Tapasimme suomi24:ssä

Tapasimme suomi24: ssä. Kirjoittelimme noin viikon verran pitkiä maileja joka ilta. Kunnes tuli tilaisuus nähdä livenä. Jännitti ihan hirveästi vaikka en ollutkaan eka kertaa nettitreffeillä.
Hän saapui tapaamispaikkaamme, ja tiesin kyllä heti että tästä tulee vielä jotain enemmän. Meillä synkkasi tosi hyvin ja jutunaihetta löytyi.
Viikko tapaamisemme jälkeen näimme uudelleen. Nyt on kulunut eka tapaamisesta kolme kuukautta ja edelleen me näemme toisiamme. Asumme eri paikkakunnilla mutta välimatkaa ei onneksi ole kuin vähän alle sata kilometriä.
81805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minäkin tapasin erään miehen suomi24:ssä ja nopeasti tapasimme. En tiedä varsinaisesta rakastumisesta, mutta ihastuimme kyllä ja olemme tapailleet jo yli puolen vuoden ajan. Meilläkin välimatkaa vähän alle 100km, tapaamme niin usein kuin pystymme. Molemmilla kuitenkin omat elämät, lapset, menot, työt, harrastukset jne.
Välillä tuntuu vaikealta, ei malttaisi millään odottaa toisen tapaamista.Välillä taas tuntuu odottaminen ihanalta ja tapaaminen onkin sitten yhtä juhlaa. Arkea ei pääse elämään, se josku harmittaa. Tämä on tätä aikaa ja katsotaan miten tässä käy. Hyvältä kuitenkin tuntuu suurimmaksi osaksi aikaa, soitellaan ,viestitellään, meilataan silloin kun ei nähdä. Pitkää pinna tämä vaatii, rahaakin palaa puh.laskuihin, bensaan ym, eikä mustasukkainen saisi olla laisinkaan.

Miten teillä ? Kerro tuntemuksista ? Oletteko minkäikäisiä ? Me ollaan jo 40 . Eihän tuo 100km mikään matka lopulta ole, mutta silti. Tulevaisuutta en ole uskaltanut vielä miettiä, oikeastaan kumpikaan ei ole ottanut sitä vakavasti puheeksi. Toivon kuitenkin jotain jatkuvampaa. Voin itse tehdä elämänmuutoksiakin, mutta silloin täytyy olla varma siitä että toinen on tosissaan.

Olisi mielenkiintoista lukea lisää sinu/teidän ajatuksia ja mietteitä tai muiden vastaavassa tilanteessa olevien. Me luovuimme molemma profiileista heti ihan alussa kun olimme tavanneet ekoja kertoja. Se oli ihana tunne...tiesi että toinenkaan ei enää halua muitten kanssa viestitellä.

Kaikille samanlaisessa suhteessa oleville toivotan todella paljon onnea !

Äänestä
  • Me näemme lähes joka viikko, tosin miehellä on töitä viikon jokaisena päivänä niin sekin hankaloittaa tapaamistamme. Mekin soittelemme, mailailemme, puhumme puheimessa ja tekstailemme joka päivä. Tuntuu ihanalle aina nähdä ja toisen näkeminen onkin viikon kohokohta.
    Minä olen kohta 20 vuotias, mies on 27. Ikäeroa on, mutta se ei ainakaan vielä tässä vaiheessa tunnu pahalta.
    Olen kauan etsinyt ihmistä, jonka seurassa ei tarvitsisi jännittää tai esittää mitään. Nyt tuntuu sille kuin olisin sellaisen löytänyt :)

    Äänestä

  • minskaalia kirjoitti:

    Me näemme lähes joka viikko, tosin miehellä on töitä viikon jokaisena päivänä niin sekin hankaloittaa tapaamistamme. Mekin soittelemme, mailailemme, puhumme puheimessa ja tekstailemme joka päivä. Tuntuu ihanalle aina nähdä ja toisen näkeminen onkin viikon kohokohta.
    Minä olen kohta 20 vuotias, mies on 27. Ikäeroa on, mutta se ei ainakaan vielä tässä vaiheessa tunnu pahalta.
    Olen kauan etsinyt ihmistä, jonka seurassa ei tarvitsisi jännittää tai esittää mitään. Nyt tuntuu sille kuin olisin sellaisen löytänyt :)

    Laitoin treffi sivuille profiilin, kävin treffeillä, mutta elokuun lopussa vastaan tuli mies, joka kirjaimmellisesti vei jalat alta:)
    Eli olemme kuukauden verran viestitelty, 2000kpl, mesessä oltu joka ikinen päivä ja treffattu joka ikinen viikonloppu:)Eka kerralla mökillä, seuraavasta kerrasta lähtien luonani.Lapset hyväksyivät hänet heti ja hän lapseni, hänellä ei ole lapsia, eli arki on kuviossa!
    Rakastuimme toisiimme, tiesimme että olemme oikeat toisillemme.Nyt muutamme hänen luo, 200km, töitäkin on jo!!
    Olemme jalat maassa olevia ihmisiä, ja sen takia tämä on ihan erillasita.Mutta minkäs sille mahtaa, kun rakastuu...
    Onnea kaille rakastuneille pareille:)

    Äänestä

  • rapu-70 kirjoitti:

    Ohhoh! Pientä harkintaa. Ketään ei opi tuntemaan noin lyhyessä ajassa kunnolla. Rakkauden huumassa ei pitäisi tehdä noin radikaaleja elämänmuutoksia, varsinkaan kun on lapsia. Lapset siinä eniten kärsivät, jos muutetaan estaas, jos tai kun kumppani ei olekkaan sitä miltä näytti. Ei se mies minnekään karkaa vaikka ei heti yhteen muutettaisikaan, jos on se oikea.

    Äänestä

  • rapu-70 kirjoitti:

    Laitoin treffi sivuille profiilin, kävin treffeillä, mutta elokuun lopussa vastaan tuli mies, joka kirjaimmellisesti vei jalat alta:)
    Eli olemme kuukauden verran viestitelty, 2000kpl, mesessä oltu joka ikinen päivä ja treffattu joka ikinen viikonloppu:)Eka kerralla mökillä, seuraavasta kerrasta lähtien luonani.Lapset hyväksyivät hänet heti ja hän lapseni, hänellä ei ole lapsia, eli arki on kuviossa!
    Rakastuimme toisiimme, tiesimme että olemme oikeat toisillemme.Nyt muutamme hänen luo, 200km, töitäkin on jo!!
    Olemme jalat maassa olevia ihmisiä, ja sen takia tämä on ihan erillasita.Mutta minkäs sille mahtaa, kun rakastuu...
    Onnea kaille rakastuneille pareille:)

    elämänmuutokseen!

    Äänestä

  • ja onnea kirjoitti:

    elämänmuutokseen!

    Oikein paljon:)
    Tänään menemme katsomaan yhteistä asunoa, jee:)
    Elämässä pitää ottaa riskejä, silloin kun ne tuntuvat hyviltä!!!ja itse olen kauan pohtinut muutosta,muuttoa elämässäni ja kun lapset myös sitä haluavat, niin miksei sitten tällä tavalla, kun oikea sattui kohdalleen:)
    Hyvää ja auringoista syksyä sinullekin:)

    Äänestä

...

Äänestä
  • paljon :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minskaaalia kirjoitti:

Tapasimme suomi24: ssä. Kirjoittelimme noin viikon verran pitkiä maileja joka ilta. Kunnes tuli tilaisuus nähdä livenä. Jännitti ihan hirveästi vaikka en ollutkaan eka kertaa nettitreffeillä.
Hän saapui tapaamispaikkaamme, ja tiesin kyllä heti että tästä tulee vielä jotain enemmän. Meillä synkkasi tosi hyvin ja jutunaihetta löytyi.
Viikko tapaamisemme jälkeen näimme uudelleen. Nyt on kulunut eka tapaamisesta kolme kuukautta ja edelleen me näemme toisiamme. Asumme eri paikkakunnilla mutta välimatkaa ei onneksi ole kuin vähän alle sata kilometriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu