Mieheni on minulle paras mahdollinen -välittää, rakastaa, pitää huolta, antaa minun olla oma itseni, sietää kiukutteluani, huomioi, tekee kotitöitä, viettää paljon aikaa kanssani ja on vielä hyvännäköinenkin.
Rakastamme toisiamme syvästi ja olemme toistemme parhaat ystävät. Riidan tullessa toistuu kuitenkin sama kaava -minä möykkään ja ahdistun, kun mies on hiljaa ja pysyy ,vaikka mitä yrittäisin.
Riidat kestäät korkeintaan yön yli ja sovinto tulee välillä minun, välillä hänen aloitteesta.
En haluaisi kiusata miestäni jankuttamalla samoista asioita, mutta nyt on oikeasti ruvennut vaivaamaan, kun mitään asioita ei käsitellä yhdessä vaan saan jauhaa itsekseni vaikka tuntikaupalla vielä seuraavana päivänä ilman että mies kertoisi tunteistaan, toiveistaan ja ajatuksistaan.
On vaikea ymmärtää toista, kun toisen ajatukset jäävät vain omien arvailujen varaan eikä tiedä kuinka metsään siinä menee.
Haluaisin huomioida miestäni enemmän mutten aina tiedä miten, koska hän ei kuulemma halua mitään erikoista ja on tyytyväinen näin. Hienoahan se on jos on tyytyväinen ja onnellinen. Haluaisin kuitenkin joskus kuulla hänen tuntojansa suhteeseemme liittyvistä asioista.
Osaako joku selittää mistä tämä puhehaluttomuus/-osaamattomuus johtuu? Jyräänkö hänet paremmilla puhelahjoilla, joten on parempi olla hiljaa? Eikö jotkut miehet vain kykene puhumaan?
Pelkään nimittäin, että kaikki negatiiviset asiat kasautuvat hänen sisällensä tuhoihin seurauksin (esim. suhteemme loppuu kertarykäyksellä). Olisiko vain parempi antaa hänelle tilaa ja näin kannustaa häntä olemaan oma itsensä eikä vaatia liikoja?
Rakastamme toisiamme syvästi ja olemme toistemme parhaat ystävät. Riidan tullessa toistuu kuitenkin sama kaava -minä möykkään ja ahdistun, kun mies on hiljaa ja pysyy ,vaikka mitä yrittäisin.
Riidat kestäät korkeintaan yön yli ja sovinto tulee välillä minun, välillä hänen aloitteesta.
En haluaisi kiusata miestäni jankuttamalla samoista asioita, mutta nyt on oikeasti ruvennut vaivaamaan, kun mitään asioita ei käsitellä yhdessä vaan saan jauhaa itsekseni vaikka tuntikaupalla vielä seuraavana päivänä ilman että mies kertoisi tunteistaan, toiveistaan ja ajatuksistaan.
On vaikea ymmärtää toista, kun toisen ajatukset jäävät vain omien arvailujen varaan eikä tiedä kuinka metsään siinä menee.
Haluaisin huomioida miestäni enemmän mutten aina tiedä miten, koska hän ei kuulemma halua mitään erikoista ja on tyytyväinen näin. Hienoahan se on jos on tyytyväinen ja onnellinen. Haluaisin kuitenkin joskus kuulla hänen tuntojansa suhteeseemme liittyvistä asioista.
Osaako joku selittää mistä tämä puhehaluttomuus/-osaamattomuus johtuu? Jyräänkö hänet paremmilla puhelahjoilla, joten on parempi olla hiljaa? Eikö jotkut miehet vain kykene puhumaan?
Pelkään nimittäin, että kaikki negatiiviset asiat kasautuvat hänen sisällensä tuhoihin seurauksin (esim. suhteemme loppuu kertarykäyksellä). Olisiko vain parempi antaa hänelle tilaa ja näin kannustaa häntä olemaan oma itsensä eikä vaatia liikoja?
Vastaukset 15
Vanhimmat
???
voi jeesus mikä ämmä! En kyllä kestäisi jos mun muijani jauhais jotain tunnemössöä tuntitolkulla.
Siistippä suusi nyt.
todennäköiseesti on luonne joka panee toimimaan näin kuin kerroit.mutta voi se olla taktiikkaakin jolla miehesi seuraa ja testaa sinua onko sinusta hänelle puolisoksi lopuksi elämää vai laitetaanko kierrätykseen kun sinä et tiedä onko se kaikki peliä niin voit itse ilmoittaa hänelle,että riitojen aikana molempien mielipiteet kuunnellaan ja esille tuodaan.molemmilla on puhe-oikeus ja toinen on velvollinen kuuntelemaan.sinä voit myös naisena vähän kiukutella koska se on teidän oikeus ja yleisesti hyväksytty tapa.tunteista ei tosiaan saa selvää sitten millään. mun vaimoni on samallainen sulkeutuja kuin sun miehesi ja ei varmasti kerro toiveistaan tai mieltymyksistään yhtään mitään.minäkin olen vain vuosien yhdessä-olon aikana oppinut tulkitsemaan saamaani palautetta oikein ja vissiin onnistunutkin koska ollaan tyytyväisiä.
Miehen mielestä homma toimii ja silloin on turha etsiskellä mitään ongelmia.
Mies ei välttämättä ajattele niin tunteellisesti, vaan on tyytyväinen siihen mitä on.
Puhumattomuus johtuu varmaan siitä, ettei noiden asioiden ruotiminen johda mihinkään.
Joskus tulee tunne, että naisen on vain pakko puhua tunteistaan ja suhteestamme, vaikka asiat ovat kuinka hyvin tahansa. Eihän tuollaiseen tyhjään puheeseen viitsi kukaan osallistua. Mielestäni asiamme ovat hyvin ja sillä hyvä, mitä sitä jauhamaan. Eikä siinä paljon jauhamista riitäkään. Riittää kun sanoo: Meillähän menee mukavasti.
Yleensäkin tyhjänpuhujat harvemmin saavat mitään konkreettista aikaan ja tilanne usein sama myös toisin päin. Eli ne jotka tekee, harvemmin siitä jauhaa.
tuo lausumasi, "riittää kun sanoo: meillähän menee hyvin". Jostain syystä nainen ja mies näkevät tuon asian eri tavoin, ja ehkä siinä syy että mahdollisen eron tullessa miehet äimänkäkenä että mitäs nyt, meillähän meni ihan hyvin!
Ehkä olis kuitenkin joskus syytä kuunnella sitä naistakin jos hän haluaa suhdeasioista puhua!
ja joskus epäilen että onko naisilla luetun/sanotun ymmärtämisessä jotain ongelmia.
Kun sanon: Meillähän menee hyvin, Tarkoitan: Meillähän menee hyvin. Tämä on toki oma subjektiivinen näkemykseni suhteestamme.
Ja siitä kuuntelemisesta. Minä kyllä kuuntelen, olen kuunnellut koko suhteemme ajan. Aluksi jopa otin osaa keskusteluun aktiivisemmin, mutta kun huomasin, että puhe on puhetta vain puheen vuoksi, niin olen vähentänyt omaa aktiivisuuttani näissä keskusteluissa. Kuuntelen kyllä rouvan murheita, jos sattuisi sillä kertaa olemaan todellisia, mutta kuten sanoin, tyhjää puhetta ei viitsi harrastaa kukaan täyspäinen. Ja käsittääkseni aloittajaa askarrutti miehen puhumattomuus, ei kuuntelemattomuus.
Osui kohdalleen, minulla tosiaan ongelmia tuossa luetun ymmärtämisessä!
Ps. Hyvä että teillä menee hyvin, toivottavasti vaimosikin mielestä. :)
Tiedän että rouva on täsmälleen samaa mieltä kuin minä, hänen vaan täytyy analysoida sitäkin, jotta puhetta riittäisi. :)
PUHUA JA AJATELLA YHTÄ AIKAA??
Aivan, mies ajattelee ennen kuin puhuu. Samaa ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa suuresta osaa tytöistä. Naiset ovat asia erikseen.
Itse olen nainen jonka on vaikea puhua. Ehkä voisit rauhallisella keskustelulla saada jotain aikaan. Riidassa on vaikea puhua.
Kuulostaa täydelliseltä mieheltä. Ole onnellinen!
Kaikesta valittava ja räyhäävä mies on rasite...
Olenkin tosi onnellinen, mulla on todella hyvä mies! Itse olen varmasti rasittava.
Suhteemme on vakaalla pohjalla ja yhdessä on oltu viisi vuotta ja naimisiin olisi tarkoitus mennä.
Haluaisin olla mahdollisimman hyvä vaimo, mutta en pärjää mieheni ihanuudelle.
Hän on itse kyllä sanonut ettei ole mitään ongelmia ja turha niitä on väkisin kehittää -ilmeisesti olisi siis parempi uskoa vaan. Joskus kuitenkin tuntuu ristiriitaiselta, kun hän sanoo, että kaikki on hyvin muttei halua olla lähekkäin. Ehkä tämä johtuu riidan jälkeisestä tunnelmasta. Itse olen sovintoseksi-tyyppiä ja hän puolestaan ei voi edes kuvitella seksiä samana päivänä kun on tapeltu. Silloin sitten haluan puhua asiat selviksi, koska fyysinen läheisyys ei onnistu(,mikä tuntuu minusta pahalta) ja alkaa jauhaminen. Tyhmäähän se on mutten saa rauhaa kun olo on niin epävarma.
Kai me vain olemme erilaisia siinä suhteessa ja olisi molemmille helpompi hyväksyä se. Tuntuu vaan hullulta, kun mies sanoo ettei osaa (eikä halua) puhua! Miten niin ei ja eikö jokaisella tule joskus tarve puhua mieltä vaivaavista asioista? Siis silloinkin kun kaikki on hyvin. Hän ei halua vaivata minua "ongelmillaan" vaan on hiljaa niistäkin (ei halua, että ko. ongelmat alkavat vaivata minuakin).
Riidan aikana saatan olla paha suustani, mutta valmis sopimaan jo esim puolen tunnin kuluttua -pahoja sanoja ei kuitenkaan saa takaisin ja hän onkin sanonut, että mielen päälle jää aina pahat asiat vaikka hyvää olisi yleensä sanottu paljon enemmän (kehun häntä joka päivä).
Pelkäänkin pilaavani suhteemme ilkeillä huomautuksillani ja mm. siitä haluaisin välillä puhua. Kun vielä oppisi riitelemään reilusti. Lisäksi puran stressini häneen -varmaan koska hän on lähellä eikä sitä voi muillekaan kiukutella.
Kamalinta olisi jos hän kehittelisi eropäätöstä mielessään ja täräyttäisi sen joku päivä vasten kasvoja ihan arvaamatta, koska ei ole voitu puhua.
Siksikin olisi tärkeää tietää hänen ajatusmaailmastaan. Olen nimittäin huomannut, että jos haukun häntä liioitellen riidan aikana, tulee hänelle riittämättömyyden tunne, mikä on tietysti kamalaa, sillä hän on enemmän kuin olisin ikinä voinut toivoa! Enkä missään nimessä halua menettää häntä!
Tiedän, että vika on minussa -en vain osaa sitä korjata -toivottavasti opin ennenkuin on liian myöhäistä.
"Kamalinta olisi jos hän kehittelisi eropäätöstä mielessään ja täräyttäisi sen joku päivä vasten kasvoja ihan arvaamatta, koska ei ole voitu puhua."
Näin toimin. Kuuntelin aikani tyhjän jauhantaa, valittamista, kiukuttelua ym. Keskustelua ei syntynyt, koska toinen osapuoli oli kykenemätön kuuntelemaan. Mielipiteilläni ei ollut mitään merkitystä ja väliä. Kaikesta piti valittaa jokapäivä yli 15 vuotta. Säästää asuntoa varten olisi pitänyt ja näin sovittiin. Aina hän keksi miljoona eri asiaa jonne rahat (pääasiassa minun) meni.
Useamman vuoden keräsin vihaani ja sain voimia päästä irti koko suhteesta. Mitään sovittavaa ja puhuttavaa ei jäänyt.
Loppui kärsimys kohdaltani nopeasti, kun pakkasin eräänä aamuna kamani ja häivyin. Siihen loppui laskujen maksu ja valitus.