Enpä...

minäkään uskonut joskus tälle palstalle eksyväni. Onhan noita suhteita ennenkin mennyt poikki ja todella mukavienkin miesten kanssa ja sellaisten, joita on hetken jo luullut elämänsämieheksi.

Tällä kertaa vain jo tiesin, etten voisi ketään toista rakastaa enempää. Olisin ollut valmis tekemään melkein mitä tahansa hänen vuokseen. Olin jo tekemässä kolmekin eri loppuelämääni vaikuttavaa tekoa hänen vuokseen. Pienet lapsistani johtuvat rajoitteetkin olisin ollut valmis ratkomaan kompromissien avulla. Olisin ollut valmis odottamaan yhteistä aikaa.

Mutta rakkaani päätti toisin. Sitä ennen vain valtasi itselleen sydämestäni oman paikkansa. Valitsipa vielä sen paikan, jossa lukee "Vain kaikkein rakkaimmille ja elinikäisille elämänkumppaneille".

Nyt on jäljellä vain suunnaton suru.
2613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse olen tunteenuty miestäni kolme kuukautta ja kertakaan en ole kuullut mulla ikävä...mja muuta samankaltaista...vaikka ollaan kaikki viikon loput ollnt yhteessä.....en jaksa enää ...kaipaan halamista ja rakkautta...en saa sitä unelmienmieheltäni...mitä tekisisn??kuka auttaa.......................

Äänestä
  • kun viimeyönä tuli joku kumma olo. Tai jotenkin rauhallinen olo. Tajusin, että rakkaani ei voi IKINÄ kieltää minua rakastamasta itseään. Voi toki kieltää pitämästä yhteyttä häneen, mutta ei voi riistää sitä tunnetta, joka minulla sydämessäni on. Eikä tämä tietenkään tarkoita sitä, että alkaisin häntä ahdistella, mutta minulla on oikeus pitää se rakastamisen tunne sisälläni, kun en sitä poiskaan saa.

    Nyt ei enää itketä, vaan on tosiaan rauhallinen olo. Varmasti niitä itkujakin on vielä luvassa, kun rakkaani lupasi vielä jutella "asiat selväksi", mutta tällä hetkellä on mukavaa, kun ei tarvitse jatkuvasti olla kyyneleet silmissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisi... kirjoitti:

minäkään uskonut joskus tälle palstalle eksyväni. Onhan noita suhteita ennenkin mennyt poikki ja todella mukavienkin miesten kanssa ja sellaisten, joita on hetken jo luullut elämänsämieheksi.

Tällä kertaa vain jo tiesin, etten voisi ketään toista rakastaa enempää. Olisin ollut valmis tekemään melkein mitä tahansa hänen vuokseen. Olin jo tekemässä kolmekin eri loppuelämääni vaikuttavaa tekoa hänen vuokseen. Pienet lapsistani johtuvat rajoitteetkin olisin ollut valmis ratkomaan kompromissien avulla. Olisin ollut valmis odottamaan yhteistä aikaa.

Mutta rakkaani päätti toisin. Sitä ennen vain valtasi itselleen sydämestäni oman paikkansa. Valitsipa vielä sen paikan, jossa lukee "Vain kaikkein rakkaimmille ja elinikäisille elämänkumppaneille".

Nyt on jäljellä vain suunnaton suru.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu