Kaikki soppaohjeet otetaan vastaan, jotka ei lihottais. Tiedän että löytyis kun vain etsis, mut aattelin päästä näin helpommalla, ei jaksa ettiä, kaunis kiitos!
tahtooo
hyvejä ohjeita
121058
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
jos laihduttajan perusasenne on, ettei jaksais eikä viitsis, niin painonpudotus tuskin onnistuu. Nyt olisi juuri se sauma, jossa pitäisi aika paljonkin jaksaa ja viitsiä, ja olla kiinnostunut. Yksikään laihduttava ei pääse helpolla!
Kukaan ei voi laihduttaa sinun puolestasi, ja vain itse etsimällä voit löytää sinulle parhaiten sopivan ruokavalion.
Onnea ja viitsimistä! :)
että miten viestisi auttaa tässä kysyseessä olevassa aiheessa. =) hymiöt lauseen lopussa ei myöskään tuonut lisävalaistusta asiaan. =)
hernekeitto ilman herneitä on ainakin itellä toiminut painoa lähti 200 grammaa eikä loppua näy
Aina joku vääntää asian ihan toiseen suuntaan jos on vähän jotain kysymistä. En juurikaan kerkee koneella olemaan kun muutaman minuutin pvssä ja ajattelin kysymällä saada ohjeita. Tänäänkin jo kaksi kertaa käynyt kävelyllä ja paino hyvin putoo, tahtoo vaan hyviä soppaohjeita, siinä asiassa oikeessa että en viitsi itse ettiä, mutta itse kyllä omat kiloni tiputan. Että sellasta ja hyvää päevän jatkoooooo!
Jauhelihakeitto, kanakeitto, tomaattikeitto, porkkanasosekeitto, nakkikeitto. Ja, jos ei ennätä/jaksa, noita keittoja saa ostettua kaupasta.
Tosin itse tehtynä toki edullisempia.
johan oli hyvät ohjeet...
keskustelupalstat eivät ole keskustelua varten, vaan toisten herjaamista varten. Tai väärän tiedon levittämistä varten.
Lue enemmän tuon häirikön viestejä ja hämmästy. :)
soppadieetit ei välttämättä toimi just kun lyhtyellä ajalla, mutta voin ilokses kertoa että vaikka onkin dieetillä, ni jos on se yks päivä vkossa esim lauantai tai muu vapaapäivä kun sallii itelleen ihan mitä vaan mässätävää, niin se ei lihota.
parhaiten mulla auttoi, kun kokeilin painonvartioiden ohjeita, ja todella noudatin niitä. ootko kokeillut ite?
se maksaa, tiedän, mutta ei siellä tarvi käydä kun sen verran että saat sellasien esitteen itelles, jossa lukee kaikkien ruoka-aineisen pisteet (eli kalorimäärät helpommin laskettuna). ne entaa siellä hojeet montako pistettä päiv'ss' saat syödä, ja jos vielä ite siitä lasket pistemäärä, laidut ihan varmasti hyvin nopeeta. sen jälkeen voit lisätä pistemäärän siihen mitä ne siellä suositteli. ja sen yhden päivän voit olla laskematta pisteitä (eli kaloreita). ei vaikuta.
ja just tollasia mistä ei mene kaloreita on esim parsakeitto, porkkanakeitto, kukkakaalikeitto. jos ne tekee itse. vettä, kasviksia ja kasvisliemikuutio ja voit syödä niin paljon kuin haluat. eikä sekään haittaa vaikka lorauttaisit snne vähän rasvatonta maitoa, antaa vain makua :)
ei muuta kuin kokeilemaan, ja tsemppiä!
on VHH ruokavalio. Mitään ei tarvitse maksaa, ja tulos on lähes taattu, jos asiaan viitsii edes vähänkään tutustua.
Heh, ihanko tosiaan rasvaton maito antaisi makua?
heh, eihän se tee muutakuin värjää kahvin siniseksi...
ruokavalio? joo, en oo ihan näin perusteellisesti tutustunu tähän aiheeseen :D
ja kyllä se maito minusta makua antaa :o toki ei sen tarvi rasvatontakaan olla... ja kahvi siniseksi? njoo, kaippa oon sitten värisokee tai jtn ;)
rasvattomalla maidolla ja on vielä sitten pahaakin.
VHH= vähähiilihydraattinen ruokavalio, tyylejä on lukuisia. Laihdu ilman nälkää on kehuttu kirjasarja asiasta.
ihminen. Teen kanssa keittoa kaikista kaaleista, sienistä, porkkanasta, kurpitsasta ja tietty tomaattia kaikkiin mukaan samoin paprikaa. Maustamisessa en osaa neuvoa.
Lisään hiukan kasvislientä, maitoa tai laitan keiton päälle raejuustoa. Varon syömästä liikaa leipää keiton kanssa.
Leivän himo iskee keiton mukana. Varaan itselleni vain pari palaa ruisleipää aterialle. Laitan joskus keiton sekaan leipäpalasia.
Syksy ja kuuma keitto.
Sipulikeitto ja perunakeitto unohtui.