Moraali

Tässä on noussut esille elatusmaksut ja siitä kuinka ns. etävanhempi maksaa lapsista koituneita kuluja sen mukaan kuinka lastenvalvoja sen katsoo parhaaksi, tai sitten oikeuden kautta joka on turha prosessi.

Minun moraali kasvastus ja kristilliset arvot vähän sotivat tätä nyky käytäntöä vastaan, jossa toinen velvoitetaan maksamaan elatusmaksua sellaisessakin tapauksessa jossa lapsi on suurimmman osan ajasta etävänhemmalla, en voisi laittaa kättä sydämen päälle ja hyvällä omalla tunnolla ottaa kyseista rahaa vastaa, vaan pitäisin sydäntäni paatuneena ja moraalikäsityksiäni vääristyneenä.
Kuitenkin ensisijaisen tärkeää ja olennaista on se että vanhemmilla pysyy rakastavat välit lapsiinsa ja ensisijaisesti aina ajatellaan lapsen etua, eikä omaa etua.
Isäni edes mennyt sellainen sanoi että rehellisyys maan perii kuitenkin loppu peleissä ja rehellisyydestä ja moraalista joutuu maksamaan kovan hinnan, mutta se hinta on kuitenkin sen väärti, vaikka isäni oli yrittäjä niin hän oli moraaliltaan kunnioitettava ja jos asiakkaalle tuli maksuvaikeuksia, niin sovittiin sitten että maksaa kun jaksaa ja hyvin vähän tuli luottotappiota ja vielä kymmenenkin vuoden päästä saan kuulla sitä kuinka isä on auttanut jotakin vaikeuksissa olevaa ja moni itku kurkussa sanonut että sillä miehellä oli sydän paikallaan, eräs tapaus tuli esille vuosia sitten kun eräs mies sanoi että kukahan oli sellainen mies, jonka kyydissä tuli eteläänpäin, toimitti sitten asioita että häntä vaivaa eräs ruokko tapaus ja aikansa juteltuaan se mies halusi käydä sopimassa ne ruokko asiat ja sai sitten omalle tunnolle rauhan, ihmetteli vaan että oli se kumma mies, möi auton tyhjäksi matkalla ja vei hänet siihen taloon jossa oli ruokko lapsi ja tehtiin sopimukset sitten siellä ja sanoi että hän on tosi kiitollinen siitä tapauksesta sille miehelle ja kävi ilmi että se mies oli isäni.
8838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä asiat voi sopia ihan omilla aivoillaankin eikä aina niin kuin pykälät määrää.
Esim oma ystäväni sopi ex miehensä kanssa, ettei miehen tarvitse maksaa elatusmaksuja kunhan sen sijaan viettää aikaa poikansa kanssa.
Tosin ei silti viettänyt tarpeeksi, mutta se on asia erikseen. Ainakin yritettiin tehdä oikein, se on pääasia.

Äänestä

Elarit eivät ole rangaistus, vaan etävanhemman osuus lapsen elatuksen tarpeesta ... mikä tuo osuus on (verrattuna lähivanhemman osuuteen) ja kuinka lapsen elatuksen tarve laskettu, on asia mitä en tähän toista.

Se miten lapsen asuminen on järjestetty, ei vaikuta vanhemman velvollisuuteen osallistua hänen elatukseensa.

Mutta, tietenkin vanhemmat voivat sopia elareista kuten tahtovat ... ja sopimiseenhan tarvitaan kaksi osapuolta jotka näkevät asian samalla tavalla.

Lastenvalvoja ei päätä elareita, suositella voi. Hän vahvistaa vanhempien tekemän sopimuksen. Ellei sitä synny, vasta oikeus voi määrätä elarit.

Äänestä

Eikös elareissa yleensä oteta huomioon, kuinka paljon lapsiaa etän tykönä aikaa viettää?

Äänestä
  • Lyhyt vastaus on, EI.

    Mikä minusta on väärin, tuskin olen ollut ainoa ... koska alku kesästä julkaistu mietintö elareiden määrittämisen yhteinäistämisestä otti tuohon kantaa ... eli, PITÄISI.

    Noh, onneksi yleensä vanhemmat sopivat elarinsa (10% joudutaan päättämään oikeudessa) ... ja silloin voidaan tapaamisien perusteella sovitella elareita laskennallisesti saatua pienemmäksi. Ja suurin osa lähivanhemmista ymmärtää asian, ja sopimus syntyy.

    Esim. meillä huomioitiin ruokamenot tapaamisien aikana (meillä vuoroviikottelu), koska ne ovat suuri osa lapsen elatuksen tarpeesta ... eikä ole loogista että etävanhempi maksaa ruokamenoista kun lapsi ei ole lähivanhempansa luona edes syömässä. Vaihtoehtona olisi, että lähi laittaa eväät tai ruokarahan matkaan ... joka olisi hassua.

    Silti, jos elarit määrätään oikeudessa, ei tapaamisia huomioida millään tavalla... ainakaan vielä nyt.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Lyhyt vastaus on, EI.

    Tämä on vääryys että biologinen perillinen perii vanhempansa ilman mitään suhteita luomatta vanhempiinsa. Pitäisi lakiin tulla jokin raja jos ei esim. ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen tekemisissä henkilön kanssa niin ei olisi oikeutta perintöön.

    Tässäkin tapauksessa niin kuin niin monessa muussakin nainen on hankkiutunut tahallaan raskaaksi elääkseen hulppeemmin mieheltä saatavilla elatusmaksuilta kuin eläisi yksineläjänä omin avuinensa. Tuskin muuten kukaan tekisi yksin lasta jos se ei olisi kannattavaa elintasollisesti. Monet yksinhuoltajat pääsee matkusteleen jos oikein rahakkaalle saavat penskan siitettyä, olen nähnyt jotenka tiedän...

    Minäkään en näitä asioita ihmettelisi jos olisin samalla tavalla toiminut kuin moni yksinhuoltaja. Lapsia tehtailemalla oikeille henkilöille voidaan tienata ja tämänhän tietää jokainen koijari! Jalat leväälleen vaan oikeassa kohtaa ja sitten kolahtaa kolikot kirstuun säännöllisesti ainakin 18 vuotta jos ei enemmänkin!

    Minä olen harvoja niitä joilla ei moraali riitä näin röyhkeeseen rahastamiseen, eikä muuhunkaan!

    Äänestä

  • Perinnöstä kirjoitti:

    ... voit olla aivan mitä tahansa mieltä perintölaista... ilmeisesti kansan valitsemat edustajat eduskunnassa eivät näe asiaa kuten sinä. Eli se siitä.

    Lasten hannkimiseen tarvitaan kaksi... huolehdi ehkäisystäsi, niin ei synny jälkeläisiä.

    Eli että jalat levälleen ja siemenen siittjät sitten jonoon ja antaa palaa, kuinka siellu sietää ja kun tulee raskaus niin katssotaan siitä ehdokkaasta sitten se paras mahdollinen ja kun kesrsa tulee maailmaan niin on niin lutunen ja herttainen ja mustuttaakin isää niin kovasti että sydäntä särkee. fakta on että kaikki lapset ovat äitinsä näköisiä ja sukulaiset ssun muut sanoo että mujistuttaa isäänsä, johtuu siitä ettää isä saa varmuuden omasta isyydestään. bbc dokumentti valheellisuudesta aikoinaan. Muuten tuli mieleen tälläinen asia että joutsenet ovat uskollisuuden perikuvia ja kävi ilmi että munista 30% on toisen siittämiä. ja eräs teoria on että ihmis lapsista on 10-30% on ulkopuollisten siittämiä.

    Äänestä

  • Muuten kirjoitti:

    .. ei pidä tunnustaa isyyttä, vaan vaatia isyyden selvittäminen verikokeella ... pelkkä ulkonäkö ei siihen riitä jos epäilyyn syytä (eli, on varma että kumia tuli käytettyä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Loppu tilitys kirjoitti:

Tässä on noussut esille elatusmaksut ja siitä kuinka ns. etävanhempi maksaa lapsista koituneita kuluja sen mukaan kuinka lastenvalvoja sen katsoo parhaaksi, tai sitten oikeuden kautta joka on turha prosessi.

Minun moraali kasvastus ja kristilliset arvot vähän sotivat tätä nyky käytäntöä vastaan, jossa toinen velvoitetaan maksamaan elatusmaksua sellaisessakin tapauksessa jossa lapsi on suurimmman osan ajasta etävänhemmalla, en voisi laittaa kättä sydämen päälle ja hyvällä omalla tunnolla ottaa kyseista rahaa vastaa, vaan pitäisin sydäntäni paatuneena ja moraalikäsityksiäni vääristyneenä.
Kuitenkin ensisijaisen tärkeää ja olennaista on se että vanhemmilla pysyy rakastavat välit lapsiinsa ja ensisijaisesti aina ajatellaan lapsen etua, eikä omaa etua.
Isäni edes mennyt sellainen sanoi että rehellisyys maan perii kuitenkin loppu peleissä ja rehellisyydestä ja moraalista joutuu maksamaan kovan hinnan, mutta se hinta on kuitenkin sen väärti, vaikka isäni oli yrittäjä niin hän oli moraaliltaan kunnioitettava ja jos asiakkaalle tuli maksuvaikeuksia, niin sovittiin sitten että maksaa kun jaksaa ja hyvin vähän tuli luottotappiota ja vielä kymmenenkin vuoden päästä saan kuulla sitä kuinka isä on auttanut jotakin vaikeuksissa olevaa ja moni itku kurkussa sanonut että sillä miehellä oli sydän paikallaan, eräs tapaus tuli esille vuosia sitten kun eräs mies sanoi että kukahan oli sellainen mies, jonka kyydissä tuli eteläänpäin, toimitti sitten asioita että häntä vaivaa eräs ruokko tapaus ja aikansa juteltuaan se mies halusi käydä sopimassa ne ruokko asiat ja sai sitten omalle tunnolle rauhan, ihmetteli vaan että oli se kumma mies, möi auton tyhjäksi matkalla ja vei hänet siihen taloon jossa oli ruokko lapsi ja tehtiin sopimukset sitten siellä ja sanoi että hän on tosi kiitollinen siitä tapauksesta sille miehelle ja kävi ilmi että se mies oli isäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu