ero...

Kun pari päivää sitten kerroin, että yli 5 vuotta kestänyt suhde kaatuu. Niin tämä ei tainnut olla se ainoa vastoinkäyminen lyhyen ajan sisällä, vaan eilen minun lemmikki kuoli ja sydäntä riistää. Nyt en haluaisi enään luopua tai menenettää ketään....!!!Olen aika sekaisin, näin jo viime yönä untakin että palattiin avomieheni kanssa yhteen ja kaikki oli niinkuin ennenkin.
5750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsellänikin loppui hetki sitten monen vuoden ikionnellinen suhde. Tai onnellinen, niin ainakin kovasti luulin. Lisäksi on kaikenlaista muuta onnettomuutta, niin kai se sitten on, että kun yksi asia mättää, niin sitten kaikki alkaa mennä päin mäntyä. Tuntuu kyllä, että en kestä enää yhtäkään vastoinkäymistä tai vaikeutta. Koitan miettiä, että tästä on suunta vain ylöspäin, mutta eipä se paljon lohduta... Koitetaan jaksaa.

Äänestä

Ette ehkä usko ikinä tätä mutta vastikään kaatunee parisuhteeni päälle menetin vielä työpaikankin...
Juuri nyt tuntuu, että elämässä ei ole mitään mieltä. Kaikki menee täysin uusiksi, kunhan vaan jaksaisi nostaa päätään...

Äänestä
  • no eläs mitään, meillähän 3 vuotta sitten tuli myös ero ja oltiin 2 kk erossa. sillon menetin myös työpaikan, hoijin lapsia kokopäiväisesti yhdessä perheessä. 5 vuotias tyttö oli illalla keksinyt että olen muka lyönyt häntä ja sylkenyt päälle. ajattele! en ikinä voisi moista tehdä!mutta vanhemmat uskoivat lastaan, hyvä kun eivät syytettä nostaneet. kauhea penska, ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.

    Äänestä

Surullista huomata että meitä on monia. Itselläni 7 vuoden avioliitto ja eilen mieheni ilmoitti että hänellä on toinen jonka kanssa hän tahtoo kiireesti naimisiin. Olen ihan sekaisin en pysty syömään enkä juomaan. Mikään ei pysy sisällä. En pysty myöskään nukkumaan. Tuntuu niin uskomattomalta.

Äänestä

Minun seurustelusuhteeni loppui viime keväänä, saman aikaisesti kaikki muutkin ihmissuhteet meni päin v****a, opiskelut meni huonosti, taloudellinen tilanne oli huolestuttava.Olin täysin hukassa ja onneton.Kesä ja syksy meni itkiessä, sängyn pohjalla maaten, täysin yksin.Minulle joku sanoi että kyllä se siitä, asiat kääntyvät vielä hyväksi.Sitä ei usko silloin kun tuntuu että kaikki todellakin kaatuu päälle, kun tuntuu että ei voi mennä enää eteenpäin.Mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet, aurinkokin paistaa tänään niin kauniisti =) Nyt voin jo katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen.Ihmisen elämä on yhtä ala-ja ylämäkeä.Se pitäisi vaan osata hyväksyä. Haavat paranee. VOIMIA!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tansku kirjoitti:

Kun pari päivää sitten kerroin, että yli 5 vuotta kestänyt suhde kaatuu. Niin tämä ei tainnut olla se ainoa vastoinkäyminen lyhyen ajan sisällä, vaan eilen minun lemmikki kuoli ja sydäntä riistää. Nyt en haluaisi enään luopua tai menenettää ketään....!!!Olen aika sekaisin, näin jo viime yönä untakin että palattiin avomieheni kanssa yhteen ja kaikki oli niinkuin ennenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu