Louis Vuitton

Kiertelin tässä eilen kirpputorilla, katselin laukkuja. Yhtäkkiä, silmiini hakeutui jokin kauniin ruskea laukku. Kyllä, silmäni olivat oikeassa. EDESSÄNI OLI LOUIS VUITTONIN LAUKKU. Eikä ketään toista asiakasta lähettyvillä. Siinä samassa nappasin sen käteeni ja aloin tutkimaan sitä. Kyllä, hyvin aidolta näytti, mutta hinta: 6 EUROA?? Kuka hullu myy aidon Vuittonin noin järjettömällä hinnalla?? Luulen, että joku vanha mummeli on aikoinaan ostanut tai saanut kyseisen laukun, ja kun ei enää ole löytänyt käyttöä, laittanut sen kirpputorille, tajuamatta kuinka paljon enemmän riihikuivaa siitä saisi myymällä.

Ostin laukun, ja ryntäsin kotona oitis koneen ääreen. Menin Vuittonin sivulle, ja etsin katalogista samanlaisen laukun. Katsoin esittelyvideon, jossa näytettiin laukun pienimmätkin yksityiskohdat, ja vertasin niitä juuri ostamaani. Täydellisen prikulleen samanlainen! En epäilisi hetkeäkään aidoksi. Ei yhtään irronneita lankoja, eikä muitakaan vikoja.
Laukkuni malli on siis Monogram Canvas Montsouris Medium. Ei pientäkään eroavaisuutta.

Mutta miten voisin taata varmasti, että laukkuni on aito? Onko tähän mitenkään mahdollisuutta, erityisestikin Pohjois-Suomen alueella? Esimerkiksi käyttää laukkua jossain alaan erikoistuneessa liikkeessä ja kysyä löytävätkö he feikin ominaisuuksia?
93295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En epäilisi hetkeäkään aidoksi.

Äänestä
  • Täällä saattaa olla Vuitton "ammattilaisia", joten kuvailes tarkemmin miten omaa laukkuas tutkit? Minkä perusteella luulet aidoksi merkkilaukuksi.

    Äänestä

  • tutkitaan... kirjoitti:

    Täällä saattaa olla Vuitton "ammattilaisia", joten kuvailes tarkemmin miten omaa laukkuas tutkit? Minkä perusteella luulet aidoksi merkkilaukuksi.

    harva mysisi laukun 6 eurolla kun on Lv villitys kuumimmillaan yksi tuntomerkki on etta laukun sisällä pitäisi lukea nimi kankaisella tai metalli lappusella joss sisällä on halvan näköien valkoinen lappu jossa lukee lois vutton niin se on todenäköisesti feikki. toisekseen voit tarkistaa nko laukku oikeasti nahkaa? jos se naarmuntuu helposti esim onko metalli osat havan näköset yms

    Äänestä

  • kamu kirjoitti:

    aidot vuittonit (siis Monogramit) eivät ole nahkaa! muita ''sarjoja'' on jotka ovat nahkaa ;) mutta, tilaa matka tukholmaan ja käy tarkistuttamassa laukun aitous vuittonin liikkeessä ;) www.vuitton.com

    Äänestä

  • kamu kirjoitti:

    harva mysisi laukun 6 eurolla kun on Lv villitys kuumimmillaan yksi tuntomerkki on etta laukun sisällä pitäisi lukea nimi kankaisella tai metalli lappusella joss sisällä on halvan näköien valkoinen lappu jossa lukee lois vutton niin se on todenäköisesti feikki. toisekseen voit tarkistaa nko laukku oikeasti nahkaa? jos se naarmuntuu helposti esim onko metalli osat havan näköset yms

    jotkut väittävät etä vuitton on ihan out jo ja ollut jo pitkään . minun mielestä ei ole. olen harkinnut sellaisen tilaamista citibags.comista tai jostain muualta. min' myös ostin jopa kolme aitoa vuitton lompakkoa kirpputorilta n. 10 euron kappalehintaan.

    Äänestä

  • tutkitaan... kirjoitti:

    Täällä saattaa olla Vuitton "ammattilaisia", joten kuvailes tarkemmin miten omaa laukkuas tutkit? Minkä perusteella luulet aidoksi merkkilaukuksi.

    No, otin laukun todelliseen tarkastussyyniin, eli vertasin sitä Vuittonin sivulla olevaan laukkuun ja laukun kuvauskohdassa pyörivään videoon. Kangas on hieman rypylapintaista, ja melko kovaa, en usko että se on nahkaa, vaan jotain muovin tapaista, eikä siihen tule naarmuja kun yritin kynnellä raaputtaa. Repun kantohihnat ovat vaalean beigeä nahkaa, joissa on tummanpunaiset reunat ja keltaiset tikkaukset. Ripustusrengas on kullanhohtoista metallia, tai sitten messinkiä. Ripusturenkaan alla lukee painetuilla kirjaimilla (R) LOUIS VUITTON PARIS ja ne ovat hieman tummuneet. Laukun pohja on samaista nahkaa kuin kantohihnat. Vetoketjut ovat hyvin laadukkaan näköisiä ja myös tuntuvat laadukkaasti tehdyiltä, esim. eivät jää jumiin missään kohdassa.
    Laukun sisäosa on ruskeaa kangasta, ja repun kansiläpän alla on samanlaista kangasta. Kansiläpän päällä oleva kiinnitysmekanismi, jolla reppu pidetään kiinni, on myös samaa nahkaa kuin pohja ja kantohihnat. Reppu suljetaan vähän niinkuin vyöt. Kiristysnarut ovat myös nahkaa, ja ne ovat hieman tummuneet. Reikien ympärillä, joista naru tulee, on metalliset reunukset joissa lukee koverretuilla kirjaimilla LOUIS VUITTON.
    Laukun sisällä on tasku, joka on laukun takaosassa. Taskun ympärillä on myös samaista beigeä nahkaa oleva reunus, jossa lukee (R) LOUIS VUITTON PARIS made in France koverretuin kirjaimin, samalla tavalla kuin kiinnitysrenkaan alapuolellakin. Hieman taskun yläpuolella on jonkinlainen läppä jossa on metallinen rengas, ilmeisesti avaimia varten. Läpässä en kuitenkaan huomannut mitään koodia, ainoastaan nastan jossa myös lukee LOUIS VUITTON.
    Eli epäilen laukun nyt olevan väärennös, mutta näyttävästi erittäin laadukas sellainen. Voikohan datecode olla jossain muussa kohdassa kuin avaimnläpässä?

    Äänestä

Aidot Louis Vuittonin laukut tunnistaa materiaalista ja laadukkaista ompeleista. Aidoissa Vuittoneissa on myös datecode eli kirjain-numero-yhdistelmä. Tämä pitäisi löytyä laukun sisältä pienestä nahkaliprakkeesta. Datecode sisältää ensiksi kaksi kirjainta, joka ilmoittaa laukun valmistusmaan (esim SP=Spain)ja sitten tulee nelinumeroinen numerosarja (esim. 0060). Ensimmäinen ja kolmas numero ilmoittaa valmistuskuukauden ja toinen ja neljäs numero valmistusvuoden, eli 0060 on valmistettu kesäkuussa 2000. Voi myös tosin olla, että joissan vanhemmissa Vuittoneissa ei datecodea ole. Vuittonin nahkaosat myös patinoituvat kauniisti käytössä ja vuosien varrella.
Tässä muutama vinkki tunnistamiseen! :)

Äänestä

Voiko olla vuoden 2008 laukun datecodessa viikko ja vuosi?

Äänestä

Siinä väärennöksessä lukis Vittuni

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Skönheten kirjoitti:

Kiertelin tässä eilen kirpputorilla, katselin laukkuja. Yhtäkkiä, silmiini hakeutui jokin kauniin ruskea laukku. Kyllä, silmäni olivat oikeassa. EDESSÄNI OLI LOUIS VUITTONIN LAUKKU. Eikä ketään toista asiakasta lähettyvillä. Siinä samassa nappasin sen käteeni ja aloin tutkimaan sitä. Kyllä, hyvin aidolta näytti, mutta hinta: 6 EUROA?? Kuka hullu myy aidon Vuittonin noin järjettömällä hinnalla?? Luulen, että joku vanha mummeli on aikoinaan ostanut tai saanut kyseisen laukun, ja kun ei enää ole löytänyt käyttöä, laittanut sen kirpputorille, tajuamatta kuinka paljon enemmän riihikuivaa siitä saisi myymällä.

Ostin laukun, ja ryntäsin kotona oitis koneen ääreen. Menin Vuittonin sivulle, ja etsin katalogista samanlaisen laukun. Katsoin esittelyvideon, jossa näytettiin laukun pienimmätkin yksityiskohdat, ja vertasin niitä juuri ostamaani. Täydellisen prikulleen samanlainen! En epäilisi hetkeäkään aidoksi. Ei yhtään irronneita lankoja, eikä muitakaan vikoja.
Laukkuni malli on siis Monogram Canvas Montsouris Medium. Ei pientäkään eroavaisuutta.

Mutta miten voisin taata varmasti, että laukkuni on aito? Onko tähän mitenkään mahdollisuutta, erityisestikin Pohjois-Suomen alueella? Esimerkiksi käyttää laukkua jossain alaan erikoistuneessa liikkeessä ja kysyä löytävätkö he feikin ominaisuuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu