laihdutus

Aloitin laihduttamaan painonvartioiden piste jutulla.niin kysymys olisi että miten suunnilleen paino tippuu viikossa?Olen 163 cm pitkä ja painan 63 ja liikunta on aika vähäistä.
4550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta miksi laihdutat jollain pistejutulla? Syötkö niitä pisteitä?

Itse pidän omasta tavastani, jolla voin syödä niin paljon kuin haluan, niin usein kuin haluan, ja silti laihdun.

Äänestä

PV-pisteillä nyt vähintään kilon viikossa. Aloitin kolme viikkoa sitten ja paino on tippunut reilut neljä kiloa.

Äänestä
  • mäkin olen laskenut pisteitä. itse asiassa painonpudotusurakkani alkoi viime joulun ennen, jolloin jaksoin pisteitä laskea n. 3 viikkoa, ja paino putosi sinä aikana 6 kg! liikuin tosin melko ahkerasti ja lähtöpainokin oli 86 kg. nyt olen sitten huopaa/souda laihiksella ollut tämän tästä sen jälkeen ja kokeillut välillä kaiken maailman hömppädieettejä, sairaaladieettiä ym.myös vhh on kokeiltu, ei sopinut mulle. siis näin viimeisen vajaan vuoden. jotain hyvää sentään, tällä hetkellä painan jotain 75 kg, eli enpä ole ainakaan lisää lihonut. nyt oon kuitenkin väsähtänyt tähän ainaiseen laihduttamiseen ja jumittamiseen ja päätin ottaa itteäni niskasta kii ja pudottaa loput 15 ylimääräistä kiloa, ja aloitin eilen pistelaskun.. ja tällä kertaapa aion jaksaa pidempään, kuin sen 3 viikkoa! tsemppiä teillekkin!

    Äänestä

Sanot että liikunta on aika vähäistä - mutta pidä laihduttaessa erityistä huolta siitä vähästäkin! Kävele, pyöräile, käy uimassa, jumppaa hiukan... Ei tarvi kummoistakaan liikuntaa olla kunhan liikut pikkuisen joka päivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lootus kirjoitti:

Aloitin laihduttamaan painonvartioiden piste jutulla.niin kysymys olisi että miten suunnilleen paino tippuu viikossa?Olen 163 cm pitkä ja painan 63 ja liikunta on aika vähäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu