Meille tapahtui pari vuotta sitten aivankauheita asioita ja mieheni ilmeisesti masentui niistä. Emme ymmärtäneet tätä masennusta kuin avsta ihan nyt, mutta asiat ovat menneet jo ihan pieleen. Miehestä alkoi tuolloin pari vuotta sitten kaiken järkytyksen jälkeen tuntua, että mikään ei tunnu miltään, että meidän rakkautemmekin on kuollut. Ja tiedän tasan tarkkaan, että niin ei ollut ennen näitä kurjia tapahtumia. Olenkin varma, että rakkautemme ei ole kuollutm vaan se on siellä masennuksen syövereissä, kuten kaikki muukin into tehdä perheen kanssa mitään.
Haluaisin pitää perheemme kasassa, rakastan miestäni ja olen antanut anteeksi sen, että hänellä on ollut vuoden kestävä toinen suhde. Tämä suhde palajstui kesällä. Mutta, mies on siis edelleen masentunut, lääkityksen hän on aloittanut vasta pari kolme viikkoa sitten.
Ja mihin haluan neuvoa: mies ei ole lopettanut tuota toista suhdetta. Eivät tapaa, mutta soittelevat päivittäin moneen kertaan. Mies ei pysty päättämään tätä suhdetta, vaikka sanoo, että nyt loppuu. Olen aivan rikki, enkä tiedä miten toimia. Pitäisikö minun odottaa, että lääkitys alkaa purkaa tuota masennusta. Saanko vaatia entistä tiukemmin, että mies lopettaa soittelun, saanko vaatia miestä tekemään ratkaisun jompaan kumpaan suuntaan. Vai pahentaako se vain tilannetta?
Kolme helvetillistä kuukautta tässä ollaan tätä eletty, eikä minulla ole malttia ja kärsivällisyyttä. Malttia ja kärsivällisyyttä on kyllä odottaa, että mies paranee, ja haluaisin parisuhdeterapiaan, jotta asiat keskustellaan selväksi. Mutta tuo toinen nainen kummittelee taustalla, kun ovat yhteydessä edelleen. En pysty/halua tässä tilanteessa elää, vaan se ratkaisu olisi mielestäni tehtävä.
Toinen nainen on lapseton, meillä monta pientä lasta, mies ei ole aikonut missään vaiheessa esim. muuttaa tuon naisen kanssa yhteen. Minä taas sanon, että muuttakaa yhteen ja kokekaa se arki, niin näet että ei se ole parempaa kuin meillä nyt. Mies kai haluaa ylläpitää sitä ihanaa rakastumisen tunnetta, vai mikä tässä on?
Analysoikaa, neuvokaa, kertokaa omia kokemuksianne.
Ja jos selostus oli epäselvä, kysykää lisää. Olen nyt vähän taas sekaisin, joten sormet naputtaa mitä päähän tulee, ilman ehkä selkeää juonta.
Haluaisin pitää perheemme kasassa, rakastan miestäni ja olen antanut anteeksi sen, että hänellä on ollut vuoden kestävä toinen suhde. Tämä suhde palajstui kesällä. Mutta, mies on siis edelleen masentunut, lääkityksen hän on aloittanut vasta pari kolme viikkoa sitten.
Ja mihin haluan neuvoa: mies ei ole lopettanut tuota toista suhdetta. Eivät tapaa, mutta soittelevat päivittäin moneen kertaan. Mies ei pysty päättämään tätä suhdetta, vaikka sanoo, että nyt loppuu. Olen aivan rikki, enkä tiedä miten toimia. Pitäisikö minun odottaa, että lääkitys alkaa purkaa tuota masennusta. Saanko vaatia entistä tiukemmin, että mies lopettaa soittelun, saanko vaatia miestä tekemään ratkaisun jompaan kumpaan suuntaan. Vai pahentaako se vain tilannetta?
Kolme helvetillistä kuukautta tässä ollaan tätä eletty, eikä minulla ole malttia ja kärsivällisyyttä. Malttia ja kärsivällisyyttä on kyllä odottaa, että mies paranee, ja haluaisin parisuhdeterapiaan, jotta asiat keskustellaan selväksi. Mutta tuo toinen nainen kummittelee taustalla, kun ovat yhteydessä edelleen. En pysty/halua tässä tilanteessa elää, vaan se ratkaisu olisi mielestäni tehtävä.
Toinen nainen on lapseton, meillä monta pientä lasta, mies ei ole aikonut missään vaiheessa esim. muuttaa tuon naisen kanssa yhteen. Minä taas sanon, että muuttakaa yhteen ja kokekaa se arki, niin näet että ei se ole parempaa kuin meillä nyt. Mies kai haluaa ylläpitää sitä ihanaa rakastumisen tunnetta, vai mikä tässä on?
Analysoikaa, neuvokaa, kertokaa omia kokemuksianne.
Ja jos selostus oli epäselvä, kysykää lisää. Olen nyt vähän taas sekaisin, joten sormet naputtaa mitä päähän tulee, ilman ehkä selkeää juonta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
empä muuta osaa sanoo kun että soita sinä sille eukolle ja tee selväks mikä on homman nimi.loppuu ukkos kanssa venkslaaminen siihen paikkaan eihän tommosta jaksa kukaan ja jos miehes ei suostu niin sanot sille kylmästi,että kamppeet kasaan ja lähtee käveleen jos ei lopu toisen kanssa pelehtiminen eihän siinä muukaan auta.se on vaan ruvettava kovaks eikä lässytellä enää yhtään.
En minä oikein ala määrätä, että jätä minun mieheni rauhaan, ei se onnistu. Olen soittanut tuolle naiselle pari kertaa, kysynyt että mikä se tilanne nyt on. On käskenyt keskustella mieheni kanssa, että hän se tekee päätökset. Mä en kyllä tajua, miksi tuo toinen haluaa takertua toisen mieheen, joka ei ole valmis kuitenkaan lähtemään perheestään. nainen on suht nuori, mutta ei voi saada lapsia (tivasin tietenkin mieheltä, että koskas niitä elatusmaksuja pitää alkaa maksaa...) Ehkäpä sen takia juuri, ei ole perhettä perustamassa, kunhan pitää kivaa. Vaimon ja lasten kustannuksella.
Älä sinä mene kyselemään kakkoselta,että mikä on tilanne.
Jumankekka, sä olet naimisissa. Sulla on laillinen oikeus mieheesi. Teillä on lapsia.
Soita sille kakkoselle, p-kele, ja sano, että nyt meidän perhe aloittaa yt-neuvottelut ja kakkonen ei niihin keskusteluihin pääse eikä kuulu. Näytä sille kakkoselle missä kaappi seisoo!
Ukkos on lääkityksessä. Varmaan sillekin olis ihan hyvä, että saisi ajatella omilla aivoillaan asioita. Kakkonen ei kuulu teidän tämänhetkiseen elämäntilanteeseenne!!!!
Jo teidän pienten lastenne vuoksi, kerätkää vielä voimia. Jaksakaa keskustella. syyttelemättä. Inhoan sanaa "rakentavasti", mutta sellaista se juuri nyt pitäisi olla.
Itse olen ollut samassa kelkassa. Eroavaisuutena on vain se, että mieheni kävi pukkaan vierasta. Ei ollut tunteita. Eikä mun pitänyt asiasta saada tietää. Mutta sain tietää kuitenkin. Keräilen tässä kanssa luottamuksen rippeitä... en tiedä olemmeko pohjalla helvetissä vielä käyneet... mutta puhuttu on. Itse olen käynyt myös psykologilla. Suosittelen.
Miten minä voin komentaa tuntematonta ihmistä? Jos se vaan sanoo, että miehenihän se sille soittelee...
Miehelleni tuo pitäisi sanoa, mutta olen sanonut, voi miten eri tavoilla ja keinoilla.
Kiitos vastauksestasi. Olisi vaan joku avioliittopoliisi, joka voisi määrätä kolmannen osapuolen lähetysmiskieltoon, myös puhelimitse tapahtuvaan lähestymiseen.
Mutta niinkuin sanoin, on kyse teidän avioliitosta, sinun ja miehesi suhteesta.
Luuletko, että voisit sanoa miehellesi ehdoksi, että jotta asiassa päästään eteenpäin on hänen lopetettava puhelut kakkoselle ja jättää vastaamatta kakkoselta tulleisiin puheluihin? Sopisitte etukäteen vaikka ajan, pari kuukautta, jona aikana ei yhteyksiä?
Sekin, että kirjoitit antaneesi anteeksi miehen toilailun, pitäisi kyllä herättää miehessäsi myötätuntoa sinua kohtaan. Parhaiten tämä voi sen osoittaa sillä, että kuuntelee sinua ja haluaa tehdä teidän suhteenne eteen töitä.
Kakkonen on tässä vaiheessa vain sekoittava tekijä. Ei kuulu yhtälöön ollenkaan.
Onko teidän mahdollista lähteä kahdestaan, vaikka viikonlopuksi, jonnekin? LApset mummulaan? Ei se tarvii olla mikään ihmeellinen paikka. Kunhan saatte olla rauhassa, kahdestaan. Ja KÄNNYKKÄ jää kotiin!! Vuokraat vaikka jonkun mökin.Kunhan paikka on sellainen, että pääsette irti arjesta. Yllätät sillä miehesi. Näytät sille, että se on sulle tärkeä.
Voisin kuvitella, että asia ei etene mihinkään jos miehesi roikkuu kahden vaiheilla. Se vie mieheltäsi voimiakin paljon. Lienee hänen terveydentilansakin sellainen, että kannattaisi keskittyä oleelliseen... perheeseensä.
Masennus on kavala tauti ja koettelee myös puolisoa, joka on vaarassa itsekin masentua. Toinen nainen ei ole ratkaisu miehesi pahaan oloon, vaikka ehkä hän on sitä alitajuisesti hakenut?
Samaa mieltä siinä asiassa, että tuon toisen naisen tulisi tajuta jättää rauhaan miehesi, joka on sairas tällä hetkellä. Kun hän on parantunut, hän kykenee ajattelemaan selkeästi tilannetta, samoin sinä. Ja toivon, että hän ymmärtää viimeistään silloin, mitkä asiat ovat arvokkaita tunnepuolella.
Eli hankkiutukaa terapiaan, ottakaa sitä kahdenkeskistä aikaa ja ennen kaikkea, se toinen nainen jotenkin pois kuvioista.
Voimia teille..
Entäpä jos kaiken minun painostukseni ja kiristykseni johdosta mies valitsee lähteä pois meidän luotamme? Varsikin kun on nyt kuitenkin hieman epästabiilissa tilassa.
Koska homma on miehelläsi on mennyt tuollaiseksi roikkumiseksi kahden välillä, on ihan välttämätöntä tehdä joku ratkaisu. Ja koska te olette aviopari, tulee sun miehenkin tajuta, että vaikka eroaisittekin, tulee teidän keskustella teidän kriisi selväksi. Keskustelun jälkeen, silloin kuin juttu on vereslihalle asti puitu, on aika tehdä muita ratkaisuja. Tekstistäsi ihan aistii sen miten "pihalla" miehesi tällä hetkellä on. Masennuksensa takia ei kykene tekemään edes päätöstä, että antaisi arvoa teidän perheyhteisölle.
Olen myös antanut luvan itselleni hoitaa asioita mahdollisen eron sattuessa kohdalle. Olen hankkinut tietoa osituksesta ym. avioeroon liittyvästä. Oli suuri kynnys antaa lupa itselleen kysyä avioerosta. Itse olen mennyt naimisiin aikoinaan periaatteella, että tämä on elämäni suuri rakkaus ja se kestää elämäni loppuun saakka. Mutta elämä pukkaa niin ruusuja kuin piikkejä. Nyt on piikkien aika. Eihän ihmiselo voi olla ruusuilla tanssimista. Toivon, että voin jonain päivänä ajatella tätä episodia vain yhtenä ajanjaksona elämässäni.
Jos sä esim. vaadit mieheltäsi ja kakkoselta, että yhteydenotot loppuu sovituksi ajaksi... ei se ole syy miehellesi lähteä kävelemään. Se ois vaan uhmaa, joka ei kauas teollaan kanna.
Hakekaa apua ammatti-ihmiseltä. Luulen, että hänkin tulee sanomaan samat sanat: kakkonen unohduksiin siihen saakka, kunnes tiedätte oman avioliittonne tilan.
edelleen. Miksi haaskaat elämäsi tuollaisen miehen kanssa, odottaen? Jos kysymyksessä olisi vain masennus niin kyllä minäkin jaksaisin miestäni odottaa kunnes hän paranee mutta kun kuvioissa on toinen nainen, en odottaisi hetkeäkään. Miehesi on rakastunut toiseen naiseen, ei sinuun. Olen sitä mieltä, että jos toista rakastaa, ei petä. Jos omat asiani olisivat noin, en sanoisi parisuhteeni olevan kriisissä vaan LOPPU.
JOS omat asiasi olisivat tuossa pisteessä... Et voi puhua asiasta, jota et ole kokenut. Eivät asiat vaan ole niin mustavalökoisia.
Mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella :)
Asenteesi on se, jonka vuoksi moni liitto päätty turhaan eroon, josta kärsivat niin lapset kuin liittonsa päättäneet.
ja sanon edelleen, että en ymmärrä sinua, kun tuhlaat elämäsi mieheen joka roikkuu toisessa naisessa. Älä nyt hermostu, mutta mistä tiedät mitä olen kokenut. Olen vaan erilainen ihminen kuin sinä ja asennoidun asioihin eri tavalla.
Minun suhteeni oli omalla tavallaan täysin erilainen. Emme olleet naimisissa, eikä lapsia ollut. Olimme suht nuoria. Seurustelusuhteemme kesti 3,5 vuotta. Haluan silti kertoa sinulle tämänä tarinan, että voit ymmärtää miehesi sairautta. Kaikesta huolimatta tunnut rakastavan häntä paljon.
Minun "onnellinen" parisuhteeni loppui masentuneen avomieheni itsemurhaan. Hän oli ollut vakavasti masentunut jo lapsesta asti. Oli sairastanut välissä nuorena kaikki mahdolliset anoreksiat yms, käynyt kaikki terapiat, laitoshoidot ym. Ja ulospäin hän oli todella vahva. Yritti tehdä elämällään jotain. Teki töitä, yritti selvitä arkiasioista enkä koskaan saanut sellaista käsitystä etteikö hän minua rakastaisi. Tuo mikään ei tunnu miltään, on tuttu asia. Hänen eläessään en ymmärtänyt sitä, enkä varmaan ymmärrä täysin vieläkään. Asiat menivät huonommiksi. Pelkkä aamulla herääminen ja sängystä nouseminen olivat todella vaativia asioita. Mies laihtui hirveästi. Minun olisi pitänyt ymmärtää. Yritin olla apuna ja välillä tuntui menevän paremmin. Mutta hänestä tuli etäinen ja omissa ajatuksissaan oleva. Nukkuminen ei enää onnistunut kunnolla. Arkiset asiatkin tuntuivat vaikealta. Elämä oli rutiinia, miten jokaisesta päivästä selvitään. Hän ei antanut ulospäin mitään merkkejä tulevasta ja sitten yhtenä päivänä töissä ollessani hän vain oli lähtenyt. Suruviestin sain samana iltana. Tapauksesta on nyt 3 vuotta ja olen pärjännyt hyvin. Omalla tavallani ymmärrän hänen tekonsa, koska vasta tapahtuneen jälkeen palapelin palat ovat loksahtaneet paikoilleen. Rauha hänen sielulleen.
Mitä lääkkeiden käyttöön tulee. Vakava masennus ( mikä meiehlläni oli todettu jo alle 5 vuotiaana)johtuu tällaisen aineen kun serotoniinin puutostilassa päässä. Lääkkeet sisältävät tuota ainetta paljon ja jollain tapaa helpottavat myös oloa. Oma mieheni ei niitä halunnut käyttää, koska ne kuulema veivät kyvyn ajatella. Hän kuvasi sitä niin, että tunsi vain olevansa kasvi. Ei ahdistanut niinkuin asiat normaalisti, mutta järki ei pelannut. LÄÄKKEET EIVÄT SIIS OLE PARANNUS MASENNUKSEEN, vaan ne vaan helpottvat olotilaa. Mieheni tapauksessa kaikki apu ilmeisesti tuli liian myöhään ja lopputulos oli mikä oli. Hän oli kestänyt sitä niin kauan.
Miksi miehes liikkuu tuon toisen naisen kanssa? LUultavasti siksi, että jokin tuntuisi joltain. Hänen on hyvin vaikea olla itsensä kanssa ja tuo kaikki masentaa ja ahdostaa häntä koko ajan. Hän ei vain saa sitä sanottua, päästettyä ulos itsestään. Hän on itse lukossa sisällään. Soita naiselle ja kerro sairaudesta. Kerro miten vakavaa se on ja että te yhdessä leikitte toisen ihmisen hengellä.
Kun olet kehottanut miestäsi lähtemään sen toisen matkaan, olet omalta osaltasi pahentanut vain tilannetta. Hän käy sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Ei hän halua olla paha tai ilkeä, mutta ihmisten on vaikea käsittää tätä sairautta ja sen olotiloja. En minäkään ymmärrä. Tämä sairaus on sinulle todella raskas ja se syö sinulta voimat. Teillä on vielä pieniä lapsia, joiden takia sinun on jaksettava. He vaistoavat tällaiset asiat ja se vaikuttaa olennaisesti myös heidän tulevaisuuteensa.
Ja mitä miehesi masentuneisuuten tulee. Yritä puhua hänelle. Ole tukena, äläkä syyttävänä osapuolena. Kaikkein pahinta on, jos hänelle kaikkein tärkein, oma perhe kääntyy häntä vastaan. Miehesi tarvitsee myös apua. Hanki hänelle sitä. Mielenterveysjonot ovat todella pitkät ja asiaa ei oteta niin vakavasti kuin on tarvis. Apua on todella vaikea saada, mutta ole sitkeä. Hän tarvitsee terapiaa, lääkkeillä sairaudesta ei selviä. Ennenkaikkea hän tarvitsee tiedon siitä, että sinä autat.
Sinun elämäsi tulee olemaan kovaa. Itse tiedät kuinka vahva olet ja miten jaksat, mutta et voi suhtautua sairauteen vain osittain. Se vaatii paljon. Jos et jaksa, lähde ja takaa lapsillesi hyvä lapsuus ja nuoruus. Jos jaksat, auta miestäsi.
Tämä sairaus ei ole leikin asia. Se nakertaa ihmistä sisältäpäin ja vain pahenee, jos hän ei saa heti todellista apua. En halua tätä kertoa minään kauhukertomuksena. Haluan sinun vain edes yrittävän ymmärtää mitä miehesi käy läpi. Häntä ahdistaa, hänellä on paha olla ja siksi hän toimii typerästi (kuten tämän naisen kohdalla), koska hän yrittää päästä pois pahasta olostaan keinoilla millä hyvänsä. Sinun täytyy myös ymmärtää se, että miehesi on se, joka tätä sairautta sairastaa. Sinä et voi häntä pahantaa vaan se lähtee hänestä itsestään. Suosittelen myös sinulle ammattiauttajan apua, joka voi auttaa sinua ymmärtämään ja jaksamaan.
Voimia sinulle. Toivottavasti jaksoit lukea tämän vielä.
Kiitos koskettavasta viestistäsi. Olen kovin pahoillani avomiehesi puolesta.
Tämä viestisi antoi ajattelemisen aihetta, ja yritän toimia oikein. Miestäni en jätä, se asia on edelleen vahvistunut mielessäni.
Heitä se ukkos pihalle niin masennukset paranee kun on tosi asioitten edessä ja valinta pitää tehdä.En kyl ymmärrä miks katot tommosta ukkoa mikä vehtaa kahden muijan kanssa. Etkö sinä ole ylpeä itsestäsi? Ukkosi on nössykkä nyhverö joka kayttää tosia hyväkseen. Säälin myös sinua joka roikut ukossasi ja katselet tollaista. Ulos vaan kyllä maailma opettaa.
Enp äodottanutkaan, että kaikki ymmärtäisivät. Sääli sinä ketä haluat, minä olen ylpeä itsestäni ja perheestäni.
jo osastoon "Riutuva sydän". Yhtä älytöntä pohtia juttua kun muija tietää, että ukko pyörii kahden naisen loukussa ja elättelee toiveita vielä tuommosen miehen saamisesta kokonaan itselleen. Toinen suhde jatkunut pitkään ja jatkuu edelleen, ei voi olla totta.
Eikös tuo alkuperäinen kirjoita miehen masennuksesta. Onkos teistä kahdesta 'idiootti'vastaajasta kumpikaan ollut koskaan vakavasti sairas?
Masennuksen kokeneena voin kertoa, että parantumisen odottelu voi läheisille olla tuskallisen pitkä.
Akuuttiin ongelmaan on löydettävä ratkaisu, eikä odoteltava mahdollista masennuksesta parantumista. Se saattaa kestää vuosia. Omalla kohdallani lääkkeet eivät tehonneet, parin vuoden kokeilujen jälkeen niistä luovuttiin. Ja mikäli niistä oliskin apua ( monille on, varsin tapauskohtaista), se tulee vasta kuukausien päästä.
Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei masentunut välttämättä pysty tekemään vaikeita päätöksiä, ja pyrkii takertumaan vanhaan...
Onko se sitten niin rakastettava mies, vaikka nyt onkin sua yli vuoden pettänyt toisen kanssa ja kohdellut muutenkin kaltoin? Onko tämä taas näitä "mutta kun on lapsikin" juttuja? Jos sä nyt päättäisit jättää hänet, niin sen naisenhan luokse se sitten juoksisi takaisin. Sä kun näytät olevan vielä anteeksiantavaa sorttia, niin miehesi käyttää tilannetta hyväkseen ja pitää tämän toisen siellä taustalla varmuuden vuoksi. Puhu sille! Selvitä asia perinpojaisesti, että joko sinä tai se toinen. Kahta ei voi pitää, ja hänen on tehtävä päätös.
...on niin, että luovutan :'( Ei tätä todella jaksa, vaikka kuinka ajattelisi, että toinen on sairas tms. Kiitos kaikille kommenteista.
Koitahan jaksella siellä ja kerro meille sitten uutisia joskus *halaus*