oikein kumpuaa? Siitä puhutaan ja sitä koetaan, mutta olen varmaan "erilainen" kun en itse ole sitä koskaan kokenut. Kohteeksi olen kyllä joutunut ja aivan syyttä. En ole haukkunut enkä arvostellut ketään. Päinvastoin olen joutunut olemaan kilpenä ja sovittelijana toisten välillä.
Olen aina tuntenut rakkautta ja välittämistä sisaruksiani kohtaan, sitä ei ole muuttaneet vuodet eivätkä mitkään.Ja taas kun heitä on kohdannut "onni", olen tuntenut huojennusta/iloa samoin kuin tunnen oman lapsen kohdalla. Kun jollakin sisaruksella on käynyt huonosti ( kaikilla on ollut vastoinkäymisiä-itselläni myös ) olen kantanut huolta ja murhetta, valvonut, surrut - liikaakin.
Olen kokenut ja koen edelleen, että ei ole vahvempaa yhteyttä kuin veriside, yhteinen lapsuus ja vanhemmat. Osa sisaruksista on hyvin katkeria ja kateellisia toisille ja kuitenkin, meillä jokaisella on ollut tasan samat mahdollisuudet luoda elämänsä omanlaiseksi ja näköisekseen.
Kerrassaan uskomatonta, että pitää kadehtia toista ja vielä sisarusta. Kun elämässä on hyvä "opetella" tuntemaan iloa ja myötätuntoa työtoverille/ventovieraallekin, jolla on käynyt hyvin, niin miksi sitä ei voi tuntea omalle sisarelle? Niin, miksi ei sisarukselle? Miksi olla kateellinen ja katkera, kun kukin on valinnut tiensä mitä kulkea?
Olen aina tuntenut rakkautta ja välittämistä sisaruksiani kohtaan, sitä ei ole muuttaneet vuodet eivätkä mitkään.Ja taas kun heitä on kohdannut "onni", olen tuntenut huojennusta/iloa samoin kuin tunnen oman lapsen kohdalla. Kun jollakin sisaruksella on käynyt huonosti ( kaikilla on ollut vastoinkäymisiä-itselläni myös ) olen kantanut huolta ja murhetta, valvonut, surrut - liikaakin.
Olen kokenut ja koen edelleen, että ei ole vahvempaa yhteyttä kuin veriside, yhteinen lapsuus ja vanhemmat. Osa sisaruksista on hyvin katkeria ja kateellisia toisille ja kuitenkin, meillä jokaisella on ollut tasan samat mahdollisuudet luoda elämänsä omanlaiseksi ja näköisekseen.
Kerrassaan uskomatonta, että pitää kadehtia toista ja vielä sisarusta. Kun elämässä on hyvä "opetella" tuntemaan iloa ja myötätuntoa työtoverille/ventovieraallekin, jolla on käynyt hyvin, niin miksi sitä ei voi tuntea omalle sisarelle? Niin, miksi ei sisarukselle? Miksi olla kateellinen ja katkera, kun kukin on valinnut tiensä mitä kulkea?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kateuden syistä en osaa sanoa, mutta itse ainakin yritän aina käsitellä omat kateudentunteeni niin että ne pysyvät omana ongelmanani. Jos huomaan että joku yrittääkin herättää kateutta, se kyllä vie varmaan kaiken kateuden, se on lähinnä säälittävää ihailun kerjäämistä. Joten kadehdittuna olijankin pitäisi tällä logiikalla jättää kateus kadehtijan ongelmaksi. MOT.
Tietysti kateus voi olla niin aggressiivista että se on vaikea jättää huomiotta.
Kateus on pätemisen tarvetta, sitä ettei koe olevansa riittävän hyvä. Pahinta mitä voit toisen kateudelle tehdä, on asettua hyvän ihmisen rooliin: "en ole haukkunut enkä arvostellut, päinvastoin olen sovitellut". Näytät kadehtijalle näin olevasi hänen yläpuolellaan (niinkuin ehkä joskus oletkin, mutta pidä se omana tietonasi), mikä saa hänet tuntemaan huonommuutta, mikä taas ruokkii kateutta. En tarkoita että sinun pitäisi olla ilkeä, vaan että näet itsesi ulkopuolella kadehtimisen. On läheisriippuvaisuutta aina hyökätä estämään toisten konflikteja (siitä kertoo myös yöunien menettäminen toisten murheiden takia). Yritä itse olla sovinnollinen, mutta toisten pään sisään et voi mennä, et voi muuttaa heidän tapaansa nähdä asioita, ainakaan konfliktitilanteessa. Ehkä rauhallisissa keskusteluissa paremminkin voi vaihtaa näkemyksiä tilanteista, syistä ja seurauksista. Ja muista aina silloin, ettet ole kyllä rahtuakaan parempi ihminen kuin kadehtija/riitelijä. Heikkoutesi on jossain muualla, ehkä vähemmän silmiinpistävänä. Haluaisitko itse joutua läheisesi "parantelun" kohteeksi? Haluaisitko, että joku kertoisi SINULLE (niinkuin minä nyt tässä...) miten väärin ajattelet ja toimit.
No niin, tässähän sitten kummasti määrittelinkin kateuden syyn... En halunnut olla näin ärhäkän kuuloinen, mutta en jaksa enää ruveta pyöristelemään viestiä, toivon että tavoitat mitä tarkoitan. Kaikella ystävyydellä.
on heikkouteni ja tiedän/tunnistan ainakin osan niistä. Minulla on ainakin "paha tapa" puolustaa ja etsiä syitä jonkun käytökseen tai tekemiseen ja johtunee siitä, että olen aika paljon opiskellut asioita ja ollut tekemisissä ihmisten kanssa niin esimies-kuin alaistehtävissä.
Itsetuntoa voi kehittää läpi elämän terveempään suuntaan ja yritän kehittyä muutenkin "ihmisenä" paremmaksi. Olen kuitenkin "raakile" ja en tule koskaan valmiksi. Se on hyvä tunne, että ei tarvitse kilpailla mistään kenenkään kanssa.Kun on sinut itsensä kanssa( ja omien valintojensa kanssa elämässä), ei tunne kateutta eikä tarvitse kilpailla tai päteä.
Se ärsyttää sisarustani ja sitä olenkin saanut katkerat haukut ja arvostelut.Pahinta on se, että yksi sisar hyökkää aika ajoin minua kohtaan ja kun viimeksi kysyin mitä olen tehnyt väärin tai miten minun olisi pitänyt toimia, ei siihen osaa sanoa mitään. Olen hyvä kuuntelija ja olen kuunnellut sisareni (ystävien ym) ongelmia ym tosi paljon ja tuntuu kohtuuttomalta sisaren katkerat "hyökkäykset" kun hän ei kykene perustelemaan miksi hän on katkera ja kade minulle. No, olen pikku hiljaa oppinut, että on asioita joille ei voi mitään.