Osa 1:
Jumala ei ole MISSÄÄN sanonut, että ihminen olisi UNIVERSUMIN"herra". Maa yksinään on ihmisen asuin-sija ja hänen hallintansa alaisuudessa. Valitettavasti ihminen ei ole tähän tyytynyt, vaan haluaa hallita KOKO luomakuntaa. Hän yrittää ts. tulla jumalaksi, istuutuakseen Jumalan valta-istuimelle, paikalle, joka on Jumalan, AINOAN TODELLISEN VALTIAAN YKSINOIKEUS.
Totisesti, ei ole mitään uutta auringon alla: Tämä on nimittäin sama vanha juoni, jolla saatana ALUNPERINKIN houkutteli ihmisen syntiin-lankeemukseen. Ja vielä tänäänkin, juuri tällä samaisella hetkellä, saatana viekoittelee ihmisiä syntiin, sanoen: "Sinä et tarvitse Jumalaa. Sinä voit ITSE olla jumala." Päämääränsä, eli ihmisen ja Jumalan välisen liiton rikkominen, saavuttamiseksi hän ei epäröi käyttää KAIKKIA MAHDOLLISIA KEINOJA.
Tieteen rooli tässä"aikojen kusetuksessa"ei suinkaan ole sieltä vähäisemmästä päästä, otetaan esimerkiksi vaikkapa eräs nyky-ajan"muoti-ajatuksista"nimeltä evoluutio-oppi:
Tämä 1800-luvulla erään Darwin-nimisen"väärän profeetan"toimesta kehitetty oppi väittää, että elämä, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei olisi LUOTU sellaiseksi, vaan kaikki on vain erehdyttävästi"yritystä-ja-erehdystä"muistuttavan VÄHITTÄISEN kehityskulun seurausta.
Tämän mukaan kaikki näkyvä(puut, kasvit, eläimet jne.)on vain jonkin epämääräisen biologisen prosessin seurausta, ja tämän toteutumiseen ei ole tarvittu MINKÄÄN ULKOPUOLISEN(esim. Jumalan)entiteetin vaikutusta.
Sitä mekanismia, joka säätelee tätä toimintaa, kutsutaan LUONNONVALINNAKSI, eikä sitä ohjaa MIKÄÄN LAKI, vaan kaikki tapahtuu"sattumalta". Tämä tarkoittaa, että elämä on vain"ei-mihinkään"johtavaa näytelmää, jossa nk. solut ovat pääosassa, ja ohjaajana on tiede-miehen paras ystävä, nimeltään"sattuma": "KAIKKI tapahtuu SATTUMALTA, eikä ole mitään syytä olettaa, että Jumala olisi olemassa. Ja vaikka olisikin, Hänellä ei ole mitään tekemistä luomisen kanssa, vaan Hän on jonkin sortin"voima"..", kuten monet näistä ajattelevat.
Todellakin, tämä ei ole muuta kuin saatanan juoni, jolla hän eksyttää tietämättömiä ihmisiä. Ja juuri tässä, ihmisten TIETÄMÄTTÖMYYDESSÄ, on ihmis-kunnan SUURIN YKSITTÄINEN UHKA-TEKIJÄ. Tämän rinnalla ilmaston-muutos, luonnon-mullistukset, aids, jopa ydin-uhka ovat PIENIÄ ongelmia. Tämän seurauksena olemme joutuneet ENNENNÄKEMÄTTÖMÄÄN moraaliseen(sen voi jokainen todeta vaikkapa kaupungilla kävelessään)ja fyysiseen("nuoriso on rapakunnossa", taisi joku armeijapamppukin sanoa)RAPPIOON. Ja pahinta ON, että se tulee JATKUMAAN ja PAHENEMAAN, sanoipa itsetyytyväinen ateiti/agnostikko/panteisti-tiede-mies-valehtelija mitä tahansa. Se tulee jatkumaan niin kauan, kunnes ihmiset HERÄÄVÄT RUUSUSEN UNESTAAN, ja tiedostavat TODELLISEN TILANSA, minkä on tapahduttava ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN.
On näin ollen jokaisen Jumalaan uskovan velvollisuus AUTTAA ihmiskuntaa hankkimalla OIKEATA, todellista, tietoa Jumalasta ja jakaa sitä eteenpäin, näin tuoden ihmisiä lähemmäksi Jumalaa. Jatkoa seuraa...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eikös Raamatussa sanota, että ihminen on luomakunnan kruunu? Luomakunta = Universumi?
Valen
Ei sanota noin!
Maa on annettu ihmiselle viljeltäväksi ja varjeltavaksi.
Ei hillitömän hyödyn riistoa varten.
Ihmiselle annettiin koko vastuu maapallon päällä.
Jokainen ihmisen tekemä ratkaisu on sen vastuun käyttämistä.
Apostolien teot:
17:26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
tuota käsitettä"luomakunnan kruunu"ei OLE Raamatussa, vaan se on myöhempien aikojen perua. Ja silläkin tarkoitetaan VAIN JA AINOASTAAN Maa-planeettaa. Siis tarkoittaa käytännössä sitä, että ihminen on luotu VALLITSEMAAN VAIN JA AINOASTAAN MAA-PLANEETTAA, ei"universumia"..
Ihmisellä on VASTUU luoma-kunnasta(=maa)Jumalan ja Hänen enkeliensä edessä. Viimeisellä tuomiolla katsotaan, kuinka hän on tuon vastuun täyttänyt, Silloin jokaiselle annetaan"tekojensa mukaan". Näin ollen myös ne, jotka maata RAISKAAVAT JA TAPPAVAT, eli ATEISTIT JA SAATANAT, saavat oikeudenmukaisen tuomion Jumalan toimesta!
Sori,mun moka! :)
Valen
Ja sinä menit vielä sanomaan että et ole kristitty vaan pikemminkin vapaa-ajattelija:
Suora lainaus:
>> Olenko väittänyt, että Zeus ja kumppanit EIVÄT olisi todellisia? En ole, joten syytöksesi on aiheeton. Mitä uskottavuuteen tulee, on herra Z. yhtä uskottava kuin kristinusko. Minä kun en ole"kristitty"vaan pikemminkin"vapaa-ajattelija". >>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000019872658
Hyvä toisaalta että myönnät Zeuksen ja kumppanien olevan yhtä uskottavia kuin kristinusko mutta ainakin tämä avauksesi kovasti fundis kristillisyydeltä kuullostaa syntiinlankeemuksineen päivineen. Taisit valehdella kun väitit olevasi pikemminkin vapaa-ajattelija? Tai sitten sinulla on sille jokin ihan oma merkitys:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa-ajattelu
nyt näyttäisi olevan oma merkitys vähän kaikelle, ja lopun mualimanhan pitäisi marssia hänen käsitystensä mukaan, eiksjeh?
Niin... eikös täällä pyöri se yksi trollailija/massapostittaja jonka tuotoksia harva se päivä näkee, kirjotitaa ihan samalla tyylillä, karjumalla lauseiden välissä yksittäisiä sanoja?
***
Hoooo:n näppiksellä saavat kyytiä niin netiketti, kielioppi kuin sanojen sisällöt ja tulkinnatkin. Ja se on sitten lukijan syy, jos ei viesti mene perille.
No, piristäviähän nämä pahvipäät ovat. Korjaan: pahvi-päät. Ei kun laitetaan oikein KOROSTETTUNA näin TÄRKEÄ sana: PAHVI-PÄÄT.
olet kiva..: )
jumala yhtään mitään.Jos jotain ääniä olet kuullut,ne ovat tulleet pääsi sisältä.
Sitä paitsi caps lockissasi on jotain smekmaa.
Just just.
Onneksi erosin kirkosta. Toivoakseni sinne jäi seuraksesi vain sellaisia, jotka ovat kaikesta kanssasi samaa mieltä.
Muita kehotan eroamaan seurastasi välittömästi.