millaista on ero pitkästä liitosta? Minusta tuntuu kuin luopuisi jostain läheisestä sukulaisesta. On kasvatettu lapset yhdessä ja koettu niin paljon yhdessä. Puolisoni mielestä pitkä liitto on kyllästyttävä, minun mielestäni rikkaus. Ehkä siihen vaikuttaa se , että minulla on myös paljon ihan omaa, harrastuksia ja muuta.
Puolisoni tietää rakastumisen huuman, jonka pettäessään koki, mutta kun kysyy mitä rakkaus ja rakastaminen on hän ei osaa vastata. Siitä huolimatta hän sanoo rakastavansa minua.
Minusta rakkaus on tunne ,jota on vaikea eritellä sen tieetää ja tuntee sisimmässään. Se hehkuu ja antaa leppeästi lämpöä ja hyvääoloa.
Se ei ole kipeää kuin raju rakastumisen huuma.Se ei ole tila ,jossa kokoajan toinen on mielessä, se on itsenäisemi, vapaampi, avoimempi, sallivampi. Se ei vaadi, odota , että toinen täyttää kaikki tarpeet, se näkee heikkoudet ja huonot puolet mutta hyväksyy ne osana rakasta ihmistä. Rakkaus ei kulje päinvastoin kuin rakastuminen vaaleanpunaiset lasit silmillä näe kaiken toisessa vain hyvänä ja ihanana. Rakkaus kestää arjen ja vaikeudet.
Tylsyys lähtee omasta itsestä. Ei voi olettaa , että toinen ihminen muuttaisi elämäni kiinnostavaksi. Niin voi käydä hetkellisesti rakastumisen huumassa, mutta sitten tulee taas se arki, jossa itse on rakennettava omaa elämää.
En ole ainakaan vielä eroamassa mtta haluaisin pohtia asiaa tältäkin kannalta mieluiten asiallisesti. Onkokokemuksia ? Oletteko samassa tilanteessa?
Puolisoni tietää rakastumisen huuman, jonka pettäessään koki, mutta kun kysyy mitä rakkaus ja rakastaminen on hän ei osaa vastata. Siitä huolimatta hän sanoo rakastavansa minua.
Minusta rakkaus on tunne ,jota on vaikea eritellä sen tieetää ja tuntee sisimmässään. Se hehkuu ja antaa leppeästi lämpöä ja hyvääoloa.
Se ei ole kipeää kuin raju rakastumisen huuma.Se ei ole tila ,jossa kokoajan toinen on mielessä, se on itsenäisemi, vapaampi, avoimempi, sallivampi. Se ei vaadi, odota , että toinen täyttää kaikki tarpeet, se näkee heikkoudet ja huonot puolet mutta hyväksyy ne osana rakasta ihmistä. Rakkaus ei kulje päinvastoin kuin rakastuminen vaaleanpunaiset lasit silmillä näe kaiken toisessa vain hyvänä ja ihanana. Rakkaus kestää arjen ja vaikeudet.
Tylsyys lähtee omasta itsestä. Ei voi olettaa , että toinen ihminen muuttaisi elämäni kiinnostavaksi. Niin voi käydä hetkellisesti rakastumisen huumassa, mutta sitten tulee taas se arki, jossa itse on rakennettava omaa elämää.
En ole ainakaan vielä eroamassa mtta haluaisin pohtia asiaa tältäkin kannalta mieluiten asiallisesti. Onkokokemuksia ? Oletteko samassa tilanteessa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
sitä ollaan kuitenkin hitsauduttu kiinni. Minä olin se pettäjä meidän suhteessa ja luulen ,että lasten kasvaessa elämääni jäi jonkinlainen tyhjiö, jota en osannut muulla tavalla täyttää. Nyt maksan tästä pettämisestäni, mieheni haluaa eron ,eikä minulla ole siihen paljon sanottavaa.
Minä olisin halukas kursimaan kokoon parisuhdettamme.
Aika lailla on samanlainen elämäntilanne minullakin. Pitkä liitto alla (20-v), lapsi vielä alaikäinen, talot ja tavarat hommattu, koettu monenlaista elämän varrella niin hienoja kuin huonojakin hetkiä.
En sano, että meidän avioliitto olisi mitenkään helppo ollut (onko sellaisia edes?), pikemminkin päinvastoin. Jouduin pitkään kärsimään vaimon perusteettomasta mustasukkaisuudesta, se luonteenpiirre oli jo lopettaa liittomme mutta sitten päätin vain yrittää ymmärtää häntä koska rakastin ja rakastan vieläkin.
Vajaa vuosi sitten jysähti sitten ikävämpi pommi tähän meidän liittoon, vaimolla paljastui olleen sivusuhde toiseen mieheen. Aikani jo uumoilinkin että kovin on kummallisesti hänen menonsa ja tyylinsä muuttunut. Ei enää sitä perusteetonta mustasukkaisuuttakaan ollut... Ihmettelin miten hän sitten itse lankeaa siihen tilaan josta toista epäilee. Mutta kysehän on ihmisen itsetunnon heikkoudesta ja siitä että omat pelot heijastetaan toiseen, kait sillä on jokin psykologinenkin termi olemassa.
Eron laiton vireille sitten kun en enää muuta ratkaisua nähnyt tähän. Kuitenkin se lopullinen lähtö tästä liitosta on tekemättä vielä. Emmin vähän samoin kuin sinäkin sitä millaista olisi ero pitkästä liitosta. Jäisikö sieluun tyhjä aukko ja miten pitäksi aikaa?
Hyvin kuvailit tuota rakastumisen ja rakkauden eroa. Rakastuminen on juuri se "hullunmylläkkä" jota jotkut haluaa kokea vielä uudelleen, vaikka olisi kuinka hyvä avioliitto meneillään. Seuraukset siitä on sitten se kolikon kääntöpuoli, joka koskettaa paitsi itseään niin sitä kumppaniakin. Rakkaus tulee esiin vasta pitemmän ajan kuluessa, kuten kuvailit. Se on jonkilainen peruspilari parisuhteessa, jonka varaan kaikki rakentuu. Se rakkaus sisältää myös sen tärkeimmän osasen, eli luottamuksen olemassaolon. Ilman sitä mikään liitto ei toimi. Ja se on aika yksinkertainen asia, joko se on tai sitä ei ole. Pettämällä toista tuhoaa sen luottamuksen aika perusteellisesti ja samalla se rakkauskin saa kovan kolauksen.
Totta on myöskin tuo mitä sanoit tylsyydestä. Se on itsestä paljon kiinni miten tylsän tai vaihtelevan elämän itselleen järjestää. Jos asennoituu omaan parisuhteeseen niin, että se on tylsä eikä mitään tapahdu, niin vaikea se on toisenkin muuksi muuttaa vaikka kuinka yrittäisi.
Yksin ei parisuhdetta voi elää, siihen tarvitaan kaksi, mutta ei sitä kolmatta...
Jatkuuko vaimosi sivusuhde,ja kuinka hän suhtautuu sun erohankkeeseen?Onko hän sitämieltä
että ero on ainut ratkaisu vai haluaako hän yrittää vielä?
Kaikkea hyvää sulle.
Ei (ilmeisesti) jatku enää kun olin aika tiukkana sen kanssa. Tosin ainakin kertaalleen tapasi tämän tyypin vielä senkin jälkeen kun oli sovittu ettei homma jatku. Että se niistä lupauksistaan..
Eron virittäminen varmaan pysäytti hänetkin miettimään asioita, ehkä tajusi että suhtaudun vakavammin avioliittoon kuin hän. Liiton jatkamisen kannalla tällä hetkellä ollaan kumpikin. On luvannut parantaa tapansa ja ettei homma enää toistu. Vaikeinta tässä on sen kadotetun luottamuksen takaisin saaminen, ehkä se ei koskaan tulekaan takaisin tähän liittoon.
Mutta itse olen tässä kovasti mietintäkannalla omasta elämästäni. Miten haluan itse jatkaa elämääni, siinäpä kysymys. Jos pelkästään se olisi vain itsestä kiinni niin olisin jo eronnut pettävästä naisestani. Mutta kun on se alaikäinen huollettava vielä mukana ja ainoana lapsena en haluaisi hänelle eron tuomaa murhetta kannettavaksi.
Olen tässä nyt miettinyt että katotaan vielä vähän aikaa tätä liittoa. Jos naisen tekemiset suhteessa lupauksiinsa eivät toteudu, sitten tämä liitto loppuu. Vielähän tässä ehtisi uudenkin naisen hankkia jos siltä tuntuu? Ei kait kenenkään tarvitse kärsiä loputtomiin epätyydyttävässä suhteessa?