olen tavannut pari kertaa naisen jonka kanssa tulen hyvin juttuun ja päinvastoin. Intiimiäkin on ollut. Hän kuitenkin käy edelleen Treffit-sivustolla, missä vaiheessa tämä on sallittavaa, milloin enää ei?
sanokaas
mulle
213114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mielestäni jos sovitte seurustelusta keskustellen ja olet valmis viettämään aikaa naisen kanssa -silloin olisi naisen syytä lopettaa sivuilla käynti.
En tiedä kuinka moni pitää kansanhuvina sivuilla käyntiä, mutta jos seurustelee on aika lopettaa sivuilla haahuilu -sekä miehen että naisen.
Sallittavaa sivuilla käynti on, jos mies ei vietä aikaa naisen kanssa, sovi seurustelusta ja kerro tunteistaan. Tuskin nainen viitsii sinkkuna keskustella seinille ja elää epätietoisuudessa yksinään.
Tapauksessasi -jos on annettu ymmärtää puolin ja toisin että yhdessä voisi olla, niin olisi kummankin kohteliasta poistua sivuilta. Mikäli tilanne taas on epäselvä, niin toinen ei lue ainakaan ajatuksia.
Tässä oli yksi mielipide.
Jos vain tapailette satunnaisesti, ilman seurustelua, niin silloin toinen tai kumpikin on epätietoinen ja refleksinomaisesti saattaa sivuille päätyä.
Kohteliastahan se olisi naiselta tietysti lopettaa sivuilla käynti jos jotakin tapaa. Mutta miehen kannattaisi itse selvittää missä mennään.
Miehen petturuus tai todella väärä/alentava kohtelu naista kohtaan voisi olla yksi syy sallittavalle sivuilla käynnille. Mutta jos mies on hyvä, nou hätä. No joo, jätän nyt tämän aiheen. =)
-että yleensä kannattaa tutustua kunnolla, ettei ihan suinpäin suhteisiin. Suhteeseen mennessä pitää olla varma että toinen on oikea ja siksi pitäisi tietää enemmän toisesta. Tapailu aluksi on varmaan hyvä asia (ennen seurustelua), mutta molempien sopimilla säännöillä. Ja aikaa täytyy jonkin verran varmaan sille toiselle olla. Kaikkien suhteissa kaikki on yksilöllistä, mitä minäkin tässä olen puhumaan asiasta =)
että koska ihminen on vapaa, ei aluksi voi aina kauheita "sääntöjä" sopia. Joskus ei voi ollenkaan, jos toinen ei halua puhua sellaisista -vaan haluaa omalla painollaan antaa asioiden mennä. Mutta toki siis silti on joku sääntö, ei voi elää kuin pellossa. Ja kumpikin osapuoli katsoo itse mikä on itselle liikaa, mikä on sopivaa -toimimista toiselta. Mutta siis voi toiselle kertoa hienotunteisesti mielellään jos tuntuu että toinen toimii jotenkin ... Tai keskustella tai kysyä.
itsellä vähän sama pulma olen tapaillu yhtä miestä jo useammankin kerran mutta olen huomannut että hän käy vieläkin treffit sivuilla, en tiedä miksi. itse lopetin kun itsestä tuntui että tässä ois oikea mies mulle. Täytyy ottaa asia puheeksi sillä vaivaa ainakin mun mieltä.
Pari kertaa tavannut..?
Eihän se seurustelua vielä ole.
Sitten , kun juttu muuttuu seukaamiseksi,sitten profiili pois.
Tämä on minun mielipiteeni.
Mitä tulee seukkaamissuhteeseen:
Itse pidän sellaista vuosi tai runsas vuosi..(1-2v),sitten jo kumikin tietää missä mennään.Riippuu kyllä ihmisistä.Voi olla ettei tuossakaan ajassa vielä ole varmuutta.
Joillakin voi olla muutama kuukausi,mutta minä en voisi kuvitellakaan varsinaista seukkaamista alle vuoden kirjoittelun tapailun perusteella.
Mutta ota asia puheeksi kumppanisi kanssa, hän ei osaa lukea ajatuksiasi.
kieltoja jakelee? Eihän tuohon sääntöjä ole.
Itse seurustelin lähes vuoden miehen kanssa jonka tapasin treffeiltä. Pidimme molemmat profiilimme koko sen ajan, käytimme sitä keskinäiseen yhteydenpitoon. En näe siinä mitään kummallista, samahan se mitä kautta viestejä lähettelee. Meseä emmme vain tottuneet koskaan käyttämään.
Se joka muita tahtoo jahdata keksii kyllä keinot, tuo profiilin pitäminen palstalla ei merkitse mitään. Ko. miehellä oli jopa minun salasanani minun profiiliini, on vielä tänäkin päivänä vaikka emme enää edes tapaile. Ihmiseen ei voi luottaa vähän vaan joko tai, sinä et ilmeisesti vielä luota eikä sitä asiaa ratkaise profiilin poisto.
Jo tuo fakta ettet ole itsensä kanssa ottanut asiaa puheeksi, osoittaa minusta että ette kovin läheisiä vielä ole. Joten sinuna en tekisi asiasta kovin suurta numeroa tässä vaiheessa..
kysymys on lähinnä siitä, että voisin toki ihastua tuohon naiseen, mutta tuollaiset tunteet menevät täysin lukkoon, jos tiedän hänen hakevan edelleen seuraa Treffeillä. Jos kysyn häneltä, se osoittaa pahaa mustasukkaisuuutta, mikä voi pilata lupaavan jutun, ja jos en kysy, teen vastoin luontoani ja nössöilen, siis siellä käyntihän on nähtävissä. Minua ainakin häiritsisi suhteen tuhoavasti jos pidemmän ajan esim. 2 kk:n jälkeen nainen edelleen hakisi seuraa siellä. Onko tämä sitä nykyaikaa, että ollaan niin prklen liberaaleja ja vapaassa suhteessa kaikkien kanssa.
