Terve
Mitä mieltä olette seuraavasta?
Avovaimo ilmoitti reilu viikko sitten, että hänen täytyy saada olla yksin ja lähti. Sanoi, että voi tulla takaisin vasta sitten kun tuntee ikävää minua kohtaan. Pelkään, ettei hän enää tunne ikävää minua kohtaan... Nyt hän etsii asuntoa. Meillä on 1,5v lapsi.
Meillä on ollut viimeiset kaksi vuotta rankaa aikaa. Lapsen syntymä ja oman talon rakentaminen. Molemmat ovat keskittyneet itseensä ja omiin hommiinsa. Lähes kaikki minun aika meni työntekoon ja suhteen hoitaminen tuli laiminlyötyä pahasti. Tuli sanottua liian useasti pahasti väsyneenä. Parisuhde ei kukoistanut. Todettiin vain, että nyt pitäisi tehdä jotain. Mitään konkreettista ei kumpikaan kuitenkaan tehnyt.
Nyt talo siis valmistui ja lapsikin on paljon "helppohoitoisempi". Nyt hän sitten sanoi, että hänen kaivonsa on tyhjä ja hänen tarvitsee nyt olla yksin. Päästäkseen uudelleen jaloille. Tiedän, että olen käyttäytynyt häntä kohtaan todella huonosti. Arvostuksen puute, haukkuminen ym. Toki se on sitten ollut molemminpuolistakin. Mutta itseäni voin siitä suurimmaksi osaksi syyttää. Itse näen, että kaikki johtui omalta osalta taloprojektin tuomasta paineesta. En silloin näitä asioita nähnyt. Nyt näen ne erittäin selkeästi ja haluaisin tehdä mitä vain parisuhteen hyväksi. Olen tiedostanut puuteeni, (esim. puhumattomuus) ja haluan niihin apua. Olenkin ehdottanut parisuhdeterapiaa, mutta se ei käy. Avovaimo sanoo, haluavansa nyt päättää omasta elämästään eikä halua että kukaan vaikutaa hänen päätöksiinsä. Haluan antaa hänelle aikaa, mutta pelkään hirveästi suhteen päättyvän. Enkä voi tehdä asialle mitään. Mielestäni kaikki olisi kuitenkin pelastettavissa. Mitä mun pitäisi tehdä? Koitanko olla painostamatta häntä ja annan hänelle aikaa? Toimiiko tämmöinen asumusero juttu, vai onko se vain yksi askel lähemmäksi eroa.
Mitä mieltä olette seuraavasta?
Avovaimo ilmoitti reilu viikko sitten, että hänen täytyy saada olla yksin ja lähti. Sanoi, että voi tulla takaisin vasta sitten kun tuntee ikävää minua kohtaan. Pelkään, ettei hän enää tunne ikävää minua kohtaan... Nyt hän etsii asuntoa. Meillä on 1,5v lapsi.
Meillä on ollut viimeiset kaksi vuotta rankaa aikaa. Lapsen syntymä ja oman talon rakentaminen. Molemmat ovat keskittyneet itseensä ja omiin hommiinsa. Lähes kaikki minun aika meni työntekoon ja suhteen hoitaminen tuli laiminlyötyä pahasti. Tuli sanottua liian useasti pahasti väsyneenä. Parisuhde ei kukoistanut. Todettiin vain, että nyt pitäisi tehdä jotain. Mitään konkreettista ei kumpikaan kuitenkaan tehnyt.
Nyt talo siis valmistui ja lapsikin on paljon "helppohoitoisempi". Nyt hän sitten sanoi, että hänen kaivonsa on tyhjä ja hänen tarvitsee nyt olla yksin. Päästäkseen uudelleen jaloille. Tiedän, että olen käyttäytynyt häntä kohtaan todella huonosti. Arvostuksen puute, haukkuminen ym. Toki se on sitten ollut molemminpuolistakin. Mutta itseäni voin siitä suurimmaksi osaksi syyttää. Itse näen, että kaikki johtui omalta osalta taloprojektin tuomasta paineesta. En silloin näitä asioita nähnyt. Nyt näen ne erittäin selkeästi ja haluaisin tehdä mitä vain parisuhteen hyväksi. Olen tiedostanut puuteeni, (esim. puhumattomuus) ja haluan niihin apua. Olenkin ehdottanut parisuhdeterapiaa, mutta se ei käy. Avovaimo sanoo, haluavansa nyt päättää omasta elämästään eikä halua että kukaan vaikutaa hänen päätöksiinsä. Haluan antaa hänelle aikaa, mutta pelkään hirveästi suhteen päättyvän. Enkä voi tehdä asialle mitään. Mielestäni kaikki olisi kuitenkin pelastettavissa. Mitä mun pitäisi tehdä? Koitanko olla painostamatta häntä ja annan hänelle aikaa? Toimiiko tämmöinen asumusero juttu, vai onko se vain yksi askel lähemmäksi eroa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
meillä todellakin auttoi.minä teinmiehelleni samalla lailla samassa tilanteessa.
viha ja väsymys meni viikon kahden päästä ohi ja kuukaudessa olin takaisin kotona.tilanne oli epävarma aluksi mutta parempaan kääntyi.hassua kuinka kuviteltiin olevamme ainuut kelle näin käy.
toivon että sinunkin naisesi löytää vielä sen kaiken hukassa olleen sisältään ja sinua ikävöi,yleensähän niin taitaa käydä.toivon vilpittömästi teille hyvää ja onnellista elämää.
terveisin.paistaa sepäivä risukasaankin
kokemuksesta voin kertoa että kyllä vielä on toivoa, tärkeintä on ettet painosta vaimoasi millään tavalla vaan annat hänelle aikaa. tee kuitenkin hänelle selväksi että rakastat ja kaipaat häntä, kerro että ymmärrät häntä ja sano että olet valmis muutokseen. yksi hyvä keino on laittaa tunteensa ja ajatuksensa paperille, kirjoita hänelle kirje, lähetä se hänelle postissa että hän voi lukea sen kaikessa rauhassa. toivon että asianne järjestyvät. älä missään tilanteessa puhu hänelle rumasti, se on nyt tärkeää.
että on olemassa miehiä, jotka huomaavat tekemänsä virheet (puhumattomuus, laiminlyönti..).
Itse olen miettinyt samaa jo pitemmän aikaa, siis asumuseroa, meillä 4kk ikäinen lapsi. Rakastan miestäni hyvin paljon, pitkä menneisyys yhdessä. Haluaisin suhteemme toimivan ja jos se vaati hiukan erossa olemista niin olen siihen valmis.
Eli en usko, että mistään sen kummemasta on kyse sinunkaan kohdalla. Naisesi haluaa nyt vain omaa aikaa ja ladata akkuja, jos hän ei sinua rakastaisi ja haluaisi heittää suhteen menemään, niin hän olisi lähtenyt samantien lopullisesti. Anna hänelle aikaa, mutta jos ja kun sinä olet häntä loukannut ja laiminlyönyt, niin en usko että esim. tekstiviesti tai lyhyt puhelu päivässä parissa tekee huonoa...
Et ole ainoa jonka juuri valmistunut talo meni myyntiin. Näitä juuri valmistuneita taloja olen tässä käynyt katselemassa osto mielessä. Siksi en itse ole alkanut rakennusprojektiin, vaan juuri käynyt katsastamassa osto mielessä. Itse avioeron käyneenä, vaimon osassa, olen erittäin tyytyväinen päätökseeni lähdöstä. Vuosien päästä katsottuna ex aviomieheni ei ole yhtään muuttunut, jo kolmas avioero parhaillaan käynnissä. Olin itse se ensimmäinen. Et silleen.