Järkytys

Luin järkyttyeenä uutisen, jonka mukaan koulukiusattu joutuu maksamaan kaupungille useiden tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut Hämeenlinnassa.
Kiusaajia ei saatu kuriin, vaan kiusattua rangaistiin. Joutuu pakosti kysymään missä on oikeus Suomi nimisessä näennäisessä oikeusvaltiossa? Niin missä?
3495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onkohan se viesti se, että jos kiusataan, se on oma vika.
En kyllä tunne tapausta, enkä sitä , mitä viranomaiset ovat tehneet asian korjaamiseksi.

Muuten olen sitä mieltä, että kiusaamisesta vastuun kantaa kiusaaja. Jos kiusaajat ovat lapsia ja lain edessä vielä vallattomia, heidän vanhempansa.
Työpaikoilla aikuisella täysivaltaisella työntekijällä pitäisi olla vastuu omista teoistaan.

Toki viranomaisten tulee valvoa, että lakeja noudatetaan ja tehdä voitavansa.
Vaikea on työnantajankin valvoa, miten huonosti työntekijät tosiasiallisesti käyttäytyvät. Luulen, että se on koulussakin kuitenkin melko mahdodonta.

Äänestä
  • Viesti yhteiskunnalta on se, että saa kiusata ja uhri on syyllinen.
    Nykyiset kovat arvot toimivat näin, samat kovat arvot usuttavat työpaikoilla ihmiset kyttämään toistensa tekemisiä ja puhumaan pahaa seläntakana toisista.
    Useissa työapaikoissa tällaista käyttäytynmista ruokitaan pitämällä näin toimivaa työntekijää ja hänen toimintaansa täysin sallittuna.

    Äänestä

  • UPDATE_6591068 kirjoitti:

    Viesti yhteiskunnalta on se, että saa kiusata ja uhri on syyllinen.
    Nykyiset kovat arvot toimivat näin, samat kovat arvot usuttavat työpaikoilla ihmiset kyttämään toistensa tekemisiä ja puhumaan pahaa seläntakana toisista.
    Useissa työapaikoissa tällaista käyttäytynmista ruokitaan pitämällä näin toimivaa työntekijää ja hänen toimintaansa täysin sallittuna.

    Meidän työpaikassa kiusaaja sain kiusatun työhuoneen ja palkankorotuksen. Sitten se unohtikin 'tukijoukkonsa', siitä tuli Suuri Johtaja.

    Mutta jos se onkin niin, pelko onkin paremmin työmotivaatiota kohottava kuin nämä kauniimmat arvot?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomari Tappura kirjoitti:

Luin järkyttyeenä uutisen, jonka mukaan koulukiusattu joutuu maksamaan kaupungille useiden tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut Hämeenlinnassa.
Kiusaajia ei saatu kuriin, vaan kiusattua rangaistiin. Joutuu pakosti kysymään missä on oikeus Suomi nimisessä näennäisessä oikeusvaltiossa? Niin missä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu