Vinkki: Jos perheen lisäystä on luvassa, kannattaa ottaa asuinpaikka harkinnan alle. Helsingissä on aivan liikaa tekemistä ja puuhaa lapsille. Voivat joutua vielä huonoille teille, kun näkee ihmisiä muistakin sosiaaliryhmistä. Samanhenkistä seuraakin on tarjolla aivan liikaa, voi vaikka löytää samantyyppisiä kavereita, eikä tarvitse mennä muiden mukana. Sehän vasta friikkiä olisikin, jos uskaltautuisi olemaan erilainen. Kyllä sellainen pistää pikkukylän kadulla silmään. Helsingissä sitä eivät ihmiset noteeraa ja sehän se on vaarallista persoonan kehittymiselle kun ei noteerata, vaan annetaan olla rauhassa sellainen kun on.
Kun harrastusta ja muuta puuhaa Helsingissä on ihan liikaa tarjolla, on uhkana se, että olisi muutakin tekemistä kuin viettää perjantai-iltaa huoltiksella kaljan ja mopojen merkeissä. Fiksumpaa on muuttaa keskelle metsää, niin eivät lapset saa huonoja vaikutteita. Ja aina tietää, missä he ovat, kotona siis, kun eivät pääse autottomina lähtemään karkuteille. Jos löytävätkin jotain harrastusta, niin mikäs sen mukavampaa kuin lähteä illaksi rentouttavalle autolenkille viemään lapset harrastuksiin ja takaisin. Maalla on mukavaa.
Maalla on mukavaa
pois Helsingistä
2
487
Vastaukset 2
- muutto maalle?
Suomi24 > Keskustelu > Kaupungit & kunnat > Pohjois-Karjala > Lieksa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731203
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔801074Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241055Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126920Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6888- 58815
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.72701Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90520- 25512
- 36485
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11470- 43457
- 109450
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää34424On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397- 33395