Ollaan oltu yhdessä 7 vuotta, 4kk ikäinen lapsi, talo ja kaikkea sellasta. Nyt jokin mättää, riitoja vähintään kerran viikossa, välillä sanotaan aika rumastikin toisillemme. Yhdessä ei oo tehty pitkään aikaan mitään, ei lomia tai mitään. Mies paljon töissä ja minä kotona lapsen kanssa. Vuosi sitten oli kriisi, kun mies petti ja mietin meidän yhteistä tulevaisuutta.
Nyt ei oikeen tiedetä missä mennään, luulen välillä ettei kumpikaan tiedä mitä halutaan. Rakastamme toisiamme valtavan paljon, mutta jotakin puuttuu. Seksielämä on upeaa, oikeastaan parempaa kuin koskaan.
Olemme kohtuu nuoria, 23 molemmat, eli aloimme seurustella 16vuotiaina. Olen mieheni ensimmäinen nainen ja pettämistä lukuunottamatta ainut, pelkään että hänellä alkaa jossain vaiheessa houkuttelemaan pelimies-aika. Useat hänen ystävänsä ovat sinkkuja. Ei minullakaan ole ollut kuin yksi ennen häntä, mutta tiedän ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen, olen itsekin pettänyt häntä. Olemme olleet AINA yhdessä, ei ole ollut edes taukoja näiden vuosien aikana. Että olisiko nyt sellaisen aika vai mikä?
Suuret ratkaisut pelottavat kun on tämä talo ja pieni lapsi. Kertokaa joku jos on kokenut saman tai jos jollain on hyviä neuvoja.
Niin ja vielä se, että olen melkolailla 24/7 vauvan kanssa, mies ei ole paljon. Joskus minusta tuntuu kun lähden johonkin, että hän suuttuu minulle kun "joutuu" jäämään vauvan kanssa.
Nyt ei oikeen tiedetä missä mennään, luulen välillä ettei kumpikaan tiedä mitä halutaan. Rakastamme toisiamme valtavan paljon, mutta jotakin puuttuu. Seksielämä on upeaa, oikeastaan parempaa kuin koskaan.
Olemme kohtuu nuoria, 23 molemmat, eli aloimme seurustella 16vuotiaina. Olen mieheni ensimmäinen nainen ja pettämistä lukuunottamatta ainut, pelkään että hänellä alkaa jossain vaiheessa houkuttelemaan pelimies-aika. Useat hänen ystävänsä ovat sinkkuja. Ei minullakaan ole ollut kuin yksi ennen häntä, mutta tiedän ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen, olen itsekin pettänyt häntä. Olemme olleet AINA yhdessä, ei ole ollut edes taukoja näiden vuosien aikana. Että olisiko nyt sellaisen aika vai mikä?
Suuret ratkaisut pelottavat kun on tämä talo ja pieni lapsi. Kertokaa joku jos on kokenut saman tai jos jollain on hyviä neuvoja.
Niin ja vielä se, että olen melkolailla 24/7 vauvan kanssa, mies ei ole paljon. Joskus minusta tuntuu kun lähden johonkin, että hän suuttuu minulle kun "joutuu" jäämään vauvan kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitäpä tuohon sanoisi. Erosta tulisi vain yksi yksinhuoltaja lisää tähän surkeaan maahamme. Ei kyllä tosiaan kannattaisi lapsia ruveta tekemään jos ei edes tiedä mitä elämältään haluaa. Ja pettäminenkään ei anna lapselle mitään hyvää kuvaa tulevaisuudesta. Lastensuojelu- ja sosiaaliviranomaisten pitäisi kyllä puuttua tuommoisiin tapauksiin sillä lapset kärsivät eniten vanhempien ongelmista. Lasten takia pitäisi kakarat ottaa pois vanhemmuuteen kykenemättömiltä vanhemmilta ja antaa vaikka adoptoitavaksi.
Siis ei olla petetty enää, eikä petetä, sen on molemmat tajunnu ettei se ole hyvää. Ja raskaaksi tulin "vahingossa" enkä ole ihminen joka tekee abortin. Taisit nyt ymmärtää mut ihan väärin, ei tässä ole kyse NIIN vakavasta kuin vastauksesi antaa ymmärtää. Eikä meidän lapsi ole huonossa perheessä tai suvussa, rakastavia ihmisiä ympärillä. Kyse on nyt siitä, että kun haluttaisiin jokin keino tai ratkaisu jolla saataisiin jälleen asiat rullaamaan. Me ei haluta erota, koska rakastetaan toisiamme. Eikä tähän tarvita sossutanttoja hoitaan meidän lasta. Ollaan molemmat kunnon ihmisiä, molemmilla ammatti, minulla yo-tutkinto ja töihin menen kun äitiysloma loppuu. Ne on ihan eri ihmsiä joiden lapset otetaan huostaan ja niitä on meidänkin lähipiirissä.
Olisin halunnut neuvoja, en halveksuntaa. Sinun viestistäsi ei tullut kuin enemmän paha mieli, että kiitos vaan hel..tin paljon.