Niin se vaan särkyi minunkin sydän. En olis uskonu vielä vuosi sitten että kukaan sitä pystyy hajottaa, mut toisin kävi. Kiitos sinulle ja hyvää jatkoa. Tiedän että oisin voinut tehdä toisin, mut sitten oisin pettänyt itseni. Kuvittelin jotenkin et jos oikeesti välität niin kestät tän ratkaisun...
hajalla
yks tyttö vaan
5972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sama juttu. en ikinä ois uskonut että joku mun sydämen pystyy särkemään... mutta näin kävi. kiitos myös sulle "h" ja hyvää loppuelämää.
Mahtoi olla sellainen ratkaisu sulta ettei jäbä jaksanut ja kestänyt. Sä teit ratkaisusi, joten mitä sitä turhaan särkynyttä sydäntä potemaan, kun tiesit että se on joko tai ei tilanne.
Ei se helppo päätös ollu. Lopullisen naulan arkkuun se naulas itse omalla toiminnallaan. Melkoisen epävarma olo oli toisen tunteista loppuaikoina. Paljon se kaunista sanoi, mut teot puhui puolestaan. Niin paha olo on nyt vaan, että mietin teinkö sittenkään oikein? En vaan pysty olemaan se, joka aina joustaa...
No sittenhän teit ihan oikean ratkaisun. Jos se meinaan oli niitä tyyppejä jotka puhuu paljon kauniita sanoja ilman totuuden häivääkään. Sen teot taisi olla se totuus, ja ne sanat oli vaan jotain millä se yritti pitää sut otteessaan. Hän ei ollut valmis joustamaan missään, joten jossain se sinunkin rajasi tuli vastaan.
Minä ainakin välitin ja kestinkin/yritin ainakin kestää ratkaisun niin kauan kun luulin ettei toinen osapuoli voinut muuta. Keksin tuhat eri syitä miksi hän voinut jatkaa, miksi oli pakko erota. Tuli kuitenkin päivä jolloin näin hänet taas, hän oli iloinen ja käyttäytyi kuten mitään ei olisi koskaan ollut meidän välillämme. Hän oli jo siirtynyt eteenpäin. Silloin en enää kestännyt olla rohkea, tuntui etten tarvinnut olla rohkea hänen vuokseen enää, purkaus joka oli pitkään ollut sisimässäni pääsi ulos, ylitin rajan ja anelin hänet takaisin. Siitä seurasi riita joka tappoi minut, särki sydämeni. Jäljelle jäi tyhjyys, olin antanut koko rakkautteni miehelle, jopa mielenterveytenikin uhalla, joka ei edes välittänyt siitä miten paljon olin yrittänyt ymmärtään hänet. Hän oli ollut oikeassa, olisimme tehneet toisemme onnettomaksi. Valitettava lopputilanne, siis ei ero, olisi ehkä voinut välttää jos toinen olisi kertonut asian avoimesti. Uskon että hän oli ymmärtänyt tilanteen jo pitkän ajan, ei vaan halunnut tai uskaltanut olla avoin minua kohtaan. Ehkä ei ollut syytäkään olla koska en ollut tärkeä hänelle. Minäkin kiitän, sairasvuoteeltani. Opin paljon, tunsin suurta rakkautta, en ole katkera, kukaan muu ei voi kävellä minun tietäni pitkin, minun on pakko selvityä yksin.