Miksi tyhmä nainen kiinostaa miehiä? Ei yleistystä, mutta hyvin usein olen huomannut, että vähän fiksumpi, tai ainakin oletetusti keskivertoa älykkäämpi, mies ottaa usein häntä tyhmemmän naisen. Miksikäs näin on?
Olin erään wannabefiksun leikkikaluna parisen teinivuottani, kunnes aloin vihdoin sisäistämään sen, että mitä hän tekee ei ole oikein minua kohtaan. Pysyttelin hänen rinnallaan tyhmästä nuoruuden ensirakkaudesta. Sukupuolisuhteeseen en onneksi koskaan hänen kanssaan ryhtynyt, arvaten tuon oikullisen luonteen.
Hän otti minut takaisin ja jätti oman mielensä mukaan, saattoi ottaa yhteyttä puolen vuoden kuluttua kuin ei mitään. Olin tyhmä ja kun viimein aion avata suuni, sanoa, ettei tämä ole oikein, hän lähti. Viimeistä kertaa.
Yläasteella minä olin oman luokkani parhaimmistoa kouluansioissa, mutta pidättäydyin muiden nuorten riennoista, en halunut lähteä koskaan edes diskoihin saati sitten kylille juomaan.
Hän oli eräänlainen luokan neropatti, ei niitä älykkäimpiä, mutta tavallista parempiansioinen ja alkoi liikkua yhä enemmän noissa riennoissa.
Vuosia kului ja hän löysi uuden. Otin salaa selvää hänestä ja näiden vuosien aikana kuva, jonka olen saanut ei paljoa kohahduta. Hän on tyhmä. Ihmeen kauan he ovat yhdessä pysyneet. Tyhmäksi leimaaminen ei johdu siitä, että olen edelleen katkera menneisyydestämme, vaan siitä kuinka hän on kykenemätön ymmärtämään ja selvittämään asioita. Me olemme aivan eri planeetoilta, jos niin voi ilmaista. Hän vaikuttaa edelleen teinitytöltä ja mieskin alkaa taantua siihen. Olkoon, ainakin on molemmilla sitten tasoistaan seuraa. Olkoot lahopäitä, jos sitä haluavat.
Jos jouduin jollain tavoin kanssakäymisiin tapani mukaan piilovittuilin aika näkyvästi, en kadu sitä. Nainen vain ei ymmärtänyt sitä pienimmässäkään määrin. "Siis, häh, mitä sä niinQ taas selität?" Mies sentään tajusi, vaikken heijasta sitä edes meidän entiseen kanssakäymiseemme, ja yritti olla kanssani mahdollisimman vähän tekemisissä.
"Siis, musta vitonen on ihan hyvä numero, sehän tarkottaa sen et on päässy läpi, eix?"
Joo, "hyvä" huomio, mutta jatkokoulutuksen kannalta olisi ihan hyvä panostaa hiukan enemmän, "eiks je"???
En arvosta teitä, en enää kumpaakaan.
Nyt minulla on viisas ja älykäs mies, josta en koskaan luopuisi. Hänen kanssaan tulen toimeen paremmin kuin kenenkään muun, lähtökohtamme ovat samankaltaiset, samoin huumori ja arvomme. Hän arvostaa minua ja mielipiteitäni sekä silloin tällöin heräävää terävää, joskin ilkikurista älyäni, samoin minä häntä kaikessa määrin. Meitä on kaksi, joiden päät ovat kuin partaveitsenterät. Hän vaikuttaa olevan poikkeus joka vahvistaa säännön, paitsi jos minä tietenkin olen yltiötyhmä. Toivon syvästi, etten ole.
"Iik, voi mun kyns katkes!"
No voi apua, laita laastari tai vuoda kuiviin.
Pyydän anteeksi mikäli teksti aiheuttaa johonkin loukkaavia tuntemuksia. Tämähän on lähtöisin vain katkerista sormista, jotka odottavat täydellistä rakkojen umpeutumista.
Tyhmä nainen?
28
4652
Vastaukset
- Nainen27
Ihmisiä on monenlaisia. Älykkäitä ja vähemmän älykkäitä, kauniita ja vähemmän kauniita, kohteliaita ja vähemmän kohteliaita jne. Jokaiselle jotakin, kuten sanotaan. Miksi jotakin miestä ei saisi kiinnostaa vähemmän älykäs nainen? Sellaisessakin ihmisessä voi olla paljon hyvää. Ja älykkäässä saattaa olla paljon pahaa, katkeruutta ja omituisia luonteenpiirteitä.
Minulla on ystäviä, jotka eivät välttämättä ole hoksottimiltaan parhaimmistoa, sekä miehiä että naisia. Silti heissä on sellaista lämpöä, josta haluan pitää kiinni. Ei sillä ole merkitystä mitä saavutamme, vaan sillä mitä olemme toinen toisillemme.
Itse valmistun piakkoin maisteriksi, toistamiseen. Työ- ja kouluelämässä pärjään loistavasti. En silti ole sen parempi kuin sekään nainen, joka kokee esimerkiksi opiskelun vaikeaksi. Ja kyllä minäkin harmittelen, jos kynsi katkeaa. ;)- nainen30..
...
- sivistystä
minusta kommenttisi on hyvä, lämmin ja hellä.
Kiitos!
Kaikki me tarvitsemme ystäviä, kaikki me olemme erilaisia. Siis, kenen, ja millaisen, ihmisen täytyy painaa alas toista? Älykkään ja fiksun?
Sivistyneisyys ja siinä erityisesti sydämensivistys ovat suurta viisautta - pelkillä oppiarvoilla ja älykkyysosamäärillä ei välttämättä saa elämäänsä lämpöä, välittämistä, jakamista & rakkautta.
Rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta meille kaikille! - dayum
Toiset tykkää äideistä ja toiset tyttäristä.
- kastista toiseen
Myönnän, että olet oikeassa. Olen vain happamoitunut katkeruudessani. Tunnen ihmisiä, joiden sivistys ja yläkkyys vaihtelee laidasta laitaan, mutta tämä naikkonen yhä vain uudestaan nostattaa karvat pystyyn. Ehkä syy on siinä, että katson hänen vieneen ensirakkauteni. En vain edelleenkään voi hyväksyä millaiseen idioottiin minut on vaihdettu ja jätettiin kierrätysosaksi. Ei sylkykuppinakaan olo ei ollut mukavaa touhua, mutta että sylkykuppi ei enää kelvannut, vaan hankittiin uusi, josta pidetään nyt huolta. Heitetään vain vanha brutaalisti tunkiolle.
- dayum
kastista toiseen kirjoitti:

sillä ei teidän "suhteenne" vaikuttanut kovinkaan hääviltä, ainakaan aloituksesi perusteella. Tuli ja meni miten vaan, piti puoli vuotta taukoa jne.
Ja nyt et hyväksy sitä, että hän on löytänyt jonkun, jonka kanssa viihtyy ja josta pitää huolta. Jonkun, joka on omasta mielestäsi sinua tyhmempi ja varsinkin sinua huonompi vaihtoehto.
Elämä on joskus semmoista, sinun mielestäsi idiootti naikkonen on kuitenkin ensirakkautesi ikioma "idiootti naikkonen".
Kenties juuri sellainen ihminen jonka kanssa ensirakkautesi haluaa olla.
Katkeruus ei loppujen lopuksi johda mihinkään. Voisit vaikka kokeilla sellaista ajatusmallia, että olisit onnellinen ensirakkautesi puolesta. - Ex-panomies
Yleensä tyhmät naiset ovat parempia sängyssä, fiksut sensijaan kuvittelevat olevansa seksipetoja. Tästä kaavastä tietysti löytyy poikkeuksiakin, mutta yleensä naisella liika äly aiheuttaa varautuneisuutta petipuuhissa.
Eli nämä äijät jotka ottaa vaimokseen "tyhmän" naisen (sekin on aina suhteellista), pitävät panemista tärkeämpänä kuin keskustelua. Itsellä on erittäin älykäs, akateeminen rouva, silti salaa kaiholla muistelen nuoruusvuosia kun joku vähemmän älypää nainen teki bunkassa ihan mitä vaan suinkin keksin, ja seuraavalla kerralla samat temput oma-aloitteisesti, himosta kiljuen. Ihanne tila olisi älykäs vaimo, ns. bimbo rakastaja, siis miehen näkökulmasta. - onko se,
Ex-panomies kirjoitti:
Yleensä tyhmät naiset ovat parempia sängyssä, fiksut sensijaan kuvittelevat olevansa seksipetoja. Tästä kaavastä tietysti löytyy poikkeuksiakin, mutta yleensä naisella liika äly aiheuttaa varautuneisuutta petipuuhissa.
Eli nämä äijät jotka ottaa vaimokseen "tyhmän" naisen (sekin on aina suhteellista), pitävät panemista tärkeämpänä kuin keskustelua. Itsellä on erittäin älykäs, akateeminen rouva, silti salaa kaiholla muistelen nuoruusvuosia kun joku vähemmän älypää nainen teki bunkassa ihan mitä vaan suinkin keksin, ja seuraavalla kerralla samat temput oma-aloitteisesti, himosta kiljuen. Ihanne tila olisi älykäs vaimo, ns. bimbo rakastaja, siis miehen näkökulmasta.että nainen on seksipeto sängyssä merkki siitä, että nainen on tyhmä?
Kertoo jotakin siitä, miten sairas on miehen suhtautuminen seksiin. Ilmeisesti sinulle mieluisat seksitemput ovat samalla mielestäsi naista jollakin tapaa halventavia? Miksi nautit naisen halventamisesta?
- vara parempi!
Helpompihan se on hömelö ja/tai kouluja käymätön eukko iskeä. Ei tarvitse olla suunapäänä pätemässä viini- ja kulttuurihistoriantuntemuksellaan.
Aika usein älykkäänä itseään pitävät miehet on niitä ujomman puoleisia, tai muuten naisten mielestä outoja näpertelijöitä. Eihän semmosen assembly-paitasen nörtin ole helppo naisia lähestyä, ja jos siihen lisätään vielä älykäs nainen, niin taitaa jäädä aloitteet crash-and-burnin pelossa tekemättä.
Jos älykäs mies on saanut tyytyä himmeämpään naiseen, niin eihän se tarkoita, ettei hän muusta huolisi...
No joo, joku kuitenkin sanoo, ettei kaikki älykkäät miehet oo mitään sisäänpäinsuuntautuneita hikisiä nörttejä... ei olekaan, mutta ne loput onkin sitten jotain uber-alfa-uroksia, yritysjohtajia ja sen semmoisia, jotka ottaa just sellaisia ja niin monta naista kuin haluavat. Heidän toimiaan ei tavallisen kuolevaisen ole sopivaa arvostella. - eksäs
mielestä terävä vittuilusi ja tykästymisesi siihen kumosi älykkyytesi ja muut hyvät puolesi?on mukavampi olla ei-vittuilevan joskin hölmön ihmisen kanssa.
- .......
Kuten huomaamme, "kouluälykkyys" ja hyvät arvosanat eivät takaa ihmiselle sydämen sivistystä. Ehkäpä tämä ex-miehesi on oikeasti rakastunut tähän "tyhmään naiseen", koska hän ei oikeasti olekaan NIIN tyhmä kuin kuvittelet, hän vain ei ehkä tiedosta samoja asioita kuin sinä, on jossain muussa sinua parempi.
- Minäkin nainen
Oli oikeassa, ja sanotaanhan, että "rakkaus on sokea".
- kastista toiseen
Minäkin nainen kirjoitti:
Oli oikeassa, ja sanotaanhan, että "rakkaus on sokea".
En tiedä kuinka voisin elää suhteessa, jossa toinen ei osaa edes käyttää tavallista purkinnavaajaa.
Myönnän olevani edelleen mustasukkainen hänestä, enkä usko koskaan pääseväni vapaaksi. Minusta on tullut katkera vuosien mittaan. Olen muuttunut entistä kamalampaan suuntaan, mutta tieto lisää tuskaa.
Mutta ähäkutti. Tämän "herra fiksun" kanssa alussa koko ajan huutoa siitä kuinka tyhmä olen. Kaiketi se oli minulle motiivi yrittää opiskella enemmän, että hän ei voisi enää haukkua minua tyhmäksi. Voin sanoa, ettei hän ei ollut sosiaalisesti älykäs siinä mielessä. Hän oli ylpeä ja halveksi muita. Nyt kun katson häntä myöhemmin on vain muuttunut pahempaan suuntaan. Pitäisi kai kiittää onneani, ettei hän pysynyt kanssani.
Minä olin se, joka häntä alussa lähestyi, olin avoin, nuori ja tyhmä. Kun hän viimein lakkasi parjaamasta minua, hän lähti. Minä en parjannut häntä, otin kaiken haikun suoraan vasten kasvoja ja itkin sen ulos yöllä haluten olla vahvempi ja tietää enemmän. Vai alkoikohan häntä pelottamaan se tieto, että nainen on häntä älykkäämpi?
Aloitin oman parjaamiseni vasta jälkikäteen katkeruuksissani. Kasvatin suojakilven ympärilleni, jottei minun tarvitsisi kestää. Aloitin ajoittaisen piilovittuilun kaikkia ihmisiä kohtaan, halveksin muita, eritoten heitä kuten hän halveksi minua. Ainoa asia josta olen iloinen, on se, että pääsin hänestä eroon. Olen käynnyt terapissa hänen vuokseen, pimahdin. En pystynyt enää kunnolla jatkamaan.
Eniten minua silti ärsyttää ja ihmetyttää, kuinka ihminen, joka haukkuu muita tyhmäksi, voi rakastua tyhmään? Vai onko se tämä, että poikkeus vahvistaa säännön? Haha. Nyt hän on minulle se tyhmä ihminen. Ja kaiketi minä en ole edes rakastamisen arvoinen, ajetaampa sitten jokeen. Ei minunkaan kumppanini siis minua halua.
Olen katkera jokaista yltiötyhmää naista kohtaan, joka yrittää leikkiä teiniprinsessaa ikuisesti. Tämän naikkosen arvot ovat muoti, laihuus ja hyvä ulkonäkö, hän on pintaa. Ja minun sydämeni on muuttunut silkaksi p**kaksi sisältä, olen saavuttanut inhoamiseni kautta pinnallisuuden paheen, joka hänellä on jo luonnostaan. Ihme silti, kun en kehitysvammaisia ja eri kulttuurisia sorra.
Katson, että minulla on oikeus olla katkera kaiken sen jälkeen mitä minulle on tehty. On riepoteltu ja kutsuttu tapaamisiin kun huvittaa, peruttu viime tingassa ja haukuttu vuosien ajan. Nyt on minun vuoroni haukkua. - Piilovittuilu=itsemurha
kastista toiseen kirjoitti:
En tiedä kuinka voisin elää suhteessa, jossa toinen ei osaa edes käyttää tavallista purkinnavaajaa.
Myönnän olevani edelleen mustasukkainen hänestä, enkä usko koskaan pääseväni vapaaksi. Minusta on tullut katkera vuosien mittaan. Olen muuttunut entistä kamalampaan suuntaan, mutta tieto lisää tuskaa.
Mutta ähäkutti. Tämän "herra fiksun" kanssa alussa koko ajan huutoa siitä kuinka tyhmä olen. Kaiketi se oli minulle motiivi yrittää opiskella enemmän, että hän ei voisi enää haukkua minua tyhmäksi. Voin sanoa, ettei hän ei ollut sosiaalisesti älykäs siinä mielessä. Hän oli ylpeä ja halveksi muita. Nyt kun katson häntä myöhemmin on vain muuttunut pahempaan suuntaan. Pitäisi kai kiittää onneani, ettei hän pysynyt kanssani.
Minä olin se, joka häntä alussa lähestyi, olin avoin, nuori ja tyhmä. Kun hän viimein lakkasi parjaamasta minua, hän lähti. Minä en parjannut häntä, otin kaiken haikun suoraan vasten kasvoja ja itkin sen ulos yöllä haluten olla vahvempi ja tietää enemmän. Vai alkoikohan häntä pelottamaan se tieto, että nainen on häntä älykkäämpi?
Aloitin oman parjaamiseni vasta jälkikäteen katkeruuksissani. Kasvatin suojakilven ympärilleni, jottei minun tarvitsisi kestää. Aloitin ajoittaisen piilovittuilun kaikkia ihmisiä kohtaan, halveksin muita, eritoten heitä kuten hän halveksi minua. Ainoa asia josta olen iloinen, on se, että pääsin hänestä eroon. Olen käynnyt terapissa hänen vuokseen, pimahdin. En pystynyt enää kunnolla jatkamaan.
Eniten minua silti ärsyttää ja ihmetyttää, kuinka ihminen, joka haukkuu muita tyhmäksi, voi rakastua tyhmään? Vai onko se tämä, että poikkeus vahvistaa säännön? Haha. Nyt hän on minulle se tyhmä ihminen. Ja kaiketi minä en ole edes rakastamisen arvoinen, ajetaampa sitten jokeen. Ei minunkaan kumppanini siis minua halua.
Olen katkera jokaista yltiötyhmää naista kohtaan, joka yrittää leikkiä teiniprinsessaa ikuisesti. Tämän naikkosen arvot ovat muoti, laihuus ja hyvä ulkonäkö, hän on pintaa. Ja minun sydämeni on muuttunut silkaksi p**kaksi sisältä, olen saavuttanut inhoamiseni kautta pinnallisuuden paheen, joka hänellä on jo luonnostaan. Ihme silti, kun en kehitysvammaisia ja eri kulttuurisia sorra.
Katson, että minulla on oikeus olla katkera kaiken sen jälkeen mitä minulle on tehty. On riepoteltu ja kutsuttu tapaamisiin kun huvittaa, peruttu viime tingassa ja haukuttu vuosien ajan. Nyt on minun vuoroni haukkua.Olet ehkä älykäs mutta myös täydellisen inhottava ja epämiellyttävä. En koskisi pitkällä tikullakaan.
- lâche
Piilovittuilu=itsemurha kirjoitti:
Olet ehkä älykäs mutta myös täydellisen inhottava ja epämiellyttävä. En koskisi pitkällä tikullakaan.
Etpä sinäkään kovin mukavalta ja ystävälliseltä kuulosta. Ei ap minusta vaikuta pohjimmiltaan ilkeältä, lähinnä onnettomalta ja katkeralta. Pikkuisen samaa myönnän huomanneeni itsessäni (tosin inhoni kohdistuisi varmaan siihen entiseen eikä sen uuteen naiseen, mutta sitäkin raivokkaammin). Itsetunnon puute saa aikaan kaikkea ikävää.
- tyhmä nainen
Elelin minäkin erään todella älykkään miehen kanssa on/off-suhteessa noin kymmenen vuotta. Oi että, minä jumaloin häntä, hän tiesi kaikesta kaiken ja johdatti minut kirjallisuuden, elokuvan, musiikin, kuvataiteen ja koko elämän tielle. Mies oli jopa niin älykäs, että huiteli minua korville kun oikein kunnolla riideltiin. Sydämen sivistys on asia jota te älykkäätkin voisitte opetella.
- kastista toiseen
Tekstisi perusteella vaikutat suoraan sanottuna paljon paljon fiksummalta kuin tämä nainen, jonka tunnen. Ja tämä mies, josta puhuin, haukkui minua tyhmäksi alituiseen, kunnes aloin olla häntä fiksumpi, jolloinka hän sitten lähtikin viimeiseen kertaan. Minulle se taitaa olla osaksi opittua, olen katkeroitunut hänen käytöksestään ja asioista joita minulle teki. En tiedä pystynkö muuttamaan sitä enää.
- se mies

kohtelee sitä nykyistä mielestäsi tyhmää naista samalla tavoin kuin miten kohteli sinua aikoinaan? Mistä sen tietää.
Unohda jo se tyhmä mies ja ota vastuu loppuelämästäsi.
- Xamon
Ehkäpä tyhmällä on kivempi luonne ja parempi huumorintaju, tai ehkä siltä saa enemmän laatuaikaa.
Mene ja tiedä. Riippuu yksilöstä. - NoJust
...ja se on luonnollista. Luonnollinen reaktio on myös se, että vertaat itseäsi eksääsi ja hänen uuteen kumppaniinsa. Ja sekin, että toteat olevasi parempi. Uskoakseni tämä on yksi ihmisluonnon puolustusmekanismeista.
Tosiasia on kuitenkin se, että sinä et suhteen ulkopuolella olevana voi tietää, mitä ko. suhde pitää sisällään ja mihin se perustuu.
On minullakin tuttavapiirissä pariskuntia, joista en kerta kaikkiaan tajua, missä se kemia piilee. Mutta niin kauan kuin viihtyvät yhdessä, olen onnellinen. Se ei kuulu minulle. Eikä sinulle.
Ja kaikille meille on varmasti tapahtunut sitä, että tulee tilanteeseen, jossa pitää kohdata eksä ja ne kysymykset, että "mitä hemmettiä minä olen oikein silloin joskus ajatellut?!?". Ihmiset muuttuvat, jotkut enemmän ja joskus vähemmän. Ja monesti kasvetaan eri suuntiin. Samaa sitä tapahtuu ystävyyssuhteissakin, eikö? - Sohvaperunator
En ikinä ottaisi rinnalleni ihmistä joka "piilovittuilee" kenellekään. Se kertoo luonteesta jotain niin inhottavaa ja vastenmielistä että karkottaa kyllä kauas pois.
- Wastaaja
Taidat olla aika nuori vielä? Ymmärrän kyllä tuntemuksiasi sikäli, että jos exäsi kohteli sua huonosti, jää siitä helposti sitten huonoja muistojakin.
Tuo piiloveetuilu on kyllä huono tapa kommunikoida. Suoruutta suosivana en kauheesti arvosta sellasta: parempi yrittää selvitellä tilannetta/ ajatuksiaan muilla keinoilla, jos on asioita hampaankolossa jotakuta kohtaan. On sitäpaitsi niin, että monasti ihmiset kyllä hyvinkin tajuavat 'hymyssä suin' tapahtuvan pään aukomisen, mutta fiksuina ovat haluttomia avoimeen konfliktitilanteeseen ja siksi vähän niin kuin esittävät, että " mitä häh sä oikein tarkoititkaan?".
Osoititkohan sittenkään v-tuilussasi niin briljanttia älyn säihkettä, kuin kuvittelit? Todellinen älykkyys on harvoin negatiivista itsensä korottamista toisen kustannuksella. V-tuilu on itseasiassa varmaan yksi kaikkein helpommista 'taiteenlajeista'.
Tsemppiä kuitenkin sulle. Tuskin sä tyhmä olet, älä sellaisia mieti. Exäsi ei ilmeisesti ollut oikea ihminen sinun mieheksesi, joten liiallinen ajatusten uhraaminen häneen tuskin lienee sekään kannaltasi mielekästä.
- ukkos
valinnut "tyhmän" eukon ..olet kartkera exälles kun jätti sut.
- ihmisten
ihmissuhteita vaan voi ulkopuolinen ymmärtää. Ja kiitollinen saa olla, jos ymmärtää omansa. Ehkä se eksäsi saa nyt hyvällä omallatunnolla kokea tarvitsemaansa ylemmyyttä ja varmasti se uusi nainenkin siitä suhteesta jotain saa, koska yhdessä edelleen ovat. Heitä pois turha katkeruus, siitä ei ole haittaa kuin sulle itsellesi.
- Anonyymi
Tyhmäkin nainen menee seksileluna. Harvoin miehet pariutuvat tyhmien naisten kanssa.
- Anonyymi
oikein isoperseinen horo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
oikein isoperseinen horo
Mulla on iso perze mutta en oo mikään horo.
- Anonyymi
Vähän tyhmät naiset on iloisempia ja parempaa seuraa. Ja parempia sängyssä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439678Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.634434"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn584294Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1372786Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1192600Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1572387Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait211770Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.331517- 201367
Älä nyt ainakaan pelkää
että enää yritän lähelle. Kyllähän toisen rajoja on kunnioitettava. Olen ymmärtänyt täysin, että en kiinnosta sillä tava72940