Välillä saa lukea niin sydäntäriipaisevan kauniita kertomuksia rakkaudesta, arjen kauneudesta ja inhimillisyyden sytyttämästä liekistä...mutta miksi se ei tunnu koskaan kohtaavan minua? Satunnaisesti se saattaa näyttäytyä lyhyinä, ohikiitävinä hetkinä, kadoten taas pitkäksi aikaa jäljettömiin.
Miksi minulta kuolee vanhemmat, miksi ystäviä on kuollut kohtalon oikusta, miksi rakastamani ihmiset jättävät minut kylmästi, miksi seuraavan rakkauden kohtaaminen on niin vaikeaa, miksi yhteiskunta vainoaa minua taloudellisiin syihin vedoten, miksi epäonni kohtaa kaikessa mahdollisessa, pienessäkin asioissa...? En oikein jaksaisi enää... en ole varma jaksaisinko rakastaakaan näiden seikkojen vuoksi... Tuskin uskaltaisinkaan, sillä kaikki mihin kosken - katoaa savuna ilmaan. Miksi minä olen se, joka aina jää...?
Miksi minulta kuolee vanhemmat, miksi ystäviä on kuollut kohtalon oikusta, miksi rakastamani ihmiset jättävät minut kylmästi, miksi seuraavan rakkauden kohtaaminen on niin vaikeaa, miksi yhteiskunta vainoaa minua taloudellisiin syihin vedoten, miksi epäonni kohtaa kaikessa mahdollisessa, pienessäkin asioissa...? En oikein jaksaisi enää... en ole varma jaksaisinko rakastaakaan näiden seikkojen vuoksi... Tuskin uskaltaisinkaan, sillä kaikki mihin kosken - katoaa savuna ilmaan. Miksi minä olen se, joka aina jää...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
jolla on vielä huonommin kuin sinulla, usko tai älä. Hän ei ehkä satu olemaan sinun tuttavapiiristäsi, mutta niin vain on.
Kaikkien noiden vastoinkäymisten keskellä et ehkä osaa enää kaivaa esiin niitä asioita, mitkä ovat elämässäsi hyvin. Olet liikaa käpertynyt noiden ikävien asioiden sisälle. On myös totta, että ehkä sinulle on tapahtunut liikaa ikäviä asioita, joista et itse selviä, kun et jaksa. Eipä ole siis häpeä hakea apua ammattiauttajalta.
Kaikkien meidän voimat ovat rajalliset ja joskus on vain myönnettävä, että mitta on täynnä. Kun sen pystyt itsellesi myöntämään, niin apuakin on helpompi hakea.
Ei muuta kuin pää pystyyn ja kohti uutta uljasta vuotta!