Lueskelin tuossa jo entisiäkin samasta juttuja aiheesta, mutta kysyn silti... Muutto pääkaupunkiseudulle on edessä viimeistään keväällä, mutta en tunne paikkoja riittävästi tietääkseni, minne kannattaa muuttaa.
Eli jos ystävällisesti voisitte kertoa kivoja asuinalueita, hyvien kulkuyhteyksien varrelta vajaa kolmekymppiselle naiselle.
Muutenkin olisi kiva jo etukäteen saada infoa hyvistä menopaikoista, viihtyisistä kahviloista, kuntosaleista ym.
Eli jos ystävällisesti voisitte kertoa kivoja asuinalueita, hyvien kulkuyhteyksien varrelta vajaa kolmekymppiselle naiselle.
Muutenkin olisi kiva jo etukäteen saada infoa hyvistä menopaikoista, viihtyisistä kahviloista, kuntosaleista ym.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko perhettä? autoa? työpaikkaa? rahaa?
Olen asunut Helsingissä Viidessä eri kaupunginosassa. Pääasiassa idässä ja pohjoisessa. Joten en tiedä kauhean hyvin noita läntisiä kaupunginosia.
Mukavia, melko edullisia ja hyvät tai suht. hyvät liikenneyhteydet omaavia paikkoja (ei keskustassa) on esim. Herttoniemi (ei välttämättä rantapuoli), Käpylä, Munkkiniemi, Lauttasaari tai Puotila.
Hyviä menopaikkoja ei oikeastaan keskustan ulkopuolella ole. Viihdyttäviä baareja ja yökerhoja kuitenkin löytyy. Kaikki tykkää hieman erilaisista paikoista, mutta jos pidät klubityylisestä menosta, niin esim. mother, kerma, mocambo. Hieman enemmän perusmeininkiä on esimerkiksi teatterissa, barflyssä, systemissä, hesarilla.
Kuntosali kannattaa valita työpaikan tai kodin vierestä. Edullisia ja aika monipuolisia paikkoja löytyy kuitenkin esimerkiksi liikuntaviraston tiloista.
kysymys on tosiaan aika laaja... johtuen siitä, etten juurikaan tunne pääkaupunkiseutua tarkemmin.
Olen perheetön ja suunnistan pääkaupunkiseudulle juuri töiden takia, lisäksi suunnitelmissa on mahdollisesti opiskella töiden ohella avoimessa yliopistossa... siis koska työskentelen, ei hintataso ole ehdottoman ratkaiseva, mutta tietenkin edulliset mukavat asuinalueet houkuttavat...
Ei tältä palstalta vastauksia noihin kysymyksiin saa."Kivoja"menopaikkoja ja muuta sellaista ei täällä ole,johtuen lähinnä Helsinkiläisten asenteista.Viisas pysyy poissa.
Hyvää jatkoa kuitenkin sinullekin.
Mä oon aivan toista mieltä.
Helsingissä on hyvä olla ja asua oikeissa paikoissa.
Joka paikassa voi olla aina jotai hörhöjä mutta jos haluaa suht koht hyvään paikkaan muuttaa niin tässä top viis:
1. kamppi
2. töölö
3. punavuori
4. eira
5. pasila
eli kaikki keskustan paikkoja paitsi mitä nyt pasila..no ei sinne ole kun viis kilsaa.
ite asun kampissa ja en oo pihoilla nähny yhtään ns hörhöä.. ja se johtuukin sitten siitä että nämä jotka oli tässä top nelosessa niin onkin sitten kalliita paikkoja asua!!
itä-helsinkiä en suosittele yhtään=)
Kiitos vinkeistä! on hyvä myös kuulla paikoista, joita kannattaa vältellä.
Niin tosiaan jos rahasta ei ole puute, niin kannattaa muuttaa sitten sen yliopiston lähelle, jossa meinaa opiskella (tai työpaikan). Kuten sanoin.
Idässä löytyy jotain melko ghettomaisia asuinalueita, mutta löytyy myös suuri osa Helsingin luxusasuinalueista. En usko että kumpikaan näistä on ihan sun paikka mutta kuten sanoin, niin ihan mukaviakin paikkoja löytyy. Metro on taksin :) lisäksi ihan paras joukkokuljetusväline.
Makuja on monia. Minä en taas kampissa viihdy muuten kuin opiskelun takia. Punavuori-eira-akselista taitaa pitää moni. Hinnat on kovia ja matka keskustasta pois (esim. luontoon ulkoilemaan) on pitkä, mutta siellä kannattaa varmaan asua ihan vaan kokemuksenkin vuoksi. Pasilaan jos muuttaa, niin kannattaa muistaa että itä-pasila on ihan betonislummi ja länsi-pasila ei niinkään. Lisäisin ehkä tuohon Lindan listaan vielä Katajanokan ja Kruununhaan.
Hörhövaroitus on voimassa kaikissa paikoissa joissa liikkuu enemmän ihmisiä. Hörhöihin kuitenkin tottuu, jolloin Sörkka ja Kalliokin on varteenotettavia paikkoja.
Kannattaahan tuota suunnitella, kun asunnon vaihto on aina melko iso projekti. Toivottavasti löytyy mieleinen helposti. Onnea asuinpaikan valintaan!