Kirjoittelin tännekin muutama kuukausi sitten kipuillessani epätyydyttävässä seurustelusuhteessani.
Mies oli ns hyvä mies, tolkku ja huolehti asioista yms, mutta meidän suhteemme oli lähinnä kaveruutta, "se jokin" puuttui puolin ja toisin. Mies olisi ollut tyytyväinen suhteeseen ja halunnut edetä (naimisiin ja lapsia), mutta minä en halunnut. Tunsin itseni melkein sitoutumiskammoiseksi. Vaikka meillä oli yhdessä ihan mukavaa, tunsin oloni jollain lailla tyhjäksi, halusin olla rakastunut ja rakastettu, ei vain tykätä toisesta.
Aikani pohdittua asiaa monelta kantilta, halusin erota. Eron jälkeen oli monta heikkoa hetkeä, jolloin teki mieli perua ero, tuntui että en haluakaan olla yksin ja ikävöin. En kyllä itsekään tiennyt ikävöinkö juuri tätä miestä, vaan halusinko vain läheisyyttä. En kuitenkaan enää ottanut mieheen yhteyttä. Monta kertaa kävi mielessä, etten enää löydä yhtä hyvää miestä, tulisten tunteiden puutttumisesta huolimatta.
Mutta kun erosta oli kulunut muutama kuukausi, tapasin sattumalta miehen, ihanan miehen. Nyt olemme molemmat hyvin rakastuneita ja tämä elämä tuntuu aivan uskomattomalta, aivan kuin satua!
Olisin valmis vaikka heti naimisiin, järki kuitenkin käskee odottamaan, sillä minnekään ei ole kiire. En olisi ikinä uskonut, että minulle voisi käydä näin, että olisin näin rakastunut ja saan tuntea itseni todella rakastetuksi!
Nyt olen onnellinen siitä, etten jäänyt siihen "helppoon elämään", kaverisuhteeseen, vaan tein vaikeita päätöksiä. Ikinä ei tiedä, mikä yllätys voi tulevaisuudessa odottaa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä edes tunne miestä, joten et pysty sanomaan, mitä tulevaisuus on. Elät nyt sitä ihastumisen huumaa ja kun aika vierii, niin se selvittää myös sitä, mitä se elämä on sen uuden kanssa.
Joten äläpä vielä kovin hehkuta, jottei tule pettymyksiä.
Tiedän, ettei se tule jatkumaan aina samanlaisena. Aluksi yritin kovasti jarrutella tunteitani ja pysyä "coolina" ja vähän pessimistinä tulevaisuuden suhteen. Mutta sitten olen ajatellut, että murehditaan sitä sitten myöhemmin (tai murehtikoot lehmät, niillä on isompi pää). Nyt elän tätä päivää ja tunnen itseni onnelliseksi!
Olen aiemminkin aikoinaan eronnut suhteesta, jossa olin ollut onnellinen ja rakastunut (ero toisen naisen takia) ja tiedän, että se on vaikeaa, mutta mikä ei tapa, se vahvistaa!