Mitä olette mieltä?

Mies ns. petti mua kuukauden kestäneen suhteen aikana suutelemalla toista, jota hän katui kamalasti ja itki.

Nyt kuukausien jälkeen hän kertoo näkevänsä unia missä hän pettää mua ja se kuulemma tuntuu kamalalta. Hän kertoo että unissa harrastaa seksiä yhteisen tuttaviemme kanssa.

Mitä tämä on..??
4745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuntuu ainakin olevan rehellinen.

Äänestä
  • pikkusen LIIAN rehellinen...
    Tuntuisi tahallaan aiheuttavan sinulle mielipahaa kertomalla jotain typeriä unia..
    Vai onko se jo tehnyt sen ja katsoo sun reaktiota kun sanoo että "näki unta"...?

    Äänestä

Muistan kuinka aikoinani työskentelin suuressa autoliikkeessä autosihteerinä toistakymmentä vuotta. Minulla oli aina kamala kiire, koska työhöni kuului lisäksi osamaksujen hoito, autotarvikkeiden ja autokorjaamon laskujen perintä. Kaikki muu oli tehtävä ensin ja lopuksi lähettelin karhukirjeitä. Niihin ei tahtonut millään riittää aikaa ja tunnollinen, kun olin, se painoi minua jatkuvasti. Siitä seurasi, että vaihdettuani työpaikkaa, näin ainakin 15 vuotta, silloin tällöin painajaisunia, että laskut olivat maksamatta, koska en ollut ehtinyt periä niitä. Olen aina ollut työasioissa lähes perfektionisti ja siitä on seurannut vuosien painajaisunet myös koulusta ja kahdesta muusta pitkäaikaisesta työpaikasta, kun olen vetänyt itseni ihan piippuun.

Ajattelen, että miehesi on ollut niin pahoillaan tapahtuneesta, ettei hän tahdo päästä siitä yli. Luultavasti kuitenkin aika uskollinen mies, loppujen lopuksi. Joku paatunut tyyppi ei mitään painajaisunia näkisi.

Äänestä

Ole kiitollinen siitä, harvinainen mies! Hänellä on edelleen syyllisyyden tuntoja ja näkee siitä unia. Hän käsittelee tekoaa unessaan, alitajunta työstää asiaa. Anna hänen rauhassa käsitellä. Olet saanut miehen joka osaa katua, onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilevä/vaino? kirjoitti:

Mies ns. petti mua kuukauden kestäneen suhteen aikana suutelemalla toista, jota hän katui kamalasti ja itki.

Nyt kuukausien jälkeen hän kertoo näkevänsä unia missä hän pettää mua ja se kuulemma tuntuu kamalalta. Hän kertoo että unissa harrastaa seksiä yhteisen tuttaviemme kanssa.

Mitä tämä on..??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu