Ahdistaa näin ennakkoon, kun tehdään uusi elatussopimus lapsesta, olen maksasanut elatusmaksua lapsesta 118€ kuukaudessa ja nyt olisi aika tehdä uusi sopimus.
Olen ehdottanut ex:lle että sovittaisiin yhdessä nämä asiat ja ehdotettaisiin sitten sossussa että en maksaisi enää elatusmaksuja, sanoi että ne rahat menee lapselle ja ei suostu keskinäiseen sopimukseen.
Tilanne on kuitenkin ollut se että itse tienaan parhaillaan n 1200€ kuussa ja verot plus muut menot niin paljon ei jää käteen ja vuosittain menee pensoihin 2000€ lapsen haku reissuihin, sen olen itse joutunut pääsääntöisesti maksamaan.
Ex vaimoni tienaa n. 4500€ kuussa ja tuo pojan 2x kuukaudessa luokseni, eli huomattavasti vähemmän hänelle kertyy kuljettamisia kuin itselleni, kuitenkin suurinpiirtein poika on yhtä paljon luonani kuin ex:nkin.
Itse olen se etävanhempi ja nyt olen todella jumissa kun ei jää rahaa oikeastaan mihinkään ja koen sitten sen kautta olevani huono isä, kun en pysty lapselle sitä perusturvallisuuttaa takaamaan, en oikein hyväksy sitä ex:n ajattelutapaa että ne elatusmaksut menee pojalle, kun kuitenkin käytännössä jos jotain ylimääräistä jää niin pojalle ne kuitenkin menee ja jos itse olisin se parempi tuloinen niin en edes kehtaisi ottaa rahaa vastaan, vaan moraali sotisi sitä vastaan.
Kyseessä on kuitenkin yhteishuoltajuus eikä yksinhuoltajuus ja sanoikin ex:ä että hänen kaverinsa ovat ihmetelleet miten vähän maksan elatusmaksuja, kun jotkut saavat 250€ kuussa.
Mulle on kuitenkin poika kaikkein tärkein ja siitä en luovu mistään hinnasta, mutta jos ei ole rahaa niin hankala sitä sitten on enää kuljettaa.
Jotenkin pelottaa ennakkoon se sosiaali toimiston tapaaminen, kun ex:ä käyttää siitä henkilöstä etunimeä ja koen jo että olen siinä pahasti ennakkoon alakynnessä.
Olen ehdottanut ex:lle että sovittaisiin yhdessä nämä asiat ja ehdotettaisiin sitten sossussa että en maksaisi enää elatusmaksuja, sanoi että ne rahat menee lapselle ja ei suostu keskinäiseen sopimukseen.
Tilanne on kuitenkin ollut se että itse tienaan parhaillaan n 1200€ kuussa ja verot plus muut menot niin paljon ei jää käteen ja vuosittain menee pensoihin 2000€ lapsen haku reissuihin, sen olen itse joutunut pääsääntöisesti maksamaan.
Ex vaimoni tienaa n. 4500€ kuussa ja tuo pojan 2x kuukaudessa luokseni, eli huomattavasti vähemmän hänelle kertyy kuljettamisia kuin itselleni, kuitenkin suurinpiirtein poika on yhtä paljon luonani kuin ex:nkin.
Itse olen se etävanhempi ja nyt olen todella jumissa kun ei jää rahaa oikeastaan mihinkään ja koen sitten sen kautta olevani huono isä, kun en pysty lapselle sitä perusturvallisuuttaa takaamaan, en oikein hyväksy sitä ex:n ajattelutapaa että ne elatusmaksut menee pojalle, kun kuitenkin käytännössä jos jotain ylimääräistä jää niin pojalle ne kuitenkin menee ja jos itse olisin se parempi tuloinen niin en edes kehtaisi ottaa rahaa vastaan, vaan moraali sotisi sitä vastaan.
Kyseessä on kuitenkin yhteishuoltajuus eikä yksinhuoltajuus ja sanoikin ex:ä että hänen kaverinsa ovat ihmetelleet miten vähän maksan elatusmaksuja, kun jotkut saavat 250€ kuussa.
Mulle on kuitenkin poika kaikkein tärkein ja siitä en luovu mistään hinnasta, mutta jos ei ole rahaa niin hankala sitä sitten on enää kuljettaa.
Jotenkin pelottaa ennakkoon se sosiaali toimiston tapaaminen, kun ex:ä käyttää siitä henkilöstä etunimeä ja koen jo että olen siinä pahasti ennakkoon alakynnessä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
... se on minimi jonka exäsi saa jos sitä vaatii. Ja noilla tulojen suhteilla sellaisessa pysyy... ainakaan ei nouse.
Voit esittää, että maksukykysi ei kestä tuotakaan elaria ... kannattaa valmistautua huolella ja ottaa tositteet matkaan ko. tapaamiseen. Jos käy hyvin, sinun maksamasi elarit voisivat olla esim. 68 EUR/kk ja kunta maksaa 50 EUR/kk puolestasi lähivanhemmalle. Eikä peri sinulta erotusta... tosin, voit vain kuvitella miten innokkaita he ovat tällaista sopimusta tekemään...
Minun henkilökohtainen mielipiteeni näistä elatusmaksuista sen verran että se on täysin paska ja mätä systeemi ja käytetään lasta hyväksi, se ei voi olla lapsen parhaaksi se että toinen on täysin ahdingossa taloudellisesti ja on riippuvainen vanhemmistaan ja laittaa nöyrtymään.
Laskin tässä pakolliset menot jossa on myös elarit mukana ja menot kk. 868€ sisältyen pensat ja vakuutukset mm. henkivakuutus jossa on pariturva ja ex puoliso on merkitty edunsaajaksi.
Käsittääkseni on myös olemassa sellainen asia kuin kohtuuttamis periaate,josssa voidaan mennä alle minimin ja käsittääkseni jos lapsi on ajasta puolet toisen luona, niin sillä myös on vaikutusta elatusmaksuihin, nyt kuitenkin viimeiset kuukauden lapsi ollut luonani yli puolet ajasta.
itsellä on tullut tässä vuosien saatossa pensakuluja n 6000€ jonka olen itse joutunut maksamaan ja auto on nyt sitten aika loppuu ja olisi vaihdon aika.
Minulla on kuitenkin sellainen käsitys asiasta että jos vanhemmat keskenään sopii elareista niin sosiaali toimiston on sen hyväksyttävä, kuitenkin me itse tiedämme sen mikä on lapselle parasta.
... tuli käytyä tällä palstalla kiivas keskustelu, joka päätyi siihen että jouduin karjaamaan käsitystäni (ei eka ja tuskin vika kerta).
Käsitykseni oli, ettei erittäin hyvätuloinen vanhempi saisi automaattisesti 118 EUR/kk lapsen elatukseen, vaikka sitä vaatisi köyhyysrajalla elävältä etävanhemmalta. Olin väärässä... silti mielestäni systeemi on tuon osalta huono... ja pitäisi olla harkinnanvarainen minimi.
Se on sitten kunnan harkinnassa, vapauttavatko etävanhemman vaikka kokonaan elareista ... ja veronmaksajat maksavat tuon 118 EUR/kk.
Fiksuinta (ja yleisintä) on, ettei "rikas" lähivanhempi vaadi kunnalta tai "köyhältä" etävanhemmalta tuota minimiä, tai suostuu siihen että vahvistetaan alle minimin olevat elarit. Kyllä lastenvalvoja sellaisen sopimuksen vahvistaa, jos vanhemmat ovat noin keskenään päättäneet.
Jos vanhemmat sopii keskennään että elatusmaksuja ei tarvitse maksaa niin onko sosiaalivalvojan hyväksyttävä se, käsittääkseni on.
Entäs jos elatus velvollinen kuolee, kuka ne elatusmaksut sitten maksaa?
Ja jos kunta maksaa osan elatusmaksuista, niin joutuuko ne sitten kun taloudellinen tilanne kohenee maksamaan takaisin, niin ymmärsin että nykypäivänä joutuu.
Voi hyväksyä ja hyväksyykin jos ei ole maksukykyä - silloin kunta maksaa. Jos taas on maksukykyä ja sovitaan, että ei makseta mitään, niin silloinkin voi kunta hyväksyä, muutta kunta ei silloin maksa elatustukea. Suomessahan voi sopia mitä vaan, mutta se ei saa vaikuttaa kolmanteen osapuoleen (tässä tapauksessa kuntaan)
Lastenvalvoja voi vahvistaa aivan mitkä elarit tahansa, jos vanhemmat ovat sellaisen sopimuksen tehneet.
Tosin, hänen työnsä on valvoa lapsen etua ... voit kuvitella esim. tilanteen missä pariskunta tulee "sopimaan" nolla elareista, kummankin tulot vaatimattomat, ja lähivanhemman naama hierottu sinipunaiseksi... ei välttämättä mene läpi...
Mutta, jos sopimus on "aito" vanhempien kesken, niin ei ongelmaa. Hulluahan se olisikin vaatia etävanhempaa maksamaan elarit mitä lähivanhempi ei tahdo. maksetut elarithan lähivanhempi voisi palauttaa hänelle keskinäisellä sopimuksella...
Jos etävanhempi kuolee, saavat hänen alaikäiset lapsensa lesken eläkkeen. Tämä ei ole tieto, vaan muistikuva asiasta ... jos jollakin faktaa pistää kehiin, niin hyvä olisi.
Jos lähivanhempi vaatii minimiä yhteisen lapsenne elatukseen (se 118 EUR/kk), niin hän sen saa. MUTTA, voi olla että kunta maksaa osan tuosta (jos siihen sulla esittää perusteita)... jos näin kirjallisesti elatussopimukseen kirjataan (tai jopa vapautus) ... niin ei peritä. Kun taloudellinen tilanteesi kohentuu, sopimus päivitetään ja harkitaan uudelleen... mutta takautusvasti et joudu maksamaan tuollaisessa tilanteessa.
JOS sitten ihan omatoimisesti päätät olla maksamatta mitä elatussopimuksessa sovittu, kunta maksaa kyllä 118 EUR/kk lähivanhemmalle, mutta perii rästit sinulta. Jos elarit ovatkin vahvistettu esim. 138 EUR/kk, saa lähi edelleen 118 EUR/kk mutta koko summaa peritään... ne vajaaksi jääneet 20 EUR/kk lähi saa lapsen elatukseen "joskus" kun perintä onnistuu.
niin lapset saavat ensinnäkin Kelan maksamaa lapseneläkettä,joka on 50€/kk.
Lisäksi kuolleen etävanhemman työeläkkeestä maksetaan 7/12 entiselle puolisolle,jonka kanssa eläkkeensaajalla yhteisiä lapsia joihin elatusvelvollisuus.Loppu 5/12 lapsi/lapset jakavat keskenään.
Työeläkkeen määrä vastaa sitä eläkkeen tasoa,mikä etäpuolisolla olisi ollut joutuessaan ko. hetkellä työkyvyttömyyseläkkeelle. Oletan, että tuota eläkettä,mitä lähivanhempi saisi elatusmaksun tilalla,olisi melko rankasti verotettua sillä se tulee työtulon lisäksi.
Lasten saamat eläkkeet yhteensä (kelan sekä työeläke) olivat verovapaita 330-350 euroon saakka. Tarkan summan voi tarkastaa työeläke.fi-sivuilta.
Oman eläkearvionsa voi myös tilata noilta sivustoilta, laskelmasta selviää myös mahdollisen työkyvyttömyyseläkkeen määrä.
Asioista on hyvä ottaa selvää- myöskin ikävistä vaihtoehdoista.
Kiitos vastauksesta, selvensi asiaa.
Kirjoitit: "Lisäksi kuolleen etävanhemman työeläkkeestä maksetaan 7/12 entiselle puolisolle". Ilmeisesti tuo jaetaan niiden puolisoiden kesken joiden kanssa yhteisiä lapsia joista vainaja oli elatusvelvollinen?
Lopun 5/12 jakamisesta... se jaettaneen kuolleen kaikkien lasten kesken, myös sisarpuolten kesken?
ja korjaan edellä kirjoittamaani hiukkasen:
Jos kuolleella on kaksi lasta entisen puolisonsa kanssa,niin LASTEN osuus eläkkeistä on 7/12 ja ex-puolison 5/12.
Jos kuolleella oli yksi lapsi ex-puolison kanssa,niin lapsen osuus 6/12 ja ex-puolison 4/12
( eli täyttä eläkettä ei makseta)
Siitä kuinka eläke jakaantuu jos useampia lapsia useamman puolison kanssa ei löytynyt...
Mutta pääperiaatteena on,että eläke jakautuu eri lailla lapsiluvun suhteessa.
Eiköhän tämä riitä "yleissivistykseksi" ... jos tuollainen ikävä tilanne sattuu kohdalle, niin asia varmasti selviää yksityiskohtia myöden omaa tahtiaan.
Oikeastaan laki on aika yksiselitteinen ja olinkin tietoinen kyseisistä asioista. Olisi niin mukava vaan itsekin ostella pojalle polkypyöriä sun muita asioita eikä antaa niitten asioiden olla ex:n harteilla, vaikka olenkin hommanut samanlaisia tavaroita myös omaan kotiini, kun polkupyörän jatkuva raahaaminen auton mukana ei ole oikein luontevaa, ne olen saanut sukulaisilta ihan ilmatteeksi että sen suhteen ei ole tullut menoja.
Tuli puhetta näistä elareista ex:n kanssa ja se veti herneen nenään ja sanoi että sosiaalineuvoja sen homman sanoo ja rahat ovat lapsen, vaikka kuinka yritin sanoa että meidän pitäisi myös keskenään keskutella asioista että mikä olisi järkevin ratkaisu niin sanoi että keskinäisiin sopimuksiin ei ole tarvetta ja toiset saavat elareita jopa 250€ kuukaudessa, sanoo ex:ä joka sanoi että rahalla ei ole merkitystä.
Tällä hetkellä lapsi haluasi olla minun luona enemmän ja enemmän aikaa, mutta en siihen suostu sen takia koska hänellä on äiti ja tämä fifty fifty systeemi on hyvä ja toimiva vaikka tietenkin pitäisin lasta luonani niin paljon kuin mahdollista.
Joskus sitä ihmettelee ex:n käyttäytymistä, nyt on niin kovasti kiintynyt lapseen että tulee kuulema oikein ikävä sitä kun on luonani, ei vaan aikoinaan ymmärtänyt sitä tuskaa mitä koin kun ero tuli ja jouduin olemaan lapsesta erossa viikkoja, olosuhteiden pakosta, nyt on toinen ääni kellossa kuitenkin.
Vaikka olenkin etävanhempi niin en tiedä sitä että miten pojan lapsilisät käytetään, onko millä tilillä ja kenellä on tiliin oikeus, jos otan asian puheeksi niin saan sitten kyllä tuntea sen asian nahoissani.
Kasvatuksen suhteen sitten ollaankin täysin eri linjoilla, itse hyväksyn pienen hiuksen koskettelun mukamas rangasituksena eli tukkapöllön, ex:ä on kaikkea ruumiillista rangaistusta vastaan? mm. lyönyt nyrkillä päähän, kun ei ole totellu, lapsena ravistellut kun ei ole uskonut ja uhannut jättää pojan kun ei ole saanut kuriin. Itse harrastan vaan sitä tukkapöllöä joka tarkoittaa sitä että koskee hiuksiin ja sen jälkeen jutustelua että miksi sen tein.
... väkivalta on laitonta, ja tuomittavaa. Se kertoaa siitä, että vanhemmat ovat kykenemättömiä oitamaan lapsen kasvatusta ... ONNEKSI suurin osa suomalaisista ovat kanssani samaa mieltä, valitettavasti ei läheskään kaikki.
Otapa tuo esille lastenvalvojalla, ei tarvitse pohtia tapaamisia kun laspi huostaanotettu.
PS. lapsilisät maksetaan lähivanhemmalle, samoin elarit ... joiden lisäksi lähi käyttää oman osuutensa "rahallisen panostuksensa" lapsen elatukseen ... yhteenlaskettuna pitäisi olla se lapsen elatuksen tarve.
Parempi laiha sopu kuin lihava riita.? Aikoinaan kun ero tuli niin menin ja otin ajan lasten psykologille ja todettiin että parempi tämä nykyinen systeemi kuin käräjöinti ja riita lapsesta ja itsekin olen sen huomannut että sovussa asiat luistaa paljon paremmin ja myös minuakin kuunnellaan asioista.
Sitä en hyväksy enkä tykkää kun lapsi joutuu luovimaan kahden tulen välissä, tiedän mitä se on, kun siskonpoika oli aikoinaan taistelukenttänä ja otti ja teki ratkaisun että muutti mun luokse asumaan ja sanookin että olen hänelle kuin toinen isä.
Pahinta mitä voin tehdä lapselle on se että rupean mollaamaan omaa äitiään, itse teen sen mitä kykenen ja pystyn kasvattamaan omia arvoja hänen mieleensä, vaikka onkin ehkä ajoittain jyrkkiä mutta kuitenkin normien mukaisia.
Tilanne on sellainen että jos menisin esittämään kyseistä ongelmaa niin saisin heti hullun leiman ja passituksen mielisairaalaan, kun ex vaimo on heidän työkaverinsa niin sen lopputuloksen jo tietää jo ennalta.
Olen itse vaan hullu hoitoalan työntekijä jolla on akateemisesti sivistynyt vaimo ja lääkäri, olen pahasti alakynnessä kaiken suhteen, ei korppi toista korppia noki kuitenkaan, sen olen nähnyt vuosien saatossa.
valitettavasti täytyy myös todeta se että ex vaimo on tod. näköisesti insestin uhri lapsuudessa ja perustelen kantani siihen kun lapsuus muistot ovat pimenossa vuodesta 8 vuoteen 15.
Ajattelin jo vetää itseni jojoon että loppuu tämä ikuinen vatvominen, mutta huoomasin että sitten ex vaimo saa lesken eläkkeen sun muut hyödyt.
eli en tapa itseäni vielä, johtuen siitä että ex tanssii haudallani. Pari temppua on vielä varastossa. sampom irti henkivakuutuksen jonka itse maksoin, tulkoon mun hautauskulut sitten muitten makssettaviksi.