Pitkäaikasen havainnoinnin jälkeen täytyy todeta, ettei suurikaan osa ihmisistä halua tasa-arvoista suhdetta, jos puhutaan tunnepuolen asioista. Aina kun johonkin pariin tutustuu, ei mene kauan, kun huomaa selvästi toisen olevan suhteessa dominoija, toisen dominoitava. Joskus dominoija on mies, joskus nainen. Joillakin pareilla nää roolit vaihtuu välillä päittäin. Koskaan ei kuitenka päästetä tilannetta siihen, että pariskunta kohtais toisensa "aseettomana" ja tasapuolisesti, "samalta korkeudelta", vaan aina toinen on se, joka "pakenee" toista, eli on etäinen ja kylmä ja toisen tehtävä on mennä empaattisena lohduttamaan. Yleensä tämä roolijako menee niin, että nainen on etäinen ja mies silittelee ja paijaa.
Onko niin, että tällasissa dominoija-dominoitava-suhteissa on helpompi olla, koska kahden ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata toisiaan "alastomana", ilman sosiaalista naamiotaan, eli tässä tapauksessa toisen ollessa alistuva ja toisen kontrolloiva?
Itsellä tämä kuvio näkyy niin, että musta on ollu muutama nainen kiinnostunu ja toinen puoli niistä on jo valmiiksi katsonu mua alistuneesti ja kiltisti ylöspäin odottaen mun dominoivan = EI KIINNOSTA. Toinen puoli naisista on ollu hyvin kontrolloivia ja yrittäny saada musta henkisen yliotteen = EI KIINNOSTA SEKÄÄN. Olen hyvin empaattinen ja herkkä mies ja huomatessaan tämän dominoivat naiset yrittää heti saada musta sen juoksutettavan miehen, joka menee ja tekee naisen tahdon ja päähänpistojen mukaan.
Haluan tasa-arvoisen suhteen, missä kaikki on "avoinna", keskusteltavissa. Riiteleminen ei kiinnosta, jos sillä tarkotetaan henkistä satuttamista ja vanhojen erimielisyyksien uudelleenpuimista uuden ongelman varjolla. Jos ollaan eri mieltä jostain, siitä itse asiasta keskustellaan ja sitten se sovitaan. Toista ei painosteta, ei uhkailla, eikä kiristetä. Kun olen naisille tällainen "avoin kirja", eli en esitä mitään roolia, saan seurakseni vain naisia, jotka on joko vielä minuakin kiltimpiä ja alttiimpia henkiselle hyväksikäytölle ja odottaa mun dominoivan tai sitten minua tunne-elämältään "karskimpia", jotka haluaisi kontrolloida minua.
Miksei siis vaaka voi ikinä olla tasapainossa, miksi toisen täytyisi aina olla hieman dominoivampi? Onko niin, että sitten kun sellaisen ihmisen kohtaa, joka on myös ilman naamiota ja josta aistii vaa´an olevan tasapainossa, tunteekin itsensä henkisesti niin alastomaksi ja puolustuskyvyttömäksi, että häntä pelästyy ja juoksee karkuun uskotellen itselleen, että "ei se kumminka ole mulle sopivaa tyyppiä?"
Onko niin, että tällasissa dominoija-dominoitava-suhteissa on helpompi olla, koska kahden ihmisen ei koskaan tarvitse kohdata toisiaan "alastomana", ilman sosiaalista naamiotaan, eli tässä tapauksessa toisen ollessa alistuva ja toisen kontrolloiva?
Itsellä tämä kuvio näkyy niin, että musta on ollu muutama nainen kiinnostunu ja toinen puoli niistä on jo valmiiksi katsonu mua alistuneesti ja kiltisti ylöspäin odottaen mun dominoivan = EI KIINNOSTA. Toinen puoli naisista on ollu hyvin kontrolloivia ja yrittäny saada musta henkisen yliotteen = EI KIINNOSTA SEKÄÄN. Olen hyvin empaattinen ja herkkä mies ja huomatessaan tämän dominoivat naiset yrittää heti saada musta sen juoksutettavan miehen, joka menee ja tekee naisen tahdon ja päähänpistojen mukaan.
Haluan tasa-arvoisen suhteen, missä kaikki on "avoinna", keskusteltavissa. Riiteleminen ei kiinnosta, jos sillä tarkotetaan henkistä satuttamista ja vanhojen erimielisyyksien uudelleenpuimista uuden ongelman varjolla. Jos ollaan eri mieltä jostain, siitä itse asiasta keskustellaan ja sitten se sovitaan. Toista ei painosteta, ei uhkailla, eikä kiristetä. Kun olen naisille tällainen "avoin kirja", eli en esitä mitään roolia, saan seurakseni vain naisia, jotka on joko vielä minuakin kiltimpiä ja alttiimpia henkiselle hyväksikäytölle ja odottaa mun dominoivan tai sitten minua tunne-elämältään "karskimpia", jotka haluaisi kontrolloida minua.
Miksei siis vaaka voi ikinä olla tasapainossa, miksi toisen täytyisi aina olla hieman dominoivampi? Onko niin, että sitten kun sellaisen ihmisen kohtaa, joka on myös ilman naamiota ja josta aistii vaa´an olevan tasapainossa, tunteekin itsensä henkisesti niin alastomaksi ja puolustuskyvyttömäksi, että häntä pelästyy ja juoksee karkuun uskotellen itselleen, että "ei se kumminka ole mulle sopivaa tyyppiä?"
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipa hyvä pohdinta!
Olen miettinyt aivan samaa ja epäilen, että ongelma syntyy silloin kun ihmiset ovat eri kehitystasolla henkisesti. Kaikki eivät ole valmiita kohtaamaan omia varjojaan ja olemaan paljaana toisen edessä. Se on vaikeata ja vaatii harjoittelua. Naamion taakse on niin helppo piiloutua ja samalla ohittaa oma haavoittuvuutensa olan kohautuksella.
Toisaalta molempien pitää osata myös antaa itsestään sopivassa määrin. Lähinnä siinä ettei ne paljon parjatut kotityöt kaadu vain toisen niskaan ;) Avoimuus on tärkeää, ja keskustelu on parhaimmillaan täysin avointa. Mutta kuinka moni pystyy rehellisesti olemaan tuomitsematta asian esittäjää, jos itse on toista mieltä?
kukaan ole täydellinen. Tunnepurkauksia ja erimielisyyksiä syntyy aina, varsinkin jos on temperamenttinen luonne. Toiset taas ovat säyseitä kuin lampaat, eivät vaan suutu helpolla.Minun mielestä useimmat ovat jotain tältä väliltä.
Tuskin kukaan sitä mitenkään erikseen miettii ja hautoo...
oli, että ihmiset joko alistuu toiselle tai sitten ottaa sen dominoivamman roolin. Tunnepurkauksiin tämä ei sinänsä liittynyt ja toi miten eri ihmiset riitelee tuli vähän vahingossa otettua tähän mukaan. Oikeastaan sekin kyllä liittyy sillä tavalla, että ne ihmiset, joista aina toinen "pakenee" (eli dominoi) ja toinen jahtaa (eli alistuu), riitelee pahan olon takia, eikä varsinaista ongelmaa, mistä riidellä edes ole.
sinä asustat??? :-) Kivien ja kantojen alta olen sunlaista hakenut mutta eipä ole näkynyt.. Juuri tuo tasapaino yleensä klikkaa jossain vaiheessa, toisesta tulee altavastaaja ja silloin on peli menetetty. Ja keinojahan riittää, millä toista painaa alemmaksi, mielikuvitushan on rajaton.. Ihminen kai vaan on niin raadollinen että toisen kustannuksella yritetään itseään nostaa. Itse kiinnitin ko. dilemmaan huomioni vasta kun törmäsin ihan oikeaan Aikuiseen Mieheen, joka pyyteettömästi "kohotti" minua vaikka en sitä todellakaan tuntenut aina ansainneeni. Tätä aikani hämmästeltyäni yritin parhaani mukaan suoda samaa nostetta hänelle, näkemällä ja osoittamalla hänen hyviä puoliaan, laittamalla hänen etunsa omani edelle. "Toinen toisenne kunniottamisessa kilpailkaa". Enimmäkseen näyttää olevaan niin että tätä jos yksipuolisesti yrittää niin yhtälailla voisi samantien heittäytyä ovimatoksi...
Tuo tasapaino kyllä edellyttää erilaisuuden hyväksymistäkin. Toivottavasti et liikaa painota tuota valtasuhteiden analysointia jos mielenkiintoiseen ihmiseen törmäät - esim. erilainen temperamentti saattaa antaa väärän käsityksen, nyt kun tietoisesti kiinnität tähän asiaan huomiosi.
että tällaisilla ajatuksilla liikkuva ihminen on sinkku ja ollut jo pitkän aikaa? Olen hyväntahtoinen ihminen ja luulin, ettei mua vois kukaan nainen pitää "jännittävänä" tai "riehakkaana".
Mutta yksi nainenpa vaikuttaisi olevan ihastunut muhun ja kun mietin, miksi ihmeessä (koska itse en aisti mitään sähköä välillämme) niin tuli mieleen, jos tämä nainen pitää mua juuri jännittävänä ja riehakkaana... koska kaikkihan on suhteellista: erittäin villin ihmisen silmissä hieman villi ihminen saattaa olla mahdottoman tylsä ja rauhallisen ihmisen silmissä kaksi edellistä ovat molemmat villejä. Täytyy myöntää, että olen väsyneenä ja stressaavissa tilanteissa (esim. koulussa ja töissä) hyvinkin levoton moottoriturpa, vaikka pohjimmiltani olen todella rauhallinen ja syvällinen tyyppi, joka ei pysty sisäistämään asenteita "Joka viikonloppu bileet!" tai "Huomenta! Mis mä oon?".... NIIIIIN ehkäpä tuo nainen pitää mua "riehakkaana" omaan, todella rauhalliseen luonteeseensa verrattuna?
"Tuo tasapaino kyllä edellyttää erilaisuuden hyväksymistäkin. Toivottavasti et liikaa painota tuota valtasuhteiden analysointia jos mielenkiintoiseen ihmiseen törmäät - esim. erilainen temperamentti saattaa antaa väärän käsityksen, nyt kun tietoisesti kiinnität tähän asiaan huomiosi."
Juuri tätä edellä tarkoitin; ehkä en olekaan niin rauhallinen sellaisen ihmisen mielestä, joka on vielä minuakin rauhallisempi.
Ihmiset ovat kertakaikkiaan sellaisia kuten eläimetkin , on siellä se lauman johtaja.
"tasa-arvoinen" oli vain neukkulan kolhoosissa työntekijä tai sielläkin oli toiset tasa-arvoisempia kuin to0iset.
Jos otetaan joukko ihmisiä ihan mihin tahansa, pieni tai iso joukko niin kohta sielyä valikoituu joku johtajaksi ja mut johdettaviksi.
Se on niin ja kaikki muu on luonnotonta, keinotekoista eikä toimi.
luonnonoikkuna, kuin keskivertoihmisenä, eikä tämän toteamiseksi ole tarvinnut montaa viikonloppua hillua kaupungilla tai baareissa.
Keskinäiseen avoimuuteen ja tasa-arvoon ei voi vain hypätä yhtäkkiä, siihen kasvetaan ja kehitytään. Yksi kommentoija oli oikeassa siinä, että ensin tulee se ihastuminen/rakastuminen. Sen jälkeen alkaa yhdessä kasvaminen, mikä toivon mukaan kehittyy juuri tuollaiseksi toisen kunnioitukseksi.
Seuraavassa todellakin yleistän = ei tosiaankaan päde kaikkiin mutta ...ei tuossa mitään ihmeellistä tai epänormaalia ole. Monet ihmiset ovat jollain tavalla dominoivia. Huom! siis nyt yleistän: Naiset ovat ns "kontrollifriikkejä", eli haluavat kontrolloida kaikkea mitä lähiympäristössä tapahatuu ja näin ollen myöskin heidän koti/mies ym lähipiiri ovat yleensä heidän kontrollissan. Ja taas vastaavien miesten yleisin ns "kontrolli" suuntautuu valtaan, ja miehille valta on yleensä tärkeämpää kuin kontrolli. Ehkä paras esimerki on George W. Bush. Uskon että heidän suhteessa Barbaralla on kontrolli lähiympäristöön (myöskin mieheensä) ja Georgella taas on halu hallita kaikkea. Kun on hankkinut tarepeeksi rahaa elääkseen = rahanhimo on tyydytetty niin seuraava päämäärä miehillä on yleensä vallanhimon tyydyttäminen, naisilla tätä vallanhimoa ei niin yleisesti esiinny.
Luulisin, että se johtuu siitä, että toinen on yleensä rakastuneempi. Tämä rakastuneempi yrittää saada epätoivoisesti toiselta rakkautta ja toinen taas on etäinen, koska ei rakasta niin paljoa. Johtuisiko tästä?
Harvoin molemmat ovat parisuhteessa yhtä rakastuneita tai ovatko rakastuneita lainkaan. Mietin alkuperäistä, hän puhuu erityyppisistä naisista,joista kumpikaan ei kiinnosta, joten eipä tuo näytä rakkautta olevan. Sitten kun tapaa ja oikein rakastuu ei mieti enää tuollaista vaan hyväksyy toisen sellaisena kuin on ja voi vain toivoa, että toinen rakastaa samassa mittasuhteessa;)
Minun mielestäni seurustelusuhteessa molempien on oltava tasa-arvoisia. Kaikki jaetaan tai sitten omat tavarat tms. pidetään omina, ihan miten vaan asiat parisuhteessa on sovittu ja asioita tehdään tasapuolisesti esim. kotityöt. En tykkäisi siitä, että mies passuuttaisi ja jos tulisi kiista
tilanne, niin minä olen se, jonka pitää perääntyä, jotta asiat hoidettaisiin hänen mielensä mukaan. Muuten saattaisi riidasta tulla vieläkin suurempi. Itse haluan tehdä joko kompromissin tai sitten tehdään tässäkin suhteessa asiat vuorotellen toisen mielen mukaisesti.