Vanhapiikuus ja -poikuus nostaa taas päätään. Moni on olevinaan niin menevää sinkkua, mutta käytännössä elämä on aivan vanhapiikaa tai poikaa.
Ero sinkkuun vanhapojalla tai -piialla on se, että sinkulla on suhteita, miehiä ja naisia menee ja tulee, kiinnostutaan puolin ja toisin. Sinkkuus on itse valittu elämäntapa, josta pääsee eroon tarvittaessa.
Vanhapiikuus tai vanhapoikuus ei ole itse valittu.
Eikä asiaan voi enää enempää omalta osaltaan elämässä vaikuttaa. Se on tehty mitä voidaan ja enempään ei pystytä, tai ei ole vastakiinnostusta tai mahdollisuuksia tavata. Katkeruus liitetään siihen monesti, koska voi katkeroitua pahastikin, kun ei voi saada asioihin muutosta mitenkään, vaikka kaikkensa yrittää kohtalonsa eteen (toivoisena ja epätoivoisena).
Sinkut eivät ymmärrä vanhapoikia ja -piikoja, koska sinkkuus ei ole heille ensinnäkään mikään ongelma, se ratkeaisi jotenkin, jos asialle tekisi jotakin. Vanhapiialle tai pojalle ongelmaa ei voida ratkaista. Nykyajan vanhapiika tai vanhapoika on se naapurin yksinhuoltaja, työtön, syrjäytynyt, ruma, köyhä, liikapainava, epämuodikas tai epäsuosittu.
Sinkkujenkin kesken valinnanvaraa on vähemmän kuin päältäpäin näyttäisi. Vanhatpojat tai vanhatpiiat eivät ole vaihtoehtoja. Se rajoittaa sinkun valinnanvaraa, mutta asiaa kompensoi se, että pariskunnista puolesta käydään vieraissa ja sinkkukin löytää taas jonkun vapaan tai varatun, mikä käy.
Vanhapoika tai -piika ei saa vapaata eikä varattua, ne eivät pariudu edes keskenään. Eikä ne edes osaisi sitä, koska niillä ei ole kokemusta. Vanhanpojan tai -piian merkki on se, että se valittaa aina toisesta sukupuolesta, ettei kukaan tee aloitetta. Itse se ei tee koskaan, koska ei osaa, eikä se edes tunne ketään, kelle voisi tehdä.
Sinkku/vanhapoika tai vanhapiika määräytyy teini-iässä suhteiden mukaan. Jos on teini-iässä suhteita ja poika- ja tyttökavereita, siitä tulee sinkku, jolle myöhemminkään ei asia ole ongelma. Jos teininä ei opi tuntemaan toista sukupuolta tai ei ole kavereita tyttöjä ja poikia, niin myöhemminkin seuraa vanhapiikuus tai vanhapoikuus, joka ei enää kykene suhteeseen, vaikka haluaisi.
Kaikki yksinäiset voidaan jakaa joko sinkuksi ja vanhapiiaksi tai pojaksi jo melko nuorena. Siksi ei kannata yrittää enää kovin vanhana etsiä ketään, jos ei ole ollut aikaisemmin. Jos kävis niin, että jollekin tulis suhde, se varmasti kaatuisi siihen, ettei ole opetellut aikaisemmin sitä mitä muut osasi jo 15 vuotiaana.
Siksi vanhapiika ja -poika veroa pitäisi alkaa maksamaan uudestaan. Ei niiden kannata panostaa enään itseensä jokus tuossa kolmenkymmenen kohdalla viimeistään. Vanhatpiiat ja pojat voitaisiin laittaa tukemaan Suomen kansantaloutta ylimääräisillä maksuilla. Niillä sitten katettaisiin ykkösluokkaan kuuluville sinkuille erityistä hupitukea, jolla ne voisivat etsiä sopivia kumppaneita toisistaan ilman rahallista menetystä. Kannatetaan!

Vastaukset 11
Vanhimmat
siellä yrittää jotain täysin sekopäistä selitellä.
Nykyään yksinasuvat ovat kaikki sinkkuja, jos ei ole eronnut tai yh.
Sinkku on usein sitoutumiskammoinen, kun ei halua jakaa elämäänsä kenenkään kanssa, vaan tahtoo elää omassa kodissaan omaa elämäänsä ja tavata ystäviä, omaisia ja tuttavia ja harrastaa
tehdä tärkeää työtä, matkustella ystävien kanssa, juuri niin tekee on sitten vanhapoika tai piika tai helkkari sitten mikä. Yksinasuva ei läheskään aina HALUA ketään sotkemaan siistiä kotiaan ja vaan ahdistuu toisen määräilystä ja sohvalla löhöilystä. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Sinulleko sitä vanhapiikaveroa pitäisi maksaa, onko rahasi loppuneet deittaillessa, sinähän varmaan olet sellainen tapaus, että voisit rahastaa niitä miehiä tai naisia, kumpi nyt sitten olitkin.
Jotain osuvaa tuossa kieltämättä on. En silti usko että seurustelu on mitään rakettitiedettä, mitä ei voisi myöhemmällä iällä oppia. Edellyttäen että on edes muuten jutellut vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jos on siltä osin ollut syrjässä, on varmaan huomattavasti vaikeampaa ymmärtää toisia.
Mieluummin pysynkin vanhanapoikana kun naimisoidun jonkun kaksikasvoisen piilokiertolaishuoran kanssa.
"Sinkku on usein sitoutumiskammoinen, kun ei halua jakaa elämäänsä kenenkään kanssa, vaan tahtoo elää omassa kodissaan omaa elämäänsä ja tavata ystäviä, omaisia ja tuttavia ja harrastaa
tehdä tärkeää työtä, matkustella ystävien kanssa, juuri niin tekee on sitten vanhapoika tai piika tai helkkari sitten mikä. Yksinasuva ei läheskään aina HALUA ketään sotkemaan siistiä kotiaan ja vaan ahdistuu toisen määräilystä ja sohvalla löhöilystä."
Annoit juuri huomaamattasi yksityiskohtaisen kuvauksen omasta parisuhdehistoriastasi.
Koita nyt kultapieni ymmärtää että tämä on vain ja ainoastaan sinun kohdallesi sattunutta ja ettei sitä voi pitää yleispätevänä esimerkkinä jolla voisi leimata ja syyllistää kaikkia sinkkuja.
Sinkku tekee itse omat valintansa omista lähtökohdistaan. Hän on rehellinen itselleen eikä hänen tarvitse miellyttää ketään. Se että joku sinkku ei ole halunnut luopua sinkkuudestaan sinun vuoksesi ei tee yhdestäkään sinkusta, hänestäkään sitoutumiskammoista. Sinä et vaan ollut hänen kumppaninsa eli turhaan pilaat elämäsi katkeruudellasi.
Mistä olisin katkera? Olen saanut olla terve, minulla on vanhemmat .sisaruksia, ihania ystäviä. kummilapsia. oma osake, kesämökki, auto,
purjevene. En tarvitse enkä HUOLI nykyhutsuja, koska en harrasta moraalitonta toimintaa itse, joten vaadin toiselta vastaavanlaista käyttäytymistä. Olen iloinen luonne, harrastuksia on paljon, olen opiskellut pitkälle ja opiskelen vieläkin jatkuvasti ja tänään menen bailaamaan yhden hyvän ystävän kanssa. Minulla on monta erittäin hyvää kirjaa menossa ja kukaan ei kalkata tai määräile minua. Life is wonderful!
Toivon, ettei toisten tarvitse lainailla tekstejäni. Jos itsellä ei ole mitään sanottavaa, olisi oikein miellyttävää, olla silloin osallistumatta keskusteluun.
Taas täällä naisia kehutaan niin mukavasti. Hutsu on huoraksi nimittelyä, vihjaat, että naiset on moraalittomia. Vihjaat myös että naiset kalkattaa ja määräilee? Oletko lapsi vai mies, jolla on omaakin arvostelukykyä?
palstalla koko ajan puhuvat yhdenyönjutuista, vakipanoista, siinähän ketju oli oikein pitkä ja
avoliitoita ja avioliitoista, josita erotaan noin vaan, vaikka on lapsia ja pitemmistä ja lyhyemmistä suhteista koko ajan. Miksi tällaista naista voisi sanoa, kuningattareksiko?
En vihjaa moraalittomuudesta, vaan sanon suoraan, että ovat erittäin moraalittomia. En ole lapsi enkä mies ja minulla on sitä arvostelukykyä. Kiitos!
Jaa mun mielestä täällä ei puhu naiset eikä miehetkään siitä koko ajan. Ja ne jotka puhuu on kyllä myös miehiä. Miehetkin eroo, sekään ei ole naisen yksinoikeus. Kaikkia naisia saa minun puolesta sanoa kuningattareksi.
Sano vain, mutta kaikki eivät ole moraalittomia, vaikka sanoisit. Toivottavasti käytät sitten arvostelukykyäsi, jos sitä löytyy. Kiitos
sukankutimen kanssako ne fiksut nykyajan naiset telkkaria tuijottelee, kun ei biletyspaikoissa juuri näy tai sitten ovat varattuja. Pari fiksua miestä menee huomenna bilettämään, joten voisitte te fiksut flikat jättää sen kutimen hetkeksi lepäämään ja tulemaan vähän irrottelemaan ja tekemään tuttavuutta. Kyllä sitä sitten vuoden parin sisällä voisi niitä silmukoita luoda jo vauvannuttuunkin. Ulos vaan sieltä poteroista, ei sinne kukaan tule.
perä. Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Mielestäni on ihan suotavaa tehdä ero aktiivisten sinkkujen ja passiivisten vanhojenX:ien kanssa. Itsekin kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään, eikä alkup. kirjoituksessa ollut mielestäni mitään loukkaavaa. Hassu loppukevennys verohommeleista, toimittaahan sitä huumoriakin ymmärtää.