Olen saavuttanut elämässä paljon. Olen saanut paljon. Menettänytkin. Unelmat on pääosin toteutuneet, suurempia huolia ei ole.
Olen säilynyt hyvin, aika on kohdellut armollisesti. Omistan joitain erityislahjoja joilla olen päässyt elämässä eteenpäin, sille "vihreälle oksalle".
Mutta mistä tämä tyhjyys. Mikään ei tunnu enää miltään. Olen ontto sisältä ja tunteeni kuolevat,näivetyn sisältä.
Mikä voi herättää henkiin ihmisen jolla on jo kaikkea? Olenko tuomittu kuolemaan, kivettymään?
Olenko ainoa joka ei osaa nähdä,kokea iloa mistään?
Olenko ainoa joka kokee ettei ole ansainnut tätä kaikkea joka ympärilläni on?
Mistä tämä johtuu? Masentunut en ole. Vain tyhjä.
Olen säilynyt hyvin, aika on kohdellut armollisesti. Omistan joitain erityislahjoja joilla olen päässyt elämässä eteenpäin, sille "vihreälle oksalle".
Mutta mistä tämä tyhjyys. Mikään ei tunnu enää miltään. Olen ontto sisältä ja tunteeni kuolevat,näivetyn sisältä.
Mikä voi herättää henkiin ihmisen jolla on jo kaikkea? Olenko tuomittu kuolemaan, kivettymään?
Olenko ainoa joka ei osaa nähdä,kokea iloa mistään?
Olenko ainoa joka kokee ettei ole ansainnut tätä kaikkea joka ympärilläni on?
Mistä tämä johtuu? Masentunut en ole. Vain tyhjä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sama tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne voi saada ihmisen valtaansa ihan riippumatta siitä, kuinka paljon ihminen on elämässään saavuttanut.
Väittävät sitä masennukseksi. Ehkä parempi sana olisi "osattomuus".
Täyttymys. Ap. ei ole kokenut täyttymystä. Sen puute on ikuinen jano. Ja sille janolle ei toinen ihminen voi mitään - se jano on itse sammutettava.
Tämä tyhjyys! Musertava tyhjyys.
Kun ei ole mitään. Ja silti on kaikki.
Sydän sykkii mutta mitään se ei tunne.
Menen ulos ja tunnen tuulen iholla. Sen tunnen.
Tulet lähelleni ja puhallat kaulalleni. Senkin tunnen.
Laitan takin päälle ja lähden etsimään tuulta.
Ja sinua.
Merkitys uinuu pienissä asioissa. Kosketuksessa, henkäyksessä, tuulen tuiverruksessa ja yöpakkasen puraisussa iholla, katseessa, hymyssä, syksyn tuoksussa, pimenevissä illoissa, lammenrannan riitteessä.
Et ole olemassa saavutuksissasi, vaan tässä ja nyt. Hetkessä. Herätä se.
Tuuli. Hulmusi hiuksissani, siirsin suortuvan silmieni edestä. Katsoin taivaalle ja näin muuttolintuparven.
Mitä tahansa antaisin jos ottaisivat mukaan. Minne tahansa.
Tyhjyys. Ja silti tunsin tuulen ja näin vapauden taivaalla, loittonevassa lintuparvessa.
Kuka tietää mitä tästäkin tyhjyydestä syntyy.
Otan kasan savea ja alan muovata.
Lintua joka huusi nimeäsi ennenkuin katosi horisonttiin.
En ole saavuttanut elämässä juuri mitään, vaikka olen yrittänyt. Ikääni nähden olen pelkkä luuseri, monet 10 vuotta nuoremmat ovat saavuttaneet paljon enemmän.
Unelmistani vain muutaman olen saanut toteutettua, ja niistäkin osan vain marginaalisesti onnistuen.
Kaiken ympärilläni olevan olen ansainnut, ja enemmänkin.
Tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne vaivaa suurimman osa ajasta, mutta minulla on onneksi oma salainen juttuni, jolla pääsen hetkellisesti pois tyhjyydestä.
että tarvitset taas jotain täytettä ...
Elämästäsi puuttuu jotain mitä haluat, et sitä ehkä itse tiedosta suoraan vaan kaikki tulee alitajuntaisesti.
Oletko mahdollisesti täyttänyt elämässäsi tuota tyhjiötä kaikella touhulla ja asioiden saavuttamisella. Nyt sitten kun koet et olet kaiken saavutettavissa olevan haalinut ni nyt vasta huomaat et sinulta puuttuu jotain.
En tiedä et meneekö arvaus pahastikkin metsään jos kirjoituksen perusteella teen sellaisen johtopäätöksen et olet tällä hetkellä sinkku ?
Jos et ole niin kenties puuttuuko elämästäsi läheisyys ja rakkaus minkä kaipuu on herännyt henkiin vasta nyt.
sinua??..jos nuo puuttuvat voit potea masennusta??
Kun vain olen niin sisältä tyhjä, elämäni on sarja erilaisia epäonnistumisia.
Olen epäonnistunut parisuhteessani, haaskannut puolet elämästäni ihmiseen joka kohtelee minua kuin sontaa.
Olen rakastunut ihmiseen, joka ei todennäköisemmin tunne mitään minua kohtaan, ja vaikka tuntisikin, siitä ei tulisi mitään koska hänkin on perheellinen.
Olen ollut uskoton, paha, katkera ja ilkeä. Sydämeni on kuin musta kylmä kivi.
Tiedän tämän kaiken johtuvan siitä että haluaisin elämääni aidon tunteen, että joku välittäisi ja haluaisi minulle hyvää. Nyt olen vain niin yksin, pakahtuen tähän pahaan oloon. Se että hain lohtua muualta, ei auttanut kuin hetkellisesti. Ja nyt oloni on vielä kauheampi kun tiedän miten ihanaa voi kahdella ihmisellä olla! Ja tällä hetkellä vain riudun kosketuksen ja hellyyden puutteessa.
Kaipa pikkuhiljaa haihdun ja kuihdun pois :(
ole sinusta kiinnostunut. Ja miksipä olisi. Vaikutat nimittäin saamattomalta, passiiviselta ja itserakkaalta tyypiltä. Odotat, että muut ihmiset tekevät kaikkensa puolestasi, vaikka et itse ole valmis uhraamaan mitään muiden hyväksi. Sitä saa, mitä tilaa..
Tietkös, nuo sanasi ovat kuin minun elämästäni. Allekirjoitan samat fiilikset ja pahat teot. Olen morkkistellut, synkistellyt, itkeskellyt, murehtinut, märehtinyt ja säälinyt. Itseäni. Kurjaa kohtaloani. Epäonnisia tähtiäni. Suhteessa muihin. Ja blaah että olikin koko aika huono olla, huhhuh. Väkisin sitä kuihtuu hiljalleen pois kun antaa itsensä näivettyä. Mikä typerä tauti sekin on, että verrataan itseämme muihin? Typerää ja turhaa, todellakin. Ei siitä asiat miksikään muutu. Mäpä päätin lopettaa ton kaiken epäviehättävän murehtimisen. Itseni takia.
Hitto, olenhan ihminen, teen virheitä siinä missä muutkin. Tavallisen paljon vastoinkäymisiä ollu, mut toisaalta, enpä enää pienestä hätkähdäkkään. Vahvuus sekin.
Syksyinen saaristo ja merituuli. Se maisema ja tuulen henkäys, joka sukelsi sieraimistani sisään yhtenä aamuna, räjäytti mun tajuntani. Tuli ihan yhtäkkiä mielettömän levollinen ja hyvä olo. Kuin olis kotiinsa löytänyt. Sillon tajusin, mikä merkitys pikkuasioilla on..ja luonnolla. Ei siihen muita ihmisiä tarvita, että tuntis itsensä kylläiseksi elämästä. Itsestä se riippuu pitkälti, miltä maailma näyttää.
Minäkin velloin noissa tunteissa ja samantyyppisissä tapahtumissa aika pitkään... Kunnes sitten tajusin, kuka juurin minun elämälleni tekee käsiskirjoituksen ja valitsee pääosanesittäjät ja miljööt. Kukapa muu kuin minä itse! Siis näin triviaali ajatus sitten aukaisi meikäläisen silmät.
No, näyttelijät tietenkin pukkaa improvisaatiota joka välissä ja kuvausbudjettikin paukkuu yli... Mutta sillä ei oikeastaan ole enää väliä, koska nyt mä tajuan, että vastuu minun elämästäni on vain minulla. Vain minulla. Ja olen jopa oppinut pyytämään apua.
Puolet elämästä tosiaankin meni miten meni, mutta puolelet voi olla vielä vaikka jäljellä. Ja niitä päiviä en hukkaa, vaan vaalin niitä arvokkaita hetkiä.
Kokeile logoterapiaa
koskaan kuullutkaan..
Logoterapiassa on kyse kuvailemasi kaltaisen eksistentiaalisen ahdistuksen, merkityksen kadottamisen kohtaamisesta ja käsittelemisestä. Ehkä enemmän uuden näkökulman etsimistä ja oivaltamista kuin varsinaista psykoterapiaa. Alan Watts on verrannut logoterapiaa buddhalaisiin valaistumistekniikoihin ja pitää sitä perusfilosofialtaan "zeniläisimpänä" psykoterapiasuuntauksena.
Lisää logoterapiasta:
http://www.nicehouse.fi/omahuone/elamanvo/logoter.htm
kirjoitit kuin minä. kaikki tuntuu tyhjältä, merkityksettömältä. asiat, joista ennen sain iloa, teen enää rutiinilla. tuossa alempana viitattiin masennukseen... sitä ihteäänhän tämä on.
Kuulepas. Saatat olla masentunut. Tai sitten et. Mutta tuossa tilanteessa olisi tärkeä hakeutua jonkun ulkopuolisen juttusille. Ulkopuolisen siksi, että a) ammattilaisella on ammattilaisen otteet ja b) vieraalle on helpompi puhua.
Jos ystävilleen menee avautumaan mentaaliongelmista, niin siitä voi saada myös turhan leiman otsaansa.
Kaikilla meillä on tuollaisia tunteita, mutta siinä vaiheessa kun homma pitkittyy tai sen kokee itse ongelmaksi, kannattaa käyttää hyväksi sitä järjestelmää, joka meille on luotu.
Et sinä tyhjä ole, sinussa on vain tyhjyys kylässä.