Mikähän ihme siinä on, ettei ihminen saa rauhassa elää kuten parhaaksi katsoo? Jostain syystä seurustelevilla ystävilläni on käsittämätön tarve olla parittamassa minua milloin kellekin, ja alkaa kärsivällisyys loppua. Viime aikoina olen tietoisesti tehnyt pesäeroa näihin ihmisiin, ja pyörinyt enemmän vain toisten sinkkujen seurassa.
Esimerkiksi pariskuntien järjestämissä pippaloissa isäntäväki on jo valmiiksi suunnitellut minulle jonkun seuralaisen, vaikka olen etukäteen kohteliaasti ilmoittanut, etten sellaista halua. Pariutuneiden ystävieni kanssa viihteellä ollessani heidän aikansa kuluu lähinnä siihen, että he bongailevat minulle sopivaa miestä. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää, että minulle sinkkuus on tietoinen valinta, en halua vierelleni ketään vain siksi, että pitäisi olla joku. Toki tapailen miehiä, ja jotain sutinaa on, mutta en ole sellaista miestä tavannut, jonka kanssa haluaisin jotain vakavampaa.
Luku sinänsä ovat ystävättäret joilla on lapsia... Heidän mielestään näemmä kaikkien muidenkin pitäisi hankkia jälkikasvua, ja mielellään heti. Ei siinä mitään, pidän lapsista ja mielelläni esimerkiksi tarjoudun lapsenvahdiksi ystävilleni, jos nämä haluavat päästä vähän tuulettumaan. Mutta omia en halua, ainakaan tässä vaiheessa elämää, eihän sitä tiedä josko viiden vuoden päästä tilanne on toinen, mutta vielä en tahdo "palloa jalkaani". (Anteeksi sanavalintani, tarkoitus ei ole loukata niitä joilla lapsia on)
Minä nautin siitä, että voin tulla ja mennä miten tahdon, ilman että siitä tarvitsee tehdä tiliä kellekään. Nautin siitä että saan tehdä sellaista ruokaa josta itse pidän, vuokrata sellaisia elokuvia joista itse pidän, juhlia illasta aamuun ja aamusta iltaan jos siltä tuntuu, ylipäätään tehdä mitä huvittaa, miten huvittaa ja milloin huvittaa.
Olen yrittänyt tätä ystäväpiirissäni selittää, turhaan. Näemmä joidenkin mielestä kumppanin löytäminen ja perheen perustaminen on ainoa mahdollinen elämäntapa, muuten ei elämällä ole mitään arvoa.
Joillekin se hyvä fiilis tulee perheestä, kumppanista, vakaasta elämästä, minä en teitä siitä tuomitse enkä teidän valitsemaanne tietä väheksy. Mutta minulle se ei sovi, ainakaan vielä, ehkei koskaan. Antakaa tekin minun elää niin kuin minulle sopii.
Esimerkiksi pariskuntien järjestämissä pippaloissa isäntäväki on jo valmiiksi suunnitellut minulle jonkun seuralaisen, vaikka olen etukäteen kohteliaasti ilmoittanut, etten sellaista halua. Pariutuneiden ystävieni kanssa viihteellä ollessani heidän aikansa kuluu lähinnä siihen, että he bongailevat minulle sopivaa miestä. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää, että minulle sinkkuus on tietoinen valinta, en halua vierelleni ketään vain siksi, että pitäisi olla joku. Toki tapailen miehiä, ja jotain sutinaa on, mutta en ole sellaista miestä tavannut, jonka kanssa haluaisin jotain vakavampaa.
Luku sinänsä ovat ystävättäret joilla on lapsia... Heidän mielestään näemmä kaikkien muidenkin pitäisi hankkia jälkikasvua, ja mielellään heti. Ei siinä mitään, pidän lapsista ja mielelläni esimerkiksi tarjoudun lapsenvahdiksi ystävilleni, jos nämä haluavat päästä vähän tuulettumaan. Mutta omia en halua, ainakaan tässä vaiheessa elämää, eihän sitä tiedä josko viiden vuoden päästä tilanne on toinen, mutta vielä en tahdo "palloa jalkaani". (Anteeksi sanavalintani, tarkoitus ei ole loukata niitä joilla lapsia on)
Minä nautin siitä, että voin tulla ja mennä miten tahdon, ilman että siitä tarvitsee tehdä tiliä kellekään. Nautin siitä että saan tehdä sellaista ruokaa josta itse pidän, vuokrata sellaisia elokuvia joista itse pidän, juhlia illasta aamuun ja aamusta iltaan jos siltä tuntuu, ylipäätään tehdä mitä huvittaa, miten huvittaa ja milloin huvittaa.
Olen yrittänyt tätä ystäväpiirissäni selittää, turhaan. Näemmä joidenkin mielestä kumppanin löytäminen ja perheen perustaminen on ainoa mahdollinen elämäntapa, muuten ei elämällä ole mitään arvoa.
Joillekin se hyvä fiilis tulee perheestä, kumppanista, vakaasta elämästä, minä en teitä siitä tuomitse enkä teidän valitsemaanne tietä väheksy. Mutta minulle se ei sovi, ainakaan vielä, ehkei koskaan. Antakaa tekin minun elää niin kuin minulle sopii.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Perheellisiä ärsyttää sinkkuutesi ja vapaa eläminen. No itsekkin elin sinkkuna melko pitkään muiden perustaessa perhettä varhaisessa iässä nuorena ja se ärsytti kotileikkejä leikkiviä kun sain vapaasti mennä ja tulla mieleni mukaisesti nuorena mutta kun sitten se oikea löytyi niin kaikki perheelliset alkoivat eroamaan tai sitten olivat pahat kriisit heillä parisuhteissa.
Se aiheutti kateutta kun minulla ei ollut pakkomiellettä alkaa kenen kanssa tahansa kotia leikkiin nuorena vaan elin vapaana täysillä siihen asti kunnes oikea rakkaus löytyi. Nyt olen ollut seitsemäntoista vuotta saman rakkaan kanssa ja rakkaus senkuin lisääntyy vain, siihen verrattuna että näillä kaikilla muilla hätäisesti nuorena väkisin perhettä perustaneilla on tullut erot jo kauan sitten.
Olemme jotuneet katseleen katkeria eroja joissa kärsii lapset ja koko suku mutta minkäs teet kun tyhmiä ovat niin ovat. Kertomuksesi oli kuin samaa minunkin ennenkuin sen oikean löysin mutta se ero vaan etten suostunut lapsenvahdiksi. Olin sitä mieltä että hoitakaa itse kersanne jos niitä olette halunneet. Minä elän niin kuin sinkku niin kauan kunnes se oikea löytyy. En ota ketä tahansa ja tee kenen tahansa kanssa perhettä vaan sen takia kun muutkin ympärillä tekee. Tiedän että monilla tulee matkimisilmiö ja jos sisarukset/kaverit tekee kakaroita niin pitää tehdä itsekkin väkisin ettei jää eriarvoiseksi.
Ole olevinasi mukana siinä parittamisessa ja laita huumorilla siis lekkeriksi...älä ota tosissasi ja mokaa tahallasi kaikki järjestetyt senssit, laita oikein huumorilla höystettyä teatteria ja ym. sähellystä peliin... Älä ota liian tosikkomaisesti. Töppäile oikein kunnolla jos sinulle halutaan järjestää jotain sokkotreffejä, niin minä aionakin tekisin ja ottaisin vain ilon irti moisesta yrittämisestä.
Et sinä omaa miestä ja lasta ansaitsisikaan. Et ole sen arvoinen. Pysy sinä vain niissä vakipanoissa ja miesseikkailuissa, niin et pääse tuhoamaan kenenkään lapsen elämää.
Hetken mielijohteesta perustetusta perheestäkö vai vahingostako?
Mistä kenenkään arvon kykenet päättelemään? Siitäkö että on valmis heti vaan perustelemaan perhettä kevyesti ja heti kevyesti eroamaan?
Oletko "ikäisesi mies" mahdollisesti näitä kevyesti perheitä perustelevia ja kakaroita kenelle tahansa siitteleviä törppöjä? Kevyiden naisten siittämiseen tarkoitettuja uhreja joista otetaan ero ja laitetaan elatusmaksu mieheksi?
Niin katkeralta kuullostat että päättelen siitä että olet siittämisen jälkeen pois potkittu ja (elatus) lasku vain perään lähetetty. Miten niin nainen voi lapsen elämää tuhota jos ei ole lasta edes synnyttänyt? Siis lapseton sinkku!
Lapsetonhan sinkku on kaikkein halutuinta tavaraa sinkkumarkkinoilla! Kaikkein vaikeinta on enään löytää kumppania silloin jos on perse edellä mennyt puuhun (tehnyt aviottoman lapsen) tai muuten eronnut ja pienten lasten yksinhuoltaja. Naimaton yh on pahin sillä se voi tehdä uudenkin kakaran kenelle tahansa, sillä moraalia ei ole! Moraaliton ihminen ottaa sieltä mistä helpoiten saa, jotenka MIKSI HAUKUT SINKKUA, JOLLA ON MORAALI?
Sinähän sen onneksi tiedät...
Osasin odottaakin tällaista vastausta, se kun on tullut huomattua, että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka tietävät aina paremmin kuin asianosaiset itse mitä muiden pitäisi elämällään tehdä.
Ja suuri synti ja häpeähän se toki on, jos kaikki eivät elä elämäänsä jonkin ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaan: mene naimisiin, synnytä 1,72 lasta, hanki omakotitalo ja koira, eroa, myy talo ja muuta 1,72 lapsen kanssa kerrostaloon, hankkiudu eroon koirasta, riitele lasten huoltajuudesta ja elatusmaksuista, aloita uusi kierros...
Eihän se toki aina näin mene, mutta valitettavan usein silloin kun liian nuorena uuden rakkauden huumassa lähdetään kotia leikkimään. Mutta moraaliton paskahan minä tietysti olen, kun en näin toimi, vaan haluan perustaa perheen (jos ylipäätään haluan) vasta sitten kun olen juoksuni juossut ja katson että minulla on riittävät resurssit huolehtia jälkikasvustani.
riittävät resurssit sen jälkeen kun olet naisena juoksusi juossut. Tuntuu pahalta. Ei kukaan mies halua sellaista naista korjata. Mene itseesi.
...äly älä jätä...
Noilla resursseilla tarkoitin esimerkiksi taloudellisia resursseja; lasta kun ei ruokita tai vaateteta pelkällä rakkaudella. Eli että äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen olisi työpaikka, ja että olisi mahdollista tarjota lapselle kunnollinen koti hyvältä paikalta.
Ja resursseilla tarkoitin myös henkisiä resursseja. Mielestäni niin kauan kun menojalkaa vipattaa ei kannata perhettä perustaa, vaan vasta sitten kun on saanut todellakin juoksunsa juostua. Äiti (tai isä) joka säännöllisesti viikonloppuisin työntää lapsensa isovanhemmille tai muualle hoitoon, että itse pääsee viihteelle ei mielestäni toimi lapsen tarpeiden ja etujen mukaisesti. Enkä myöskään halua olla 20 vuoden päästä katkera siitä, ettei nuorena saanut mennä. Haluan matkustaa, nähdä, kokea, pitää hauskaa ilman että olisi velvollisuuksia ketään muuta kohtaan. Sitten kun olen valmis asettumaan aloilleni ja koen olevani riittävän "aikuinen", on ehkä perheen vuoro.
Ja haluan myös että lapsellani on kunnollinen isä, sellainen joka oikeasti välittää ja kantaa vastuunsa. En todellakaan halua mitään ensimmäistä erkkiä joka vastaan kävelee, vain siitä syystä, että jonkun kanssa se perhe täytyy perustaa kun ympäristö niin vaatii. Sitähän alkuperäisessä kirjoituksessanikin yritin sanoa.
Mutta sehän on toki väärin, jos lapsen parasta ajattelee, tärkeintähän tuntuu olevan se, että niitä muksuja maailmaan tehtailee, paskan hailee pystyykö niistä huolehtimaan, vai?
tuttua kamaa. se on aika v-mäistä, kun ollaan bilettämässä seurustelevien ystävieni kanssa. ei saamari saa olla rauhassa baarissa, kun koko ajan sählätään säätöä meikäläisen päänmenoksi. ja muutenkin keskustelun taso on se "että eikä olisi jo vakiintua"...jes, mahtavaa!..kyllä ne tietää =)
yllättävän ehdotonta porukkaa nämä pahimmat on. eikä ymmärretä alkuunkaan poikamiehen asennetta seurusteluun. kerrot että seurustelu ei ole mun juttu, niin sinullahan on tietenkin menossa vaan jonkin sortin vaihe tai sitä on muuten vain vihainen. kerran möläytin suuttuneen neuvomiseen, jos en oikeasti tiedä mitä elämälläni teen, ni hommaa muijan muksun...sen jälkeen oli "sweet silence".
Ahdistava ajatus, että pitäisi päivästä toiseen katella javiihdyttää jotain hyljettä. Kersoja joutaa sitten miettimään myöhemmin.
Onneksi minua ei ole tuttavat parittamassa mihinkään suuntaan, ainoastaan sukulaismummot päivittelevät, mutta ne on vanhoja, joten ei ne saa minua kiinni.
Olet näköjään samanlainen narsistinen hunsvotti kuin minäkin, joka elää vastoin useimpien ihmisten sisään ohjelmoituja alitajuisia tai tietoisiakin sääntöjä. Naisillahan oletetaan olevan tuo biologinen kello, joka tikittäisi ja suorastaan pakottaisi heidät suhteeseen, mutta nyt kun sinun kellossasi on pientä säröä, tekee se sinusta negatiivisen huomion kohteen. Tuo sinun luonnoton toimintasi aiheuttaa siten kanssaihmisissäsi ensin sekaannuksen, jota seuraa typeryyden vallitessa ärsyyntyminen. Typeryyttä, suvaitsemattomuutta, idiotismia, kateutta, eihän tuossa pitäisi olla juuri sen kummempaa. Sinun tulisi ymmärtää moista vikinää.
Itse olen samanlainen hunsvotti, itsekeskeinen säheltäjä, mutta miehenä se ei olekaan minulle luonnotonta, kuten sinulle naisena se on. Eikä ikääkään ole niin paljon kuin sinulla, joten se on minulle vieläkin sallitumpaa.
Jos tämä viesti sai herneet tukkimaan nenäsi, on sinulla mielestäni paljon opittavaa.
"Kellossasi on pientä säröä..." Tämän muuten heitän vastaukseksi kun seuraavan kerran minua yritetään patistella vakiintumaan. "Ei se nyt käy, koska olen narsistinen hunsvotti jonka biologisessa kellossa on pientä säröä." :)
olette sitten toisillenne oikein sopiva pari.