Klassinen kysymys askarruttaa: mistä tietää että juuri tämän miehen kanssa elämä onnistuu kaikkein parhaiten?
Me ollaan seurusteltu jo kolmisen vuotta, mutta asutaan edelleen erillään. Mies on kaikin tavoin kunnollinen ja rakastaa minua yli kaiken. Kyllä minäkin häntä rakastan mutta välillä epäusko valtaa mielen. Me pystytään loukkaamaan toisiamme tosi pahasti koska ollaan kuitenkin niin tärkeitä toisillemme.
Poikakaverini on aika hiljainen ja ujo, enkä itsekään ole tottunut olemaan mikään papupata. Kuitenkin kun olemme yhdessä minun tulee puhuttua aika paljon, ja varmaan koska en ole niin tottunut sellaisiin tilanteisiin, minun on helppo joskus esittää ikäänkuin jotakin roolia ja paisutella asioita, varsinkin negatiivisia. Koska poikakaverini on niin hiljainen ja kiltti, hän vaan kuuntelee eikä pistä minua "paikalleen", vaikka juttu menee ihan yli. En nyt tarkoita että hänen pitäisi ruveta määräilemään tai mitään sellaista, mutta mielestäni normaali reaktio olisi että hän tekisi selväksi ettei kuuntele jos rupean esim. luettelemaan hänen negatiivisia puoliaan, tai kääntäisi asian jotenkin leikkimieliseksi. En minä normaalisti mikään ilkeä ihminen ole, mutta kun en saa hänestä minkäänlaista vastusta, juttu niin helposti lipsahtaa negatiiviseksi jossain vaiheessa. Joskus tuntuu siltä kuin yrittäisin tahallani aiheuttaa jonkinlaisen reaktion hänessä, vaikka se sitten olisikin negatiivinen. Sellaisten purkauksien jälkeen moelmmilla on tosi huono olo, eikä usien nähdä ainakaan pariin päivään. Tällainen turhista asioista mököttäminen tuntuu niin ajan haaskaukselta, mutta jotenkin sitä on kauhean vaikea lopettaa. Perimmäinen juttu on varmaan se että minun on vaikea hyväksyä poikakaveriani sellaisena hissukkana kuin hän on.
Hän on ensimmäinen varsinainen poikakaverini, joku varmaan on sitä mieltä että voisi kokeilla muitakin, mutta pelkään kuitenkin tekeväni elämäni suurimman vanhingon jättämällä hänet. Se että joku rakastaa riippumatta siitä mitä tekee, kiltteys ja 100 % luotettavuus ovat kuitenkin sellaisia asioita mitä ei niin vain heitetä pois. Ja hyvinä päivinä meillä kyllä synkkaa tosi hyvinkin. Mutta toisaalta en haluaisi elää tasapainottomassa suhteessakaan, mutta se tilanne ei välttämättä vaihtamalla paranekaan.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Asiallisia kommentteja kiitos!
Me ollaan seurusteltu jo kolmisen vuotta, mutta asutaan edelleen erillään. Mies on kaikin tavoin kunnollinen ja rakastaa minua yli kaiken. Kyllä minäkin häntä rakastan mutta välillä epäusko valtaa mielen. Me pystytään loukkaamaan toisiamme tosi pahasti koska ollaan kuitenkin niin tärkeitä toisillemme.
Poikakaverini on aika hiljainen ja ujo, enkä itsekään ole tottunut olemaan mikään papupata. Kuitenkin kun olemme yhdessä minun tulee puhuttua aika paljon, ja varmaan koska en ole niin tottunut sellaisiin tilanteisiin, minun on helppo joskus esittää ikäänkuin jotakin roolia ja paisutella asioita, varsinkin negatiivisia. Koska poikakaverini on niin hiljainen ja kiltti, hän vaan kuuntelee eikä pistä minua "paikalleen", vaikka juttu menee ihan yli. En nyt tarkoita että hänen pitäisi ruveta määräilemään tai mitään sellaista, mutta mielestäni normaali reaktio olisi että hän tekisi selväksi ettei kuuntele jos rupean esim. luettelemaan hänen negatiivisia puoliaan, tai kääntäisi asian jotenkin leikkimieliseksi. En minä normaalisti mikään ilkeä ihminen ole, mutta kun en saa hänestä minkäänlaista vastusta, juttu niin helposti lipsahtaa negatiiviseksi jossain vaiheessa. Joskus tuntuu siltä kuin yrittäisin tahallani aiheuttaa jonkinlaisen reaktion hänessä, vaikka se sitten olisikin negatiivinen. Sellaisten purkauksien jälkeen moelmmilla on tosi huono olo, eikä usien nähdä ainakaan pariin päivään. Tällainen turhista asioista mököttäminen tuntuu niin ajan haaskaukselta, mutta jotenkin sitä on kauhean vaikea lopettaa. Perimmäinen juttu on varmaan se että minun on vaikea hyväksyä poikakaveriani sellaisena hissukkana kuin hän on.
Hän on ensimmäinen varsinainen poikakaverini, joku varmaan on sitä mieltä että voisi kokeilla muitakin, mutta pelkään kuitenkin tekeväni elämäni suurimman vanhingon jättämällä hänet. Se että joku rakastaa riippumatta siitä mitä tekee, kiltteys ja 100 % luotettavuus ovat kuitenkin sellaisia asioita mitä ei niin vain heitetä pois. Ja hyvinä päivinä meillä kyllä synkkaa tosi hyvinkin. Mutta toisaalta en haluaisi elää tasapainottomassa suhteessakaan, mutta se tilanne ei välttämättä vaihtamalla paranekaan.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Asiallisia kommentteja kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
että olet löytänyt ihan oikean miehen.
kannattaisi kokeilla ainakin pidemmälle....tv:yksi mies vaan.
no ite oon ihan samassa tilanteessa ollu ku sinä ja olen siis, mutten tuon takia mieti onko hän oikea :)
eli siis kumpikin ollaan suht hiljasia, mies enemmän, yhdessä ollessa minä puhun, ja se menee monesti yli just neg asioiden kanssa minun puolelta, ja ennen se meni niin ettei päivään sen jälkeen nähty.. siis aivan kuten teillä :) hassua.
itse ajattelen että olen löytänyt helvetin hyvän miehen. minulla on takana monia suhteita, pisin yli 5 vuotta, joten tätä en vaihda mihinkään. siitä ei tullu kun helvetinmoinen sotatanner kun mies oli sellanen että nousi minua vastaan.
minä olen luonteeltani tällainen, minulle sopii tuollainen mies. ja ne jotka nousee vastaan on myös jollain tapaa epäluotettavan oloisia.. ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että niitä en kestänyt sen takia, koska ne muistutti liikaa minua ja minun käyttäytymistä, enkä kestänyt nähdä niin selkeästi omia huonoja puolia toisen kautta. tämä nykyinen sopii minulle siis erittäin hyvin, koska hän on erilainen, siksi paremmin hyväksyttävissä ;)
tässä jotain, hyvää jatkoa sinulle.
Jos hän olisi se oikea et kyselisi moisia täällä!
Kokemuksesta voin sanoa että mikä ärsyttää häessä nyt ärsyttää jatkossakin. Ei hän luonteelleen voi mitään. Ei hän siitä miksikään muutu. Haluat vastusta ja tiettyä asennetta häneltä mitä hänessä ei ole. Eikä tule vaikka kuinka ärsyttäisit.
Kenenkään ei pitäisi mennä ensimmäisen kanssa yhteen. Kuinka voi tietää onko oikea jos ei ole mihin verrata. Pitäkää vaikka tauko ja katselkaa ympärillenne. Totuus on kuitenkin että kun se oikea sattuu kodalle mikään hänessä ei ärsytä.