Aupair ja masennus

Onko kenelläkään kokemusta au pairina olosta kun on sairastanut masennusta. Itselläni on lievä masennus joka on hoidossa lääkkeillä. Au pair hakemuksessa kuitenkin kysytään mahdolliset sairaudet sun muut. Vaikuttaako ne perheen saantiin, vai olisiko parasta jättää mainitsematta koko asia, koska kyseinen sairaus ei vaikuta työntekooni millään lailla.
181911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jos sen mainitsee niin rehellisesti sanoen se kyllä varmasti vaikuttaa. Mutta sehän ei silti ole ainoa sinua määrittävä asia, ja työhön "kykenemättömiä" aupaireja on maailmalla ihan muista syistä. Jos itse tunnet, ettei asia vaikuta niin hyvä.
Mutta mieti myös hyvin tarkkaan itse syitäsi lähteä. Tiedätkö, mikä masennuksesi yleensä laukaisee, tai mikä sitä pahentaa? Nimittäin aupair-vuosi, etenkin ensimmäiset viikot ehkä kuukaudetkin voivat olla hyvinkin rankkaa sopeutumisen aikaa, jolloin masennus iskee sellaiseenkin, jolla se ei ole lääkkeillä hoidettavana.
Tokikin kannattaa lähteä, jos sen haluaa kokea, ehkä voi käydä toisinkinpäin ja sellainen irtiotto saa asiat paremmalle tolalle. Mutta mieti, miten pärjäisit esim. ensimmäisten viikkojen ajan, kun olo voi olla yksinäinen, ei-kotoisa ym ym ym.
Tsemppiä sulle.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi! Olen kyllä miettinyt pääni puhki asiaa ja olen kyllä varma päätöksestäni. Haluan kokea sen ja yrittää pärjätä. Aupair on niin pitkä aikainen haave minulla. Ja jotenkin tuntuu että mun on pakko saada sitä kokeilla tai myöhemmin kaduttaa.

    Äänestä

Kannattaa miettiä asiaa hyvin tarkkaan. Luulen että asialla on väliä. KUvittele että sä joskkus ottaisit aupairin omaaan perheeseesi.OLisiko kiva olla tietämättä mahdollisesta masennuksesta? Kyllä minä ainakin sellaiset asiat haluaisin perheen äitinä tietää.. (ei olisi kiva jos au-pairi alkaisi oireilla jotenkin,ja ehkä joutuisi jättämään hommat kesken, sitten joutuisin pärjäämään taas ilman auppista)Mutta tsemppiä jos todellakin meinaat hakeutua au-pairiksi! sitä saatat todella tarvita, mikäli masennuksesi pahenee.

ps. vaikka luulet että masennuksesi ei haittaisi työntekoa lainkaan,se voi nyt tuntua siltä. Eri asia kumminkin tilanteeessa.mikset muuten voisi oottaa että masennuksesi on hoidettu kuntoon?

Äänestä
  • Koska se on nyt jo ihan hyvin hoidossa, lääkkeet ovat auttaneet jo todella hyvin. Ja olen keskustellut asiasta sairaanhoitajan kanssa, joka sanoi että ei ole mitään estettä lähteä. Kyllä minä olen tehnyt päätöksen että olen lähdössä ensi vuonna jossain vaiheessa.. siihen on kuitenkin vielä aikaa niin paljon kerkeää tapahtua.

    Äänestä

  • oinas -85 kirjoitti:

    Koska se on nyt jo ihan hyvin hoidossa, lääkkeet ovat auttaneet jo todella hyvin. Ja olen keskustellut asiasta sairaanhoitajan kanssa, joka sanoi että ei ole mitään estettä lähteä. Kyllä minä olen tehnyt päätöksen että olen lähdössä ensi vuonna jossain vaiheessa.. siihen on kuitenkin vielä aikaa niin paljon kerkeää tapahtua.

    Voisit ehkä pyytää lääkäriltäsi lausunnon, että masennus on hallinnassa ja että lääkäri on sitä mieltä ettei siitä ole haittaa au pairin työssä? Sen voisit sitten liittää hakemuspapereihin mukaan.

    Äänestä

Kuule en usko että kannattaa sen enempää alkaa avautumaan.Meillä kaikilla on omat ongelmamme eikä normaalia ole olemassakaan.Jos susta itsestäsi tuntuu että sulla on voimia lähteä niin silloin kannattaa yrittää.Niin kauas et voi mennä ettet pääsisi kotiin jos alkaa tuntua ylivoimaiselta.Koita miettiä millä teet ajastasi siedettävää ja miten voit itse helpottaa oloasi paikanpäällä.Muista myös että toteutetuilla unelmilla (vaikka ne ei olisikaan kokemuksina ruusuisia) on eheyttävä ja itsetuntoa kohottava vaikutus!

Äänestä
  • En ottaisi kotiini hoitamaan kahta lasta, jolla on masennus. Olisi inhottavaa, jos taas asia tulisi ilmi vasta myöhemmin.

    Äänestä

  • vastaukseni kirjoitti:

    En ottaisi kotiini hoitamaan kahta lasta, jolla on masennus. Olisi inhottavaa, jos taas asia tulisi ilmi vasta myöhemmin.

    että mikset ottaisi?

    Äänestä

  • minulle uteliaalle kirjoitti:

    että mikset ottaisi?

    Olen kolme kertaa hakenut au pairia Suomesta ulkomaille. Koskaan en ole etukäteen nähnyt tyttöjä. Hakemuksia on joka kerta tullut erittäin paljon ja ennenkuin olen alkanut soittelemaan tytöille, niin olemme jo karsineet pois monta kymmentä. Siinä vaiheessa lähtee valitettavasti pois ehkä myös "hyviä" hakijoita, mutta valitettavasti hakijoita on karsittava.
    Edellinen vastaukseni liittyi juuri tähän, ensimmäisessä karsinnassa "pudotamme" pois tapaukset jopissa on jotain "mietityttävää" ja mesennus kuuluisi ehdottomasti tähän sarjaan.
    Ei ollut tarkoitus loukata ketäán, mutta vastaus oli rehellinen. On erittäin vaikea löytää "hyvä" tyttö näkemättä.

    Äänestä

  • Vaan kirjoitti:

    miksi kommenttisi oli noin ehdoton?

    "En ottaisi kotiini hoitamaan kahta lasta, jolla on masennus."

    Osaatko perustella Miksi?

    Äänestä

  • lähinnä kirjoitti:

    miksi kommenttisi oli noin ehdoton?

    "En ottaisi kotiini hoitamaan kahta lasta, jolla on masennus."

    Osaatko perustella Miksi?

    1. Koska on paljon ehdokkaita, joilla ei ole masennusta.
    2. Olen itse vuosia sitten potenut masennusta ja en silloin todellakaan ollut "parhaimmillani" lasten kanssa.

    Äänestä

Mielestani sinun ei tarvitse siita kenellekaan mainita, kuten jo huomaat naista kommenteista joita olet saanut viesteihisi, se tulee vaikuttamaan varmasti kun perheet tekevat aupair valintaa.. Ja eikos se ole ihan sinun oma asiasi.. ja jos asia on jo hallussakin.. Onnea ja hauskaa tulevaa aupair vuotta sinulle ..

Äänestä
  • Kiitos idd ja pipa noista kirjoituksista, hauska kuulla että joku muukin ajattelee samoin kun minä. Aion mennä yrittämään ja jos ei suju niin pääsen aina kotiin. Mutta jos en edes yritä niin kadun sitä loppuelämäni..eikä ikinä voi tietää jos ei yritä.
    Ehkä päätökseni ei ole oikea, mutta onko sellaista olemassakaan?

    Äänestä

  • oinas -85 kirjoitti:

    Kiitos idd ja pipa noista kirjoituksista, hauska kuulla että joku muukin ajattelee samoin kun minä. Aion mennä yrittämään ja jos ei suju niin pääsen aina kotiin. Mutta jos en edes yritä niin kadun sitä loppuelämäni..eikä ikinä voi tietää jos ei yritä.
    Ehkä päätökseni ei ole oikea, mutta onko sellaista olemassakaan?

    jarjeston kautta mennessa ainakin usein vaaditaan etta au pair kay terveystarkastuksessa (en tieda vaativatko jotkut perheet vaikka hakisi yksityisesti) ja silloin ainakin kysellaan masennuksista ja muusta sellaisesta.

    Jos olisin itse hakemassa au pairia, kysyisin valintaa tehdessa noista mielenterveysasioista, en uskaltaisi jattaa lasta masennuksesta karsivan au pairin kanssa vaikka olisi kuinka hyva laakitys.

    Äänestä

  • ex au pair kirjoitti:

    Minkälaisesta masennuksesta on kyse ja minkälaisesta lääkityksestä?
    Masennus sekä mieliala lääkkeethän tunnetusti myös väsyttävät ja se vaikuttaa aivan varmasti myös huolellisuuteen lasten kanssa.
    Sinuna, jos olet epävarma, uskaltaako lähteä vai ei, kävisin omalla lääkärillä juttelemassa asiasta.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • ex au pair kirjoitti:

    jarjeston kautta mennessa ainakin usein vaaditaan etta au pair kay terveystarkastuksessa (en tieda vaativatko jotkut perheet vaikka hakisi yksityisesti) ja silloin ainakin kysellaan masennuksista ja muusta sellaisesta.

    Jos olisin itse hakemassa au pairia, kysyisin valintaa tehdessa noista mielenterveysasioista, en uskaltaisi jattaa lasta masennuksesta karsivan au pairin kanssa vaikka olisi kuinka hyva laakitys.

    Minäkin haluaisin kuulla mitä sairauksia lapsiani hoitavalla au pairilla on.. Yritä nähdä asia myös meidän äitien kannalta: meille on hyvin tärkeää tietää, millaisten ihmisten käsiin jätämme omat lapsemme. Varmasti sinäkin haluaisit tietää, millainen ihminen lapsiasi hoitaa. Kyseessä on kuitenkin perhe, joka jättää lapsensa sinun hoivaan ja luottaa sinuun 100 %:sti ! Voithan kertoa hakemuksessa, että masennus ei haittaa työntekoasi mutta se että jätät kertomatta on hyvin epäilyttävää ja mieluummin jättäisin ottamatta epärehellisen au pairin kuin masennuksesta kärsivän..

    Äänestä

  • 2 lapsen äiti kirjoitti:

    samaa mieltä minäkin olen! kiva jos asia tulisi ilmi ennemmin tai myöhemmin, menetät mahdollisesti perheen luottamuksen! ja sitten vasta masennuksesi voi pahentua..

    Äänestä

Hei,

Ilmoita ihmeessä masennuksestasi. Silloin asia on kaikille selvä ja perhe voi sinua auttaa tarvittaessa. Meille tuli tänä syksynä tyttö, joka oli sairastanut masennusta. Hän ei siitä meille mitään maininnut. Heti ekana päivänä hänelle taisi iskeä paniikki siitä, pärjääkö esim auton kanssa. Valitettavasti hän ei keksinyt muuta ratkaisua kuin keksiä tarinan kotona tapahtuneesta onnettomuudesta. Hän käyttäytyi hysteerisesti ja jouduimme soittamaan lääkärin. Lapsetkin joutuivat todistamaan tilannetta. Saimme hänen seuraavana päivänä Suomeen. Saimme myöhemmin tietää, että mitään onnettomuutta ei ollut sattunut. Jäimme tyhjän päälle ilman lastenhoitajaa juuri loman loppuessa. Se oli kamala tilanne. Tyttö oli mukava ihminen, ja toivomme hänelle parasta. Ulkomailla olo on iso muutos kaikille, joten huonokuntoisena ei mielestäni kannata lähteä. Tästä aiheutui meille paljon vaivaa ja rahaa kului paljon. Selvittelen asiaa edelleen viranomaisten kanssa Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oinas -85 kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta au pairina olosta kun on sairastanut masennusta. Itselläni on lievä masennus joka on hoidossa lääkkeillä. Au pair hakemuksessa kuitenkin kysytään mahdolliset sairaudet sun muut. Vaikuttaako ne perheen saantiin, vai olisiko parasta jättää mainitsematta koko asia, koska kyseinen sairaus ei vaikuta työntekooni millään lailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu