Usein kuulee ja lukee kuinka ihminen tekee ennen kuolemaansa jotain erikoista joka viittaa kuolemaan.
Normaalisti iloinen kirjoittaa surullisen runon, järjestelee asioita kuntoon elämässään tai ihminen joka ei yleensä halaile, halaa tosissaan toista, kuin se olisi viimeinen halaus. Jne.
Voiko alitajunta tiedostaa milloin aika loppuu?
Varmasti kuulostaa haahuulta joistakin, ajattelin vain..
Mitä mieltä olette?
Normaalisti iloinen kirjoittaa surullisen runon, järjestelee asioita kuntoon elämässään tai ihminen joka ei yleensä halaile, halaa tosissaan toista, kuin se olisi viimeinen halaus. Jne.
Voiko alitajunta tiedostaa milloin aika loppuu?
Varmasti kuulostaa haahuulta joistakin, ajattelin vain..
Mitä mieltä olette?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ainakin meillä kävi niin..mutta asiat mitä mieheni teki ennen kuolemaansa,niin tajusin vasta ajan päästä,että oli ilmassa asioita,mistä mieheni ehkä aavisti mitä oli tulossa,monta asiaa oli kuitenkin sellaista,mitä ei normaalisti olisi tehnyt..esim..kysyi minulta n.kolme viikko aikasemmin,että pitäisikö hankkia unilääkkeitä minulle (ei kumpikaan käyttänyt)jos sattuisi,niin etten saisi nukuttua jostain ihmeen syystä..edellisenä iltana leikki oman ja kaverin poikien kanssa aivan erilailla kuin ennen..ja samaisena iltana esim..hellan pesu takaa.mitä ei ollut koskaan tehnyt.mikä sinänsä oli outoa,mutta ei niitä itse osannu silloin ajatella..ja kaikkia muita outoja asioita mitä tapahtui,ennen hänen kuolemaansa!!sitten kun itsellä ajatus jossain vaiheessa alkoi toimia,niin jotenkin palat meni kohdalleen..ja tajusin että hän tiesi,että jokin on vialla..yksi esim.oli myös se,ettei me koskaan kutsuttu jouluksi "ketään ylimääräisiä" tuttuja tai sukulaisia ja sinä jouluna hän halusi kaikki yhteen ja onneksi niin kävi..kolme viikko joulun jälkeen hän tuupertui kolatessaan pihaa pojan kanssa,eikä mitään ollut tehtävissä..=(ikävä on vieläkin kova.vaikka tuosta on kulunut 6vuotta.mutta onneksi ihanat muistot jäljellä..=)
Uskoisin myös, että näin on. Oma rakkaani kuoli syöpään 5.9 eli tasan kolme viikkoa sitten. Keväällä tauti saatiin hetkellisesti voitetuksi maksansiirrolla, mutta heinäkuun puolivälissä hän muuttui yllättäen todella vaikeaksi, oli ärtynyt ja hankala. Samoihin aikoihin alkoivat valtavat hellyydenpuuskat ja puheet siitä, ettei tehdä liian paljoa suunnitelmia eikä liian pitkällä tähtäimellä, vaikka siihen asti olimme molemmat innoissamme suunnitelleet yhteistä muuttoa toiseen kaupunkiin. Eli kyllä, uskon että hän todella tiesi jo ennen mitään varsinaisia oireita, sairaalaan mentiin vasta elokuun ensimmäisellä viikolla. Silloin rakkaani alkoi työntää kaikkia läheisiä, minua muiden muassa pois luotaan, halusi olla yksin eikä vieraita saanut käydä. Elokuun puolivälissä tuli sitten lopulta tieto ettei mitään ole tehtävissä. Molemmat olimme sen tienneet, hän vahvemmin ja mä todennäköisesti peilasin hänen reaktioistaan sen itseeni ja omaan alitajuntaani, vaikken suostunut sitä tietoisesti hyväksymään ennen lopullista tuomiota.
Sitten... Kaksi viikkoa ennen poismenoaan mies muuttui jälleen, halusi tavata kaikki ystävänsä ja tahtoi päästä kotiin. Ihan viimeinen viikko oltiin vielä sairaalassa, mutta se oli kuitenkin tietyllä tapaa uskomattoman hyvää aikaa raskaudestaan ja vaikeudestaan huolimatta. Läheisyys välillämme kasvoi loppuaikana todella suureksi, ja viimeisenä iltana tiesin, että se yö jää viimeiseksi. Aamulla hän sitten lähti, heräsin 5 minuuttia ennen viimeistä henkäystä. Ja silloinkin tunteeseen, että hän on lähdössä.
Eli kyllä, uskon, että jollain tasolla ihminen saattaa tietää aikansa lähenevän loppuaan. En tarkoita tätä nyt minään absoluuttisena totuutena, mutta tiedän, että minun rakkaani tiesi. Eri asia on se, oliko se vain puhtaasti alitajuinen reaktio vai johtuiko enemmänkin suurista fyysisistä muutoksista sekä pohjattomasta väsymyksestä jota syöpäpotilas tuntee. Tiedä häntä... Minulle on tärkeintä se, että rakkaimpani oli valmis lähtöönsä ja sai nukkua pois ilman katkeruutta.
Poikani halasi minua todella pitkään, eikä olisi päästänyt minusta millään irti, vielä jäi nojaamaan minuun , pitäen kättään hartioiden ympärilläni.Ei hän sitä itse ymmärtänyt, vaan se joku sisäinen hän tiesi sen ja sanoi hyvästi.
Hän kertoi asioita mistä piti.Koti ilman kukkia ei ole koti, ja sen kodin hän sai.
Itse olen puhunut kuolemasta viimeiset ajat hyvin paljon, ja kunnellut yhden pienen pojan kunnikasi tehtyä laulua netistä lukemattomat kerrat, oma poikani sitä ihmetteli ennen kuolemaansa.Juhannuksen jälkeen tyoin kaveriani kädestä kiinni kun köllöttelimme merellä ilmapatjoilla, ja sanoin.-Miksi meidän kavereille sattuu niin paljon pahaa, jotenkin minusta tuntuu että kohta tapahtuu jotain todella pahaa.Minua puyistatti sanat jotka tuli suustani, ja mietin mitä tuli sanottua monta päivää jälkeenpäin.Päivää enne poikani kuolemaa , riitelin mieheni kanssa nuorimman lapsen ostoksesta.Huusin-haluatko seistä lapsesi haudan äärellä..ja niinhän me seistiin, tosin toisen lapsen .
Miljoonaa asiaa on tapahtunut, nämä oli vaan osa siitä mitä on tapahtunut.
pari kuukautta sitten hyvin läheinen henkilö kuoli tavallaan äkillisesti, täysin odottamatta. pari viikkoa ennen sitä hän tarkisti useaan kertaan että kaikillä hänen läheisillään on kaikki hyvin. Sanoi paljon asioita joita ei normaalisti sanota, hyvästeli ja kertoi kuinka onnelliseksi olemme hänet tehneet. Ja muutama päivä hyvästeistä hän kuoli.
Mun edesmennyt äitini oli ihminen,kuka näki asioita:avioeron,syntymän,sairaukset,kuoleman myös.
Muistan nuorempana tyttönä,kun äitini kertoi millaisen unen hän oli taas nähnyt:mitä se tietää.Monet kerrat koitin sulkea korvat,että en tietäisi,mitä tapahtuu yms...
Muistan kun sanoin äidilleni,että pelkään 10.8-05 keskiviikko päivä,(OLIN nähnyt unen,mikä ei tietäisi hyvää,äitini kysyi mitä silloin tapahtuu,sanoin että kauheaa)päivä oli sama päivä kun isäni kuoli.
Tämän vuoden kesäkuun alkupäivinä äitini alkoi sanomaan,että isä tulee häntä hakemaan(hän oli nähnyt unessa)Sanoin äidilleni,että kun seuraavaksi näet isän unessa,sano hänelle että me tarvitsemme äitiä vielä ja rakas lapsenlapsi myös.
Äitini sanoin,mutta niin vain kävi että isäni sai heinäkuun alkupäivänä äitini kaveriksi taivaaseen.
Mutta onneksi sain viettää vanhempieni kanssa monta kaunista ja muistorikasta vuotta,joiden takia jaksan ja selviän pikkuhiljaa tästä isosta surusta.
Isäni nukkui pois huhtikuun alussa ja minusta tuntui että oli helppo päästää irti niin väsyneestä ja sairaasta Isästäni, mutta nyt olen tosi usein nähnyt unta että isä on kanssani milloin missäkin. Kun herään aamulla mietin sitä miten isä on terve ja hyväkuntoinen, mutta ei puhu koskaan mitään unessa. Veljeni kuoli parivuotta sitten, enkä ole nähnyt hänestä unta kuin yhden kerran vähän ennen isäni kuolemaa, veljeni seisoi isäni vieressä tyhjässä huoneessa. Mutta nyt tuntuu kummalta kun näen melkein joka yö unta isästäni, joskus ihan odotan nukahtamistani että voisin sanoa jotain isälle unessa, mutta sitten unessa käymme kalassa tai jossakin emmekä puhu mitään.
Lahjoitti viimeisenä viikonloppunaan tvroitaan ystävilleen. Muutamia viikkoja ennen kuolemaansa tahtoi olla lasteni kanssa jne.
Tosin hänen kuolemansa ei ollut "täydellinen vahinko" emme siis tiedä suunnitteliko hän tappavan itsensä vai tekikö sen vahingossa. Itse tosin kärsin sydämen lisälyönneistä samaan aikaan, kun hänen sydämensä pysähtyi ja mietin, että oma sydämeni pysähtyy kohta...sillä siltä se tuntui.
kohtaloon ja, että kohtalo on määrännyt milloin ja miten kuolet. Joten uskon myös mahdollisuuteen, että ennen kuolemaa teet jotain joka jotenkin viittaa siihen, että kuolet.
Pappani täytti lottokuponkia kiskassa kun hänen isänsä kuoli ja samoilla minuuteilla pappani käsi alkoi tärisemään niin paljon, että ei voinut kirjoittaa. Saman tien alitajunnassa tajusi, että jokin hullusti, soitti sairaalaan ja kuuli suru-uutiset.
Hyvinkin mahdollista.
Olen todellakin tuota mieltä, että alitajunta "tietää", missä mennään.
Itse olen varma, että ennen omaa fyysistä kuolemaani tulen sen jollain lailla "tuntemaan", että "kohta on lähtö"...
Lasteni isä sanoi jo seurustelumme alussa ettei elä kuin 28 vuotiaaksi kuutisen vuotta sitten, hän sanoi minulle samaa vielä kolmeviikkoa sitten, hän oli viimesen elin viikkonsa äitinsä ja siskonsa kanssa ja puhui kaikista mieltäpainavista asioista, vaikka hän ei koskaan oikeastaan puhunut mistään. hän oli jotenkin muuttunut elinvoimaisemmaksi ja sanoi nyt tosissaan aloittaa kunnollisen elämän, muttei saanut kuitenkaan enää tilaisuutta... Luulen että hän tiesi lähtevänsä jollakin tasolla.. hän tavallaan hyvästeli siskonsa ja äitinsä, muttei lapsiansa.. sanoi minulle vain aiemmin että parempi että ei lapset näe häntä että heille parempi.. tottuvat helpommin kun eivät enää näe häntä. Itse haluan uskoa että hänellä on nyt hyvä olla...
alitajunnassaan kuolemaan.
Hän menehtyi toisen lapsensa synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin....
Raskausaikanaan hän valmisteli uuden vauvan huoneen täysin valkoiseksi (valkoinen=kuoleman väri)ja vaihtoi myös muihin huoneisiin valkoiset verhot ja sanoi inhoavansa muita värejä...myös makuuhuoneen päiväpeitto ja värikkäät matot vaihtuivat valkoisiksi.
Puhui paljon vanhemman lapsensa kasvattamisesta, mitä hän toivoisi pojasta tulevan ja miten hän toivoisi kasvatuksen menevän perille.
Hänen kuoleman jälkeen löysimme raskaudenaikaisia päiväkirjoja, jossa oli kovin huolissaan pojastaan, tulevasta vaavista ja miehestään sekä heidän suhteestaan.
Kun sitten menetin siskoni tyttövauvan syntymän jälkeen ja oli nimen miettimisen aika, olisimme halunneet kastaa lapsen äitinsä nimellä, mutta siskoni kalenterista löytyi nimivaihtoehdot sekä poika- että tyttölapselle.
Uskon siis täysin siihen, että ihminen alitajuisesti valmistelee lähtemisensä ja tekee sen läheisilleen helpommaksi.
Uskon,että siskoni tiesi, ettei tule enää sairaalasta kotiin vauvan kanssa. Oli tehnyt pakkaseenkin ruokaa paljon....
On myös paljon muuta mikä viittasi hänen lähtöönsä. Valitettavasti emme sitä kukaan tajunneet.