Kun lukee näitä juttuja niin saa todella vääristyneen kuvan työpaikkojen ilmapiiristä. Esimies se näyttää aina ja kaikkialla olevan se pahin piru.
Jyväskylän yliopistossa on juuri julkaistu pro gradu -työ, jossa on tutkittu alaisten esimieheen kohdistamaa kiusausta, eli aiemmin vaiettua tabua.
Siinä havaittiin, että vasta alaiset ne piruja osaavat ollakin. Monessa tapauksissa alaisten esimieheen kohdistunut kiusanteko, turhat kantelut jne. ovat olleet niin rajuja ja kuluttavia, että nämä alaistensa kiusaamaksi tulleet ovat menettäneet lopullisesti uskonsa ihmisiin ja lisäksi työkykynsä.
Työnantajana ja yrityksen omistajana (siis esimiesten esimiehenä) olen vuosien mittaan havainnut tuon ilmiön monta kertaa. Joku kellokas työntekijöiden joukosta aloittaa esimieheen kohdistuvan parjauskamapanjan, jolla kuitenkaan ei ole mitään todellista pohjaa. Vaikka parjaus on vain yhden tai kahden katkeran työntekijän aiheettomasti alkuun saattama, se saa usein käsittämättömät mittasuhteet.
Luottamusmies ja muut pakottavat esimiehen ja työnantajan jatkuviin palavereihin, joissa ei kuitenkaan ole mitään muuta järkevää sisältöä, kuin näiden parin esimiestä parjaavan epämääräiset syytökset. Juuri koskaan he voi kysyttäessä esittää mitään konkreettista tapahtumaa tai muuta syytä, johon työnantaja voisi oikeasti puuttua. Heidän ainoana tarkoituksenaan on yrittää savustaa inhomansa esimies pois. Usein tavoitteena on vielä haave päästä itse tuolle paikalle.
Pari kertaa olen ollut pakotettu katkaisemaan täysin viattoman ja työnsä oikeudenmukaisesti ja hyvin hoitaneen esimiehen työsuhteen, vain sen vuoksi, että työpaikalle tulisi edes hetkeksi rauha. Se ei kyllä ole auttanut yhtään mitään, sillä nämä samat parjaajat ovat vain valinneet kohteekseen taas uuden esimiehen.
Näitä pahimpia esimiesten syöjiä ei yleensä saa edes pois, koska juuri he hakeutuvat usein luottamusmiehiksi tai työsuojeluvaltuutetuiksi.
Tämä on siis se toinen todellisuus, josta ei ole poliittisesti korrektia puhua, vaikka jokainen työnantaja voi tämän allekirjoittaa.
Jyväskylän yliopistossa on juuri julkaistu pro gradu -työ, jossa on tutkittu alaisten esimieheen kohdistamaa kiusausta, eli aiemmin vaiettua tabua.
Siinä havaittiin, että vasta alaiset ne piruja osaavat ollakin. Monessa tapauksissa alaisten esimieheen kohdistunut kiusanteko, turhat kantelut jne. ovat olleet niin rajuja ja kuluttavia, että nämä alaistensa kiusaamaksi tulleet ovat menettäneet lopullisesti uskonsa ihmisiin ja lisäksi työkykynsä.
Työnantajana ja yrityksen omistajana (siis esimiesten esimiehenä) olen vuosien mittaan havainnut tuon ilmiön monta kertaa. Joku kellokas työntekijöiden joukosta aloittaa esimieheen kohdistuvan parjauskamapanjan, jolla kuitenkaan ei ole mitään todellista pohjaa. Vaikka parjaus on vain yhden tai kahden katkeran työntekijän aiheettomasti alkuun saattama, se saa usein käsittämättömät mittasuhteet.
Luottamusmies ja muut pakottavat esimiehen ja työnantajan jatkuviin palavereihin, joissa ei kuitenkaan ole mitään muuta järkevää sisältöä, kuin näiden parin esimiestä parjaavan epämääräiset syytökset. Juuri koskaan he voi kysyttäessä esittää mitään konkreettista tapahtumaa tai muuta syytä, johon työnantaja voisi oikeasti puuttua. Heidän ainoana tarkoituksenaan on yrittää savustaa inhomansa esimies pois. Usein tavoitteena on vielä haave päästä itse tuolle paikalle.
Pari kertaa olen ollut pakotettu katkaisemaan täysin viattoman ja työnsä oikeudenmukaisesti ja hyvin hoitaneen esimiehen työsuhteen, vain sen vuoksi, että työpaikalle tulisi edes hetkeksi rauha. Se ei kyllä ole auttanut yhtään mitään, sillä nämä samat parjaajat ovat vain valinneet kohteekseen taas uuden esimiehen.
Näitä pahimpia esimiesten syöjiä ei yleensä saa edes pois, koska juuri he hakeutuvat usein luottamusmiehiksi tai työsuojeluvaltuutetuiksi.
Tämä on siis se toinen todellisuus, josta ei ole poliittisesti korrektia puhua, vaikka jokainen työnantaja voi tämän allekirjoittaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Esimies on hankalassa asemassa. Hänen vastuullaan on ilmapiiriasiat ja erimielisyyksien ratkaisu viimekädessä; näin sanoo LAKI.
Joten vaikka esimies ei itse joutuisikaan kiusatuksi hän joutuu puuttumaan jokaiseen kiusaamistapaukseen. Tässä yhteydessä on mahdollisuus ryvettyä myös itse. Varsinkin jos asiaa ei kyetä ratkaisemaan se saa todellakin suunnattomat mittasuhteet ja silloin myös esimies on tulilinjalla. Usein esimieheltä vaaditaan myös yksikön tulosvastuuta, joten se hankaloittaa asioita ennestäänkin. Uskoisin että varsin usein tämä tilanne johtaa esimiehen eroon joko itse tai irtisanottuna.
Tämä on kuitenkin asia, joka kuuluu normaaliin esimiestyöskentelyyn. Se on osa vastuuta. Siksi siitä työstä maksetaan enemmän kuin muusta työstä, koska se ei ole pelkästään mukavaa ruusuillatanssimista. Jostain syystä aivan liian moni haluaa kuitenkin esimieheksi. Läheskään kaikki eivät siihen hommaan kuitenkaan sovi.
Esimieskoulutuksessa painotetaan monien muiden ominaisuuksien ohella KYKYÄ VASTAANOTTAA PALAUTETTA. Tämä taas rakentuu oikeastaan kahdesta asiasta; se on vuorovaikutusta alaisten kanssa ja myös kyky vastaanottaa kritiikkiä. Esimies ei saa ottaa itseensä MISTÄÄN kritiikistä, vaan objektiivisuus ja toimintakyky tulee pystyä säilyttämään vaikka haukuttaisiin päin naamaa. Tätä ominaisuutta ei useimmilla ihmisillä ole, vaan pinna palaa heti pienestäkin kritiikistä ja silloin esimiestyöskentely on epäonnistunut. Näinollen esimieheksi ei voi opiskella, vaan se vaatii tietynlaisen luonteen lujuuden.
Esimiehen homma on työ, joka edellyttää kykyä avoimeen keskusteluun ja vuorovaikutukseen varsinkin alaisten kanssa. Tämä pitää sisällään kyvyn KUUNNELLA ja antaa palautetta, niin positiivista kuin negatiivistakin; rakentavassa sävyssä. Valitettavasti läheskään kaikki eivät tätäkään asiaa hallitse ja juuri tämän asian laiminlyönti johtaa kuvaamaasi tilanteeseen jossa esimies menettää arvovaltansa ja häntä aletaan ihnota.
On kuitenkin jokaisen oma valinta, ryhtyykö esimieheksi vai ei jos sellaista mahdollisuutta tarjotaan. Jos ryhtyy, on tiedostettava myös ammatin varjopuolet ja opittava elämään niiden kanssa. On aivan turhaa tulla valittamaan esimerkiksi tänne, sillä esimiehille harvemmin löytyy myötätuntoa. Tämä taas johtuu siitä, että aivan liian moni haluaa itse esimiehiksi.
Omallakin kohdalla esimieheksi pääsy tai joutuminen johti työuran päättymiseen. Näin vain siksi, että myös kiusaajat itse olisivat halunneet, mutta heitä ei valittu koska he eivät olleet yhtä soveliaita kuin minä (asiakkaan kanta). Savustamalla minut ulos he saivat kuitenkin uuden mahdollisuuden. Mutta onko heillä kuitenkaan sitä tärkeintä, eli kykyä vastaanottaa palautetta tai kuunnella myös toisen mielipidettä?
Liian usein esimieheksi halutaan vääristä syistä, esim. vallantavoittelun vuoksi.
Tällaisista esimiehistä voi kärsiä koko työyhteisö.
Onneksi esimiehiäkin on monenlaisia, eli heissäkin on hyviä ammattitaitoisia henkilöitä, kuten sinäkin olet varmasti esimiesasemassa ollut.
Yhdessä suhteessa esimiehet ja alaiset ovat samassa asemassa, kiusaaminen koskee kaikkia oli sitten työtekijä tai esimies, niin kuka tahansa voi joutua kiusatuksi, myös luottamusmies, YT-valtuutettu, Työsuojeluvaltuutettu.
Esimiehellä on lain tuomia velvoitteita ja siinä mielessä juuri hänen pitäisi olla työpaikalla se henkilö, joka uskaltaa puuttua epäkohtiin ja kiusaamiseen.
Ko. kiusaamiseen puuttumiseen taasen työnantaja, työterveyshuolto tai työsuojelupiiri antavat hyvin vähän keinoja.
Olet aivan oikeassa!
Se vääristynyt kuva tällä palstalla tulee siitä, ettei kovin moni esimies kirjoita kokemuksistaan tänne.
Totuus on, että esimies voi aivan yhtä hyvin tulla kiusatuksi työpaikalla, kuten kuka tahansa työntekijä, työpaikkakiusaamisessa kun uhri on aina uhri, oli hänen asemansa yrityksessä ihan mikä tahansa.
Olet myös huomannut sen tosiseikan, että uhrin poistaminen työpaikalta ei lopeta kiusaajan häiriköintiä, vaan tämä valitsee uuden uhrin.
Olet ymmärtänyt kiusaamisen ongelmana aivan oikein, se miten asiaan saataisiin muutos, onkin jo sitten toinen juttu.
Ehdotuksia?
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1239769
Euroopan Työterveys- ja Työturvallisuusvirasto:
http://fi.osha.eu.int/publications/eashw/facts23.pdf
http://osha.europa.eu/publications/factsheets/31/fi/index.htm
Kuitenkin tämä koskee yleensä yrityksen ns. keskijohtoa.
Työskentelin yrityksessä, jonka ilmapiiri ja henkilöstöpolitiikka olivat erittäin heikolla tasolla, johtuen pitkälti ulkomaalaisomistuksen siirtomaahenkisestä johtamistavasta. Työpaikan henkilöstön vaihtuvuus oli todella suurta ja se myös näytti olevan osa yrityksen toimintamallia. Kuuden vuoden aikana lähes jokainen kollegani vaihtui ja toimitusjohtajiakin oli tuona aikana Suomen päässä peräti 9 kpl.
Eräs alaiseni sai jatkuvasti huonoa palautetta asiakkailtamme, josta jouduin häntä myös huomauttamaan/varoittamaan. Havaitsin hänen myös pompottavan ja ilkkuvan määräaikaisia osa-aikatyöntekijöitämme, johon myös puutuin. Tultuani useamman viikon sairaslomalta alkoi hän tekemään minusta ilmoituksia kuinka olin huono ja leväperäinen esimies yms. Mitään yksilöintiä hän ei kuitenkaan pystynyt tekemään, koska olin tehtäväni suorittanut.
Koska samaan aikaan oli oma esimieheni tällä kertaa vaihtunut täysin psykoottiseen tapaukseen, joka piti minua ja kollegoitani täysin maan matosina verrattuna itseensä, oli ilmapiiri otollinen kyseiselle työntekijälle tehdä myyräntyötään. Hän alkoi tekemään naurettavia ilmoituksia milloin mistäkin asiasta.
Normaalisti tuon tyyppiset ilmoitukset olisi terveessä työympäristössä käsitetty olevan mustamaalausta. Koska välini esimieheeni olivat huonot, otti hän iloiten vastaan kaiken p*skan mitä vain minusta sai irti.
Onneksi sentään muut työtoverini ymmärsivät mistä oli kyse, koska muuten olisin alkanut itsekkin uskoa olevani äärimmäisen huono työntekijä. Myös vanhan johdon antamat erittäin hyvät työtodistukset helpottivat asian läpikäymistä. Kuitenkin tilanne päätyi siihen pisteeseen, että työskentely yrityksessä kävi mahdottomaksi.
Meidän yrityksessämme ei ollut minkäänlaista luottamusmiestä, koska ainut ehdokas irtisanottiin ennen vaaleja ja työsuojeluvaltuutettu oli kyseinen pahasta narsismista kärsivä esimies. Vaalit työsuojeluvaltuutetusta käytiin tyyliin "vastustaako kukaan?" Mielenkiintoiseksi asian tekee, että meillä oli talossa nyt TSV, joka antoi mm. Suomen lain vastaisia käskyjä.
Joku viisas sanoi:
Yhdestä asiasta olen varma; todella onnellisia ovat vain ne, jotka
ovat etsineet ja löytäneet tavan palvella toisia.
Albert Schweitzer
(1875 - 1965)
Olen täysin samaa mieltä, minua ottaa päähän sama asia. Enkä käsitä mikä mahti parilla työntekijällä voi olla, kun monesti olisi fiksumpaa pistää ne ulos eikä jatkaa samaa kierrettä vuodesta toiseen!!!!! Hieno yhteiskunta.
Kun luottamus mies saa savustettua johtajan ulos niin siitä hän saakin jo rohkeutta käyttää samaa asetta työtovereihin joista ei sattumalta pidä. Yleensä juttu lähtee liikkeelle pahanilkeästä panettelusta, johon lähes kaikki lopulta uskovat (ja ne jotka ei usko, ovat hiljaa koska luottamusmiehellä on niin paljon valtaa saattaa myöskin toisinajattelia huonoonvaloon ja näin savustaa hänetkin ulos) Näin se toimii ainakin meidän työpaikalla.
ei tietenkään esimies aina, mutta monella alalla edetään lisäkouluttautumalla eikä tule edes mieleen, onko avuja toimia esimies tehtavissä esim psykologisella kannalta, ennen kuin on törmätty ongelmiin. Onko ongelmallinen luonne, kenties esimies asema kiinnostaa vallan takia, julkisuusarvon takia, sukulaisten ja tuttujen vuoksi, arveluttavia motiiveja on monenlaisia.
Psykologiset testitkään eivät paljasta ongelmakohtia,jotka syntyvät kovan paineen alla työskentelystä, ihminen muuttuu,on henkilökohtaisia tragedioita katkeruutta, kateutta ym.ym.
Ei kukaan esimies asemaan pyrkivä päätä tietoisesti ryhtyä kiusaajaksi.
Olen samaa mieltä, esimies on itse paikkaansa hakeutunut. Niin myös alaiset.Joskus alaiset eivät millään haluaisi pysyä lestissään, vaan mielestään osaisivat esimiehenkin työt paremmin.
Vaan eivät ole vaivautuneet kouluttautumaan ja hakemaan vapaita paikkoja.Tavallisesti niihin on ihan yleinen hakumenettely.
Palautteen saaminen ja antaminen kuuluu ihan normaaliin työhön, pohjalla kunnioitus toisen työtä ja osaamista kohtaan. Jos esimiehenä olisin arvostellut alaiseni tekemisiä sanomalla, olet ihan tarpeeton täällä ja sinun typerää koulutustasi ei tarvita, peruskoulupohjallakin täällä pärjää kun työpaikalla koulutetaan....
Huh,huh, en uskalla edes ajatella, ei esimies voi niin käyttäytyä!
Vallanhalua ei esiinny vain esimiesten joukossa. Itse olen nähnyt useita rivityöntekijöitä, jotka ovat arvostelleet toistensa ja esimiestensä töitä. Ja omasta mielestään osaisivat kaiken paremmin.Mutta kun eivät vain viitsi, kahvihuoneessa on mukavampi suuta pieksää.
Yhden tapauksen tiedän, jossa työntekijä korotettiin väliaikaisesti tiiminvetäjäksi.Hän alkoi heti esiintyä koko yksikön johtajana. Valitsi itselleen parhaat vuorot ja lomat, kolmasti ensimmäisen vuoden aikan anoi itselleen (vain itselleen)palkankorostusta ja aloitti kokoaikaisen valituksen siitä kuinka hankalaa ja vaikeaa on toimia alaistensa kanssa!
Että kyllä meitä löytyy moneen lähtöön.