eli, vanha tuttuni otti yhteyttä reilu kuukausi sitten minuun. Tavattiin ekan kerran viikko siitä, sit ollaan tavattu kahdesti (asutaan yli 250 kilsaa toisistamme). Ekan tapaamisen jälkeen hän sanoi, että näkee mut vain vanhana tuttavanaan.
Toisilla treffeillä yhtäkkiä jotain muuttui. Hän halusi halata monta kertaa ja ilmapiiri muuttui aika tavalla. Hän myös sanoi, että oli odotanut jotain ihan muuta tapaamiselta, ja olikin niin mukavaa..
Noh, kolmannella tapaamisella (hän oli viikonlopun luonani) oli taas halailua ja sitten hän kaksi kertaa aamulla tuli viereeni, halusi vain halata, helliä ja katsoa silmiin. (emme siis nukkuneet samassa sängyssä, huom!). Hän ei suudellut (ei edes yrittänyt, paitsi kerran poskelle) vaikka huulemme olivat lähimmillään 10 sentin päästä toisistaan varmaan. Hän sanoo tämän kaiken jälkeen, ettei ole vielä varma, mitä haluaa, vaan haluaa tutustua rauhassa ennen kuin päättää, haluaako seurustella kanssani.
Mitä sanotte? Mitä tän perusteella mies ajattelee minusta? Hän on 36, minä 5 vuotta nuorempi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
No mitä sä sitten haluat ja annoitko sen halailla sua, vai vetäydyitkö? Aika sen näyttää mitä tulee tapahtumaan. Ehkäpä sillä on joku toinenkin neitonen jota se käy halaamassa ja miettimässä mitä haluaa..heh
Joo, annoin sen halata, luotan tyyppiin ja TIEDÄN, ettei sillä oo muita halailtavia
tietää mitä toisella on meneillään...ja sit petytään kun luotetaan sataa!!!!!!!!!
.. todella passiivinen typy. Hei haloo! Tuolla tyylillä et todellakaan erotu massasta. Sun pitää olla paljon aktiivisempi, jos haluat, että mies kiinnostuu susta. Tämäkään ei vielä välttämättä riitä. Sulla on paljon oppimista vielä.
passiivisuudesta rangaistaan? mikä teil on vialla?
itse ollu aktiivinen,ei liikaa, eikä sekään oo ollu hyvä.
jutellu monen mimmin kanssa ja kaikki törmänneet samaan. nykymiehii vaivaa joku ihme tauti. oisko menkkaperseisyys..
hyvii miehii ei vaan oo enää.
eli, me seurustellaan...Takana elämäni ihanin viikonloppu...:)