Mikähän biisi mahtaa olla kyseessä ja kuka esittää? En muista kuin pari sanaa sieltä täältä. Tämä oli joskus sellaisella levyllä missä oli monen eri esittäjän kappaleita.
Pilleri hymyilee kauniisti, haluat leijua lailla enkelin?
7
676
Vastaukset
- gospeli
Muistui mieleeni että jossakin alkupuolella sanat menivät suunnilleen näin: "Kauniseen maahan pitkin huumeiden siltaa, suonissa virtaa sielu toisenlainen, kai jonkun muun."
Ei löydy googlettamalla ei sitten millään.. :( Auttakkee.- ???
En tiedä nimeä enkä esittäjää, mutta löytyy suomigospeliin liittyvältä kokoelmalevyltä. Olisikohan ollut "käyntikortti suomigospelin maailmaan". Niitä saattaa olla 3kpl. Löytyy aika monesta kirjastosta.
- micktherock
Kyseessä on siis HABAKUK niminen orkesteri. Ko. laulu löytyy heidän ekalta ep:ltään. En muista nimeä. Varsin loistava laulu. Voittivat aikoinaan Gospelin sm-kisat ja ovat julkaisseet ainakin 2 albumia. Lisätietoa löytyy varmasti googlella.
- suomigospel
Kyseessä Habakuk -nimisen bändin kappale Tajunnan virtaa.
- gospeli
...oikein paljon :)
.. ja heti lähti soimaan päässä korvamato, kiitti vaan ;) Kyllä tulee kultainen nuoruus mieleen, tätä käyntikortti 1-levyä kuuntelin aikanaan aivan puhki!
Sinikka-pappi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348