Minä puoli vuotta sitten:
Herätyskello soi aamulla vartin yli kuusi. Väsyttää väsyttää ja päätä särkee ajatuskin alkavasta työviikosta. Hirveä kiire aamutoimissa, että kerkeää tien päälle ennen pahinta aamuruuhkaa. Eikä kuitenkaan kerkiä. Työpaikalle ajaa pääkaupungin ruuhkissa noin vajaan tunnin. Vituttaa jo valmiiksi jonotella ja liirutella autoa eteenpäin 20km/h nopeudella.
Vihdoin töissä, pöytä valmiiksi täynnä työnarkomaanin esimieheni yön aikana pöydälleni taikomia paperia, puhelin alkaa soida taukoamatta, sähköposti vilkkuu punaisena ja esimiehellä on jatkuvat kokovartalomenkat, valitusta ja pikkupomoilua riittää joka asiasta. Mikään ei tunnu riittävän, kaiken tekee liian huonosti tai liian hitaasti. Itsetunto on ihan nollassa ja usko omaan osaamiseen todella vähissä. Masentaa ja olo on uupunut.
Vielä neljältä pöydälle kannetaan uutta työtä, kello kilahtaa reilusti viiteen ennenkuin pääsen edes ajattelemaan kotiinlähtöä. Maksullinen parkkipaikka nappaa taas kukkaroon mukavan loven. Kyllä on kiva maksaa, että saa töitä tehdä. Ruuhkassa jonottaminen stressaa jo valmiiksi ja kotiin ajaessa menee vielä pidempään kuin aamulla. Kotona kaadun sohvalle rättiväsyneenä ja ainoa ajatus joka päässä pyörii on "Tätäkö todella minun elämä on?"
Tapahtuipa tässä välissä irtisanoutuminen...ja minä tänä päivänä:
Olen nyt yksityisyrittäjä. Herätyskello soi kahdeksalta. Laitan kahvit tippumaan ja lähden aamulenkille kirpeään syysaamuun. Käyn lähikaupasta pussillisen tuoreita sämpylöitä ja suihkunraikkaana istun aamiaispöytään. Olo on loistava. Avaan tietokoneen kotitoimistossani ja katson onko tullut uusia sähköposteja. Avaan radion ja vastailen muutamiin tarjouspyyntöihin sähköpostilla. Suunnittelen aamupäivän yritykseni mainontaa, ilmoituksia ja kirjoittelen laskuja ja ennenkuin huomaankaan kello on jo kaksitoista. Aika häviää käsistä.
Aika lähteä lounaalle. Käyn syömässä rauhassa läheisessä paikallisessa lounaspaikassa, johon pääsee kävellen ja päätän samalla hakea esitteet painosta ja käydä postissa, pankissa ja ehkä vähän vaatekaupassakin samalla. Soittelen parille asiakkaalle puhelut jutellen samlla myös niitä näitä ja sovimme tapaamisen huomenna kahvikupillisen merkeissä kahvilassa, jossa alamme suunnitella uutta materiaalia asiakkaan kampanjaan.
Iltapäivällä tulen kotiin ja alan suunnitella toisen asiakkaan toivomaa materiaalia. Työ vie mukanaan ja innon ja poltteen siivittämänä en huomaa ajankulua laisinkaan. Lähetän vedokset asiakkaalle ja jään odottelemaan vastausta. Kello on yhtäkkiä jo neljä ja mieheni tulee kotiin töistä. Asiakkaalta tulee hyvä palaute, joka lämmittää mieltä. Innostukseni näkyy työn jäljessä ja nautin siitä, että saan auttaa toisia ihmisiä näkymään. Kello on viisi, alan kasailla jumppatavaroita kassiin ja lähden irrottelemaan hikeä aerobicsalille. Syystuulen tuiverrruksessa katson onnellisena syystaivaalle ja heitän ilmaan iloisen ajatuksen "Tätäkö todella minun elämä on!!!"
Voimaa ja iloa kaikkien syksyyn. Rohkeatkin valinnat joskus kannattavat!
Herätyskello soi aamulla vartin yli kuusi. Väsyttää väsyttää ja päätä särkee ajatuskin alkavasta työviikosta. Hirveä kiire aamutoimissa, että kerkeää tien päälle ennen pahinta aamuruuhkaa. Eikä kuitenkaan kerkiä. Työpaikalle ajaa pääkaupungin ruuhkissa noin vajaan tunnin. Vituttaa jo valmiiksi jonotella ja liirutella autoa eteenpäin 20km/h nopeudella.
Vihdoin töissä, pöytä valmiiksi täynnä työnarkomaanin esimieheni yön aikana pöydälleni taikomia paperia, puhelin alkaa soida taukoamatta, sähköposti vilkkuu punaisena ja esimiehellä on jatkuvat kokovartalomenkat, valitusta ja pikkupomoilua riittää joka asiasta. Mikään ei tunnu riittävän, kaiken tekee liian huonosti tai liian hitaasti. Itsetunto on ihan nollassa ja usko omaan osaamiseen todella vähissä. Masentaa ja olo on uupunut.
Vielä neljältä pöydälle kannetaan uutta työtä, kello kilahtaa reilusti viiteen ennenkuin pääsen edes ajattelemaan kotiinlähtöä. Maksullinen parkkipaikka nappaa taas kukkaroon mukavan loven. Kyllä on kiva maksaa, että saa töitä tehdä. Ruuhkassa jonottaminen stressaa jo valmiiksi ja kotiin ajaessa menee vielä pidempään kuin aamulla. Kotona kaadun sohvalle rättiväsyneenä ja ainoa ajatus joka päässä pyörii on "Tätäkö todella minun elämä on?"
Tapahtuipa tässä välissä irtisanoutuminen...ja minä tänä päivänä:
Olen nyt yksityisyrittäjä. Herätyskello soi kahdeksalta. Laitan kahvit tippumaan ja lähden aamulenkille kirpeään syysaamuun. Käyn lähikaupasta pussillisen tuoreita sämpylöitä ja suihkunraikkaana istun aamiaispöytään. Olo on loistava. Avaan tietokoneen kotitoimistossani ja katson onko tullut uusia sähköposteja. Avaan radion ja vastailen muutamiin tarjouspyyntöihin sähköpostilla. Suunnittelen aamupäivän yritykseni mainontaa, ilmoituksia ja kirjoittelen laskuja ja ennenkuin huomaankaan kello on jo kaksitoista. Aika häviää käsistä.
Aika lähteä lounaalle. Käyn syömässä rauhassa läheisessä paikallisessa lounaspaikassa, johon pääsee kävellen ja päätän samalla hakea esitteet painosta ja käydä postissa, pankissa ja ehkä vähän vaatekaupassakin samalla. Soittelen parille asiakkaalle puhelut jutellen samlla myös niitä näitä ja sovimme tapaamisen huomenna kahvikupillisen merkeissä kahvilassa, jossa alamme suunnitella uutta materiaalia asiakkaan kampanjaan.
Iltapäivällä tulen kotiin ja alan suunnitella toisen asiakkaan toivomaa materiaalia. Työ vie mukanaan ja innon ja poltteen siivittämänä en huomaa ajankulua laisinkaan. Lähetän vedokset asiakkaalle ja jään odottelemaan vastausta. Kello on yhtäkkiä jo neljä ja mieheni tulee kotiin töistä. Asiakkaalta tulee hyvä palaute, joka lämmittää mieltä. Innostukseni näkyy työn jäljessä ja nautin siitä, että saan auttaa toisia ihmisiä näkymään. Kello on viisi, alan kasailla jumppatavaroita kassiin ja lähden irrottelemaan hikeä aerobicsalille. Syystuulen tuiverrruksessa katson onnellisena syystaivaalle ja heitän ilmaan iloisen ajatuksen "Tätäkö todella minun elämä on!!!"
Voimaa ja iloa kaikkien syksyyn. Rohkeatkin valinnat joskus kannattavat!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.