nainen vaikea

Ollaan alle kolmekymppisiä ja asutaan naisen kanssa yhdessä nykyään. Ollaan seurusteltu noin vajaan vuoden verran, alkuhuumakin jo nähty. Toki yhteen muutettiin vasta kesällä. No ongelma on se että naisellani on laaja kaveripiiri ja hän brassailee sillä rivien välistä jatkuvasti.

Toki kyllä minullakin kavereita on, mutta en hengaile heidän kanssa jatkuvasti, ei minua kiinnosta mikään "frendit" -tyylinen elämä. Haluan tehdä omin päin mitä huvittaa, enkä elää missään yhteisössä. Nyt asia tulee enemmän esille, kun asumme yhdessä. Nainen haluaisi koko ajan että pitäisi käskeä kavereita kylään ja mennä kavereille. Kyllähän nyt kerran pari kuukaudessa tulee kavereilla kylästeltyä ja jutusteltua, mutta siinä se raja menee minulla. Alkaisi ahdistamaan jos pitäisi nähdä kavereita koko ajan. Nainen sitten meneekin tapaamaan noin joka toinen ilta aina jotain kaveriaan, tai pyytää niitä illaksi kotiimme. Sitten hän ikäänkuin odottaa minulta samaa.

En ole mikään nyhverö, vaan näen monesti kavereitani baareissa yms menoissa. Pari päivää sitten oli sellainen poikien ilta, johon tuli vanhoja koulukavereita, mukavaa oli ja ehdin tarinoida melkein kaikkien kanssa jotain. Lopulta naiseni tuli minut hakemaan baarista ja kyydissä tuli kaksi koulukaveria ja yksi sattumalta näkemäni työkaveri. Kotona naiseni sitten kysyi että kuka pojista oli minun ns paras kaveri. Sanoin että TÄH, mikä ihmeen paras kaveri, kaikkien kanssahan sitä on tullut oltua tekemisissä. Tähän naiseni sitten hiillosti että, täytyyhän sinulla nyt joku olla kenen kanssa olit enemmän tekemisissä. Sanoin että olin tasapuolisesti kaikkien kanssa, ei ole tapana poissulkea ketään. Aina vaan naiseni intti että "eikö sinulla todellakaan ole ollut ketään kenen kanssa hengailla". Sanoin että no on, kaikkien kanssa olen hengaillut, vaikka enää ei tule yhteyttä pidettyäkään. No sitten naiseni kysyi että kai hengailin kavereiden kanssa päivittäin, johon sanoin että en tietenkään koska ei minua sellainen kiinnosta. Aikanaan kavereita tuli nähtyä kerran pari viikossa, mikä riitti minulle. No sitten vaihdettiinkin jo puheenaihetta.

Kuitenkin nainen inttää koko ajan, että mikset käske ketään kavereita tänne. Perhana en jaksa enää kuunnella sitä paskaa kun koko ajan inttää. Ei minulla edes ole aikaakaan kaveriseurapiirille, kun pitäisi töiden lisäksi päästä harrastamaankin jotain. Minulle vain yksinkertaisesti riittää silloin tällöin kavereiden kanssa tekeminen, en tarvitse enempää. Ei ole siitä kiinni etteikö tuttavia ja kavereita olisi, vaan siitä että teen sitä mitä minua huvittaa, enkä kenenkään mieliksi hengaile kavereiden kanssa jos en siitä mitään saa.

Mutta miksi nainen sitten rivien välistä haluaa koko ajan murentaa toista??? Olen huomannut että hän tekee sitä muillekin. Käymme joskus serkkuni luona, jolla ei oikein ole kavereita eikä muutakaan tekemistä, onpa hän vielä hieman ujokin. Tämän nainen on jossain vaiheessa huomannut ja vittuilee hänelle aina rivien välistä. Nainen vittuilee pirun taitavasti, niin että vastaan ei oikein voi sanoa mitään, "koska eihän hän vittuillut, kysyi vain". Naiseni aina hiillostaa serkkuani polttavilla kysymyksillä. Tyyliin: "no sulla oli varmaan paljon kavereita synttäreillä" tai "no piditkö kovat tuparit sun kavereilles" tai "no käske joskus kavereitas kylään niin voidaan tutustua niihinkin", vaikka nainen tietää tasan tarkkaan ettei serkullani ole kavereita, minua kun ei lasketa koska olen vain sukulainen.

Samaan tapaan hän vinoilee minulle, tyyliin että mikset käske kavereitasi kylään. Toki onhan meillä kavereitani käynyt, mutta eivät hekään halua joka päivä käydä, jos nyt edes 2 kertaa kuukaudessa. Enhän minä voi koko ajan kavereita käskeä tapaamaan, koska heillä on varmasti muitakin intressejä elämässään kuin minä. Siksipä nämä ovatkin pitkäaikaisia kavereita, enkä heitä halua häätää pois jatkuvalla tapaamishiillostuksella.

Sitten joskus kun sanon vastaan, että miksi koko ajan yrität vinoilla ja väheksyä elämääni, niin siihen hän sitten kääntää tilanteen kysyen että onko huono itsetunto. Siis jos otan nokkiini, niin sitten minulla onkin huono itsetunto, koska huomaan hänen vinoilun. Hänen mukaan kaverien paljous kielii hyvästä itsetunnosta, mikä on mielestäni päinvastoin, enemmänkin itsetunnon pönkittämistä.

Mutta koko ajan tämä jatkuu. En voi olla enää kotona vähääkään aikaa, etten leimaudu luuseriksi. Vaan koko ajan pitäisi olla jotain sosiaalista kanssakäymistä, jos ei ole niin hän painostaa siihen. Tai sitten sortaa rivien välistä. Ei tällaista elämää jaksa, ettei neidille käy jos en ole koko ajan hengailemassa jossain. Ja mitä se neitiä haittaa jos hän ei koskaan ole kotona, että olenko minä kotona vai en. Mikä tällaista ihmistä vaivaa? Voiko tällaiseen saada hoitoa??
81052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

keskenkasvuisen naisen hommannut. Toihan on samanlaista käytöstä kuin yläasteella. Ehkä se pelkää yksinjäämistä, tai sillä on huono itsetunto, jota se yrittää pönkittää suosituimmuudensa korostamisella. Ei toimivassa parisuhteessa toinen ole toisen pahojen fiilisten roskapönttö. Toteapa sille naiselle seuraavalla kerralla olevasi onnellinen siinä sosiaalisessa verkostossa, jonka olet ympärillesi luonut, lukuunottamatta naisystävää, joka käyttäytyy välillä kuin koulukiusaaja.

Äänestä
  • Melkein tekisi mieli sanoa tyttöystävällesi että hanki elämä, jotta siihen ei tarvitse saada sisältöä muiden ihmisten kokemusten kautta.

    Selvästikin sinä viihdyt myös omassa seurassasi, mutta tyttöystäväsi ei jostain syystä viihdy "vain" itsensä kanssa. Kannattaisikohan hänenkin aloittaa jokin uusi kiva harrastus?

    Äänestä

Täytyykö sun väen vängällä sitten elää tuollaisen ihmisen kanssa, joka tuskin pääsee noista huonoista tavoistaan? Samaa läppää sä saisit kuulla, vaikki huutaisit ja itkisit.

Äänestä

Ihminen, joka ei uskalla olla yksin, tietää joutuvansa silloin huonoon seuraan.

Ihan käsittämätöntä tuollainen kavereiden korostaminen. Ymmärrän kyllä, että kaverit ovat joillekin ihmisille valtavan tärkeitä, mutta tuo tuntuu menevän jo älyttömyyksiin!

Naisesi kuulostaa aika suvaitsemattomalta; hän ei hyväksy sitä että joku voi olla onnellinen muutamasta kaverista joita näkee vain silloin tällöin, ja joku voi - ihan oikeasti- nauttia myös yksinäisyydestä. Paha sanoa, mitä tuollaiselle pitäisi tehdä. Auttaiskohan kunnon ärähdys?

Äänestä
  • "Auttaiskohan kunnon ärähdys?"

    Tuskin.

    On kyllä ihme käyttäytymistä. Tuntuu jotenkin tutulta. Aihe ei nyt ole noin kärjistynyt, mutta asioiden tivaaminen ja sitten mikään vastaus ei kelpaa.

    Äänestä

Kerro hänelle mielipiteesi, että et halua jatkuvasti olla kavereiden ympäröimänä vaan haluat vapaasti tehdä omia asioita. Älä ota hänen kehumisiaan kavereillaan minään kehumisena. Jos se, että hänellä on paljon kavereita ei ole mielestäsi mikään ihannoitava asia, niin ei hänen sanansa enää harmita sinua. Toisaalta ymmärrän sen, että kun hän serkultasi kyselee niistä kavereista, niin se tuntuu kylläkin vee mäiseltä. Minulla itselläni ei ole paljon kavereita ja olen harmitellut sitä. Mieheni myös, halutessaan loukata minua, piikittelee sillä, kun minulla ei ole kavereita. Erään tälläisen piikittelyn ja mielipahan jälkeen tajusin sen, miksi minulla ei ole kavereita. Tajusin olevani tosi kriittinen kavereitteni suhteen. En helposti hyväksy ketään kaverikseni. Tiedän nyt, että jos haluan kavereita, joudun tinkimään kriteereistäni. Joten olen ihan tyytyväinen vähäiseen kaverimäärääni. Samalla tajusin sen, että mieheni vihjailut eivät enää satuta minua. Sanoinkin hänelle viimeksi, kun hän taas suuttuneena alkoi puhua tästä kavereiden vähyydestä, että mitä tekemistä sillä on tämän riidan kanssa.

Äänestä

paska...

Äänestä
  • Mies, joka vahvan naisen edessä ei osoita omaa ylivertaisuuttaan ... laita naista ruotuun on 'munaton paska'. En tiedä onko kirjoittaja nainen vai mies, mutta jos...

    Nainen : vahva nainen, joka ei miehiltä käskyjä ota
    Mies : miehinen mies, joka ei naisen anna silmille hyppiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ogasaga kirjoitti:

Ollaan alle kolmekymppisiä ja asutaan naisen kanssa yhdessä nykyään. Ollaan seurusteltu noin vajaan vuoden verran, alkuhuumakin jo nähty. Toki yhteen muutettiin vasta kesällä. No ongelma on se että naisellani on laaja kaveripiiri ja hän brassailee sillä rivien välistä jatkuvasti.

Toki kyllä minullakin kavereita on, mutta en hengaile heidän kanssa jatkuvasti, ei minua kiinnosta mikään "frendit" -tyylinen elämä. Haluan tehdä omin päin mitä huvittaa, enkä elää missään yhteisössä. Nyt asia tulee enemmän esille, kun asumme yhdessä. Nainen haluaisi koko ajan että pitäisi käskeä kavereita kylään ja mennä kavereille. Kyllähän nyt kerran pari kuukaudessa tulee kavereilla kylästeltyä ja jutusteltua, mutta siinä se raja menee minulla. Alkaisi ahdistamaan jos pitäisi nähdä kavereita koko ajan. Nainen sitten meneekin tapaamaan noin joka toinen ilta aina jotain kaveriaan, tai pyytää niitä illaksi kotiimme. Sitten hän ikäänkuin odottaa minulta samaa.

En ole mikään nyhverö, vaan näen monesti kavereitani baareissa yms menoissa. Pari päivää sitten oli sellainen poikien ilta, johon tuli vanhoja koulukavereita, mukavaa oli ja ehdin tarinoida melkein kaikkien kanssa jotain. Lopulta naiseni tuli minut hakemaan baarista ja kyydissä tuli kaksi koulukaveria ja yksi sattumalta näkemäni työkaveri. Kotona naiseni sitten kysyi että kuka pojista oli minun ns paras kaveri. Sanoin että TÄH, mikä ihmeen paras kaveri, kaikkien kanssahan sitä on tullut oltua tekemisissä. Tähän naiseni sitten hiillosti että, täytyyhän sinulla nyt joku olla kenen kanssa olit enemmän tekemisissä. Sanoin että olin tasapuolisesti kaikkien kanssa, ei ole tapana poissulkea ketään. Aina vaan naiseni intti että "eikö sinulla todellakaan ole ollut ketään kenen kanssa hengailla". Sanoin että no on, kaikkien kanssa olen hengaillut, vaikka enää ei tule yhteyttä pidettyäkään. No sitten naiseni kysyi että kai hengailin kavereiden kanssa päivittäin, johon sanoin että en tietenkään koska ei minua sellainen kiinnosta. Aikanaan kavereita tuli nähtyä kerran pari viikossa, mikä riitti minulle. No sitten vaihdettiinkin jo puheenaihetta.

Kuitenkin nainen inttää koko ajan, että mikset käske ketään kavereita tänne. Perhana en jaksa enää kuunnella sitä paskaa kun koko ajan inttää. Ei minulla edes ole aikaakaan kaveriseurapiirille, kun pitäisi töiden lisäksi päästä harrastamaankin jotain. Minulle vain yksinkertaisesti riittää silloin tällöin kavereiden kanssa tekeminen, en tarvitse enempää. Ei ole siitä kiinni etteikö tuttavia ja kavereita olisi, vaan siitä että teen sitä mitä minua huvittaa, enkä kenenkään mieliksi hengaile kavereiden kanssa jos en siitä mitään saa.

Mutta miksi nainen sitten rivien välistä haluaa koko ajan murentaa toista??? Olen huomannut että hän tekee sitä muillekin. Käymme joskus serkkuni luona, jolla ei oikein ole kavereita eikä muutakaan tekemistä, onpa hän vielä hieman ujokin. Tämän nainen on jossain vaiheessa huomannut ja vittuilee hänelle aina rivien välistä. Nainen vittuilee pirun taitavasti, niin että vastaan ei oikein voi sanoa mitään, "koska eihän hän vittuillut, kysyi vain". Naiseni aina hiillostaa serkkuani polttavilla kysymyksillä. Tyyliin: "no sulla oli varmaan paljon kavereita synttäreillä" tai "no piditkö kovat tuparit sun kavereilles" tai "no käske joskus kavereitas kylään niin voidaan tutustua niihinkin", vaikka nainen tietää tasan tarkkaan ettei serkullani ole kavereita, minua kun ei lasketa koska olen vain sukulainen.

Samaan tapaan hän vinoilee minulle, tyyliin että mikset käske kavereitasi kylään. Toki onhan meillä kavereitani käynyt, mutta eivät hekään halua joka päivä käydä, jos nyt edes 2 kertaa kuukaudessa. Enhän minä voi koko ajan kavereita käskeä tapaamaan, koska heillä on varmasti muitakin intressejä elämässään kuin minä. Siksipä nämä ovatkin pitkäaikaisia kavereita, enkä heitä halua häätää pois jatkuvalla tapaamishiillostuksella.

Sitten joskus kun sanon vastaan, että miksi koko ajan yrität vinoilla ja väheksyä elämääni, niin siihen hän sitten kääntää tilanteen kysyen että onko huono itsetunto. Siis jos otan nokkiini, niin sitten minulla onkin huono itsetunto, koska huomaan hänen vinoilun. Hänen mukaan kaverien paljous kielii hyvästä itsetunnosta, mikä on mielestäni päinvastoin, enemmänkin itsetunnon pönkittämistä.

Mutta koko ajan tämä jatkuu. En voi olla enää kotona vähääkään aikaa, etten leimaudu luuseriksi. Vaan koko ajan pitäisi olla jotain sosiaalista kanssakäymistä, jos ei ole niin hän painostaa siihen. Tai sitten sortaa rivien välistä. Ei tällaista elämää jaksa, ettei neidille käy jos en ole koko ajan hengailemassa jossain. Ja mitä se neitiä haittaa jos hän ei koskaan ole kotona, että olenko minä kotona vai en. Mikä tällaista ihmistä vaivaa? Voiko tällaiseen saada hoitoa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu