tempperamenttinen

nyt harmittaa ja vietävästi. varasimme mieheni ja ystäväpariskunnan pienen matkan, jossa ystäväni oli lupautunut kuskiksi(ystäväni on absolutisti), no kaikki oli jo sovittu,että lähdetään pienelle risteilylle, joka olisi tullut tietysti edulliseksi koska kuskikin oli jo.siis ystäväni mielellään ja innoissaan oli lähdössä.no, sitten tuli viesti, että eivät he lähdekkään,ensin heillä oli kyllä varaa lähteä, mutta sitten ilmeisesti meni innostus ohi. eipä tässä muuta kuin, että minun ja mieheni ei kannattanut lähteä,koska matka olisi tullut todella kalliiksi.vedin tietysti herneen nenääni, ja sanoin suorat sanat. nyt harmittaa vietävästi,kun menin sanomaan ystävälleni kiukussapäiten pahasti.ymmärrän sen jos tulee ylivoimainen este, esim, sairaus tai jotain muuta. itse en olisi kehdannut perua reissua.ystäväni on vähän sellainen, että ensin innostuu ja sitten se yhtäkkiä lopahtaa. myönnän, että suutuin ehkä turhasta, ja anteeksipyyntö olisi varmaan paikallaan hänelle? ja vielä..mielestäni tällaiset matkajutut, joita pitää varata, niin niistä täytyy olla melko varma, että pääsee lähtemään, ellei tule tosiaan ylivoimainen este lähteä.
9613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

matkojen suhteen, että niiden varaamisessa pitäisi jonkun verran sitoutua välttääkseen sitten jälkikäteen puimasta varausmaksuja yms.

Kyllä sä mun mielestä saat suuttua, vaikka ystäväsi on selvästikin helposti innostuvaa sorttia ja saattaa muuttaa yhtä helposti mielesi. Ihan vaan vinkiksi kun kerran hänet tunnet, että odota muutama päivä ennen kuin ryhdyt sanoista tekoihin ja sovi hänen kanssaan aina jonkinmoinen miettisaika, jolloin kumpiksi voi muuttaa mielensä kummankaan loukkaantumatta. Omalla kohdallani tuo kuvio toimii.

Mutta jos nyt kovasti kimpaannuit, niin pyydä anteeksi kimpaantumisen määrää ja selitä mistä suutuit.Ei sun tartte sitä katua,että ystäväsi käytös ärsyttää sua.

Äänestä
  • Tuli kirjoitusvirhe lauseessa : Kyllä sä mun mielestä saat suuttua, vaikka ystäväsi on selvästikin helposti innostuvaa sorttia ja saattaa muuttaa yhtä helposti _mielesi_ eli mun piti tarkoittaa mielensä.

    Äänestä

Mitä sitten, vaikka suuttuisi joskus jostain ihan olemattomasta? Aina voi pyytää anteeksi. Mutta se on paha, jos ei juuri koskaan suutu kenellekään, ei edes aiheesta, vaan jättää kaiken oman pään sisälle. Itse olen sellainen. Se johtuu kasvatuksestani :(. Tuli vähän kateellinen olo sinulle, kun pystyt sanomaan noin vain ihmisille suorat sanat.

Äänestä
  • Kyllä noi matkojen yms. sellaisten peruminen viimetingassa on niiden "ei villasella" painavien asioiden listalla. Siinähän on jo toisen rahatkin kyseessä! Itse olen todella helposti suuttuva/öksyilevä ystävä, mutta lepynkin sitten yhtä helposti kuin mitä räiskähtelenkin. Mutta onneksi aina anteeksi pyytämällä ja puhumalla selviää kaikesta. Ja eihän kukaan voi loputtomiin padota omia ajatuksiaan/tunteitaan sisällään, vaan joskus jokainen meistä purkaantuu ja sanoo suorat sanat ihmisille silloin kun on aihetta. Ja se on tervettä se! Epänormaalia olisi mun mielestä se, ettei kummallakaan ystävyksistä koskaan olisi eripuraa ja kaikki menisi kuin tanssi! Se on kaveruutta mielestäni!

    Äänestä

perseestä tollanen et viime hetkellä perutaan. Mie ainakii kilahtasin iha tosissani. Miuta ärsyttää muutekii ko jotkuu peruu suunnitelmat viime tingassa. Ja yleensä vejän kilarit. Mie oon aika äkkipikanen ja en todellakaa tykkää jos suunnitelmat menee päivää tai kahta enne uusix.

Äänestä

Jos on noin tiukka budjetti että koko homma kaatuu kun ei ole kuskia, kannattaakohan niin vähin varoin suunnitella edes reissuja???? Ei kai se reissun taloudellinen mahdollistaminen ole toisen pariskunnan kontolla? Ja mistä tiedät sen ystäväpariskunnan taloudellisen tilanteen oikeasti?
Ja halusitko oikeasti näiden ihmisten seuraa reisulle vai pelkästään helpotusta kuskaukseen?

Äänestä
  • olen alkuperäinen kirjoittaja. ei meillä ole todellakaan tiukka budjetti, vaan risteily olisi tullut törkeän kalliiksi, ja tarkoitan sitä, että risteilystä ei viitsi maksaa niin paljoa, eli henkilöautolla satamaan olisi tullut edulliseksi. kysymys onkin siitä lupauksen pettämisestä. ja ystäväni on todellakin ystäväni, ja olisin halunnut heidät mukaan ehdottomasti. heillä se tiukkaa kuulemma olisi tehnyt rahan kanssa, mutta heidän olisi kannattanut ajatella asiaa vähän tarkemmin.

    Äänestä

siitä että ystäväsi olisi joutunut ilmaiseksi ryyppy-kuskiksi koko matkan ajaksi.

minullakin on tälläinen hyväuskoinen ystävä joka kertoilee matkustavansa tuttavaparistkuntansa kanssa, ja kertoilee etteivät ne osallistu koskaan bensa kuluihin, ja matkalle lähdettäessä pitää hakea kotoa, ja palautella koteihin,

Äänestä
  • olen alkuperäinen kirjoittaja.meillä kun kyse on siitä, että minä ja mieheni ehdotimme risteilyä, ja tiedän, että kun ystäväni ei juo, niin hän varmaan voisi mielellään olla kuskina Satamaan. ja mieheni kanssa päätimme, että ei tarvitse maksaa bensarahoja, koska jos hän olisi lähtenyt kuskiksi. eli,ottaa vain päähän tällainen älytön innostuminen ja sitten se lopahtaakin. ja olisi mielestäni ollut kohtuutonta pyytää bensarahaa, että sitä ei olisi kehdannut pyytää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen liian kirjoitti:

nyt harmittaa ja vietävästi. varasimme mieheni ja ystäväpariskunnan pienen matkan, jossa ystäväni oli lupautunut kuskiksi(ystäväni on absolutisti), no kaikki oli jo sovittu,että lähdetään pienelle risteilylle, joka olisi tullut tietysti edulliseksi koska kuskikin oli jo.siis ystäväni mielellään ja innoissaan oli lähdössä.no, sitten tuli viesti, että eivät he lähdekkään,ensin heillä oli kyllä varaa lähteä, mutta sitten ilmeisesti meni innostus ohi. eipä tässä muuta kuin, että minun ja mieheni ei kannattanut lähteä,koska matka olisi tullut todella kalliiksi.vedin tietysti herneen nenääni, ja sanoin suorat sanat. nyt harmittaa vietävästi,kun menin sanomaan ystävälleni kiukussapäiten pahasti.ymmärrän sen jos tulee ylivoimainen este, esim, sairaus tai jotain muuta. itse en olisi kehdannut perua reissua.ystäväni on vähän sellainen, että ensin innostuu ja sitten se yhtäkkiä lopahtaa. myönnän, että suutuin ehkä turhasta, ja anteeksipyyntö olisi varmaan paikallaan hänelle? ja vielä..mielestäni tällaiset matkajutut, joita pitää varata, niin niistä täytyy olla melko varma, että pääsee lähtemään, ellei tule tosiaan ylivoimainen este lähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu