Mä olen 25-vuotias nainen. Mä näytän kivalta, mä olen hyväsydäminen ja avoin ihminen, ystävät arvostavat mua. Mä olen luotettava ja rehellinen. Ihmisiin tutustuessa mä haluan oppia tuntemaan sen ihmisen sisältä, ulkonäöllä on merkitystä, mutta sisältö ratkaisee, en oo vain pintaliitäjä. Mä oon käyny viihteellä monta kuukautta jo joka viikonloppu. Mä harrastan, käyn salilla ja lenkillä ym. Olen sosiaalinen, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Mulla on vientiäkin ollut miesrintamalla, mutta usein kaikki on jääny vain tapailuksi, tai "jutuksi", aikoihin mikään ei oo johtanu mihinkään vakavaan.
Mä olen ollut elämääni onnellinen pitkän aikaa ihan yksinänikin. En oo tarvinnut ketään vierelleni, halunnut kyllä. Mutta jossain vaiheessa raja ylittyy siinä, että kuinka kauan sitä sietää sitä yksinoloa. Mä kaipaan niin paljon miehen läheisyyttä! Sitä, että halataan, suudellaan, ollaan vain toistemme lähellä ja se tuntuu hyvältä. En kaipaa säätöjä, niitä on ollut tarpeeksi, tosin ei aikoihin, koska oon mieluummin kokonaan yksin kuin säädän.
Mun mitta on täynnä! Onko niin, että mä en ansaitse oikeaa, todellista rakkautta? Sitä, että molemmat tykkää toisistaan yhtä paljon, molemmat haluaa olla toistensa lähellä ja elää elämää eteenpäin yhdessä. Suunnitella tulevaisuutta.. Sellaista oikeaa, tervettä, aitoa seurustelusuhdetta mulla ei ole koskaan ollut, vaikka oonkin seurustellut. Onko mut tuomittu olemaan yksin, ja jos, niin miksi?
Mä olen kyllä tehnyt asioita auttaakseni kohtaloa jonkun ihanan ihmisen löytääkseni. Netissä on kahlattu ja treffeillä oltu, baarissa, kavereiden bileissä ja muissa koittanut etsiä mukavaa miestä. Ja kuitenkin olen myös pitänyt vain hauskaa, vailla sen kummempaa etsimistä, nauttinut elämästä sellaisenaan.
Rakastanutkin olen, ja niin perkeleesti. Vastakaikua en silloin saanut, kundi ei tiennyt mitä itsekään halusi, kunnes sitten jätti mut. Nyt hänkin seurustelee, ja mua sattuu, varsinkin kun itse olen yksin. Miksi se ei halunnut mua, miksi en kelvannut sille, tällaisia ajatuksia mun päässä liikkuu.
Haluasin vain olla niinkuin prinsessa ruusunen, vaipua satavuotiseen uneen kunnes joku prinssi tulis mut herättämään, ja rakastuttais toisiimme forever. Äiti on kai lukenu mulle liikaa satuja ku olin pieni... heh, heh. Arkielämä vain mättää pahasti sekin, kun on vain tämä yksinäisyys, joka ei johdu siitä, ettei olisi rakkaita ihmisiä tai ystäviä, vaan siitä, kun ei ole sitä, jota mä saisin rakastaa täysillä ja jolle mä olisin elämässä se ykkönen.
Kuinka kauan mun täytyy vielä odottaa.....?
Mä olen ollut elämääni onnellinen pitkän aikaa ihan yksinänikin. En oo tarvinnut ketään vierelleni, halunnut kyllä. Mutta jossain vaiheessa raja ylittyy siinä, että kuinka kauan sitä sietää sitä yksinoloa. Mä kaipaan niin paljon miehen läheisyyttä! Sitä, että halataan, suudellaan, ollaan vain toistemme lähellä ja se tuntuu hyvältä. En kaipaa säätöjä, niitä on ollut tarpeeksi, tosin ei aikoihin, koska oon mieluummin kokonaan yksin kuin säädän.
Mun mitta on täynnä! Onko niin, että mä en ansaitse oikeaa, todellista rakkautta? Sitä, että molemmat tykkää toisistaan yhtä paljon, molemmat haluaa olla toistensa lähellä ja elää elämää eteenpäin yhdessä. Suunnitella tulevaisuutta.. Sellaista oikeaa, tervettä, aitoa seurustelusuhdetta mulla ei ole koskaan ollut, vaikka oonkin seurustellut. Onko mut tuomittu olemaan yksin, ja jos, niin miksi?
Mä olen kyllä tehnyt asioita auttaakseni kohtaloa jonkun ihanan ihmisen löytääkseni. Netissä on kahlattu ja treffeillä oltu, baarissa, kavereiden bileissä ja muissa koittanut etsiä mukavaa miestä. Ja kuitenkin olen myös pitänyt vain hauskaa, vailla sen kummempaa etsimistä, nauttinut elämästä sellaisenaan.
Rakastanutkin olen, ja niin perkeleesti. Vastakaikua en silloin saanut, kundi ei tiennyt mitä itsekään halusi, kunnes sitten jätti mut. Nyt hänkin seurustelee, ja mua sattuu, varsinkin kun itse olen yksin. Miksi se ei halunnut mua, miksi en kelvannut sille, tällaisia ajatuksia mun päässä liikkuu.
Haluasin vain olla niinkuin prinsessa ruusunen, vaipua satavuotiseen uneen kunnes joku prinssi tulis mut herättämään, ja rakastuttais toisiimme forever. Äiti on kai lukenu mulle liikaa satuja ku olin pieni... heh, heh. Arkielämä vain mättää pahasti sekin, kun on vain tämä yksinäisyys, joka ei johdu siitä, ettei olisi rakkaita ihmisiä tai ystäviä, vaan siitä, kun ei ole sitä, jota mä saisin rakastaa täysillä ja jolle mä olisin elämässä se ykkönen.
Kuinka kauan mun täytyy vielä odottaa.....?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä kovempaa yrität, sitä huonommin osut maaliin.
Kuin mun suusta sanasi. Kauan pitää odottaa? Siinä hyvä kysymys. Ehkä joskus löydämme rakkauden, EHKÄ!
Mutta tuolla tuo mun kirjoitus niin yritän olla etsimättä ja livenä pyrin hänet tapaamaan enkä netistä. Välillä tosin meinaa usko loppua mutta hyviäkin päiviä on :)
Olet sä vanhemmilles aina se ykkönen, jos ei muuta :). Minkätyyppisistä miehistä sä sitten kiinnostut? Sellaisista menijöistä, joita ei oikein nappaa seurustella, tai sitten eivät vaan ole susta kiinnostuneita? Sitä sattuu! Oletko sä ihan 100% tosissas tuossa "ulkonäöllä ei väliä" jutussa, vai onko ne kaikki sun ihastuksen kohteet olleet tasan tarkkaan näitä komistuksia jotka voi saada melkein kenet vaan?
ole itseesi tyytyväinen älä mieti vaan kyllä se joskus tulee se oikea vastaan,elä
Juu juu, tota lausetta ne kaikki on hokeneet viimeset 10 vuotta, ei oikein jaksa enää uskoa.
Viiteen vuoteen en ole päässyt pareja treffejä pidemmälle. Taas odottelen sitä miehen soittoa, mitä ei ikinä tule.
Varattu fuckbuddynikin on löytänyt jonkun uuden "ihastuksen". Sviddu....
Suosittelen nuoresta iästänne johtuen teille hieman viipyilevämpää olotilaa. Teillä kun on noita vuosia vielä tuhlattavaksi. Elikkä rentoutatte roppanne ja mielenne ettekä yritä niin hampaat irvessä. Autopilot päällä saatte luultavasti myös paremmin tuloksia aikaan.
Säätämisen välttämiseksi soisin Teidän kohdistavan katseenne myös suomiurokseen au naturel, eli levyseppähitsaajaan joka hoippuu kolmen promillen kännissä taksitolpalla. He eivät osaa säätää. Heillä ei ehkä ole maailman lipevin puheenparsi, mutta asennetta l. munaa löytyy. Ja munaa, arvon neiti, Te tarvitsette.
juuri noin ja näin. Nuoret on niin kauhean häthousuja, asenteella Tänne-kaikki-nyt-ja-heti. Hassua miten nuorena pelkää niin eri asioita, kuten jos ei ole 22-vuotiaaseen mennessä löytänyt ihqua kumppania rinnalle, on suuri riski, että jäis yksin koko loppuelämäksi..voivoi. Onneks vanhempana ja viisaampana tietää, että sitä pelkoa ei ole, jos ei itse halua.
done that - have the t-shirt!
eee, olen vieläkin! :P