Kysy tältä naiselta suoraan mitä hän haluaa ja toivoo...ehkä tämä nainen haluaa tietää ensin sinun ajatuksesi ennenkun itse alkaisi puhumaan.
sanoa että olen nainen ja käyn siellä, mutta en hae seuraa, enemmän ihan huvin vuoksi lueskelemassa. Miksi aina kuvitellaan että haetaan seuraa?
Jos sinua häiritsee niin kannattaisiko ehkä uskaltaa kysäistä asiaa naiselta. Tietääkö nainen että välität todella? Minullakin on mies josta pidän ylikaiken, mutta hän ei ole ilmaissut itse mitään omista tunteistaan paitsi elekielellä josta en tajua mitään.
Ei ajankuluksi haettu viestiseura tai ilmoitusten lukeminen tarkoita yhtään mitään. Mutta riippuu juuri tapauksesta, kuka nainen tekee mitä -mutta aina ei kannata pahinta vaihtoehtoa ottaa esiin -varsinkin jos ollaan epäselvillä vesillä eli nainen ei tiedä mitä mies aikoo. Silti voi olla vain yksi mies mielessä, se paras -joka ei vaan ilmaise tunteitaan eikä nainen tiedä yhtään missä mennään.
hakisi treffiseuraa, niin sekin voi olla joillekin pakonomaista, tylsää yrittää keksiä viestiin aiheita tai ajankulua tai ajatustenvaihtoa! Totuutta ei voi koskaan yksiselitteisesti kuvitella. Siksi olisi parempi henkilön itsensä kanssa puhua. Kuka edes kuvittelee noin vain mitään löytyvän, jos on kokemusta kirjoittelusta tuolla niin sen tietää ettei mitään siellä ole. Ellei joku sattuma käy. Jos nainen on kovin yksinäinen sinkku -voi haluta vaihtaa ajatuksia siellä tai sitten on tullut aina pettymyksiä ja koittaa kompensoida tilannetta selailemalla ilmoituksia. Koskaan ei tiedä. Sitten on siis nekin jotka ihan hakee ja hakee. Keskustelemalla selviäisi hiukan paremmin.
No kysyppäs naiselta itseltään suoraan et mitä se oikein meinaa,onhan se aika väärin sua kohtaan jos se tapailee sua ja sit samalla aikaa jahtaa muita ukkoja netissä...
moi..olen minäkin tuntenut yhden miehen...jo aika pitkään...vuosia...paljon ollaan yhdessä...hänellä täällä vieläkin monta profiilia...kuulemma ajankuluksi täällä mailailee ...pitäskö uskoa...
Onko sinulla itselläsi vielä profiili netissä? Jos olet itse poistanut profiilisi, niin on se minusta selvä merrkki. Mikäli mies poistaisi profiilinsa, tekisin niin itsekin. Kumminki ajattelen, että mies saa tehdä sen päätöksen, että "seurustelemmeko", vaikka itse haluaisin niin. Jos ei mies poista, en minäkään.
on. Kuvat olen poistanut, enkä ole siellä sen koommin käynyt. Poistaminen voisi herättää ehkä hieman totisen/liian innokkaan kuvan minusta kahden näkemisen jälkeen. Puhuin muutenkin käymisestä sivuilla, enkä niinkään fiilin poistamisesta.
En itse pitäisi pelkästään kuvien poistamista minään merkkinä. En tekisi sinuna mitään johtopäätöksiä ainakaan siitä, ettei ystäväsi pitäisi sinusta, olisi rakastumassakin sinuun. Jos olisit ottanut itse profiilin pois, silloin voisi vasta edellyttää, että toinenkin joutuisi ajattelemaan, miten ko. vetoon vastaisi. Se on selvä, että profiilin pitäminen addiktoikin. Epävarma tilanne tekee sen, että netti vetää. Ehkä jossain vaiheessa olisi hyvä ottaa asia puheeksi.
Onko niin, että jotkut tosiaan pitävät useita profiileja? Mitä järkeä? Näyttää myös siltä, ett ainakin omalla alueellani siellä tuntuu olevan ne samat miehet. Eli liikkuuko täällä paljon miehiä, jotka kykenevät vain kommunikoimaan täällä netissä yms mutta käytäntö onkin jo vaikeampaa???? Onko kokemuksia???
on tosiaan , tiedän miehen pohjois-p maalta , jolla ainakin kolme eri profiilia...
tiedän minäkin pirkanmaalta pari miestä ,joilla on pari profiilia ja eteläpohjanmaalta yhen miehen ,jolla on kolme profiilia.
Tunnen täältä lapista yhden, jolla on 2 profiilia (=minä), heh. Ei ole tarkoitus kenellekään niillä pahaa tehdä, on vain tullut rustailluksi. Tiedänhän minä myös miehiä, joilla on useampia. En oikein ymmärrä mitä pahaa siinä edes on, ja kenelle se kuuluu? Silloin tietysti eri asia, jos sanoo jollekulle poistavansa profiilinsa, ja ottaakin uuden tilalle.