tabulatuurit

Aloitin jonkin aikaa sitten kitaran soittamisen kotona ihan omaksi ilokseni. Olen soitellut Guitar Pro-ohjelman avulla, ja siinä näkyy vain tabulatuurit ja nuotit biiseistä, joten ei oikein tiedä soitettavan biisin sointuja, enkä sointuja ole opetellutkaan. Onko tuo sointujen osaaminen kannattavaa tulevaisuuden kannalta, vai onko se ja sama jos soittaa vain tabulatuureista?
7731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kandee opetella sointuja vaikka pienissä osissa. Ei niitä yhdessä yössä opi, mutta hiljaa hyvä tulee, ainakin duurit mollit seiskat jne.

Kaikesta on kyllä hyötyä, myös teorian opiskelusta. Kitaran soittaminen on kuin palapelin tekoa. Ottaa yks pala tuolta ja toinen pala tuolta jne. 30 vuotta soittaneetkin opettelevat edelleen eikä koskaan tule valmista.

Äänestä

koska soinnut on sen musiikin perusta. Ei millään yhden kielen melodioilla tee mitään ilman kunnon taustoja. Mä en edes ottais bändiin sellasta soittajaa joka ei tiedä sointuja tai sellasta jolle kaikki pitää esittää tabulatuureina.

Äänestä
  • Jos soittaa kotona vaan omaks iloksensa niin mikä pakko niitä sointuja on harjoitella...

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Jos soittaa kotona vaan omaks iloksensa niin mikä pakko niitä sointuja on harjoitella...

    pakota. mutta on se soittaminen helpompaa jos tietää vähän teoriaa, sointuja ja sointukulkuja.

    Äänestä

Tabulatuurimerkintä on vaihtoehto nuoteille, siis sillä voi esittää yhtä hyvin melodiaa kuin sointujakin!
En kyllä voi kuvitella kitaran soittamista ilman sointuja. Sitäpaitsi muutamalla soinnulla (sanotaan 3-9, joissain kansanlauluissa YKSI!) - vähän oikaisten - voit säestää melko monimutkaisia kappaleita, vaikka ei edes osaisi soittaa melodiaa.

Äänestä

No kyllähän niitä tarvii sitte jos biisejä opettellee mut jos iha huviksee soittaalee , nii eikai niit tarvi.Mut jos joskus ehkä leipänsä kitaran soitolla aikoo hankkia nii se on melekeinpä pakko.

Äänestä

halutessasi lisätä "sormituskaaviokuvat" tapbulatuuriviivastolle sointujen päälle!

Taphatuu siten, että viet kursorin jollekkin sen soinnun sävelistä, jonka nimen haluat tietää. Sitten painat valikosta Sointu -kuvaketta(ritilän näköinen kuvake), tai vaihtoehtoisesti A -kirjainta. Tällöin aukeaa Sointu -lisäikkuna jossa kyseisen soinnun tiedot näkyy ja GP ehdottaa soinnulle nimeä.
Kuten me kaikki sointuja tuntevat tiedämme, samalla soinnulla(sormituksella), voi olla monta nimeä, joten Sointu -ikkunan oikeassa reunassa on taulukko(Erinlaiset nimet), johon GB on kerännyt listan sointunimistä, joita voi kyseisen sormituksen kohdalla käyttää. Lisäksi vasemmassa alanurkassa on kuvia siitä, miten voit saman soinnun soittaa otelaudan muista asemista.

Eli nyt vai valitset taulukosta 'Erinlaiset nimet' sopivan sointunimen ja painat Sointu -ikkunan 'Ok'-painiketta...ja voila! Soinnun nimi ja sormituskaavio ilmestyy viivaston yläpuolelle soinnun kohdalle!

Toki..kuten tässä on moni sanonut, sointujen osaaminen on erittäin hyödyllinen taito muutenkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kimmmel kirjoitti:

Aloitin jonkin aikaa sitten kitaran soittamisen kotona ihan omaksi ilokseni. Olen soitellut Guitar Pro-ohjelman avulla, ja siinä näkyy vain tabulatuurit ja nuotit biiseistä, joten ei oikein tiedä soitettavan biisin sointuja, enkä sointuja ole opetellutkaan. Onko tuo sointujen osaaminen kannattavaa tulevaisuuden kannalta, vai onko se ja sama jos soittaa vain tabulatuureista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu