ja paha.
Sanot eläneesi puhtaalla omalla tunnolla ja yrität jatkaa samoin... tiedätkö noin minunkin mieheni sanoo, vuosien henkisen väkivallan jälkeen. Hänen mielestään kun sanoo noin, on hyvä. Olivat teot mitä tahansa.
En syytä että tilanteessasi on noin, mutta kyllä pikkasen olen aistivinani ettet ihan niin tarkasti ole vielä omaa korttipakkaasi tutkinut että olisi syytä lähteä syyttämään vain toista osapuolta.
ja minun virheeni liitossani? Oli se että menin liian nuorena liittoon, en uskaltanut ottaa vastuuta itsestäni, en uskaltanut katsoa ongelmia jotka tekivät minusta alkoholistin.
Jos terapiaan ei joudu lapsena siksi etteivät vanhemmat eronneet... sinne joutuu aikuisena, siksi etteivät vanhemmat eronneet.
Tai että erosivat????
Tällä palstalla pohditaan aivan liikaa "kenen syy" ja aivan liian vähän "miksi minä en onnistunut parisuhteessa"
kyllä enemmän pitäisi katsoa itseään eron hetkellä kuin tuomita toisia, omaa tai toisten puolisoita. Jokainen ero on uniikki, kuten parisuhde, jokainen lapsuus on uniikki, on hyviä ja huonoja aikoja, eikä kukaan ulkopuolinen ole kykenevä sanomaan mitä jonkun toisen pitäisi tehdä. Vallankaan jos itse tyri liittonsa.
Niin kauan kuin sanoo että syy on vain siinä joka erosi, me eronneet katsomme hiukan säälien kohti... kyllä vikaa on AINA molemmissa.
se miten tuon osaa nähdä, osaa tunnistaa omat vajeensa ja ottaa opiksi on se johon kannattaa tähdätä. Täydellistä ihmistä ei edelleenkään ole luotu.
Olen pahoillani kokemuksistasi. Onneksi kaikki ex-vaimot eivät ole samanlaisia.
Esimerkeissäsi on selvää, etteivät ainakaan nuo ex-vaimot ole selvinneet eroistansa. Tällä selviämisellä tarkoitan nimenomaan, että aikuinen on aikuinen ja kykenee olemaan vanhempi. Ei yritä edes kostaa ex-miehelleen mennyttä elämää ja eroa. Kuka tahansa eronnut selviää taloudellisesti erosta, siitä pitää huolen yhteiskunta. Henkisesti tilanne onkin paljon vaikeampi, kuten kerroit.
Eroa.
Jos jo lapsesi on tulilinjalla, eroa, eroa lapsesi tähden jos et itse koe olevasi oikeutettu parempaan elämään.
Minä eroan vuosien kidutuksen jälkeen.. itse olisin kestänyt mitä tahansa, raiskauksista väkivaltaan, mutta tuo väkivalta alkoi kohdistua lapseen, koska mieheni kuuluu pyhimyksiin jotka eivät naista lyö. Lastaan kyllä?!
Lähde, mitä pikemmin sen parempi ei vain sinulle vaan nimenomaan lapsillesi.
Kun lapseni huusi päin kasvojani tekevänsä itsemurhan, ymmärsin että ollaan tultu siihen kohtaan jossa ei enää yritetä yhtään mitään yhteisessä osoitteessa.
Kun on tehtävä se mitä on tehtävä, on paras kääriä hihat ja laittaa toimeksi.
Ero ei ole vaikea, ero ei riko lasta, ero voi olla suurin lahja mitä lapsellesi voit antaa, eron myötä lapsesi saa tasapainoisen lapsuuden, erilaisen kuin se unikuva perheidyllistä jota mukanasi kannat ja itselläsi maksat.
parempi kuin se todellisuus jonka keskellä lapsesi ja sinä elätte.
miksiköhän esikoinen niin usein joutuu tuohon välikäteen.. kun mies ei uskalla vihata vaimoa? Nostetaan eteen se viaton esikoinen, kauheimmissa tapauksissa äiti voi alkaa myös syyttää lasta liiton ongelmista?!
Sinä et syytä joten sinun on suojeltava, olet äiti, kanna vastuusi, lakkaa yrittämästä, yrittäminen ei auta... likikään aina.
Itse ajattelen näin, jos mieheni haluaa muuttua, jos hän haluaa jatkoa, hän voi tehdä uuden alun.. mutta ensin entinen paha on rikottava ja muutettava eri osoitteisiin, tässä ei enää korjata voi, vahingot ovat liian laajoja.
mutta ei taida lohduttaa. Omien lastenlasten käytöksestä olen huomannut, että lapset lakkasivat kertomasta kaikista yhteisistä reissuista, kaikista yhteisistä tekemisistä sen jälkeen kun vanhemmat erosivat. Kuitenkin he tekevät edelleen kaikkea, mutta erikseen molempien vanhempien kanssa. Äiti löysi uuden rakkauden ja molemmat vanhemmat ovat eron jälkeen huolehtineet lapsista hyvin.
Kuitenkin se perusilo on mennyt lopullisesti, eikä sitä saa takaisin. Se ilo, mikä loisti lasten silmistä ja puheista silloin kun perhe oli ehjä. Kertoivat auliisti mitä olivat tehneet, missä käyneet jne. Se on loppui kuin seinään ja se tuntuu pahalta.Ikään kuin lapset olisivat joutuneet "uusiin saappaisiin" liian aikaisin.
Joskus asioita ei saa korjattua ja silloin on parempi erota. Tottakai se on lapselle kova järkytys, mutta jos aikuiset kykenevät ottamaan lapset huomioon ja ovat korrekteja toisiaan kohtaan, niin silloin lapselle ei käy huonosti. Jos taas riidellään ja lasta käytetään pahimmassa tapauksessa välikappaleena, ei mene kellään hyvin.
Meille kävi niin, että alun tunnekuohujen jälkeen eletään omia elämiämme ja otetaan lapset huomioon. Lapsilla on kaksi kotia, jossa on onnelliset vanhemmat. Minusta elämää ei kannata tuhlata parisuhteessa, joka ei toimi. Ennemmin tai myöhemmin henkinen paha olo heijastuu lapsiin esim. huonon koti-ilmapiirin kautta.
Mummo on oikeassa siinä, että rikkinäinen koti on rikkinäinen, mutta siihen sopeutuu. Minun nuorempani ei edes osaa kaivata ehjää perhettä, mutta vanhempi on joskus sanonut, että kaipaa perheaikoja. Hän oli 7 kun erosimme. Toisaalta hän myös muistaa riitelyn, joten ymmärtää miksi erosimme.
Mutta tottakai melkein jokainen lapsi haluaisi, että vanhemmat asuisivat saman katon alla. Siksi lapsia pitääkin kohdella hyvin erotilanteissa, kuunnella toiveita ja rakastaa ja pitää huolta, että suhteet molempiin vanhempiin säilyy. Ympärilläni olen nähnyt niitä lapsia, jotka ovat onnettomia, koska äiti ja isä riitelevät ja käyttävät lapsia lyömäaseena. Onneksi omani eivät sellaista ole kokeneet, kun on fiksut vanhemmat. Hirvittää miten aikuiset voivat käyttäytyä lapsia kohtaan ja surettaa lapset, jotka ovat syyttömiä kaikkeen.
Sporttinen, vaikka se vaikealta tuntuukin, niin jos kaikkesi olet jo tehnyt, niin repäise ja muuta elämäsi. Minä en vaihtaisi enää vanhaan, vaikka eroa en itse halunnutkaan. On ihanaa mennä omaan kotiin ja keskittyä lapsiin ilman huonoa oloa. Pitkä ja musta matka tähän pisteeseen oli, mutta se kannatti.
Siinä tietenkin pelottaa/mietityttää! Kun nyt jo huomaa, että töissä on stressistä johtuvia keskittymisvaikeuksia, on hirveätä huomata, että unohtelee tärkeitä asioita. Saati sitten, kun aletaan riidellä esim. omaisuuden jaosta!
Mikähän siinä on, kun nykyihmiset eivät tajua elämän peruasioita?
Mummin ei varmaan olisi tullut mieleenkään, että jokin ongelma voisi olla niin paha, että täytyisi ottaa avioero. Ennen osattiin hoitaa myös avioliittoa, eikä käsiä nostettu pystyyn samantien.
Kukaan täälläkään ei ole ottanut pirua puolisokseen. Kyllä se vanha aatami on yhdessä luotu.
Eivät taida nämä kaikkitietävät sitä tunnustaa, eivätkä uskoa mummin viisautta?
Voiko joku ummistaa silmänsä siltä tosiasialta, että lasten henkiset sairaudet ovat räjähtäneet käsiin samaan aikaan kun avioerot ovat räjähtäneet?
Se nyt vain on niin, että jos auto jättää välille, jotain on jäänyt huoltamatta.
lasten henkinen pahoinvointi johtuu aivan yhtä paljon perhehelvetin keskellä elämisestä, kuin avioeroista.
Asioilla on aina monta puolta.
Te jotka ette ole eläneet luonnevikaisen ihmisen kanssa, ette voi tietää, että se on lapselle kaikkein pahin vaihtoehto. Siinä ei ei kasva terveitä ihmisiä ja ero on ainoa oikea vaihtoehto!
Mistä johtuu että nykyjään on niin valtava määrä "luonnevikaisia"? Ei niitä mummon aikaan ollut kuin yksi per kylä.
Tunnut itse olevan täysin umpisolmussa ihmissuhdeongelminesi. Ratkaisut täysin käsityskykysi yläpuolella? Ei taida ymmärryksesi riittää määrittelemään luonnevikoja?
Että ennen miehet kuolivat 50 korvilla, jolloin nainen pääsi luontojaan eroon väkivallasta, epävakaasta tai pahasta suhteesta.. ollessaan n.40v.
Nykyään vain eletään pidempään tuota tietä ulos mistään ei tule.. puhumattakaan siitä että ennen miehet tekivät pitkiä savotta reissuja tai päivätyönsä pellolla, olivat väsyneitä, eikä heillä ollut aikaa tai voimia alistaa ja kiusata, sen enempää kuin epäillä että vaimo kymmenen lapsen keskellä olisi huorannut.
Ennen aika oli toinen, sitä oliko se parempi en käy pohtimaan?
Narsistien määrä kasvaa, samaan aikaan jotkut toiset mielenterveysongelmat vähenevät.. nykyaika suosii narsisteja, kova maailma antaa tukensa vääristyneelle luonteelle.. narsisti pärjää tässä maailmassa paremmin kuin entisaikaan jolloin oli tärkeää luottaa toiseen ja pyytää/saada apua yhteisöltä.
Mummon aikaan aika oli toinen, opettajat saivat pieksää lapsiin herran pelkoa, liekö nuo lapset jotka nyt päättävät asioista ja jättävät omat vanhempansa kuolemaan yksinäiseen kurjuuteen, kovin sympaattisiksi kasvoivat?
asioilla on aina vähintään kaksi puolta.
Nykyajassa jossa luonnehäiriöisestä on lupa erota, teen sen hyvillä mielin, koen pelastavani lapset enemmältä piinalta ja kauheudelta. Kyllä ero voi olla lapsille myös hyväksi. Luultavasti asia on ihan tasan 50/50 sen suhteen että joitain ongelmia avioliitossa voidaan ratkoa, joihinkin löytyy ratkaisu, joihinkin ei. Joissain avioliitoissa ei ole toista osapuolta joka edes tahtoisi katsoa ongelmia tai myöntää niitä.
Eihän Hitlerkään nähnyt mitään outoa tekemisissään, niin kummalliselta kuin se meistä terveistä tuntuukin. Samaa ajattelutapaa käyttävät narsistit pienemmässä muodossa siellä kotien seinien sisällä, ja sieltä kun lapsensa pois ottaa?? Tekee hyvän työn paitsi itselleen myös yhteiskunnalle.
On yhä harvinaisempi sattuma, että osuu yhteen kaksi ihmistä, jotka haluavat oikeasti ratkaista ongelmansa.
Ihminen osatattaiin lähettää vaikka Marsiin. Siihen ei liity enää muita ongelmia kuin että kuka haluaisi lähteä.
Kaikki on siis mahdollista.
Tämä pullamössösukupolvi, joka on saanut kaiken valmiina, ei ajattele muuta kuin itseään.
Minä menen eteenpäin, tehkööt muut mitä haluavat! Viis seurauksista. Erotaan jo paljon, paljon ennen sitä viittäkymppiä. (Mahtaako sen jälkeen enää monikaan erota? Siihen mennessä pullamössökin ehtii kasvaa aikuiseksi.)
On yhä harvinaisempi sattuma, että osuu yhteen kaksi ihmistä, jotka haluavat oikeasti ratkaista ongelmansa.
Tuo on totta
Ja tuo on totuus joka pakottaa eroon. Kun toinen tekee pahaa, ymmärtämättä että vahingoittaa???
Tämä pullamössösukupolvi on teidän FIKSUJEN kasvattama???
Tuota ei pitäisi unohtaa.
Te vanhemmat ette opettaneet kuinka niitä ongelmia ratkotaan, pakenitte viinaan ja töihinne, riitelemättä koskaan loppuun saakka.. jäi vain halju tunne että perhe ollaan?? mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Luultavasti tuolla viidenkympin korvilla miehet juoksevat nuorten naisten perään, naiset eroavat saadessaan kuopuksen täysi-ikäiseksi.. kyllä eroja on, seitsenkymppinen eroaa ehkä sosiaalitoimen käskystä väkivaltaisesta ja vaarallisesta liitosta.
Kyllä eron taustalla liki aina on.. paljon muuta kuin pelkkä pullamössösukupolven mukavuuden halu.
Jos olisi kaksi fiksua ihmistä ei tarvitsisi erota, mutta mistä hitosta sen fiksun viereensä saa??
Turha sanoa että mitä valitsit, jos valinnasta on vuosikymmeniä??? ihminen muuttuu, mies ja nainen, eikä likikään aina hyvään tai parempaan suuntaan.
ihmiseltä.
Minä tiedän aika paljonkin luonnevioista, koska olen elänyt narsistisen ihmisen kanssa ja pakosta joutunut ottamaan asioista selvää.
Sen verran minulta löytyy myös ongelmanratkaisukykyä, että lähdin luonnevikaisen ihmisen luota ja pelastin sekä omani, että kolmen lapseni mielenterveyden.
Tarkoituksesi oli selvästi loukata ja aiheuttaa mielipahaa, mutta ei onnistunut. Sen verran rankkoja kokemuksia olen käynyt läpi, että tällaiset hyökkäykset keskustelupalstalla eivät satuta.
Tuossa oli pari hyvää kirjoitusta sinun jälkeesi. Kannattaa lukea ajatuksella ja laajentaa vähän maailmankatsomustaan.
Elä ja anna muidenkin elää.
Oikein hyvää syksyä sinulle!
johtunee luonnevika ja helvetti?
Oisko lapsuudessa ollut jommalla kummalla toivomisen varaa, tms?
summa summarum
kehä vain kasvaa...piiri pyörii...
kanssasi samaa mieltä.
Syitä ja syitä on aina.
Mistä rakkaus alkaa, ja mihin se päättyy?
Onko liian helppoa vain lähteä?
Menikö elämä sittenkään niinkuin halusin?
Saampa hautakiveeni ainakin oman nimeni, muusta viis!
lääkärin vastaanotolla Kaks plus lehden nro 10 ja siinä oli kuinkas ollakaan juttua narsismista. Siitä on tullut tietoa monesta "tuutista" viimeaikoina.
K.o lehden jutussa asiantuntija J Myllärniemi mainitsi että on monenlaista narsismia -tervettäkin - ja senhän "terve" tiedostaakin, mutta siiten on myös näkökulma, että toinen narsisti vetää toisen toisen narsistin. Eli narsisti tarvitsee toista narsistia, mutta eihän kahden narsistin yhteiselo onnistu.
Eli ns kakkostyypin narsisti älyää lähteä erilleen, voisi päätellä.
Jotain perää tuossa on.Itsekin tunnen erään naisen, joka on narsisti ( ei kyllä itse sitä huomaa saati ikinä tunnusta), kun tuntee ja tietää hänen tapansa ja elämänarvonsa.
Niinpä hänen kumppanitkin ovat olleet narsisteja ja osa pahimmasta päästä. Kuinka paljon onkaan syytä katsoa peiliin heidän, jotka syyttävät narsistimiehiään..?
Kehän voi katkaista ottamalla yksin vastuun lapsisataan. Olemalla se aikuinen jota lapsi kasvaakseen tarvitsee.
Tehtävän on raskas, vallankin jos toinen osapuoli tekee kaikkensa ettei normaaliin pääse.. uhkaa tappaa perheen lemmikit.. ihan vain piruuttaan..
Kyllä se kierre lasteni kohdalla katkeaa juuri sillä että minä eroan ja olen aikuinen.
nimen, sillä muistin, että kyseessä oli Kauneus ja Terveys-lehti. Lukekaa ihmeessä ja viisastukaa!
totta, mutta käyppäs lukemassa tuolta perheväkivaltapalstalta ihmisten kirjoittamia tarinoita todellisesta elämästä.
Aina ei peiliin katsominen auta ja usein sinne on kuitenkin tuijoteltu liiankin pitkään, ennen kuin on uskottu, että toivoa ei ole.
Asioita ei kannattaisi aina vaan tuijotella sieltä omasta näkökulmastaan ja hippunen ymmärrystä ja myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan olisi joskus paikallaan.
eikä kaveri! Lapset eivät voi eivätkä osaa tehdä päätöksiä, ne on meidän isien ja äitien tehtävä. Tänä päivänä kun vanhempainillassa ensimmäisenä puhutaan siitä, kuinka lapset on väsyneitä, että laittakaa ajoissa nukkumaan, antakaa aamupalaa jne. Tuntuu vähän siltä, että maalaisjärki lasten kasvatuksessa on hukassa, ollaan lapsille kavereita, eikä vanhempia! Jos lapset valvoo arkisin esim. 23, on varmaan aika selvää, että 8:lta aamulla koulussa meinaa nukahtaa. Jos edes lapset nukkuisivat normaalit yöunet, se jo pelkästään vähentäisi ongelmia kouluissa!