Mitä naiset

Kun nainen kertoo ihannemiehestään, niin aika usein näissä kuvauksissa mieheltä toivotaan hyvää itsetuntoa, henkistä vahvuutta ja kaikin puolin miehekästä asennetta. Mutta tällaisten perinteisten maskuliinisten ominaisuuksien lisäksi mieheltä toivotaan myös herkkyyttä.

Millaista on tämä naisten peräänkuuluttama miehinen herkkyys? Millä tavalla mies voi olla herkkä olematta kuitenkaan liian "neitimäinen"?

Käsittääkseni useimmat naiset eivät kuitenkaan etsi sellaista toivotonta romantikonreppanaa, joka rustailee imeliä rakkausrunoja tippa linssissä. Siis tällaista herkkyyttä naiset eivät ilmeisesti etsi.
181723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"Herkkä" huomaamaan ja huomioimaan naisen kulloisetkin mielenliikkeet ja -ailahtelut sekä taitava käsittelemään naista siten, että nainen voi tuntea itsensä herkäksi ja rakastetuksi?

Äänestä

Herkkyys on toisen huomioimista. Osaat asettua toisen asemaan ja nähdä asiat muustakin kuin omasta näkökulmasta. Osaat kuunnella ja olet aidosti kiinnostunut mitä toinen kokee ja kertoo. Kerrot mitä itse tunnet ja koet.

Äänestä
  • "Kerrot mitä itse tunnet ja koet"

    Minusta tuntuu, että se on monelle naiselle melkoinen turn-off, jos mies kertoo tunteistaan. Tai ainakaan niistä tunteista ei kannata kertoa kovin usein eikä varsinkaan liian imelään tyyliin. Nainen ei halua kuulla miehen suusta mitään siirappista vuodatusta.

    Eli kun nainen toivoo miehen puhuvan tunteistaan, niin se on yleensä jonkinasteinen sudenkuoppa. Miehen täytyy harkita tarkkaan, että mitä sanoo, miten sanoo ja kuinka usein sanoo.

    Naisillahan on tunnetusti lupa tilittää tunteitaan kellon ympäri. Ja miehen rooli on kuunnella näitä tunteenpurkauksia ja yrittää ymmärtää niitä.

    Äänestä

  • Se ole empatiaa? Herkkyydellä varmaankin tarkoitetaan duunarikannatanjokereitaperkelehaeakkakaljaasaatana-vastakohtaa.

    Äänestä

  • puhuminen kirjoitti:

    "Kerrot mitä itse tunnet ja koet"

    Minusta tuntuu, että se on monelle naiselle melkoinen turn-off, jos mies kertoo tunteistaan. Tai ainakaan niistä tunteista ei kannata kertoa kovin usein eikä varsinkaan liian imelään tyyliin. Nainen ei halua kuulla miehen suusta mitään siirappista vuodatusta.

    Eli kun nainen toivoo miehen puhuvan tunteistaan, niin se on yleensä jonkinasteinen sudenkuoppa. Miehen täytyy harkita tarkkaan, että mitä sanoo, miten sanoo ja kuinka usein sanoo.

    Naisillahan on tunnetusti lupa tilittää tunteitaan kellon ympäri. Ja miehen rooli on kuunnella näitä tunteenpurkauksia ja yrittää ymmärtää niitä.

    että sinulta juuri puuttuu tuo kyky nähdä asioita muidenkin kuin omasta näkökulmastasi.
    Kommentistasi sai sen vaikutelman että omat tunteesi kyllä ovat tärkeitä, mutta eivät niinkään naisen tunteet.

    Äänestä

  • siltä kirjoitti:

    että sinulta juuri puuttuu tuo kyky nähdä asioita muidenkin kuin omasta näkökulmastasi.
    Kommentistasi sai sen vaikutelman että omat tunteesi kyllä ovat tärkeitä, mutta eivät niinkään naisen tunteet.

    Sinä et tunne minua enkä minä tunne sinua. Et voi yhden viestin perusteella tietää, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä.

    Tuo viestini viimeinen kappale oli tarkoituksella sarkastinen. Pointtini oli se, että naisia ei kiinnosta kuunnella jos mies kertoilee usein tunteistaan. Sen sijaan naiset odottavat, että miehen tulisi aina olla kiinnostuneita naisten tunteista.

    Minulle tämä asetelma sopii ihan hyvin, sillä en ole kovin hyvä puhumaan tunteistani, mutta sen sijaan kuuntelen kyllä mielelläni, jos nainen haluaa kertoa omista fiiliksistään. Kohtuuden rajoissa tietenkin.

    Äänestä

  • Gulakki kirjoitti:

    Se ole empatiaa? Herkkyydellä varmaankin tarkoitetaan duunarikannatanjokereitaperkelehaeakkakaljaasaatana-vastakohtaa.

    Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Empatia on sympatian tapaan myötätuntoa, mutta sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä.

    Tieteisfiktiossa empaatti on hahmo, joka aistii toisten ihmisten tunteet erityisen herkästi. (esimerkiksi Star Trek -sarjan hahmo Deanna Troi ja Siskoni on noita -sarjan Phoebe Halliwell)

    Kyseessä on siis empatia...

    Äänestä

rustailee imeliä rakkausrunoja tippa linssissä.

Justiin tommosta herkkyytta ma haluan.. rakkaurunoja ihanaa, ja jos ei mies ymmarra niita runoja ni... voi voi. Muuten pitaa olla kova aiaj

Äänestä

ymmärrystä toisen tunteisiin, kykyä olla tukea, kykyä olla hellä (henk. ja fyysisesti).

Äänestä

omasta mielestäni sopiva miehen "herkkyysaste" on se, että mies pystyy puhumaan asioista (myös omista tunteistaan ja itse suhteesta) ja hellii välillä. En todellakaan odota mitään runoja tai itkua auringonlaskussa ja tilitystä siitä, kuinka koskettavan kaunis se on. ja sitten kun joku ihminen sattuu kohdalle, niin enpä itse ainakaan ala arvioimaan miehen herkkyys/vahvuus juttuja, olkoon sellainen kuin on.

Äänestä

En nyt tiedä onko tuo herkkyys oikea sana, mutta sellainen olisi sopiva yhdistelmä, jossa voisi tuntea että on rakastettu, ei yhdentekevä tai että ripustauduttaisiin.

Äänestä

Täytyy myös osata selvitä omista tunteistaan. Missään nimessä negatiivisia tunteita ei siirretä muille tai muuhun kohteeseen, vaan käsitellään ne pois. Eli omien tunteidensa tulkitsemista, analysointia, toimintansa kehittämistä.

Äänestä

Herkkyyttä voisi olla esim. se, että iso mies lepertelee pienelle vauvalle :)

Ja itkee, jos itkettää eikä ole sillä asenteella, että miehet eivät itke. Se on machoilua.

Äänestä

Olen tässä lueskellut näitä "miesten logiikkaa" ja "naisten logiikkaa" -palstoja ja täytyy sanoa, että ihannemiehekseni ja ihannenaisekseni, ihanneIHMISEKSI nimeäisin sellaisen jolla on jonkinkaanlaiset arvot vielä tallella. Taitaa olla katoavaa kansanperinnettä?

Eli loppujenlopuksi en taida välittää hittojakaan jos mies ei pysty avautumaan tunteistaan kuin parin promillen humalassa, jos vain

-kyseessä on aikuinen ihminen joka pystyy ottamaan vastuun omista teoistaan ja päätöksistään.

-jolla on käsitys oikeasta ja väärästä. Näiden eroja ei tarvitse omakätisesti mennä nakkikiskajonoon ratkomaan mutta en halua myöskään kuulla hänen suustaan että sammuneen naisen hipelöinnissä tai oppilaiden kanssa seksisuhteilussa olisi paljonkin lieventäviä asianhaaroja. Jos joku kertoo olleensa 15-vuotiaana laivalla humalassa ex-poikakaverinsa hytissä ja tulleensa exänsä ja tämän kavereiden taholta raiskatuksi, niin oikea vastaus EI OLE: "Miksi olit humalassa laivalla 15-vuotiaana".

-Jonkinlainen selkäranka olisi ihan kaikinpuolin suotavaa myös omisa toimissa.

-Ihanneihmisessä on myös sellainen piirre että se ei kajoa heikompaansa henkisesti eikä fyysisesti vaan haluaa ehkä jopa suojella tällaista ihmistä tai eläintä. Johtuipa heikkous sitten mistä asiasta hyvänsä.

No, ei sitä oikein voi tämän paremmin selittää. Voi tietysti olla ettei tämä asia juurikaan aukene kenellekään kun vaikuttaisi vähän siltä että "oikea" ja "väärä" on poistettu käytöstä. Kaikki on luvallista mitä ei erikseen saada estettyä.

Äänestä
  • hyväksyy naisen pillun jakamisen ja ryyppäämisen. Pistetään muistiin.

    Äänestä

  • siiis kirjoitti:

    hyväksyy naisen pillun jakamisen ja ryyppäämisen. Pistetään muistiin.

    tallettaa tuo oikein rautalangasta väännettynä, ettei vaan pääse unohtumaan. Muista kertoa "muistosi" sitten kaikille, että saadaan susta aivan oikea kuva heti kättelyssä. Ei tule pettymyksiä älykkyyden suhteen sitten myöhemmin.

    Äänestä

  • "en halua myöskään kuulla hänen suustaan että sammuneen naisen hipelöinnissä tai oppilaiden kanssa seksisuhteilussa olisi paljonkin lieventäviä asianhaaroja. Jos joku kertoo olleensa 15-vuotiaana laivalla humalassa ex-poikakaverinsa hytissä ja tulleensa exänsä ja tämän kavereiden taholta raiskatuksi, niin oikea vastaus EI OLE: "Miksi olit humalassa laivalla 15-vuotiaana" "


    Mikä jumalauta siinä on, että te naiset yritätte poistaa naisilta kaiken vastuun omasta käytöksestään? Ei kaikki ole miesten syytä, vaikka kuinka asuttais feministipresidentin omassa pikku feministikuplassa. En väitä, että raiskaus olisi naisen syy, MUTTA KYLLÄ TEILLÄ NAISILLAKIN ON OMA VASTUUNNE! Oikeuksia vaan koko ajan vaaditaan, mutta vastuut unohdetaan.

    Äänestä

  • vanhanaikainen mies kirjoitti:

    "en halua myöskään kuulla hänen suustaan että sammuneen naisen hipelöinnissä tai oppilaiden kanssa seksisuhteilussa olisi paljonkin lieventäviä asianhaaroja. Jos joku kertoo olleensa 15-vuotiaana laivalla humalassa ex-poikakaverinsa hytissä ja tulleensa exänsä ja tämän kavereiden taholta raiskatuksi, niin oikea vastaus EI OLE: "Miksi olit humalassa laivalla 15-vuotiaana" "


    Mikä jumalauta siinä on, että te naiset yritätte poistaa naisilta kaiken vastuun omasta käytöksestään? Ei kaikki ole miesten syytä, vaikka kuinka asuttais feministipresidentin omassa pikku feministikuplassa. En väitä, että raiskaus olisi naisen syy, MUTTA KYLLÄ TEILLÄ NAISILLAKIN ON OMA VASTUUNNE! Oikeuksia vaan koko ajan vaaditaan, mutta vastuut unohdetaan.

    -Ihanneihmisessä on myös sellainen piirre että se ei kajoa heikompaansa henkisesti eikä fyysisesti vaan haluaa ehkä jopa suojella tällaista ihmistä tai eläintä. Johtuipa heikkous sitten mistä asiasta hyvänsä.

    No, ei sitä oikein voi tämän paremmin selittää. Voi tietysti olla ettei tämä asia juurikaan aukene kenellekään kun vaikuttaisi vähän siltä että "oikea" ja "väärä" on poistettu käytöstä. Kaikki on luvallista mitä ei erikseen saada estettyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkoittavat?? kirjoitti:

Kun nainen kertoo ihannemiehestään, niin aika usein näissä kuvauksissa mieheltä toivotaan hyvää itsetuntoa, henkistä vahvuutta ja kaikin puolin miehekästä asennetta. Mutta tällaisten perinteisten maskuliinisten ominaisuuksien lisäksi mieheltä toivotaan myös herkkyyttä.

Millaista on tämä naisten peräänkuuluttama miehinen herkkyys? Millä tavalla mies voi olla herkkä olematta kuitenkaan liian "neitimäinen"?

Käsittääkseni useimmat naiset eivät kuitenkaan etsi sellaista toivotonta romantikonreppanaa, joka rustailee imeliä rakkausrunoja tippa linssissä. Siis tällaista herkkyyttä naiset eivät ilmeisesti etsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu