Miehen kanssa sujuu huonosti, on mennyt jo pitkään alamäkeä. Eroa olen miettinyt yksinäni jo 1½ vuoden ajan, viime riidan yhteydessä kerroin asiasta miehellekkin. Lapsia on ja heitä ajatellessa en toisaalta tahtoisi erota, mutta oma olo on väliin niin paha, ettei millään jaksaisi. Yhdessä on oltu 10vuotta. Arjen askareet olen pitkään hoitanut yksin, mies lähinnä käy kotona vain kääntymässä. Palkinnoksi kaikesta kodin hoidosta, asioiden hoitamisesta yleensä saan kiukuttelua ja mökötystä. Riidan yhteydessä mies "vetäytyy" ja syyttää minua siitä että yritän riidellä aiheetta. Seksiä saan kerjätä (yleensähän miehet valittavat seksin puutetta suhteessaan..)ja yritän huomioida miehen toiveet ja halut siinäkin suhteessa..mutta...seksiä saa vain silloin kun miestä sattuu huvittamaan ja on sillä tuulella..
En koe olevani arvostettu tai riittävä miehelleni, vaan lähinnä välttämätön paha joka nurkissa sattumoisin pyörii. Kiitosta en saa, vaikka mies saa mennä vapaasti ja tehdä omia juttujaan halutessaan niin. Omia harrastuksia kodin ulkopuolella minulla ei juurikaan saa olla. Olenko liian vaativainen? Haluaisin vain että mies näkisi minut joskus naisena, puhuisi asioista ja osallistuisi arkeen, eikä kiukuttelisi ja keljuilisi. Mitä siis tekisin? Erota vai ei? Kuten mainitsin lapset oikeastaan ainoa syy miksen vielä ole eroa vireille laittanut.
En koe olevani arvostettu tai riittävä miehelleni, vaan lähinnä välttämätön paha joka nurkissa sattumoisin pyörii. Kiitosta en saa, vaikka mies saa mennä vapaasti ja tehdä omia juttujaan halutessaan niin. Omia harrastuksia kodin ulkopuolella minulla ei juurikaan saa olla. Olenko liian vaativainen? Haluaisin vain että mies näkisi minut joskus naisena, puhuisi asioista ja osallistuisi arkeen, eikä kiukuttelisi ja keljuilisi. Mitä siis tekisin? Erota vai ei? Kuten mainitsin lapset oikeastaan ainoa syy miksen vielä ole eroa vireille laittanut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kakkosvaihe menossa.
Saman tapaisessa tilanteessa olin kunnes tein ratkaisun.
Hoidin kodin,lapset ja lähes kaiken muunkin.
Mies kävi kotona syömässä ja nukkumassa, tuli kotiin kun me muut olimme jo nukkumassa ja läksi aikaisin aamulla töihin.
Tätä ero/yhdessäoloa mietin parisen vuotta.
Miehelleni siitä kerroin monen monituista kertaa.
Viimeisen kerran kun asiasta mainitsin hän tokaisi että ai niinkö olet päättänyt ja allekirjoitti eropaperin.
Nyt yli puolivuotta olemme asuneet erillämme ja mieheni tapaa lapsia enemmän kuin yhdessä asuessamme. Lapset ovat sopeutuneet asiaan yllättävän hyvin.
Ovat paljon iloisempia ja sanovat että äiti sinä olet iloisempi kuin silloin ennen.
Ainoa mihin he ovat reagoineet on että miehelläni on uusi naisystävä. Mutta tottuvat kyllä ajan kanssa. Täytyy vain jaksaa ja osata keskustella lapsien kanssa paljon.
Itsekin nautiskelen "yksin" asumisesta ja siitä että ei tarvitse pähkäillä ja miettiä milloin mies saapuu jne.
Olen itse sitä mieltä että lasten takia ei kannata jäädä.
Mutta kaikki tapaukset ovat tietysti erilaisia.
Tässä lyhyesti minun tarinani.
"seksiä saa vain silloin kun miestä sattuu huvittamaan ja on sillä tuulella.."
Milloin sitä muulloin pitää saada vai "annatko" sinä miehellesi silloinkin, kun se ei sinua kiinnosta tippaakaan?
Olen luullut, että se on sellainen yhteine mukava asia, jota tehdään silloin, kun se molempia kiinnostaa.
Kysymys on siitä että itse haluaisin useammin kuin mies. Mies yleensäkkin välttelee ja valittelee päänsärkyä, väsymystä ym. kun edes hienovaraisesti yritän lähestyä. En pakota, en nalkuta asiasta vaan yritän olla hellä, kuunnella, ottaa toisen huomioon kaikin mahdollisin tavoin, mutta silti miehen osalta toiminta vastentahtoista..eli mikä on se syy lopulta? sitä tässä tarkoitin..
Meillä taas minun haluttomuuteeni johtuneet syyt on vaimossa, joka on jo vuosia ollut helkaman jääkaappi. Seksistä hän tykkää, mutta hellyys minua kohtaan on jäänyt pois. Esim. seksin aikana hän ei ole koskenut sormellakaan minuun moneen vuoteen.
vai "...seksiä saa vain silloin kun miestä sattuu huvittamaan ja on sillä tuulella..
"
Etko vieläkään ole oppinut että mies ei voi kertakaikkiaan sinua hässiä ellei sitä haluta tai ole sillä tuulella
- ei nääs pikkuveitikka kuin olla lötköttää jos ei huvita.
Niinpä, mutta kun se lötkötys on täällä kestona. Itse jos haluaisi ja yrittää virittää toistakin tunnelmaa saa vaan önähtelyä osakseen. Mitään pakkoa ei ole tai vaateita, itse haluaisin vain useammin kuin "saan"...
Kestohaluttomuusko tähän sitten on syynä?
Ja tarkoitin sitä että silloin kun mies on sillä tuulella pitää olla valmiina, muutoin turha yrittää edes...säälipanona olo kun ei itseä nääs kiinnosta...
jo 1 ,5 vuotta miettinyt tuota eroa, kannattas varmaan tehdä jotain. Ei tuollainen suhde voi todellakaan tyydyttää ketään. Mutta ratkaisun tässä asiassa teet sinä. Mutta mieti miten sinun huono olosi vaikuttaa lapsiin.Näkevät ja aistivat paljon vaikka eivät välttämättä puhu.
Lapset ovat sopeutuvaisia ja selviävät, ja jos sinulla on erossa parempi olo niin lapsesikin voivat paremmin. Pääasia että olet lapsille rehellinen, ja kerrot esim eron jälkeen että äidillä on paha olo/itkettää ja se menee aikanaan ohi.
Ero ei ole koskaan helppo, ei kummallekaan osapuolelle, mutta siitä kyllä selviää.
Tsemppiä ja voimia päädyitpä minkälaiseen ratkaisuun tahansa.
Lukiessani viestiäsí, tuli sellainen olo että minä olisin voinut tuon kirjoittaa... vielä vuosi sitten. ´Meillä oli ex-miehen kanssa ihan samanlainen tilanne. Minä hoidin talon, lapset, laskut... ihan kaikki. Ei sinä omille harrastuksille juuri aikaa jäänyt. Lisäksi oli ongelia miehen juomisen kanssa, joi salaa, arkisinkin.
Valtavan masennuksen keskellä tajusin, että ei tää voi näin jatkua, ei mun elämässä ollut mitään mieltä. Lasten takia minäkin yritin jaksaa ja ajattelin että kyllä tämä tästä vielä joskus paranee.. 5 vuotta odotin sitä paranemista, ei tullut.
Joten. Otin ja lähdin kävelemään, ja oon onnellinen että niin tein, sillä minä oon sata kertaa onnellisempi nykyään, jaksan touhuta lasten kanssa. Kaverit sanoo että oon täysin muuttunut, ja sen tiedän itsekkin.
Nautin elämästä ja olostani.
En toki voi suositella avioeroa kenellekkään, kaikkensa minä ainakin sen eteen tein ettei asiat siihen menisi, utta yksin on ihan turha taistella. Avioliitto on kahden kauppa, kummankin on tehtävä sen eteen työtä.
Ja vaikka alkuaika yksin oli tosi vaikeaa lasten kanssa eron jälkeen, se meni ohi.
Ratkaisu oli ainakin oikea minulle.
Ja se, että yritetään viimeiseen asti lasten takia, on täysin väärin. Kuka kärsii eniten jos kotona ei oo kaikki hyvin? Lapsi/lapset.
Minä itse oon katsellu pienenä ikuista riitaa ja taistelua, siitä sainkin voimaa ottaa ja lähteä.
En halua että mun lapset, tai kukaan lapsi joutuu samaan kuin mitä minä jouduin kestämään.