Nainen metsässä!

Olen tälläinen aika pitkä ja hoikkakin mies.
Käyn lenkillä metsäpolkuja pitkin päivittäin.
Joskus sattuu tulemaan vastaan joku nainen.
Yleensä kun tarkemmin katsoo heidän ilmeitä
ohimennessäni, niin niistä paistaa pelko.
Luulevatko naiset että heidät voidaan raiskata
helposti kun he ovat yksin siellä kaukana muista
ihmisistä keskellä korpea?
Jos minä olisin pieni sievä nainen en menisi yksin metsään, koska eihän siellä apua saa jos joku mies
hyökkäisi kimppuun. Olen joskus miettinyt sellaistakin että ottavatko naiset tietoisen riskin kun menevät yksin lenkille/marjaan?
Kerran en voinut vastustaa kiusausta kun eräs keski-ikäinen nainen oli yksin marjassa; Hän näki jo kaukaa että olen tulossa häntä kohti.
Rupesi katsomaan kun lähestyin häntä vauhdilla, ja lopulta lähti silmät pystyssä juoksemaan metsästä pois johtavaa polkua pitkin. Jäin naureskelemaan
hänen jälkeensä, ja huomasin että kaksi punaista
marjaämpäriä täynnä puolukoita jäi häneltä niille sijoilleen.

"Naiset ovat hauskoja"
221840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aika usein metsässä, mutta sinulta voi jäädä huomaamatta kaksi vauhdikasta hauvaani :))).. Eli tervetuloa vain pelottelemaan..

Äänestä
  • No niin...meinaatko että voisit antaa koirillesi käskyn purra vain siitä syystä että hölkkäisin sinua kohti? ;O Eihän se ole rikos että liikun metsässä?

    "Nainen tarvitsee koiran/koiria mukaan kun pelkää yksin metsässä ;D"

    Äänestä

  • Peloittelija ;D,, kirjoitti:

    No niin...meinaatko että voisit antaa koirillesi käskyn purra vain siitä syystä että hölkkäisin sinua kohti? ;O Eihän se ole rikos että liikun metsässä?

    Tuliko mieleen, etta Suomi on taynna kaiken maailman kusipaita raiskaajia? Suurin osa naisista ei silti suostu elamaan neljan seinan sisalla. Ja vaikka monet, kuten mina, osaavat itsepuolustusta, on silti huomattavasti helpompi luikkia karkuun kuin alkaa tappelemaan, varsinkin kun miehilla useimmiten on enemman voimaa.

    Ja sina kusipaa viela menet pelottelemaan. Odota vain, seuraavaksi joku soittaa poliisit, ja istut linnassa raiskauksen yrityksesta.

    Äänestä

  • olipa hauskaa kirjoitti:

    Mitäs oli niin säikky nainen?

    Muistatteko te naiset muuten ikinä sitä, että tavallinen mieskin joutuu pelkäämään kadulla iltaisin. Voi olla, että mies ei välitä. Tai että mies peittää pelkonsa. Mutta miehellä on oikeasti paljon enemmän syytä pelätä kadulla kuin naisella. Jokainen vastaantuleva 15-20 vuotiaiden miesten "nuorisojengi", jokainen vastaantuleva bodari tai muu lihasurpo tai isokokoinen/väkivaltainen mies, ja lisäksi joskus ihan kuka tahansa mies voi olla iltasella liikkeellä olevalle miehelle mahdollinen pahoinpitelijä. Kuinka usein miehet valittavat tästä asiasta? Miehet vain opettelevat elämään asian kanssa.

    Äänestä

  • Peloittelija ;D,, kirjoitti:

    No niin...meinaatko että voisit antaa koirillesi käskyn purra vain siitä syystä että hölkkäisin sinua kohti? ;O Eihän se ole rikos että liikun metsässä?

    "Nainen tarvitsee koiran/koiria mukaan kun pelkää yksin metsässä ;D"

    Ei siihen tarvita usutusta.. ja ovat ne kontrollissa, mutta kummallisesti kaikenlaiset hiippailijat pelkäävät sitä mahdollisuutta. Samalla lailla kuin naiset miestä metsässä..

    Joka tapauksessa pilasi ei ollut hauska. Nuorena tyttönä olen sen verran tavannut paljastelijoita, että tiedän niitä poikkeavia yksilöitä olevan vähän liikaakin. Kerran kyllä olen uhannut koiran usuttamisella tälläisessa tilanteessa 15-vuotiaana. Kaksi kertaa elämäni aikana minuun on käynyt kiinni yli-innokas mies. Onneksi ei raiskaus tarkoituksessa, mutta järkyttävä kokemus sekin on.

    Toista kiinni käyneistä idiooteista tapaan koiralenkeillä melkein päivittäin. Onneksi minulla on hauvani ;).

    Äänestä

  • :))))) kirjoitti:

    Sopiva koiranomistajaksi, jos haet niistä jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

    Terveisin
    koiramies metsästä

    Äänestä

  • mielestäni kirjoitti:

    Sopiva koiranomistajaksi, jos haet niistä jonkinlaista turvallisuudentunnetta.

    Terveisin
    koiramies metsästä

    Et tunne minua koiranomistajana. Ei hankittu turvallisuutta ajatellen, vaan harrastusmielessä ja lenkkeilymielessä. Tuskin niitä ilman harrastustoimintaa olisi kahta ;). Toisaalta koirat tuovat turvallisuuden tunteen eli yksi plussa lisää koiranomistajan elämässä. Tositilanteessa aggressiivisia koiria tavatessa omani ovat taka-alalla ja laumanjohtajana olen se, joka selvittää tilanteen. Niin ja koirani ovat koulutettuja ;).

    Aikaisemmista kommenteistaisi jäi vain sellainen mielikuva...

    Äänestä

koska siirryt seuraavaan "pelottelu" vaiheeseen. Kysy itseltäs miksi saat kiksejä tommosesta. Idiootti.

Äänestä

Joillakin naisilla voi olla myös hieman epäkypsä huumorintaju, varoppas lenkkeilijä ettei isänmaa ala tuoksumaan nenussa. Katsos sellaisiakin naisia on, joilta ei jää ämpärit metsään eivätkä edes juokse karkuun...

Äänestä

Osuisitpa kohdalleni... sitten se vasta hauskaa olisi.....

Äänestä
  • : D Toivokaamme parasta, sanoi klenkka kun metsässä itki rikki mennyttä polveaan.
    Miettien samalla kuumeisesti kuinka selviytyisi mikki-hiiren töistään toimistolla, kun on niin vaikea näppäillä konettakin katkenneilla sormilla.
    Mikä viuhuna siitä kuuluisikaan kun siiman paksuiset kädet läimisivät kipsattuina tavoitellen namikoita kun olisi pakko päästä kertomaan metsäretkistä keskustelupalstalle...auts taitaisi tehdä kipiäää...
    Henkinen tuska olisi vielä pahempi, mielessä pyörisi alistettu lapsuus. Heräisi kysymys "halasiko äiti minua liikaa vai liian vähän". Varo lenkkeilijä, marjastaminen on vasta aluillaan ja olisi sääli jos se loppuisi joidenkin osalta ennen alkamistakaan.
    ps. kannattaa käyttää punaista..katsos ne hirvenmetsästäjät epätarkkoine vehkeineen..

    Äänestä

  • Odottaa... kirjoitti:

    : D Toivokaamme parasta, sanoi klenkka kun metsässä itki rikki mennyttä polveaan.
    Miettien samalla kuumeisesti kuinka selviytyisi mikki-hiiren töistään toimistolla, kun on niin vaikea näppäillä konettakin katkenneilla sormilla.
    Mikä viuhuna siitä kuuluisikaan kun siiman paksuiset kädet läimisivät kipsattuina tavoitellen namikoita kun olisi pakko päästä kertomaan metsäretkistä keskustelupalstalle...auts taitaisi tehdä kipiäää...
    Henkinen tuska olisi vielä pahempi, mielessä pyörisi alistettu lapsuus. Heräisi kysymys "halasiko äiti minua liikaa vai liian vähän". Varo lenkkeilijä, marjastaminen on vasta aluillaan ja olisi sääli jos se loppuisi joidenkin osalta ennen alkamistakaan.
    ps. kannattaa käyttää punaista..katsos ne hirvenmetsästäjät epätarkkoine vehkeineen..

    Kyllä minulla on oikeus liikkua metsässä kuten naisillakin! Muistui mieleeni toinenkin tapaus jossa tulin tavallaan tiedostamatta pelotelleeksi naista;
    Nainen tuli vastaa metsässä, ja ajattelin kysyä kelloa. En kuullut vastausta, ja taisin sanoa vähän kovemmalla äänellä "ANTEEKSI EN KUULLUT!!!!!" Lähestyin naista pitkillä koivillani nopeasti, ja taas sama ilmiö kuin marjastaja-naisella. Hän huusi kellon ajan, ja lähti pinkomaan lujaa vauhtia takaisin mistä tulikin, eli tavallaan hän jätti lenkkinsä kesken. Minä siinä sitten läksin hänen peräänsä, ja ei tullut mieleenikään vielä siinä vaiheessa että hän voisi pelätä minua.
    Tajusin kuitenkin hänen pelkäävän koska hän katseli välillä juostessaan minua ja kiihdytti vauhtiaan. Itse olen kestävä juoksija joten en hengästy helposti. Tämä nainen taas oli ilmeisesti aloitteleva hölkkääjä koska hänen kasvonsa olivat punaiset ja hiki valui kovasti. Siinä sitten päätin näyttää ettei minua karisteta kannoilta kovinkaan helposti, ja lähdin juoksemaan todella kovaa häntä kohti. Painelin hänen ohitse kuin voimakas höyryveturi. Jäin odottelemaan hänen tuloaan mäen päälle. Kun hän huomasi minut niin taas hän kääntyi vastakkaiseen suuntaan! Ihmettelin tätä ja läksin hänen peräänsä. Kun hän oli juossut itsensä väsyksiin niin hän lähti yllättäen juosemaan pimeään metsään ;D (Silloin oli ilta)
    En ole häntä sen jälkeen nähnyt siellä hölkkäämässä. Myöskään naiset eivät halua keskustella minun kanssa kun olen lenkillä.
    Voi johtua siitä että minulla on KOVA ääni kun puhun. Itse kyllä pelkään koiria kovasti. Varsinkin suskareita. Mielestäni koiran kuuluu olla kiinni kun sen ottaa mukaansa lenkille.
    Ja kuonokoppa kaikille vihaisille koirille päähän! ;O

    Äänestä

  • Peloittelija ;D..... kirjoitti:

    Riittää, saat uuden vahvan lääkityksen. Tosin tuollainen vamma ei lähde kuin siellä saunan takana..

    Äänestä

tuon kun saan kiinni...niin näytän sille.....

Äänestä

odotas vaan.

Äänestä

Osuipa kerran kohdalleni hullu mies metsässä. Käyttäytyi aggressiivisesti ja minä kumautin sitä rangalla päähän kuin pesäpallomailalla. Ja kipitin karkuun. Saivat myöhemmin kiinni sen hullun. Pakkohoitoa.

Äänestä

raiskaajan vikaa. Huvittele vielä pikkasen itseäsi tuolla tavoin, niin kohta oletkin tosi toimissa.

Äänestä

sitä naisena elää tietyllä tavalla jatkuvassa pelossa, että joku käy kimppuun. Silloin ei omista hernenyrkeistä olisi kyllä mitään apua.

Tosin täytyy ajatella myös, että en koe yleisesti ottaen "miehiä" potentiaalisiksi raiskaajiksi, vaan raiskaajathan ovat päästään pipejä ja siksi koen heidät sukupuolettomiksi olennoiksi.

Eli en siis pelkää miehiä vaan raiskaajia.

Äänestä

Täytyy toivoa, että sinulla tulee joskus olemaan tytär, voitte sitten yhdessä naureskella, kun joku hieman huvittelee hänen kustannuksellaan. Olikos tyhmyys muutes periytyvää..?

Äänestä
  • Että on, ikävä kyllä. Nämä samat rasvaturvat katselee itseään huomattavasti nuorempien tytsyjen tietoja/kuvia netistä. Oma tytär saattaa olla lähes saman ikäinen.
    Niin kauan on puntissa vibaa, kunnes joku kajoaa omaan tyttäreen, kyllä sitä sitten ihmetellään ja vannotaan kostoa. Vaikka itse ollaan yhtä saastaisia kuin se joku sukupuoleton kärpänraato joka siihen isin pikku imbesilliin on kajonnut.

    Äänestä

  • Olen kuullut, että lahjakkuus loikkaa aina yhden sukupolven yli, joten hänen tytärestään tulee älykäs.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Peloittelija ;D kirjoitti:

Olen tälläinen aika pitkä ja hoikkakin mies.
Käyn lenkillä metsäpolkuja pitkin päivittäin.
Joskus sattuu tulemaan vastaan joku nainen.
Yleensä kun tarkemmin katsoo heidän ilmeitä
ohimennessäni, niin niistä paistaa pelko.
Luulevatko naiset että heidät voidaan raiskata
helposti kun he ovat yksin siellä kaukana muista
ihmisistä keskellä korpea?
Jos minä olisin pieni sievä nainen en menisi yksin metsään, koska eihän siellä apua saa jos joku mies
hyökkäisi kimppuun. Olen joskus miettinyt sellaistakin että ottavatko naiset tietoisen riskin kun menevät yksin lenkille/marjaan?
Kerran en voinut vastustaa kiusausta kun eräs keski-ikäinen nainen oli yksin marjassa; Hän näki jo kaukaa että olen tulossa häntä kohti.
Rupesi katsomaan kun lähestyin häntä vauhdilla, ja lopulta lähti silmät pystyssä juoksemaan metsästä pois johtavaa polkua pitkin. Jäin naureskelemaan
hänen jälkeensä, ja huomasin että kaksi punaista
marjaämpäriä täynnä puolukoita jäi häneltä niille sijoilleen.

"Naiset ovat hauskoja"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu